Kuvottava kertomus (K-18)

Hursko oli harras kristitty, joka piti raamattutunteja aina, kun ryöstelyltä ja raiskailultaan suinkin ennätti. Eräänä lauantaipäivänä hän oli muuan mummon asunnossa antaakseen tämän synnit anteeksi Jumalan valtuutuksella. Kun synnit olivat pois pyyhityt, tuli Hursko ajatelleeksi, että mummon olisi hyvä kuolla nyt, armon tilassa. Hän haki vasaransa, jota aina kuljetti mukanaan voidakseen kiduttaa oravia ja muita elämiä. Tällä kertaa hän iski suuren naulan mummon silmään ja alkoi hakata sitä. Silmästä tursusi verta, ja Hursko joutui orgastisen kiihkon valtaan. Hän ajatteli, että mummon olisi hyvä kokea helvetillinen kärsimys ennen kuin tämä kohtaisi Vapahtajansa; näin mummo olisi Vapahtajan silmissä entistä kelvollisempi. Mummo voisi tulla Kristuksen kaltaiseksi kokemalla edes pienen osan Tämän kamalista kärsimyksistä.

Kun mummon silmä oli tuhoutunut, alkoi Hursko ryystää pillillä tämän aivoja. Mummo eli yhä; sätkien, kouristellen, räkien. Kuolaava Hursko teki seuraavaksi reiän vatsalaukkuun ja riuhtoi sieltä laukkuunsa suolistoa, jota voisi käyttää vaikka verhona tai yksinkertaisesti asettaa olohuoneen seinälle vieraita varten. Mummon Hursko totesi varoen vainajaksi. Kärsimyksen määrä oli ollut suuri, mutta ei Hursko vielä suoritukseen tyytynyt. Ei. Hän keksi avata kuolleen suun ja ulostaa sinne. "Tuli iso jytky", huohotti hän ennen lähtöään aurinkoiseen päivään ja jatkoi ylpeänä saavutuksestaan: "vittu, olen kiduttanut ja tappanut oravia, jopa hirviä, peuroja ja susia, mutta nyt olen ylittänyt itseni ja ottanut käsiini ihmisen hengen, ja siististi tuo kuoli". Ulkona Hursko myhäili ja hykerteli siihen malliin, että joutui psykiatriseen pakkohoitoon, jossa lipsautti tunnustuksen. Hän vietti sairaalassa loppuikänsä, muttei koskaan luopunut uskostaan, joka pikemminkin syveni vuosien mittaan. Ajoittain häntä painoi se, että hän oli säästänyt mummon Helvetin iankaikkiselta tulimereltä, joka ajatuksena kovin kiihotti - kiihotti kenties enemmän kuin raaka murha vaikkapa moukaroinnin, mestauksen tai ristin neuvoin.

Kerran Hursko sairastui ummetukseen ja tukehtui sisälleen kertyneisiin ulosteisiin. Tiettävästi hän pelastui käsitteen uskonnollisessa merkityksessä. Olen joskus epäillyt kuulevani hänen hykerrystään Luojan taivaista. Joku väitti, että Hursko olisi ylösnousemuksensa jälkeen avannut tarkoituksella jonkin lentokoneen ikkunan ja siten pudottanut sen. Mutta eihän Taivaassa tekojen tähden olla, vaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämän tiesi Hurskokin kristittynä julistajana jo elinaikanaan.