Olen lueskellut paljon näitten palstojen juttuja ja kai se on pakko itekkin purkaa. Tuntuu vaan vaikealta kiteyttää asioita. Seurustelen miehen kanssa jolla on paha alkoholiongelma, välillä aina kuivia kausia mut sitten ralli alkaa taas, aamusta iltaan. Mies muuttuu rasittavaksi, ärsyttäväksi ja säälittäväksi, suhteen alussa ei siltä tuntunut vaikka tottakai tajusin ongelman (en ymmärrä itsekään miten ihastuin/rakastuin niin palavasti). Hän itse uskottelee kai lähinnä itselleen että pystyy lopettamaan juomisen silloin kun haluaa.
Vuoden lopussa meillä oli muutaman kuukauden välirikko, jota minä ylläpidin, kunnes taas annoin periksi. Meillä menikin paremmin kuin koskaan aiemmin (suhde kestänyt n 3 vuotta) kuukauden parin verran ja tunsin itseni jo onnelliseksi.
Kunnes ryyppyputki alkoi taas. Sen mukana jotenkin sairas mustasukkaisuus ja riidan aloitukset yhdentekevistä asioista tai muuten vaan kiukuttelu jostain ihan käsittämättömästä. Selvänä tuntuu että hän on fiksu, huumori kukkii ja pidän häntä myös viehättävänä. En vaan jaksa enää tätä vuoristorataa.
Meillä ei ole yhteistä asuntoa, mutta mies asuu todella lähellä eikä yhteentörmäyksiltä voi välttyä. En tiedä enää rakastanko vai en, viihdynkö edes hänen seurassaan, silti erossa ollessa ajattelen häntä jatkuvasti ja rinnassa tuntuu ikävä kaipuu. Toisaalta olen taas aivan turta enkä pysty edes itkemällä purkaa oloani..
Tiedän ettei mikään tule muuttumaan, enkä miestä ole edes pyrkinyt "parantamaan" mutta suhteen lopettaminen tuntuu vain ylitsepääsemättömän vaikealta. Ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä?
Vuoden lopussa meillä oli muutaman kuukauden välirikko, jota minä ylläpidin, kunnes taas annoin periksi. Meillä menikin paremmin kuin koskaan aiemmin (suhde kestänyt n 3 vuotta) kuukauden parin verran ja tunsin itseni jo onnelliseksi.
Kunnes ryyppyputki alkoi taas. Sen mukana jotenkin sairas mustasukkaisuus ja riidan aloitukset yhdentekevistä asioista tai muuten vaan kiukuttelu jostain ihan käsittämättömästä. Selvänä tuntuu että hän on fiksu, huumori kukkii ja pidän häntä myös viehättävänä. En vaan jaksa enää tätä vuoristorataa.
Meillä ei ole yhteistä asuntoa, mutta mies asuu todella lähellä eikä yhteentörmäyksiltä voi välttyä. En tiedä enää rakastanko vai en, viihdynkö edes hänen seurassaan, silti erossa ollessa ajattelen häntä jatkuvasti ja rinnassa tuntuu ikävä kaipuu. Toisaalta olen taas aivan turta enkä pysty edes itkemällä purkaa oloani..
Tiedän ettei mikään tule muuttumaan, enkä miestä ole edes pyrkinyt "parantamaan" mutta suhteen lopettaminen tuntuu vain ylitsepääsemättömän vaikealta. Ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
www.al-anon.fi/
äärimmäisen tyhjentävää..
www.apuaalkoholismiin.fi
Jos miehesi ei koe juomistaan ongelmaksi eikä hae apua, on edessäsi varmaan vaikea tulevaisuus. Tilanteesi huononee lähes varmasti. Sekä alkoholismi että mustasukkaisuus ovat toisiinsa liittyviä pahentuvia ongelmia.
Lähes aina pätevä totuus on se, ett puoliso ei pysty alkoholistia muuttamaan.
Jos miehesi ei halua muuttua, sinun velvollisuutesi on pitää huolta itsestäsi.
Läheisryhmistä saanee hyvää apua, todennäköisisti myös esim. A-klinikoilta.
Ymmärrän, että ero on vaikeaa, koska rakastat miestäsi ja hän on parhaimmillaan "miehistä parhain". Täytyy vain toivoa, että miehesi ymmärtäisi tilanteensa ja hakisi apua. Yleensä ihminen haluaa muutosta viimeistään sitten, kun liian suuret menetykset uhkaavat ja entiseen tapaan ei voi jatkaa. Jotkut jatkavat siitä huolimatta.
rullaavatko asiat?
Kiitos vastauksista, päätin että ero on paras ratkaisu ihan itseni kannalta. On tullut seurattua vierestä niin paljon riippuvuuksista kärsivien ihmisten elämää etten enää jaksa. Ehkä on tullut aika ajatella omaa eikä aina muiden parasta. Mukavaa kesää kaikille!
Lonely@heart:
Toivottavasti olet harkinnut asian perusteellisesti ja tehnyt päätöksen harkinnan perusteella.