Moi
Olemme keski-ikäinen pariskunta, joka arvostaa kaunista luontoa ja haaveilee mukavasta lomasta jossain "paratiisissa". Helpompi vaihtoehto meille on varmaan valmismatka. Hyvää ruokaa, kaunista luontoa, ystävällisiä ihmisiä ja ikimuistoisia hetkiä odottaisimme innokkaasti. Osaatteko kertoa meille mikä vaihtoehto olisi hyvä? Kiitti.
Langkawi vai Krabi/Koh Lanta tms?
7
713
Vastaukset
- Eskimo1
Olemme olleet vaimoni kanssa kaksi kertaa Langawilla ja ihastuimme paikkaan. Ruokakulttuuriltaan huomattavasti monipuolisempikuin Thaimaa. Sieltä löytyy intialaista, kiinalaista, thaimaalaista ja niiden yhdistelmiä ja ennen kaikkea erilaiset kala, äyriäis ruuat. Parhaat katkarapu ruuat olen syönyt Langawilla.
Saarella voi todella viettää rauhallista lomaa, hiekkarannat ovat pitkiä ja valkoisia . Vedet eivät ole yhtä kirkkaita kuin Thaimaassa, koska hieno korallihiekka samentaa vettä. Iltaelämä on hiljaista. Suosittelen- Ensi talvena
Hei!
Kiitos vastauksesta. Kuulostaa hyvältä. Olemme voimakkaasti kääntymässä Langkawn kannalle. Millaisessa hotellissa yövyitte? Me olemme miettineet jotain hotellia läheltä "keskustaa". Esim. Meritus Pelagi Beach Resort voisi olla yksi. Onko kokemusta? Silloin voisi aina niin halutessaan poiketa syömässä ilman pitkää taksimatkaa ja sen kummempia kommervenkkejä. Hotellilla ei aina jaksa syödä, ja se on paljon kalliimpaakin varmasti siellä. Vai onko se alue kovin levotonta tai muuten luotaantyöntävää? Pääseehän siitä sitten katselemaan kauemmaksikin. Kerro hyviä vinkkejä.
Kiitosta taas.
- Eskimo1
Olimme yötä Holiday Villassa. Lyhyen kävelymatkan säteellä oli runsaasti erilaisia ravintolaita valittavaksi asti.' Suosittellen syömään paikkallisissa ruokapaikoissa. Ruoka on todella herkullista. Ruuan tulisuus voi haitata, itse tykkään todella tulisesta ja ennenkaikkea mausteisesta ruuasta.
Hotellin edestä sai taksin helposti ja hinnat sovittiin etukäteen. Taksilla oli helppo kiertää Langkawin saarta ja käydä saariryhmän pääkaupungissa Kuahissa ostoksilla. Saari on verovapaa-alue,
Hienoa ja nautinnollista matkaa - banaa leaf
Malesian "omat" ruoat on mauttomia, ei voi verratakaan Thaimaan herkkuihin. Tujumpaa saa tietty muista keittiöistä.
- paratiifoogeli
Meritus on loistava valinta, ihanat puutalot, hieman kuluneisuutta mutta minusta se tekee mukavan loma fiiliksen, ei ole niin "hienoa".Pitkä hiekkaranta ja sitä pitkin pääsee akvaariolle jossa tax free kauppa, rantakadun varrella paljon erilaisia ravintoloita, sopiva löytyy jokaiseen makuun ja kaikille kukkaroille.
Hotellissa mukava henkilökunta, kuljettavat vieraita ja laukkuja golf autoilla.
Suosittelen lämpimästi, sinne taas ensi talvena.
- 567++
Langkawi ratsastaa tax free kohteena, yksi suuren luokan turistirysä. Malesiasta löytyy kyllä autenttista "paratiisimaisuutta", mutta minne päin, riippuu ennen kaikkea vuodenajasta.
- isooo
millainen holiday villa hotelli on? olemme sitä ajatellut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2712804Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka202225Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3401963- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1031632Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2091337- 661287
- 681233
- 551149
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093