Tuntuu että mut on jätetty yksin :(

Oletko jutellut asiasta neuvolassa? Itse sain kovasti apua neuvolasta ja tietoa esim. perhekerhoista tms. missä voisi tavata muita äitejä. Mll:n paikallisyhdistyksellä on lastenhoitajia, jotka tulevat kotiin hoitamaan lasta, korvausta vastaan kylläkin. Myös kotipalvelua voisi olla mahdollista saada kohtuuhintaan kunnalta. Ennen kaikkea nyt sinun pitäisi lähteä kotoa ihmisten ilmoille tai vaikka edes kävelylle ulos nauttimaan keväästä! Voimia vauva-arkeen!

Meillä lapset nyt 4v, 3v ja 2v. Ensimmäisen kohdalla oli juuri noin kuin sinäkin kerroit. Miehen osallistuminen oli erittäin minimaalista ja minä väsyin. Uusi tilanne, valvomista jne jne. Koitin puhua miehelle asiasta, mutta turhaan. Suku asuu 500kilometrin päässä.

Sitten mitta täyttyi. Vauva oli 5kk. Olin lypsänyt maitoa pakkaseen ja eräs perjantai sanoin miehelle, että ukko kulta, homma on nyt semmoinen, että minä lähden viikonlopuksi hotelliin nukkumaan ja sinä harjoittelet vauvan hoitamista.

Lievä shokkihan se oli miehelle ja jännitin minä itsekkin asiaa, että kuinka mies, joka on laistanut vauvanhoitoa, pärjää, mutta luotin siihen että luonto opettaa.

Kotiin palatessa löysin tyytyväisen isän sängystä hymyilemästä ja lapsi nukkui hänen rintansa päällä. Mies ensi töikseen sanoi, että et tiedä minkälaisen palveluksen tein hänelle. En ensin tajunnut mitä hän tarkoitti, mutta selitti sitten hieman tarkemmin. Hän kertoi pelänneensä vauvan hoitoa. Seuranneensa minun toimintaa kun olen niin varma ja tiedän mitä teen. Hän taas tunsi olevansa kömpelö ja pelkäsi, että minä arvostelen, jos hän tekee jotain erilailla. Eli hän sanoi olevansa todella tyytyväinen kun sai ilman "haukansilmiä" opetella hoitamaa ja olemaan tyttärensä kanssa.

Hän siis halusi itse opetella vauvan hoidon. Ei saada minulta valmiita malleja. Kai me naisetkin ollaan hieman liian omivia lastemme suhteen. Täytyy muistaa että isillä on yhtäläinen oikeus lapsiinsa.

Toisten lasten kanssa ongelmia ei ollutkaan. Itseasiassa toinen lapsemme syntyi hätäsectiolla ja minulla oli isompia komplikaatioita enkä kyennyt vauvaa hoitamaan. Olin 3 viikkoa sairaalassa. Enkä saanut alkaa imettämään lääkitysten takia. Enkä olisi kyennytkään. No, synnäriltä meinasivat että lapsi pidetään keskolassa kun minä olen huonossa kunnossa. Mieheni rykäisi kierrolla gynekologeille, että eivätköhän he unohda jotakin... Lapsi ei ole "orpo" vaikka äiti ei kykene häntä hoitamaan juuri nyt, että hän lähtee vauvan kanssa kotiin ja tuleva joka päivä visiitille. (Mies saikin palkallista sairaslomaa lastenhoitoa varten). Hieman epäröiden henkilökunta "luovutti" lapsen isälle. Hyvinhän se meni. Ukko oli jopa ilmoittanut neuvolaan, että jos sieltä tulisi meidän neuvolatäti visiitille yms.

Voitte arvata, että meillä on tiivit isä-lapsi suhteet. Ja äiti käy kerran puolessa vuodessa viikonlopun lilluttelemassa kylpylässä... : )

Eli jos miehenne ei ota vastuuta, pakottakaa! Se voi johtaa yllättäviin tuloksiin

Ensinnäkin IIISO HALAUS sinulle: vauva4kk !!! ONNITTELUT PIENOKAISESTA!
Ja olen täysin samaa mieltä kuin tuo.. nyt onnellinen!

Äitihän alkaa luomaan suhdetta syntyvään lapseensa jo silloin, kun tietää olevansa raskaana. Eli kun lapsi sitten syntyy, on vauva tavallaan äidille jo tuttujuttu, vaikka paljon uusia asioita omassa hormoonitoiminnassa, lapsen hoidossa,vastuussa jne.eteen tuleekin. Mutta, siltikin äiti on paljon valmiimpi aloittelemaan vanhemmuutta kuin isä! Melkeen voisi sanoa, että isä alottaa matkansa vanhemmuuteen vasta, kun lapsi on konkreettisesti näkyvillä ja kosketeltavissa. Äitihän on tässä asiassa monta kuukautta edellä :)
"Ennenvanhaan", silloin kun suvut asuivat lähekkäin, liki saman katon alla. Yhteinen arki jaettiin, vanhemmat naiset tukivat nuorempiaan äitiydessä jne.Äiditkään tuskin tunsivat yksinäisyyttä!
Nykyaikana elämä on muuttunut yksilökeskeisemmäksi ja yksinäisemmäksi.Yksin selviämistä ja pärjäämistä suorastaan ihastellaan,sitä jopa vaaditaan! mutta valitettavasti ihminen itse ei ole muuttunut mihinkään. Vastasynnyttänyt äiti, pienen vauvan äiti on kuin itsekin vauva, eli hän tarvitsee huolenpitoa,tukea, ei häntä saisi jättää yksin. Tästä kauniista huolenpidosta ihania esimerkkejä löytyy mm.afrikkalaisesta kulttuurista!
Asia nyt rönsyilee laajalle, mutta tunteesi aloittaja ovat aivan normaaleja!
Erittäin hyväksi olen itsekin omassa elämässäni havainnut tuon edellisen kirjoittajan esimerkin, että isälle pitää vauva vaan jättää ja käskeä hoitamaan. Minunkin mieheni on mielellään lastemme kanssa, kun minä itse vaan olen poissa :) Sellainenkin isä,joka ei vapaaehtoisesti jää lastensa kanssa.Niin kyllä elämä opettaa,kun vaan jätetään.Harva kai kehtaa tai pystyy jättää vauvansa/lapsensa kokonaan hoitamatta.Kyllä aina sen verran ylpeyttä löytyy!
Miehet kun ovat ikusisia pikkupoikia, heiltä vaan on aikuisen tiukasti vaadittava ja myös LUOTETTAVA heihin!
Kaikkea hyvää sinulle!