Kokemuksia talosta 2 viimeiseltä vuokralaiselta. Viimeiset vuokralaiset asuivat talossa n. 4kk jonka jälkeen joutuivat muuttamaan talossa ilmenneiden ongelmien vuoksi. Asukkaat alkoivat oirehtia heti taloon muutettuaan. Mies alkoi aivastella, jatkuva nuhaa, ja loppu vaiheessa hengitystiet menivät aivan tukkoon ja kurkkukipukin alkoi olla jatkuvaa.Vaimokin alkoi oirehtia mm. jatkuvalla kurkkukivulla. Talo alkoi epäilyttaa kun miehen oireet aluksi loppuivat kun talosta lähti pois ja palasivat taloon tultua.Tilannetta alettiin selvittää vuokralaisten puolelta homekoira.com koiralla ja tutkimus vahvisti epäilyt oikeiksi. Koira reagoi talossa useassa kohdassa. Vuokrasopimus purettiin. Muuton jälkeen oireet ovat loppuneet. Edellisten asukkaiden vaimonkin oireet jatkuva nuha ja silmien kirvely oli loppunut kun olivat muuttaneet asunnosta pois.Nyt taloa on yritetty kaupitella. Että näin.
Myynnissä okt Linjatie 5
23
2242
Vastaukset
- katsotaan sanoi lääk
entäs jalkavaimojen oireet , esiintyikö virtsan karkailua tai kutinaa... ja katosi oireet missään vaiheessa.
- Myyjän vastuu...
Myyjä on vastuussa myytävän kohteen tunnetuista vioista. Monet myyjät teettävät kohteesta kuntoarvion ja samoin voivat teettää ostajat. Siinä viimeistään pitäisi selvitä perusviat.
Homeitiöiden määrää voidaan mitata kohtuullisen hyvin.- Kenttätutkija
"Myyjä on vastuussa myytävän kohteen tunnetuista vioista." Kiinteistökauppaa sääntelevän Maakaaren (joka kannattaa lukea tarkasti - Maakaari on 100% ostajan puolella) mukaan:
- myyjä on vastuussa myös salaisista virheistä 5 vuotta
- myyjän on annettava kaikki tietämänsä tiedot ja myyjä on vastuussa tietojen oikellisuudesta ei kiinteistönvälittäjä
- tarjous ei sido - toisin kuin asunto-osakkeen kaupassa - ostajaa vaan vasta julkisen kaupanvahvistajan vahvistama esisopimus on kiinteistökaupassa sitova
Kuntotarkastuksessa (joka tehdään rimaa hipoen usein) mitataan kosteusmittarilla ja tarkastaja (esim. Pulkkinen) ei ota kantaa muuten kuin kirjoittamalla monta kertaa voi olla ja riskirakenne eli savolainen lausunto, jossa tarkastaja ei ota mitään vastuuta -> tarvitaan kuntotutkimus, jossa porataan aukkoja 5-10 kappaletta ja lähetetään näytteitä analysoitavaksi Kuopion yliopistoon. Maksaa noin 1.500 €. Pohjois-Savossa ei ole tehty yhtään kunnollista 5.000 -10 .000 € maksavaa laajaa kuntotutkimusta, jossa timpuri repii isosti rakenteita auki.
Molemmissa talon rakenteita verrataan uusien rakennusmääräysten mukaisiin -> 50.000 € ei riitä minkään yli 20 vuotta vanhan talon päivittämiseksi uusien rakennusmääräysten tasalle vaan voi mennä jopa 100.000 €. Jo kunnollinen salaojajärjestelmä maksaa 10.000 - 25.000 €.
Pohjois-Savossa on yksi omakotitalo saatu ilmaiseksi kun epärehellinen ostaja vei asian hovioikeuteen asti ja sai korvauksia korvatulehdusväittämien perusteella > 80.000 €. Mahdolllista on myös saada pimeästi isosti rahaa myyjältä uhkaamalla oikeudenkäynneillä. Ainoat, jotka varmuudella voittavat oikeudessa ovat juristit.
Tänään pelokkaita myyjiä varten on ostajia, jotka tarjoutuvat ottamaan ilmaiseksi vastaan omakotitalon Pohjois-Savossa (yksi kävi täällä esittämässä ilmaiseksi saamista). Kuntotarkastuksen jälkeen Siilinjärvellä käypä hinta on noin tontin hinta (yksi tarjosi tästä suunnilleen tontin hinnan verran). Parhaista omakotitaloista voi saada kaksion hinnan (tuttava möi Siilin keskustasta > 2 vuotta).
ELI: Pitää löytää akateeminen ostajapariskunta, joka ei ole koskaan Maakaaresta kuullutkaan ja on muutenkin 100% pihalla kiinteistöasioista, myytävä ilman kuntotarkastuksia/kuntotutkimuksia, esiteltävä omenapuita tms. toisarvoista ja pyydettävä niin härski ylihinta, että ostaja luulee tekevänsä hyvät kaupat.
On 100% ostajan markkinat. Rehellinen myyjä ottaa omakotikaupoissa isosti takkiin ja voi joutua ostajan ryöstämäksikin.
- Faktahomma
Talo on nyt myyty ja uudet asukkaat ovat muuttamassa siihen.
- Faktoo
on ainakin se etta joku katuu talokauppaa varmasti.
- Linjatie 5
Faktoo kirjoitti:
on ainakin se etta joku katuu talokauppaa varmasti.
- vuokranantaja...
En liity millään tavalla ko. taloon, joka näyttää nyt olevan aivan asiallisesti myynnissä. Ostajalle on talon kunto ihan tuon netissä olevan myyntiesitteen mukaan aivan selvä.
Taidat kirjoittaa itse vuokraamastasi täällä netissä. Kerrostaloasunnoissani ei ole mitään ongelmia, mutta tämäntyyppisiä vuokralaisia ei niihin tule. - KerLos
hyvät kaupat?
- Oispitänytostaa
Erittäin, h. alle 40.000 e....
- gizzon
Näyttää olevan myynnissä ja aika edulliseen hintaan. Ihan asiallinen myynti-ilmoitus enkä itse huomaa mitään negatiivista. Tästä saisi joku edullisesti hyvän kodin. Voisin harkita ostoa itsekkin, mutta milläpä tyhjätasku mitään ostaa niin jatkan vuokralla.
- KaleviKulavi
taas myynnissä. etuoven sivustolla hinta 69000 e, ei paha hinta 4 huoneen omakotitalosta. Miksipä ei tästä joku ostaisi taloa itselleen.
- kuka_ehtii
Halvalla lähtee, kuka ehtii ensin.
- Voemahoton
Tätä kävin katsomassa nyt kun oli myynnissä, jotain kosteushämmikkiä on kun niin voimakas ns. Kosteuden haju tuli. Eikä kärsinyt 15min pidempään olla talossa kun tuntui niin raskaalta ilmapiiri talossa
- Kahtoja
Huomasin saman, kävin nyt keväällä kattomassa. Ei voinu pitkään olla. Keittiön viereisessä huoneessa tais pahin pistävä haju olla. Jotain home/kosteusongelmaa on. Itse en kärsi homeisissa paikoissa olla montaa hetkeä.
- Hyvä_vinkki
Ottakaa lainaa pankista. Ja rakennuttakaa metsän keskelle joko hirsi, tai tiilitaloasunto.
Se on paras ja ainoa oikea ratkaisu tuohon ongelmaan.- cabin.fever
Yksinään metsän keskellä asuessakin voi tulla omat ongelmansa...
https://www.youtube.com/watch?v=5Cb3ik6zP2I
- Anonyymi
Taas näköjään on vuokralle tarjottavana ja vastikään poistettu myynnistä. Jotainhan tuossa täytyy olla pahasti pielessä ettei ostajia löydy ja vuokralaisetkin viihtyvät sen pienen hetken vaan.
- Anonyymi
No ei ainakaan ostoa tai vuokrausta tämän suoli24 palstan kommentit edistä.
- Anonyymi
Tuttu talo... Jossain ulkoseinän rappauksissa jotain home- tai muuta kasvustoa, siksi mennyt halvalla kaupaksi. On käsittääkseni lähes koko ajan vuokrattuna, joten ei voine olla kummoisia sisäilmaongelmia. Ja jotkuthan ovat vain niille herkempiä kuin toiset.
- Anonyymi
Lainaan ylempää:
"Kuntotarkastuksessa (joka tehdään rimaa hipoen usein) mitataan kosteusmittarilla ja tarkastaja (esim. Pulkkinen) ei ota kantaa muuten kuin kirjoittamalla monta kertaa voi olla ja riskirakenne eli savolainen lausunto, jossa tarkastaja ei ota mitään vastuuta."
Myös erästä P. Savolaista kehotan kuntokartoittajana välttämään kuin ruttoa!
P.S. Kuntotarkastuksessa avataan rakenteita ja yleensä tutkitaan kunnolla, kuntokartoitus on se "tarkastamisen" muoto, jolla asunnon ostajia huijataan.- Anonyymi
Taitaa kilpaileva yrittäjä kirjoitella....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa kilpaileva yrittäjä kirjoitella....
Ei vaan entinen asiakas.
- Anonyymi
Suosittelen pöljän kuntotarkastus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264598Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3013632TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.332640Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372579- 1422177
- 551976
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201861Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91564Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s31462Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201388