Muistoja

Nyt kun tuska on jo vähän helpottanut, tuleekin on jotenkin tyhjä olo. Sama minne katson niin aina jokin on muistuttamassa mua susta. Vainoamassa.. Katson puhelinta ja muistan joka ainoan kerran kun soitit mulle, sen kuinka sydän hakkasi rinnassa ja vastasin värisevällä äänellä, odottaen mitä sanoisit. Autoa ajaessa muistan joka ainoan kerran kun istuit siinä vieressä, niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Olen näkevinäni sut joka päivä jossain, vaan koska niin kipeästi haluun sut nähdä. Mutta aina näen vain sen minkä haluankin nähdä... Riipun kynsin hampain siinä pienessä toivon kipinässä ajatellen että ehkä sitten huomenna.. Vain se että sain istua sun vieressä, katsella ja kuunnella ja olla katseltavana, sai mut niin onnelliseksi. Kunpa vaan olisit tiennyt miten paljon mulle merkitsit. Tuut aina välillä mun uniin ja olo on aina silloin levollinen, kuin olisin turvassa..

Ehkä nään sut huomenna ja saan taas puhua sulle. Sä tervehdit hymyillen, minä tervehdin ja hyimyilen takaisin. Imen itseeni joka sekunnin kun saan vaan olla sun lähellä. Puhelet niitä näitä ja kysyt kuinka minulla sujuu. Sitten sun tulee aika lähteä taas, sanot vaan hei ja kävelet pois omaan kiireiseen elämääsi. Samalla mun sydän repeää ja haluan vaan vajota jonnekkin pimeään... Ja muutaman päivän, ehkä viikkojen päästä alan taas tuijotella vastaantulijoita ja etsiä sua niiden joukosta..

Niin.. Toivottavasti nähdään huomenna. Tai ensi viikolla. Koska mä elän vaan niitä pieniä hetkiä varten.