Biboja - kuntoutustuella/eläkkeellä?

mebibot

Itse olen kohta 26-vuotias (nuori kait vielä:)) ja olen ollut saikulla ja kuntoutustuella yhteensä 4 vuotta. Huhtikuussa laitettiin hakemus eläkeyhtiöön ja Kelalle kuntoutustuen jatkumiseksi vuodella. Vastausta odottelen vielä.

Oletteko pystyneet käymään koulua/opiskelemaan/töissä normaalisti? Pystyykö opiskeluun saada "helpotusta" mielenterveysongelman nojalla (esim. lyhyemmät päivät, hitaampi eteneminen aineissa jne.). Entä te työssäkäyvät. Pystyttekö tekemään normaalia työviikkoa ilman, että se vaikuttaisi olennaisesti mielialaanne, keskittymiskykyyn ja uniin? Joudutteko välillä vointinne vuoksi olemaan saikulla töistä? Jos niin miten työnantaja suhtautuu siihen?

Tärkeä kysymys huonon itseluottamuksen omaavalle: Huomaavatko muut opiskelijat/työntekijät sairautenne oireita osaten yhdistää ne biboon tai muuhun mielenterveyshäiriöön? Miten he suhtautuvat teihin?

Jos olette olleen saikulla ja kuntoutustuella, miten helposti/vaikeasti "normielämään" (työ/opiskelu) palaaminen tapahtui? Asteittain vai suoraapäätä hommiin vaan?

Entä onko palstalla sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet työkokeilussa? Edistikö se vointianne? Pystyittekö kokeilun jälkeen palaamaan "normaaliin" elämään ilman saikkua/kuntoutustukea? Ja miten työkokeilupaikan henkilökunta suhtautui teihin?

Onko palstalla ketään nuoria, jotka ovat joutuneet/päässeet pysyvälle eläkkeelle? Entä vanhempia henkilöitä, jotka ovat eläkkeellä? Kuinka kauan sitä ennen olitte kuntoutustuella? Oliko työkokeiluja, koulutusta tai kuntouttavaa toimintaa?

Tässä "muutamia" kysymyksiä! Kirjoitan kohta itsestäni lisää.

6

884

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap

      Itsemurhaa mietin ensimmäisen kerran ollessani 11-vuotias. Perhesyiden vuoksi tunsin itseni täydeksi nollaksi ja arvottomaksi. En pitänyt itsestäni laisinkaan. Pidin kaiken sisälläni ja itkin itseni uneen.

      15-vuotiaana uskalsin ensimmäisen kerran kertoa taustoistani ja olostani pikkuisen ystävilleni. Tuolloin olin jo hiukan masentunut.

      Juuri ennen kuin täytin 18-vuotta, muutin pois kotoa. Olin todella onnellinen, kun sain olla oman itseni herra olematta jatkuvasti pelossa ja "hälytystilassa". Siitäpä seurasi täydellinen romahdus. Olin osa-aikakesätöissä ja nukuin aina työpäivän jälkeen, kun en jaksanut pysyä hereillä. Illalla taas oli vaikea päästä uneen ja saattoi mennä yli puolen yön ennen kuin sain unenpäästä kiinni. En jaksanut enää pitää yhteyttä ystäviini, olin yksin.

      Vaihdoin opiskelupaikkakuntaa ja oppilaitosta kesken opiskelujen narsistisen poikaystäväni vuoksi. Ja sekös se helvettiä kurjensi. Pari viikkoa olin eristyksissä yksiössäni. Poikaystäväni meni, miten halusi ja syytti minua kaikesta ja vielä läskiperseeksi haukkui, vaikka olin alipainoinen.

      Sitten meille tuli ero. Päätin tehdä itsemurhan. Yritin viiltää ranteeni auki, mutta en pystynyt siihen. Mietin jatkuvasti pois pääsyä ja koulussa en jaksanut käydä. Silloin kun kävin, niin olin ylisosiaalinen ja nauravainen. Kukaan ei tiennyt mitään. Ryyppäsin keskellä viikkoa ja viikonloppuisin.

      Lopulta kaikki katkesi siihen, että tapasin nykyisen mieheni. Olin onneni kukkuloilla. Minusta välitettiin. Silti en jaksanut oikein käydä koulua ja se venyikin puolella vuodella pidemmäksi.

      Raskauduin ja muutimme suoraan sanoen korpeen. Kaikki vanhat ja uudet tuttavuudet jäivät. En jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Minulla ei ollut ajokorttia ja olin yksin päivät pitkät.

      Lapsen syntymän jälkeen kävin kierroksilla kuukauden. En nukkunut juuri laisinkaan. Sen jälkeen tuli romahdus ja olin aivan uupunut huonounisen vauvamme kanssa.

      Lapseni ollessa 7kk ikäinen yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa. Henki melkein lähti ja osastolla olin kuukauden. Lääkitys aloitettiin.

      Kesken sairausloman lähdin töihin ja jaksoin sen pätkän hyvin. Sitten tuli työttömyys. Olin todella väsynyt lapsen unettomuuden vuoksi. Itseasiassa sitten lapsemme syntymän jouduin käyttämään nukkumiseen Seroquelia 300mg.

      Sitten työmarkkinatuella töihin aivan uupuneena. Kesken sen yritin taas itsemurhaa. Osastolle 1,5kk ja takaisin kotiin.

      Sitten sain vakityöpaikan kesken saikun. Kestin siellä vuoden ja vointi oli mainio. Siinä tuli pelailtua arpoja ja petettyä miestä.

      Sitten taas pohjanoteeraus, kun muutimme paikkakuntaa, mummoni kuoli ja uusi asunto remontoitiin lattiasta kattoon 1,5kk:ssa itse työn ohella. Sain saikkua. Olin hyvin stressaantunut ja uneton. Taas itsetuhoyritys. Tehon ja sisäteutiosaston kautta osastolle 6kk hoitoon.

      Siihen mennessä olin ollut vuoden saikulla ja haettiin kuntoutustukea. Sen jälkeen olen ollut kuntoutustuella ja kaksi kertaa yrittänyt itsemurhaa.

      Viime kesänä oli sitten vauhtia. Nukuin vähän, olin tosi pirteä, pelasin arpoja velaksi ja ostin vaatteita velaksi. Kesässä tuli monta tonnia velkaa. Sitten syksyn tullen taas alkoi vaikeat ajat. Mieliala heitteli ääripäästä ääripäähän jopa muutamien minuuttien aikana. Olin yliväsynyt, en jaksanut tehdä mitään. Sitä jatkui tänne kevääseen saakka. Mielialanvaihtelut vain pahenivat.

      Nyt yksi mielialantasaajalääke on tuplattu ja olo on tasaisempi. Olen edelleenkin saamaton ja väsyn pienistä kotiaskareistakin. Nukun päikkäreitä 1-3h ja yössä 10-13h. Nyt heräilen yössä monta kertaa, enkä meinaa päästä uneen uudestaan.

      • ap

        Työkokeilua on mietitty monta kertaa ja välillä vointini olisi sallinutkin sen, mutta prosessin ollessa käynnissä olen taas uponnut suohon. Töihinkin olen pariin otteeseen yrittänyt mennä, mutta en olekaan sitten jaksanut.

        Nyt huhtikuussa lääkäri kirjoitti b-lausunnon eläkeyhtiöön ja Kelaan kuntoutustuen jatkumiseksi. Nyt ei ollut puhetta työkokeilusta. Kerroin lääkärilleni, että olen taas hakenut opiskelemaan ammattikorkeaan. Sovittiin, että jos ihmeellisesti saisin paikan, siirtäisin aloitusta vuodella.

        Elokuussa on tarkoitus tehdä pieni lääkemuutos. Kesän aikana sitä ei voida tehdä, koska lääkäri on pitkällä lomalla ja hoitajakin siinä välissä. Vaihdon aikana tarvitsen tiivistä seurantaa, koska mielialani heittelevät helposti ja itsetuhoajatukset valtaavat mieleni, jos on pidemmän aikaa todella vaikeaa. Saattaa olla, että joudun osastolle lääkemuutoksen ajaksi.

        Montakohtan kertaa sitä pitää yrittää käydä työssä/opiskelemassa/kursseilla ennen kuin pysyvä eläkepäätös tulee? En ole vielä heittämässä kirvestä kaivoon. Ihan mielenkiinnosta kyselen.


    • ap

      Voi perssuti! On niin p-olo kuin olla voi. Väsyttää, vaikka nukuin 12h ja siltikin olisin vielä voinut nukkua. Heräilin taas yöllä monta kertaa.

      Olisi taidealalle kaksipäiväiset pääsykokeet tiedossa, mutta en kertakaikkiaan jaksa. Ei ole inspiraatiota aloittaa edes ennakkotehtävää. Taitaa tämäkin mahdollisuus mennä ohi oloni vuoksi. Turhaan minä sinne menen väsyneenä ja mieli maassa, kun ei ole yhtään taiteiluolo. Ja jos menisin sinne kokeisiin ja saisin paikan, pitäisi neljäksi vuodeksi riittää inspiraatiota ja sitten mahdollisesti loppuelämäksi. Työtilanne alalla on hankala. Pitäisi melkein yrittäjäksi alkaa. Miten minä hermorauniona ja mielialanvaihteluineni kestäisin sitä painetta. En sitten mitenkään!

      Sosiaali- ja terveysalalle hain viime keväänä ja tulos oli arvattavissa. En olisi päässyt kouluun, vaikka kukaan ei olisi ottanut paikkaansa vastaan. Psykologin testi oli ja näköjään ne ammattilaiset osaavat karsia jyvät akanoista.

      Tuntuu, että minusta ei ole mihinkään. Ennen olin todella hyvä koulussa ja sain kiitettävät paperit valmistuttuani. Masennus vei sitten työkyvyn, joten kokemusta alalta ei ole juurikaan. Joten kuka ottaa 26-vuotiasta ammattitaidotonta töihin?! Ei kukaan. Ja vielä parhaassa lastentekoiässä, vaikka toista lasta en halua ennen kuin olen paremmassa kuosissa eli en moneen vuoteen.

      Välillä tulee väkisin olo, että voisimpa jäädä pysyvästi eläkkeelle. Mutta mitä se ratkaisisi?! Ei mitään. Siinä menettäisi viimeisenkin toivon tulevaisuutensa suhteen. Sekin kyllä on rasittavaa, kun jatkuvasti haetaan jatkoa kuntoutustuelle, eikä tiedä, millainen päätös sieltä aina tulee. Tähän mennessä kaikki hakemukset on suoriltaan hyväksytty. Taidan olla sen verran hullu.

      Valivalivali. Muuta en osaa tehdäkään. On niitä parempia aikoja ajoittain, mutta masennusolo on hallitsevin. Itsetuhoajatuksia on aina välillä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta siihen kongreettisesti. Tiedän, että se olo menee jossain vaiheessa pois.

      Jakakaa te muutkin kokemuksianne ja purkakaa oloanne!

    • aina bibo

      itse olen 30v olin kuntoutus tuella 3 vuotta, yrittänyt itsemurhaa useaan otteeseen ja sairaala jaksoja on monia. nyt sitten sain pysyvän eläkkeen ja lääke korvattavuuden ilman aika rajaa !!!

    • toinen samanmoinen

      Kirjoituksesi perusteella sinussa on paljon samaa kuin minussa: toisaalta halajat opiskelemaan ja töihin, mutta toisaalta opiskelusta ei sitten tahdo tulla mitään. Itse olen 25-vuotias bipo, sairastanut 4 vuotta, jonka aikana olen ollut 3 kertaa sairaalassa lyhyen mutta rajun manian vuoksi, ja aina manian jälkeen onkin sitten seurannut pitkä (n. puolen vuoden-vuoden) masennusjakso, jonka vuoksi olen joutunut pitämään sairauslomia opiskelusta.

      Opiskelen yliopistossa, ja ennen sairastumistani pärjäsin siellä hyvin arvosanoin. Sitten masennusvaiheet toivat mukanaan ensin keskittymiskyvyttömyyttä ja sitten sitä, etten yksinkertaisesti enää jaksanut raahautua luennoille. Opiskelu ei siis sujunut, mutta sairauslomallakaan ei ollut hyvä olla, sillä tunsin itseni todella arvottomaksi ja koko ajan taustalla oli pelko siitä, etten enää kuntoudu opiskelu- ja työkykyiseksi. En tiedä, arvasivatko opiskelukaverit, että olin poissa opiskeluista mielenterveysjuttujen takia; lähimmät kaverit tämän toki tietävät.

      Tällä hetkellä oloni on suhteellisen normaali, korkeintaan pientä masennusta, ja opiskeluja taas pitäisi aloittaa syksyllä. Mutta koko ajan on pelko siitä, että taas joudun jäämään sairauslomalle. Ja entä sitten vaikka saisinkin tutkinnon valmiiksi - jaksaisinko ikinä niin ikään stressaavaa työelämää? Eli samoja mietin kuin sinäkin. En haluaisi eläkkeellekään jäädä, joten tuntuu, ettei mikään vaihtoehto ole hyvä.

      Minulla on onneksi ymmärtäväinen mies, mutta tuo lapsiasia pelottaa itseäni hirmuisesti. Jaksano hoitaa lasta, jos masennusvaihe iskee? Eikä maniakaan tietysti hyväksi ole. Miten olet itse jaksellut lapsen kanssa?

    • edellinen vielä

      Ja lisätään vielä, että olo tuntuu todella kurjalta, kun samankin päivän aikana milloin "haaveilen" kuntoutustuelle ja eläkkeelle jäämisestä ja milloin uskon, että kyllä minä- vielä valmistun koulusta ja pääsen työelämään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe