pitäisin varmasti paremmin puoleni - jos minulla ei olisi tunteita sinua kohtaan. Riisut minut aseettomaksi ja joskus myös kyvyttömäksi puhua. Nämä tunteet tekevät minut heikoksi sinun edessäsi, sillä ovathan ne: julkilausumattomia sekä tarpeettomia.
Ehkä ajattelen väärin, kun ajattelen kaiken olevan kohtalo. Että sillä on jotain suurempaa merkitystä kun menetän kaiken: työn sekä rakkauden. Että edessäni on elämässä suurempia, ihmeellisempiä asioita. Mutta voiko joku toinen olla enemmän kaltaiseni? Samanlainen niin monin tavoin paitsi yhdessä merkittävässä asiassa: en koskaan petä heitä, joita rakastan. He joita rakastan ovat suojeluksessani aina elämäni loppuun saakka. Se mikä monesta on heikkoutta - tietämättä syytä käytökseeni - on juuri minun vahvuuteni. En voi taistella sellaista vastaan, josta välitän, voin vain taistella hänen puolestaan.
Ehkä ajattelen väärin, kun ajattelen kaiken olevan kohtalo. Että sillä on jotain suurempaa merkitystä kun menetän kaiken: työn sekä rakkauden. Että edessäni on elämässä suurempia, ihmeellisempiä asioita. Mutta voiko joku toinen olla enemmän kaltaiseni? Samanlainen niin monin tavoin paitsi yhdessä merkittävässä asiassa: en koskaan petä heitä, joita rakastan. He joita rakastan ovat suojeluksessani aina elämäni loppuun saakka. Se mikä monesta on heikkoutta - tietämättä syytä käytökseeni - on juuri minun vahvuuteni. En voi taistella sellaista vastaan, josta välitän, voin vain taistella hänen puolestaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kauniisti kirjoitat. Kumpa olisit ihmiseni, jolle on sydämessäni sanoja, joita en saanut sanottua ihan äskettäin. Ei tämä voi mennä näin, ei todellakaan.
Kaipaan niitä sanojasi, jotka olivat tulossa. Tunnen sen niin. Mietin, mitä teen vikaan, kun en osaa paremmin toimia? Auta, odotan sanojasi. Tavallisesti sanavalmis olen, mutta edessäsi olen odottava. Tee siirto, lähesty, läkähdyn ikävään. Olet ihan oikea minulle.
Jos olisin hänelle oikea, en olisi näin yksin ja hiljaisuudessa.
Niin minä sen koen. Joskus jo mietin oliko se minä, joka satutin jollain tapaa eniten? Siksikö hän on niin kaukainen ja ailahteleva? Mutta enhän koskaan torjunut häntä suoraan, sillä eihän hän myöskään koskaan kysynyt suoraan. Vihjaili vain kuin varmistaen tietään.
Ja minä rakastin. Kaikeassa siinä hulluudessa, puun ja kuoren välissä - ikään kuin aina olisi ollut niin.
Jos se olisi ollut pelkkää ystävyyttä, niin ehkä se olisi myös säilynytkin.
Samaa mieltä olen tuosta ystävyydestä - emme voineet olla ystäviä, koska siinä oli jotain enemmän, näin ainakin sen tulkitsen....
Ihana olet varmaan sille oikealle.
Aina on toivoa.
En rakastaisi ellen näkisi sitä kaikkea hyvää hänessä, ja tiedän, että joskus on vaikea löytää sitä voimaa sisimmästään, sillä se vaatii rohkeutta ja uskollisuutta. Uskollisuutta ennen kaikkea itselleen.
Jonain päivänä hän vielä löytää. Uskon ja tiedän sen.