En tiedä mitä pitäisi tehdä, kun terveyskeskuksesta ja yksityiseltäkin kaikki vetoavat vain ja ainoastaan paniikkihäiriöön. Olen yrittänyt kysyä, mikä se sellainen paniikkihäiriö on, jossa ei ole mitään kohtauksia vaan oireet ovat jokapäiväisiä heräämisestä nukkumaanmenoon ja kuukausia kestäviä.
Joka aamu kun herää tuntuu että olisi juossut yön aikana kymmenen kilometriä, lihaksia särkee. Tuntuu kuin ei näkisi kunnolla, jos katsoo vaaleaa taustaa ja liikuttaa silmiään näkee kuinka tummat "roskat" liikkuvat katseessa silmien liikkeen mukana. Välillä pistää sydämestä ja syke nousee, välillä syke tuntuu hitaalta ja heikolta. Vessassa saa ravata kerran tunnissa ja juomisenkin jälkeen suu on kuiva. Vatsa on sekaisin ja välillä on ummetusta. Huimaa. Kaikki tämä siitä riippumatta onko yksin kotona vai vaikka keskellä huvipuistoa 1500 ihmisen keskellä. Joka päivä, ei kohtauksittain.
Tähän lääkärit vetävät paniikkihäiriödiagnoosinsa, joka tehtiin yli kuusi vuotta sitten. Kyseessä oli yksittäinen selkeä noin puoli tuntia kestävä paniikkikohtaus rankan juomisen jälkeisenä aamupäivänä.
Kuinka ihmeessä ihminen saa enää apua vaivoihinsa, joihin se CIPRALEX EI TEHOA!
Paniikkihäiriödiagnoosin jälkeen kukaan ei enää ota vakavasti
Itkunauru
2
220
Vastaukset
- Jk
Moikka, Ei kyllä minun korvaani kuulosta paniikkihäiriölle tuo vyyhti. Enemmänki krooniselle ? ahdistuksen tuomalle oireilulle tai sitten on kyse ihan jostain enemmänki fyysisestä oireesta. Koittasin mennä yksityiselle ja vaatia jotain testejä. Siitähän niille maksetaan.
- itsellä GAD
GAD?
Menehän vaikka yksityissektorille poissulkemaan somaattiset sairaudet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769