Bravvoo Naarva

Jäpäkyörä

Piditte puolenne ja liiteri jäi teille.
Pieni asia metsähallitukselle, mutta suuri asia teille.
Parasta tapahtumassa oli se, että päihititte tunteettoman virkakoneiston.

272

2804

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on!

      "Tunteeton virkakoneisto" = Tässä tapauksessa muutama pienipalkkainen valtion työntekijä, jotka yrittävät hoitaa työtehtävänsä parhaansa mukaan kokoajan niukkenivilla resursseilla. Turha heitä tässä on mollata

      • leena lampinen

        Hyvä, Pekka Junnilainen ja kaverit ! Vai Kolille, jossa vain rikkailla on varaa käydä!
        En usko, että kenenkään tarkoitus on mollata valtion pienipalkkaisia työntekijöitä; kyllä he varmaan soittivat jollekin herralle sinne tunteettomaan virkakoneistoon ja saivat sieltä luvan joustaa. Pekka ja kaverit siis oikeesti päihittivät tunteettoman virkakoneiston ja ainakin tällä kertaa oikeassa asiassa..

        Nostan hattua.

      • Tervaruoste

        Kyllä noista valtion pienipalkkaisista virkamiehistä kertyy valtava rahasumma,
        jos miettii mitä hyötyä heistä on kansalle.
        Herranvirkojahan metsähallituksessa on pilvin pimein,muutaman metsurin selkänahasta revitään valtavalle herra määrälle kinkkua leivänpäälle.
        Kunnia metsureille,he tekevät oikeita töitä.

    • Etelänmiäs

      Nostan hattua kanssa.monet hernekeitot/kahvit laavulla nauttinut.

    • Korpisoturi Diana

      Hieno juttu! Pekka Junnilainen on monessa hyvässä asiassa valppaana ja heti toiminnassa (mm. monet hyväntekeväisyyskeräykset, talkoot ja muut äkilliset tapaukset).. Hän tekee, monet vain puhuvat, että pitäisi....
      On ihan hassu tilanne, että Metsähallituksen alueellinen puisto-osasto ajatteli säästävänsä Kolin pisteessä rakentamisen vaivaa - sillä puun puutteestahan ei ole kyse - ja viedä Naarvasta jo vähän huteran liiterin Kolille.
      Metsähallitúksen mies sanoi, että kyläläisille on luvattu purkaa tämä laavupaikka pois. Luvattu poistaa koko laavu- ja kokoontumispaikka???
      Pekan ei kannata viedä niitä ketjuja kovin kauas, vai tuliko laavun tulevaisuus samalla viiden vuoden sopimuksella turvatuksi?
      Kylillä on näemmä pidettävä puolensa, sillä kruunu karsii kyliltä kaiken mahdollisen pois.
      Olihan siinä telkkarin pääuutisissa kontrastia: ekauutisessa kerrottiin, että valtio antaa miljardien takuunsa Portugalille ja myöhemmässä uutisessa, että valtio säästää kaksi tonnia suomalaisessa Naarvassa!
      Hyvä Pekka!

    • Koitajoelle!

      Ilomantsissa Koitajioen alueelta löytyy paljon näyttävämpiä ja rauhallisempia laavupaikkoja mitä tuo välittömästi maantien varressa oleva louhikosken laavu. Jos kerran metsähallituksella on rahapula,itse ainakin olen paljon huolestuneempi noiden oikeassa luonnonympäristössä olevien taukopaikkojen ylläpidosta ja kunnosta kuin tuosta rähjäisestä ketju-kiistalaavusta ja liiteristä. Sietäisi kaikkien metsähallituksen toimintaa tälläkin palstalla arvostelevien vierailla vaikkapa tuolla tuolla Koitajoella ja nauttia todellisesta luonnonrauhasta ja laadukkaista ja hyvin huolletuista taukopaikoista ja autiotuvista. Tosin mainitut paikat sijaitsevat luonnon keskellä eikä 20 metrin päässä autotiestä.

      • Kunnassa monta jokea

        "Ilomantsissa Koitajioen alueelta löytyy paljon näyttävämpiä ja rauhallisempia"

        Meinatko että kun on Koitajoen varrella jotain, niin Haapojoen varrella ei tarvitse mitään?

      • Molemmat nähnyt
        Kunnassa monta jokea kirjoitti:

        "Ilomantsissa Koitajioen alueelta löytyy paljon näyttävämpiä ja rauhallisempia"

        Meinatko että kun on Koitajoen varrella jotain, niin Haapojoen varrella ei tarvitse mitään?

        Koitajoen alueeseen verrattuna Louhikoski on pelkkä ohiajavien kusipaikka, laavun ympärillä pelkkää talousmetsää ja vierellä yleinen maantie. Ei tuo taukopaikka minua hekilökkohtaisesti nyt suuresti häiritse, mutta jos valita pitää, niin rahat ilman muuta Koitajoelle tai jonkun muun suojelu- tai virkistysalueen taukopaikoille ja reiteille.

      • Makkaranpaistajavain
        Molemmat nähnyt kirjoitti:

        Siis Kolin (Lieksassa) tulipaikan kehittämisestähän tässä liiteriasiassa oli kyse, ei Koitajoen (Ilomantsissa). Monenlaisia tulipaikkoja tarvitaan, jokunen myös tienvarteen.

      • Matkalla pohjoiseen
        Makkaranpaistajavain kirjoitti:

        Siis Kolin (Lieksassa) tulipaikan kehittämisestähän tässä liiteriasiassa oli kyse, ei Koitajoen (Ilomantsissa). Monenlaisia tulipaikkoja tarvitaan, jokunen myös tienvarteen.

        Metsähallituksen tehtävä on kyllä pääasiassa huolehtia ylläpitämiensä luonnonsuojelu- ja virkistysalueiden sekä reittien palveluista, eikä täyttää Destian (vai-mikä-tielaitos-se-nyt-ön) tienvarsia laavuilla ja liitereillä. Lukemattomilla Metsähallituksen huoltamilla alueilla ympäri Suomen kiertäneenä voin sanoa, että kyllä metsähallituslaisilla riittää tekemistä suojelualueiden laavuissa, liitereissä, vessoissa, nuotipaikoissa, pitkoksissa, reiteissä, autiotuvissa, jne... ilman yleisten tienvarsien ylläpitoa. Vaan eikös tässä Louhikosken tapauksessa huollosta vastaamaan lupautuneet ne, jotka sitä laavua ja liiteriä käyttävät? Jos meni noin, niin silloinhan asia onkin kunnossa.

      • Niin metsä vastaa ku
        Matkalla pohjoiseen kirjoitti:

        "Lukemattomilla Metsähallituksen huoltamilla alueilla ympäri Suomen kiertäneenä voin sanoa, että kyllä metsähallituslaisilla riittää tekemistä suojelualueiden laavuissa,"
        Vaikutat tervejalkaiselta ihmiseltä joka kykenee kuljeskelemaan retkeilyreiteillä ja polttelemaan Metsähallituksen sinne selkosille huoltamia pilkkeitä nokipannunsa alla. Etkö ole sen vertaa avarasydäminen että sallisit yhden tällaisen tulipaikan myös syrjäisen matkailutien varrelle, sillä sellainen tämä Runon ja Rajan tien osuus on. Moni liikuntaesteinenkin käristäisi joskus makkaroita luonnon helmassa, helposti saavutettavassa paikassa. Naarvalaiset tämän ymmärtävät.
        Jospa sinäkin kanteleisit kahvinkeitossa tarvitsemasi pilkkeet sinne retkeilyreitin varrelle, niin olisit tasoissa naarvalaisten kanssa.

      • Matkalla pohjoiseen
        Niin metsä vastaa ku kirjoitti:

        Kun tätä liiteriepisodia ja Metsähallituksen rahoituskuvioita laajemmin mediasta seuraa (mm. vuoden takainen Metsähallituksen rahoitukseen kohdistunut miljoonien eurojen leikkausuhka), on ainakin itselleni tullut vahvasti sellainen kuva, että Metsähallitukselle ohjatulla niukalla budjettirahoituksella pyritään huoltamaan ja hoitamaan esisijaisesti niitä alueita, jotka on perustettu kansalaisten luonnossa liikkumista, luontokokemuksia ja virkistäytymistä varten. Näitä alueita ovat mm. ympäri Suomea olevat hienot kansallispuistot ja retkeilyalueet. Kun käytössä on niukasti resursseja, niiden käyttöön kuuluu oleellisesti priorisointi. Tällä kertaa priorisoinnin kohteeksi joutui (toki täysín ilman omaa syytä) valtakunnallisessa mediassakin näkyvästi esillä ollut liiteri.
        Kaikkiaan tuo tapahtuma ei liene niin mustavalkoinen kuin on annettu ymmärtää. Eilisen (19.5.) Pogostan Sanoman mukaan metsähallituslaiset olivat neuvotelleet jo aikaisemmin paikallisten kanssa laavun ja liiterin tulevasta käytöstä ja huollosta, tosin ilman tulosta.

        Kuten nimimerkki "Niin metsä vastaa ku" totesi, olen tosiaan vielä toistaiseksi tervejalkainen kulkija (kop, kop) ja kulkiessani olen huomannut Metsähallituksen tarjovan palveluja myös mm. liikutaesteisille useilla alueilla. Totta myös on, etten ole ensimmäistäkää pilkettä itse kantanut kulkemillani Metsähallituksen huoltamilla kohteilla, enkä ole havainnut kenenkään muunkaan sitä tekevän. Uskon myös edelleen kaikkien kulkijoiden, mukaan lukien naarvalaiset, olevan tervetulleita em. kohteille ilman omia pilkkeitä. Joten aivan tasoissa siinä mielessä ollaan.

      • hanki sinäkin peili
        Molemmat nähnyt kirjoitti:

        Koitajoen alueeseen verrattuna Louhikoski on pelkkä ohiajavien kusipaikka, laavun ympärillä pelkkää talousmetsää ja vierellä yleinen maantie. Ei tuo taukopaikka minua hekilökkohtaisesti nyt suuresti häiritse, mutta jos valita pitää, niin rahat ilman muuta Koitajoelle tai jonkun muun suojelu- tai virkistysalueen taukopaikoille ja reiteille.

        Oletko itsekäs?

        Jos me kaikki ajateltaisiin kuten sinä eipä maailma kovin houkuttava paikka olisi.

        Peilejä saa kaupoista...................!

      • Matkalla pohjoiseen
        hanki sinäkin peili kirjoitti:

        Oletko itsekäs?

        Jos me kaikki ajateltaisiin kuten sinä eipä maailma kovin houkuttava paikka olisi.

        Peilejä saa kaupoista...................!

        En ole itsekäs. Suon kaikille vähintään sen, mitä itsellenikin.

        Se, että kaikki yleensä ottaen jotakin ajattelevat, on hyvä asia.

        Kyllä, peilejä saa rahallista korvausta vastaan kaupoista. Niihin katsomalla näkee, mitä on selän takana.

      • JÄTKÄN TYTÄR
        Molemmat nähnyt kirjoitti:

        Koitajoen alueeseen verrattuna Louhikoski on pelkkä ohiajavien kusipaikka, laavun ympärillä pelkkää talousmetsää ja vierellä yleinen maantie. Ei tuo taukopaikka minua hekilökkohtaisesti nyt suuresti häiritse, mutta jos valita pitää, niin rahat ilman muuta Koitajoelle tai jonkun muun suojelu- tai virkistysalueen taukopaikoille ja reiteille.

        et varmaankaan ole käynyt metsässä..ja katsomassa ala etkä yläjuoksulla..
        sieltä meidinkin lapsuudessa on leipä keväisin pöytään tullut, ja koko ympäristöstä.
        EI OLE JOUTANYT KUKAAN ISTUSKELEE NUOTIO LAAVULLA, JA TOTEAMAAN ETTÄ ON YKS' KUS PAIKKA. SIELLÄ ON PÖLLI JUOSSUT,,, KIITOS NIILLE SAVOTAN MIEHILLE JOTKA OVAT TEHNEET PÖLLIÄ POKASAHOILLA, JA KUORINEET, UITTANEET SÄÄSSÄ KUIN SÄÄSSÄ PAPERITEOLLISUUDELLE RAAKA AINETT,
        TÄSTÄ VOI KESKUSTELLA VAIKKA KUINKA,,

    • voi hyvä sylyvi.

      On se tämä Metsähallitus ihme pulju,turisteja ja matkailijoita pitäis saada Ilomantsiin ja Naarvaan,nehän ne tuo ne paljon himoitut "matkailijan eurot",sitten tämä pulju lopettaa vähäisetkin virkistäytymispaikat 2000 euron takia,kenenköhän kuningasajatus se oli?

    • putjettikuri

      Viime syksynä Metsähallitukselta oltiin viemässä toimintarahoja useita miljoonia euroja, joten eiköhän syyt säästötarpeisiin löydy valtion niinsanotusta tiukasta taloudesta.

      • Rahat lopussa??

        Jyrki ja Mari tyrkki Suomen eurot Euroopan tueksi, Suomessa menokuri sitten tarpeen!!!

    • Hyvä!

      Kaikki muu on viety syrjäseuduilta pois. Kyllä nyt yksi laavu pitää jäädä naarvalaisille (ja muillekin ketkä haluaa kärtsäillä siellä makkaraa).

      Esim. lapsiperheille on omiaan tuollaiset tien poskessa olevat laavut. Aikoinaan tuli pienten lasten kanssa käytyä juuri tuollaisilla laavuilla. Ei jonkun kaksivuotiaan kanssa tarvota kilometrejä hyttysten syödessä.

      • aukolta aukolle

        Metsähallitus voisi kiinnittää huomiota myös retkeilyreittien varsien hakkuisiin. Nyt vain yhä enemmän hakataan.

        Luontokunnaksi mainostetaan Ilomantsia, mutta missä h-ssä ovat metsät? Raiskiona, aukkona!

        Luontoretkeilyä "aukolta aukolle", väliin äskettäisten hakkuiden jäljissä risukoissa eksyen. Se on totuus Ilomantsin "erämaista", joita EI OLE OLEMASSAKAAN!

      • harmistunut
        aukolta aukolle kirjoitti:

        Metsähallitus voisi kiinnittää huomiota myös retkeilyreittien varsien hakkuisiin. Nyt vain yhä enemmän hakataan.

        Luontokunnaksi mainostetaan Ilomantsia, mutta missä h-ssä ovat metsät? Raiskiona, aukkona!

        Luontoretkeilyä "aukolta aukolle", väliin äskettäisten hakkuiden jäljissä risukoissa eksyen. Se on totuus Ilomantsin "erämaista", joita EI OLE OLEMASSAKAAN!

        Niin ja vuokrattujen kesämökkitonttien vierustat revitellään sellaiseen kuntoon, ettei siellä ole enää ilo viettää vapaa aikaansa. Ei jää oikein käelle kukunti puuta.

      • autolla kulkeva

        Kyseinen levähdyspaikka on tehty juuri lapsiperheiden käyttöön.
        Palaute Runon-ja rajantien kulkijoilta on pelkkää kiitosta.
        Lieksan pomojen käytös järkytti automatkailijoita.
        Onneksi paikalliset ihmiset estivät järjettömyyden.

        Tuhkalaisten ja kumppanien tulisi hiukan nöyrtyä ja pyytää anteeksi myös automatkailijoilta, mutta sitä tuskin tapahtuu.

      • Mutta...
        autolla kulkeva kirjoitti:

        ... kun ei oo kuulemma rahhoo. Milläs puut tuot ja paskat viet, jos rahat on karannu muualle?

      • Särenaivo
        Mutta... kirjoitti:

        ... kun ei oo kuulemma rahhoo. Milläs puut tuot ja paskat viet, jos rahat on karannu muualle?

        Kuullema kolmen miehen aika olisi ollut käyttää puolilahon liiterin siirtoon kolille,
        voi äimänkäki .Onko ne hulluksi tulleet nämä hallituksen hymypojat,voi -ittu.
        Talossa vielä on huippuluokan timpuri,niin silti tälläisiä älynväläyksiä pitääkin sattua.

      • JÄTKÄN TYTÄR

        TOSI ON.... VIIME KESÄNÄ LÄHDIMME KIERTÄÄ KORPITEITÄ SUNNUNTAI PÄIVÄNÄ TOSIN KAIPASIMME KAHVIA JOTA EMME HUMANNEET OTTAA MUKAAN TERMARIIN,, JOTEN ILOMATSISSA ON AINUT KAHVIPAIKKA LIEKSAAN MENNESSÄ.. OLISIMME VOINEET KEITELLÄ KAHVIT LOUHIKOSKELLA MUTTEI OLLUT MUKANA MYÖSKÄÄN TÄRVIKKEITA KEITTÄMISTÄ VARTEN,,TULI PITKÄ KAHVITON KIERTO... SIIS OMA VARAINEN PITÄÄ OLLA JOS AIKOO NAUTTIA HITAASTA REISSAAMISESTA.. SYTYKKEET MUKAAN JA MAKKARAT JA KYLMÄ LAUKKU JÄINEEN..

    • Nilkki nulkki

      Säälittää nämä metsävaltion pikkunilkit.
      Niin tyhjä pää,ei jäljelle mitään jää.

      • KorvenRetku

        Totuus liiterihommasta.
        Louhikosken laavupaikan tapahtumat ovat tasantarkkaan seuraavanlainen.
        Ja tarinatuokio alkaa:Jossain maaliskuun vaihteessa puistomestari Pekka Leppänen vihjaisi,että louhikosken laavupaikka poistetaan.
        Samalla Leppänen totesi Naarvan Kylätoimikunnan mahdollisuudesta saada laavu haltuun,edellytyksellä,että se olisi poistettava nykyiseltä paikalta.
        Kylätoimikunta kokouksessaan päätti suostua ehdotukseen ja tiedotti asiasta päätöspaperin muodossa metsähallitusta.
        Asiaan tuli mutka noin kolmeviikkoa sitten.Naarvan Kylätoimikunta piti kokouksen
        laavulla isolla joukolla.
        Tarkoitushan oli siirtää laavu kosken toiselle puolelle Tornaattorin maalle.
        Ajatuksen ja miettimisen tuloksena tulimme katumapäälle,ja päätimme luopua siirto hommasta.Ja neuvotella metsähallituksen kanssa asia uudelleen.Otin yhteyttä Puistomestari Leppäseen ja esitin kylämme kannan asiaan.Leppäsen vastaus oli jyrkkä ei.Välittömästi soitin Puistojohtaja Kyösti Tuhkalaiselle ,esitin asian hänelle ja pyysin hänen tukea asialle.Kerroin tarkkaan miksi kylämme
        tahtoisi laavupaikan säilyvän paikallaan.
        Tuhkalainen lupasi,että asiasta neuvotellaan,ennen lopullista päätöstä.
        Perustelut: Laavupaikka on tosi kauniilla paikalla,kaiken kansan tavoitettavissa,käyttökunnossa myös talvella.kylätoimikunta huolehti talvi-aurauksen ja jätehuollon sekä yleisen siisteyden.
        Myöskin totesimme olevan järjenvastaiseksi siirtää laavu joen toiselle puolelle,ainoana perusteena,että se on valtion maalla nyt.
        Hölmöläinenkin ymmärtää ettei siirrolla valmiilta paikalta umpimetsään ole tavallisella aivotoiminnalla selitettävissä.Valmis paikka pysäköintialueineen ja pitäis lakkauttaa,voi pyhä sylvi.
        Jäimme toiveikkaina odottamaan Puistojohtaja Tuhkalaisen yhteydenottoa.
        Yllätys olikin suuri kun maanantai aamuna poikkesin metsähallituksen konttorilla.Puistomestari Leppänen totesi liiterin lähtevän seuraavana aamuna
        Kolille ,todellinen järkytys,missä luvattu neuvottelu.
        Soitin välittömästi Lieksaan Tuhkalaiselle ja kysyin miksi asiat näin menikään,missä sovittu neuvottelu.Tuhkalainen totesi vain,että oishan hänen
        pitänyt soittaa vaan sattui unohtumaan.Esitin vielä että asiasta neuvoteltaisiin.Ei kuulema ole enää neuvoteltavaa.Totesi ykskantaan asiassa tehdyn päätöksen
        pitävän ja liiterin siirtyvän herra rahvaan käyttöön Kolille.
        Eipä siinä vaihtoehtoja enää jäänytkään sitten.Eiku vähäinen järki muodostamaan seuraavaa siirtoa ja toimintamallia asian suhteen.Se oli päivän selvää,ettemme anna jyrätä kyläämme. Me onnistuimme ja voitimme.
        Mutta puhumalla sopiminen olisi kaikkien kannalta ollut paras.

      • Voitto kotiin?
        KorvenRetku kirjoitti:

        Niinpä niin. Osataan tuo soutamisen ja huopaamisen taito näemmä kylillä ja kaupungeissa. Ensin asia käy, mutta sitten ei; luvataan neuvotella, mutta varan vuoksi unohdeteaan. Mitähän jos te kylänmiehet ja -naiset sopisitte
        metsävaltion edustajien kanssa yhteisestä näytelmäperformanssista tulevana kesänä Louhikosken laavulla aiheena tuo mediavoittaja liiteri.
        Reksviittana voisi olla pitkä pätkä riimukettinkiä, poliisi, rähjäinen liiteri ja joukko sujuvia sanailijoita. Keräisitte näytelmää seuraavilta ohikulkijoilta
        pienen maksun (tietenkin vapaaehtoinen), ja näillä maksuilla kustantaisitte kaikille yhteisen laavun, liiterin ja ehkäpä joenvarteen vielä upouuden laiturin.
        Ja kaupan päälle kaikki saisivat hyvän mielen ja toimivan yhteistyökuvion.

        Tuli kyllä tapahtumaa seuratessa mieleen, ettei tässä vaan ollut kysymys yhteisesti järjestetystä mainos- ja mediatempauksesta "jossakin itärajalla"?
        Vaikutti molemmin puolin niin hyvin etukäteen mietityltä ja organisoidulta kera näyttäväm medianäkyvyyden.

      • Rauta on kuuma
        Voitto kotiin? kirjoitti:

        Oliskos tuon näytelmän tyylilaji enempi tragedia eli komedia? Ja näytännön lopuksi kummallekkin Pekalle Oskarit tai ainakin ehokkuus. Voiskos lopuksi saaha kunnon tanssin jytkettä Haapajoen penkalla?. Ei muuta kun paikallinen haitarmies kehään. Jatkakkeepa tuot a hyvin alkanutta mainoskampanjaa heti ja välittömästi! Muuten Kataisen hallitusfarssi viep teiltä palstatilan ja uutisminnuutit.

      • pisnesmiehiä
        Voitto kotiin? kirjoitti:

        Niinpä niin. Osataan tuo soutamisen ja huopaamisen taito näemmä kylillä ja kaupungeissa. Ensin asia käy, mutta sitten ei; luvataan neuvotella, mutta varan vuoksi unohdeteaan. Mitähän jos te kylänmiehet ja -naiset sopisitte
        metsävaltion edustajien kanssa yhteisestä näytelmäperformanssista tulevana kesänä Louhikosken laavulla aiheena tuo mediavoittaja liiteri.
        Reksviittana voisi olla pitkä pätkä riimukettinkiä, poliisi, rähjäinen liiteri ja joukko sujuvia sanailijoita. Keräisitte näytelmää seuraavilta ohikulkijoilta
        pienen maksun (tietenkin vapaaehtoinen), ja näillä maksuilla kustantaisitte kaikille yhteisen laavun, liiterin ja ehkäpä joenvarteen vielä upouuden laiturin.
        Ja kaupan päälle kaikki saisivat hyvän mielen ja toimivan yhteistyökuvion.

        Tuli kyllä tapahtumaa seuratessa mieleen, ettei tässä vaan ollut kysymys yhteisesti järjestetystä mainos- ja mediatempauksesta "jossakin itärajalla"?
        Vaikutti molemmin puolin niin hyvin etukäteen mietityltä ja organisoidulta kera näyttäväm medianäkyvyyden.

        Selvä sissimarkkinointitempaus tuo oli. Ei paljon maksanut, oli yllättävä, useat tiedotusvälineet menivät lankaan ja näkyvyys oli laajaa niin painetussa kuin sähköisessä mediassa.

        Jos hyvin käy, ensimmäiset halkokuorman lahjoittajat on jo tiedossa, paikallinen Koo-kauppias toimittaa kattohuovat liiteriin ja Lemminkäinen asvaltoi ensikesänä pysäköintialueen. Toki kaikki tuovat samalla parin neliön kokoiset kaupalliset ilmoitukset liiterin nurkalle.

        Kertakaikkisen oivaltavaa toimintaa aikaisemmin niin jäykältä Metsähallitukselta ja köyhältä kyläyhdistykseltä. ....vai oliko?

      • Utelisa
        KorvenRetku kirjoitti:

        Totuus liiterihommasta.
        Louhikosken laavupaikan tapahtumat ovat tasantarkkaan seuraavanlainen.
        Ja tarinatuokio alkaa:Jossain maaliskuun vaihteessa puistomestari Pekka Leppänen vihjaisi,että louhikosken laavupaikka poistetaan.
        Samalla Leppänen totesi Naarvan Kylätoimikunnan mahdollisuudesta saada laavu haltuun,edellytyksellä,että se olisi poistettava nykyiseltä paikalta.
        Kylätoimikunta kokouksessaan päätti suostua ehdotukseen ja tiedotti asiasta päätöspaperin muodossa metsähallitusta.
        Asiaan tuli mutka noin kolmeviikkoa sitten.Naarvan Kylätoimikunta piti kokouksen
        laavulla isolla joukolla.
        Tarkoitushan oli siirtää laavu kosken toiselle puolelle Tornaattorin maalle.
        Ajatuksen ja miettimisen tuloksena tulimme katumapäälle,ja päätimme luopua siirto hommasta.Ja neuvotella metsähallituksen kanssa asia uudelleen.Otin yhteyttä Puistomestari Leppäseen ja esitin kylämme kannan asiaan.Leppäsen vastaus oli jyrkkä ei.Välittömästi soitin Puistojohtaja Kyösti Tuhkalaiselle ,esitin asian hänelle ja pyysin hänen tukea asialle.Kerroin tarkkaan miksi kylämme
        tahtoisi laavupaikan säilyvän paikallaan.
        Tuhkalainen lupasi,että asiasta neuvotellaan,ennen lopullista päätöstä.
        Perustelut: Laavupaikka on tosi kauniilla paikalla,kaiken kansan tavoitettavissa,käyttökunnossa myös talvella.kylätoimikunta huolehti talvi-aurauksen ja jätehuollon sekä yleisen siisteyden.
        Myöskin totesimme olevan järjenvastaiseksi siirtää laavu joen toiselle puolelle,ainoana perusteena,että se on valtion maalla nyt.
        Hölmöläinenkin ymmärtää ettei siirrolla valmiilta paikalta umpimetsään ole tavallisella aivotoiminnalla selitettävissä.Valmis paikka pysäköintialueineen ja pitäis lakkauttaa,voi pyhä sylvi.
        Jäimme toiveikkaina odottamaan Puistojohtaja Tuhkalaisen yhteydenottoa.
        Yllätys olikin suuri kun maanantai aamuna poikkesin metsähallituksen konttorilla.Puistomestari Leppänen totesi liiterin lähtevän seuraavana aamuna
        Kolille ,todellinen järkytys,missä luvattu neuvottelu.
        Soitin välittömästi Lieksaan Tuhkalaiselle ja kysyin miksi asiat näin menikään,missä sovittu neuvottelu.Tuhkalainen totesi vain,että oishan hänen
        pitänyt soittaa vaan sattui unohtumaan.Esitin vielä että asiasta neuvoteltaisiin.Ei kuulema ole enää neuvoteltavaa.Totesi ykskantaan asiassa tehdyn päätöksen
        pitävän ja liiterin siirtyvän herra rahvaan käyttöön Kolille.
        Eipä siinä vaihtoehtoja enää jäänytkään sitten.Eiku vähäinen järki muodostamaan seuraavaa siirtoa ja toimintamallia asian suhteen.Se oli päivän selvää,ettemme anna jyrätä kyläämme. Me onnistuimme ja voitimme.
        Mutta puhumalla sopiminen olisi kaikkien kannalta ollut paras.

        Ensimmäinen totuus tuossa tuli, mikä mahtaa olla Metsähallituksen näkemys asiasta? Tuskin ne huvikseen ja kiusallaan liitereitä paikasta toiseen raahaavat ja käytössä olevia laavuja purkavat. Kertokaahan hyvät asiasta tietävät metsähallituslaiset teidänkin totuus ja näkemys liiteristä ja laavusta.

      • Meille kans

        Järjestetty tai ei, hupaisaa oli seurata. Onkohan Metsähallituksella tästä eteenpäin velvollisuus pystyttää muillekkin kylille oma laavu makkaranpaistoa ja tanssi-iltoja varten? Ihan tasapuolisuuden nimissä kyselen, kun meidänkin kylälle tienposkeen ja kaikkien yhteiselle maalle yksi tuommoinen sopisi. Keneltä voisi Metsähallituksesta kysellä?

      • Onko noin?
        Meille kans kirjoitti:

        Ota yhteyttä niin ylös kuin yletät ja luo samalla tiedotusvälineiden kautta painetta. Näyttele samalla kurjaa, köyhää ja surkeaa, sillä saat kansan sympatiat. Muuten, onko tosiaan niin, että Itä-Suomessa metsähallitus rakentaa ja ylläpitää laavuja kylille paikallisten käyttöön?

      • Veekkuliit
        Onko noin? kirjoitti:

        Ota yhteyttä niin ylös kuin yletät ja luo samalla tiedotusvälineiden kautta painetta. Näyttele samalla kurjaa, köyhää ja surkeaa, sillä saat kansan sympatiat. Muuten, onko tosiaan niin, että Itä-Suomessa metsähallitus rakentaa ja ylläpitää laavuja kylille paikallisten käyttöön?

        Onko noin.
        Se joka laavupaikasta saa hyödyn on metsähallitus.
        Metsähallitus myö valtavat määrät metsästys ja kalastuslupia alueelle,
        jolla tämäkin louhikosken laavu sijaitsee.
        Lienee kohtuullista,että he myös toimittavat polttopuut metsästäjien käyttöön.Vai mitä mieltä olette?
        Keväisin majavanmetsästäjät asuvat laavulla,osa viikkosotalla.Siinä kuutiosotalla
        palaa puuta vaatteita kuivatessa.
        Ja eihänne ilmaisia taida olla nämä pienipalkkaiset virkamiehet Leppänen
        ja Tikkakaan vaik niin nälkiintyneen näköisiltä näyttävätkin.

      • Itse tehty
        Meille kans kirjoitti:

        Järjestetty tai ei, hupaisaa oli seurata. Onkohan Metsähallituksella tästä eteenpäin velvollisuus pystyttää muillekkin kylille oma laavu makkaranpaistoa ja tanssi-iltoja varten? Ihan tasapuolisuuden nimissä kyselen, kun meidänkin kylälle tienposkeen ja kaikkien yhteiselle maalle yksi tuommoinen sopisi. Keneltä voisi Metsähallituksesta kysellä?

        Ei ainakaan meille kruunu mitään rakenna, eikä olla pyydetty ja tuskin pyydettäänkään. Itse me teemme sen, mitä tarvitaan. Kyllä vielä vasara ja kirves kädessä pysyvät ja tulee tehtyä juuri sellasta kun haluamma. Se on selvempi niin. Ei sotketa turhaan valtiota meidän asioihin, kun ei siitä sillä lailla kuitenkaan kunnollista tule.

      • Että näin
        Veekkuliit kirjoitti:

        Onko noin.
        Se joka laavupaikasta saa hyödyn on metsähallitus.
        Metsähallitus myö valtavat määrät metsästys ja kalastuslupia alueelle,
        jolla tämäkin louhikosken laavu sijaitsee.
        Lienee kohtuullista,että he myös toimittavat polttopuut metsästäjien käyttöön.Vai mitä mieltä olette?
        Keväisin majavanmetsästäjät asuvat laavulla,osa viikkosotalla.Siinä kuutiosotalla
        palaa puuta vaatteita kuivatessa.
        Ja eihänne ilmaisia taida olla nämä pienipalkkaiset virkamiehet Leppänen
        ja Tikkakaan vaik niin nälkiintyneen näköisiltä näyttävätkin.

        Kyläpäällikkö kyllä todisteli ainakin ylen verkkosivuilla kuinka tärkeä laavu ja liiteri on kyläläisille: "Täällä pidetään joka vuosi tanssitkin. Itse käyn tässä varmasti sen sata kertaa vuodessa". Jos muutkin kyläläiset käyttävät paikkaa lähellekään samassa suhteessa, niin kyllä tuosta kokonaisuutena melkoinen paikallinen käyttäjämäärä kertyy.

      • Maailma on miesten
        Itse tehty kirjoitti:

        Ei ainakaan meille kruunu mitään rakenna, eikä olla pyydetty ja tuskin pyydettäänkään. Itse me teemme sen, mitä tarvitaan. Kyllä vielä vasara ja kirves kädessä pysyvät ja tulee tehtyä juuri sellasta kun haluamma. Se on selvempi niin. Ei sotketa turhaan valtiota meidän asioihin, kun ei siitä sillä lailla kuitenkaan kunnollista tule.

        Näin se on ollu iät ja ajat. Miehet tekee itse, akat ja osaamattomat vinkuu valmiin perään.

      • Tupla vahinko
        Utelisa kirjoitti:

        Ensimmäinen totuus tuossa tuli, mikä mahtaa olla Metsähallituksen näkemys asiasta? Tuskin ne huvikseen ja kiusallaan liitereitä paikasta toiseen raahaavat ja käytössä olevia laavuja purkavat. Kertokaahan hyvät asiasta tietävät metsähallituslaiset teidänkin totuus ja näkemys liiteristä ja laavusta.

        Utelisalle.
        Ei Me metsähallituksessa liiteriä uhalla ois siirretty,vaan kiusaa tehdäksemme.
        Kun pikkupomolla vähän sattuu vintissä vippaamaan ,niin tulos on sen mukainen,
        valitettavasti.
        Naarvalaiset teitte tosi hyvän työn.
        Toivottavasti metsähallituksessa luontopuolen herrat nostavat tasoaan.

      • Utelisa
        Tupla vahinko kirjoitti:

        Jos Metsähallituksen tavoitteena oli kiusata heidän palkkaansa maksavia kansalaisia, joutaa koko virasto lopettaa ja myydä laavut ja taukopaikat (myös Louhikoski) eniten tarjoaville. Sillähän tuosta selviää.

      • Näin se män
        Tupla vahinko kirjoitti:

        Utelisalle.
        Ei Me metsähallituksessa liiteriä uhalla ois siirretty,vaan kiusaa tehdäksemme.
        Kun pikkupomolla vähän sattuu vintissä vippaamaan ,niin tulos on sen mukainen,
        valitettavasti.
        Naarvalaiset teitte tosi hyvän työn.
        Toivottavasti metsähallituksessa luontopuolen herrat nostavat tasoaan.

        Hää, elä sie hyvä musikka tai naine nyt hullui haasta. Miu mielest tää puistomestar ol se suurin sankar. Ilmain häne päättäväisyyttäs ei tästkään tarinast ois mitää tullu. Ei kukaa tietäis mitää koko Naarvast taik Louhikoskest. Kyl se näin män.

      • Milloin ja missä?
        Tupla vahinko kirjoitti:

        Utelisalle.
        Ei Me metsähallituksessa liiteriä uhalla ois siirretty,vaan kiusaa tehdäksemme.
        Kun pikkupomolla vähän sattuu vintissä vippaamaan ,niin tulos on sen mukainen,
        valitettavasti.
        Naarvalaiset teitte tosi hyvän työn.
        Toivottavasti metsähallituksessa luontopuolen herrat nostavat tasoaan.

        Hei Tupla vahinko!

        Kun kerran olet metsähallituslainen, niin sinulla on ilmeisesti sisäpiirin tietoa tästä kuin myös tulevista metsähallituksen muista toilailuista. Kerro ihmeessä lisää, mitä muita suunnitelmia teillä siellä metsähallituksessa on ihmisten kiusaksi. Jotta osataan varoa tai tulla paikalle katsomaan ja ihmettelemään teidän seuraavaa tempausta.

        Please!

      • lekamies mukana
        pisnesmiehiä kirjoitti:

        Selvä sissimarkkinointitempaus tuo oli. Ei paljon maksanut, oli yllättävä, useat tiedotusvälineet menivät lankaan ja näkyvyys oli laajaa niin painetussa kuin sähköisessä mediassa.

        Jos hyvin käy, ensimmäiset halkokuorman lahjoittajat on jo tiedossa, paikallinen Koo-kauppias toimittaa kattohuovat liiteriin ja Lemminkäinen asvaltoi ensikesänä pysäköintialueen. Toki kaikki tuovat samalla parin neliön kokoiset kaupalliset ilmoitukset liiterin nurkalle.

        Kertakaikkisen oivaltavaa toimintaa aikaisemmin niin jäykältä Metsähallitukselta ja köyhältä kyläyhdistykseltä. ....vai oliko?

        Jopas etelänvaris puhuu potaskaa

      • pisnesmiehiä
        lekamies mukana kirjoitti:

        Jopas etelänvaris puhuu potaskaa

        Ei suinkaan potaskaa, ensimmäinen halkokuorma on jo liiteriin lahjoitettu. Odotetellaan kieli pitkällä jatkoa, kyllä sieltä vielä muutakin heruu

      • Mukana ollut
        KorvenRetku kirjoitti:

        Totuus liiterihommasta.
        Louhikosken laavupaikan tapahtumat ovat tasantarkkaan seuraavanlainen.
        Ja tarinatuokio alkaa:Jossain maaliskuun vaihteessa puistomestari Pekka Leppänen vihjaisi,että louhikosken laavupaikka poistetaan.
        Samalla Leppänen totesi Naarvan Kylätoimikunnan mahdollisuudesta saada laavu haltuun,edellytyksellä,että se olisi poistettava nykyiseltä paikalta.
        Kylätoimikunta kokouksessaan päätti suostua ehdotukseen ja tiedotti asiasta päätöspaperin muodossa metsähallitusta.
        Asiaan tuli mutka noin kolmeviikkoa sitten.Naarvan Kylätoimikunta piti kokouksen
        laavulla isolla joukolla.
        Tarkoitushan oli siirtää laavu kosken toiselle puolelle Tornaattorin maalle.
        Ajatuksen ja miettimisen tuloksena tulimme katumapäälle,ja päätimme luopua siirto hommasta.Ja neuvotella metsähallituksen kanssa asia uudelleen.Otin yhteyttä Puistomestari Leppäseen ja esitin kylämme kannan asiaan.Leppäsen vastaus oli jyrkkä ei.Välittömästi soitin Puistojohtaja Kyösti Tuhkalaiselle ,esitin asian hänelle ja pyysin hänen tukea asialle.Kerroin tarkkaan miksi kylämme
        tahtoisi laavupaikan säilyvän paikallaan.
        Tuhkalainen lupasi,että asiasta neuvotellaan,ennen lopullista päätöstä.
        Perustelut: Laavupaikka on tosi kauniilla paikalla,kaiken kansan tavoitettavissa,käyttökunnossa myös talvella.kylätoimikunta huolehti talvi-aurauksen ja jätehuollon sekä yleisen siisteyden.
        Myöskin totesimme olevan järjenvastaiseksi siirtää laavu joen toiselle puolelle,ainoana perusteena,että se on valtion maalla nyt.
        Hölmöläinenkin ymmärtää ettei siirrolla valmiilta paikalta umpimetsään ole tavallisella aivotoiminnalla selitettävissä.Valmis paikka pysäköintialueineen ja pitäis lakkauttaa,voi pyhä sylvi.
        Jäimme toiveikkaina odottamaan Puistojohtaja Tuhkalaisen yhteydenottoa.
        Yllätys olikin suuri kun maanantai aamuna poikkesin metsähallituksen konttorilla.Puistomestari Leppänen totesi liiterin lähtevän seuraavana aamuna
        Kolille ,todellinen järkytys,missä luvattu neuvottelu.
        Soitin välittömästi Lieksaan Tuhkalaiselle ja kysyin miksi asiat näin menikään,missä sovittu neuvottelu.Tuhkalainen totesi vain,että oishan hänen
        pitänyt soittaa vaan sattui unohtumaan.Esitin vielä että asiasta neuvoteltaisiin.Ei kuulema ole enää neuvoteltavaa.Totesi ykskantaan asiassa tehdyn päätöksen
        pitävän ja liiterin siirtyvän herra rahvaan käyttöön Kolille.
        Eipä siinä vaihtoehtoja enää jäänytkään sitten.Eiku vähäinen järki muodostamaan seuraavaa siirtoa ja toimintamallia asian suhteen.Se oli päivän selvää,ettemme anna jyrätä kyläämme. Me onnistuimme ja voitimme.
        Mutta puhumalla sopiminen olisi kaikkien kannalta ollut paras.

        Alue perustettiin Runon-ja Rajantien, Metsähallituksen luonnonvarantoimiston, Metsähallituksen Ilomantsin hoitoalueen ja TVH:n yhteistoimin. Ratkaisevaa oli Metsähallituksen luonnonvaraintoimiston päällikön Matti Helmisen puolto Ilomantsin hoitoalueen metsänhoitaja Tarmo Uusitalon esitykseen ja RRtien sekä TVH:n yhteistyöhön. Ilomantsin kunta oli myös myötämielinen ja tietenkin alueen asukkaat.
        Ei siinä tarvittu kovin monia kokouksia kun asia oli selvä.
        Asia hoidettiin 1980-luvulla.

    • Hip hei!

      Hei!
      Milloin on esi-ilta? Tulen välittömästi viivana täältä Joensuusta eukon ja mukoloiden kans. Ja otan vielä väliltä anopin mukaan, kun sattuu olemaan tuota Ilomanantsilaista sukujuurta. Hyvä , hyvä!!

      • kehvelin koijarit#

        Mikäli kyltti "liiterin" seinässä pittää kutinsa?, niin tuohan on lähinnä vastuuttomien luonnonmyrkyttäjien ,MOOTTORIKELKKAILIJOIDEN cruisailun taukopaikkoja??

        Koko harrastus perseestä saastuttaa elinympäristöä vakavasti nämä DIOKSIINIA 2-tahti pakokaasuissaan luontoon tupruttavat hihhulien leikkikalut!!! :(

        Vaikuttaa ettei koko totuutta haluttu kertoa tuostakaan tyhjästä kapinasta?

      • Ohi kulkenut
        kehvelin koijarit# kirjoitti:

        Mikäli kyltti "liiterin" seinässä pittää kutinsa?, niin tuohan on lähinnä vastuuttomien luonnonmyrkyttäjien ,MOOTTORIKELKKAILIJOIDEN cruisailun taukopaikkoja??

        Koko harrastus perseestä saastuttaa elinympäristöä vakavasti nämä DIOKSIINIA 2-tahti pakokaasuissaan luontoon tupruttavat hihhulien leikkikalut!!! :(

        Vaikuttaa ettei koko totuutta haluttu kertoa tuostakaan tyhjästä kapinasta?

        Kyllähän tuo Loukikoski on naarvalaisten, autolla viereistä tietä ohiajavien ja talvella moottorikelkkailijoiden taukopaikka. Syksyisin näyttää myös metsästäjiä laavulla viihtyvän.

        Nopeasti kartasta mittaillen lähimmille luonnonsuojelualueelle matkaa kertyy linnuntietä liki 7 kilometriä ja vaellusreitille lähes tuplasti. Eipä tuo taukopaikka juurikaan noita alueita ja reittejä käyttäviä hyödytä. Laavun ohi menevä kelkkareitti ei ole Metsähallituksen ylläpitämä, vaan siitä vastaa Virkistysreittiyhdistys. Sitä en tiedä, onko mainittu yhdistys mitenkään mukana paikan ylläpidossa.

        Näinhän se yleensä on, että tällaisissa tapauksissa parhaatkin totuudet ovat yleensä vain puolitotuuksia.

      • Mis Jallu
        Ohi kulkenut kirjoitti:

        Mikä se tuottaa kuluja louhikosken laavulla!
        Metsähallitus myypi metsästyslupia lähialueille.?
        Majavan metsästajät särkevät tiet.
        Tekeekö metsähallitus riistanhoitotyötä ?
        Eivät tee.

      • Kansanjuhlat

        Vietkös miunki anopin samalla kyyvillä? Kerto joskus olevansa niitä Hattuvaaran vesakkosotureita kultaselta kasari-luvulta. Tiijä vaikka vetäsee senaikasen leningin päällesä ja mennee helmat korvissa hulmuten näytelmän mukana.

      • Kansanjuhlat

        Vietkös miunki anopin samalla kyyvillä? Kerto joskus olevansa niitä Hattuvaaran vesakkosotureita kultaselta kasari-luvulta. Tiijä vaikka vetäsee senaikasen leningin päällesä ja mennee helmat korvissa hulmuten näytelmän mukana.

      • Korpisoturi Diana
        Ohi kulkenut kirjoitti:

        Kyllähän tuo Loukikoski on naarvalaisten, autolla viereistä tietä ohiajavien ja talvella moottorikelkkailijoiden taukopaikka. Syksyisin näyttää myös metsästäjiä laavulla viihtyvän.

        Nopeasti kartasta mittaillen lähimmille luonnonsuojelualueelle matkaa kertyy linnuntietä liki 7 kilometriä ja vaellusreitille lähes tuplasti. Eipä tuo taukopaikka juurikaan noita alueita ja reittejä käyttäviä hyödytä. Laavun ohi menevä kelkkareitti ei ole Metsähallituksen ylläpitämä, vaan siitä vastaa Virkistysreittiyhdistys. Sitä en tiedä, onko mainittu yhdistys mitenkään mukana paikan ylläpidossa.

        Näinhän se yleensä on, että tällaisissa tapauksissa parhaatkin totuudet ovat yleensä vain puolitotuuksia.

        On muistettava, että moottorikelkkailu on luvallista puuhaa siihen tarkoitukseen varatuilla moottorikelkkareiteillä. Jos itse harrastaa käveluýpoluilla käveleskelyä (ja menee tietysti autolla polun varteen), niin ei pidä tuomita niitä joille moottorikelkkailu on kävelyä ja hiihtoa mieluisampaa puuhaa. Kelkkailijat ovat usein konemiehiä ja jonkin kerran talvessa leipätöiltään malttavat lähteä ajelemaan.
        Antaa kaikkien kukkien kukkia ja ihmisten liikkua luonnossa :)
        Tulipaikka kelkkareitin varrellakin on paikallaan. Louhikosken laavu vaikuttaa palvelevan sekä kylää että autolla ja moottorikelkalla liikuvia.

      • Omin voimin
        Korpisoturi Diana kirjoitti:

        Kyllä ominvoimin liikkuminen ja moottorikelkalla päryyttely samoilla hehtaareilla on hermojaraastavaa. Kaksitahti haisee, metsän eläimet säikkyvät ja luonnonrauha rikkoutuu. Ei huvikelkkailijat luontoa paljon ajattele kun tuovat värkkinsä keskelle erämaita luonnon hiljaisuutta rikkomaan ja muita kulkijoita kiusaamaan!

    • paratiisiko ? on

      Tässäkin NAARVAN kapinan assiissa olisi tehtävä niille jotka tällaisista sanoisinko hölömöistä piätöksistä kantavat SUURIMMAN vastuun niin kuin " JUISE " aikoinaan lauloi silloin HATTUVAARALIIKKEEN aikoihin , mutta sehän olikin niin sanottua kuumansodan aikaa ,sillä tekstikin oli sen mukainen keski-kesän kuuminta aikaa elettiin ja sillonkin kapinointi tuotti hyvän tuloksen hyvä näin ,sillä nyt saamme nauttia puhtaammasta luonnosta sekä viimeisimmän kapinan tuloksesta LOUHIKOSKEN laavun olemassaolosta .

      • Uusi aika

        Ja haapajoen kosket kuohuu ,ikihonkia ei enää .näy.

      • Korpisoturi Diana
        Uusi aika kirjoitti:

        Ja haapajoen kosket kuohuu ,ikihonkia ei enää .näy.

        Kilpikaarnaisia vanhoja mäntyjä ja ikivanhoja kuusikkoja olen päässyt näkemään mm. Koivusuon luonnonpuistossa Pirhun maisemissa sekä lähellä Eu-itäpistettä Lahnavaaran maisemissa. Hienoja maisemia. Ihan vaan vinkiksi muillekin.

      • Molemmat nähnyt
        Korpisoturi Diana kirjoitti:

        Kilpikaarnaisia vanhoja mäntyjä ja ikivanhoja kuusikkoja olen päässyt näkemään mm. Koivusuon luonnonpuistossa Pirhun maisemissa sekä lähellä Eu-itäpistettä Lahnavaaran maisemissa. Hienoja maisemia. Ihan vaan vinkiksi muillekin.

        Nepä onkin suojelualueita, eikä mitään tienvarsipöheikköjä. Siellä sne laavut ja nuotipikat on oltav ja pdettävä kunnossa.

    • Kukahan juuttaan

      partisaani poltti Paavonlammin kämpän? Sellaset seinähullut pitäs sittoo ketjulla liiterin seinnään. Siinä vilisti nuoruusmuistot rollaattorilla hatelikkoon kun paikalla ol ennee pelekkä tuhkakasa. Kainulaisen kirjjaan ois päivittämistä.

    • Paavonlampi oli

      vanha ja laho p.... , purut tursu katosta ja seinistä. Ei ois tuota kannattanut korjata.

      Hyvä kun metsähallitus rakensi silläkin korjausrahalla korsun Petkeljärvelle.

      • kotipartisaani

        Se uutuuttaan häikäisevä peltikattoinen vaja siitä vierestä olisi ennemmin kannattanut polttaa.

        Mutta ra

        haha

        n se on joka ratkaisee.

      • Tie kuntoon

        Hyvä kun uusi korsu tehtiin, se entinen oli hengenvaarallinen. Petkeljärven tie pitää kunnostaa, monttuja pitkin matkaa, autot hajoaa.

      • Rauta on kuuma
        kotipartisaani kirjoitti:

        Se uutuuttaan häikäisevä peltikattoinen vaja siitä vierestä olisi ennemmin kannattanut polttaa.

        Mutta ra

        haha

        n se on joka ratkaisee.

        Kierrätykseen se kiiltävä katto. Viijään louhikosken laavulle, kun se entinen on alakanu vähä tippasee. Siellä se kiiltellee ku timantti Isänmaan Äitin kasvoissa. Nätti ku mikä!

      • Molemmissa käynyt
        Tie kuntoon kirjoitti:

        Hyvä kun uusi korsu tehtiin, se entinen oli hengenvaarallinen. Petkeljärven tie pitää kunnostaa, monttuja pitkin matkaa, autot hajoaa.

        Tie kuntoon.
        Petkeljärven tie pitäisi poistaa välittömästi,ei luononsuojelu-alueella saa olla
        auto teitä.Pieni kävely kuja riittäisi mainiosti.
        Nythän petkeljärvestä on muodostunut autokansan yleinen kusipaikka.
        Ei luononrauhasta tietoakaan.
        Jos luononrauhaa haluat tule louhikoskelle.

      • Näitä tekstejä luken
        Tie kuntoon kirjoitti:

        Hyvä kun uusi korsu tehtiin, se entinen oli hengenvaarallinen. Petkeljärven tie pitää kunnostaa, monttuja pitkin matkaa, autot hajoaa.

        Miten lie tuon tien kunnostamisen kanssa, kun nimimerkki Omin voimin kirjoitti 20.5.että Kyllä ominvoimin liikkuminen ja moottorikelkalla (vert. autoilla) päryyttely samoilla hehtaareilla on hermojaraastavaa. Kaksitahti (vert. turboahdetun pakokaasu) haisee, metsän eläimet säikkyvät ja luonnonrauha rikkoutuu. Ei huvikelkkailijat (vert. autoilijat) luontoa paljon ajattele kun tuovat värkkinsä keskelle erämaita luonnon hiljaisuutta rikkomaan ja muita kulkijoita kiusaamaan!

        Että silleen!

      • suksihenkilö
        Näitä tekstejä luken kirjoitti:

        Kai tiedät, että autolla ei saa pääsääntöisesti ajella pitkin metsiä. Että kyllä nyt vertaus ontuu, ja pahasti!

      • Suksijakuusi
        suksihenkilö kirjoitti:

        Kai tiedät, että autolla ei saa pääsääntöisesti ajella pitkin metsiä. Että kyllä nyt vertaus ontuu, ja pahasti!

        Suksihenkilö ei lukenut kunnolla kirjoitusta, tai ei ymmärtänytvastauksesta päätellen. Petkeljärventiestä tässä on kyse. Yksi keskustelija esitti, että poistetaan Petkeljärven tie kun se kulkee keskellä kansallispuistoa. Siinähän sitä autolla päristellään keskellä metsää, kansallispuistoa, arvokasta Naturaa!

      • suksihenkilö
        Suksijakuusi kirjoitti:

        Suksihenkilö ei lukenut kunnolla kirjoitusta, tai ei ymmärtänytvastauksesta päätellen. Petkeljärventiestä tässä on kyse. Yksi keskustelija esitti, että poistetaan Petkeljärven tie kun se kulkee keskellä kansallispuistoa. Siinähän sitä autolla päristellään keskellä metsää, kansallispuistoa, arvokasta Naturaa!

        Ja samalla estää lapsiperheiden, sotainvalidien, pyörätuolilla liikkuvien ja muiden huonojalkaisten, metsään eksymistä pelkäävien ja tuhansien muiden kävijöiden pääsy kansallispuistoon. Ajatus on kuin suoraan persujen rasismin vastaisesta julistusksesta!

        Eikö ilomantsilaisille todella kelpaa ne eurot, joita puistossa kävijät paikkakunnalle jättävät?

      • Luonnon Rauha
        Molemmissa käynyt kirjoitti:

        Tie kuntoon.
        Petkeljärven tie pitäisi poistaa välittömästi,ei luononsuojelu-alueella saa olla
        auto teitä.Pieni kävely kuja riittäisi mainiosti.
        Nythän petkeljärvestä on muodostunut autokansan yleinen kusipaikka.
        Ei luononrauhasta tietoakaan.
        Jos luononrauhaa haluat tule louhikoskelle.

        Jaa, sinne autotien varteenko? Jos noita kahdesta valita pitää, niin taidan kyllä Petkeljärvelle suunistaa.

      • Louhikoski on AJa in
        Luonnon Rauha kirjoitti:

        Jaa, sinne autotien varteenko? Jos noita kahdesta valita pitää, niin taidan kyllä Petkeljärvelle suunistaa.

        Luonon rauhalle.Kyllä Petkeljärvi kusipaikkana menettelee.
        Louhikoski voittaa sen mennen tullen.

      • Tulemme uudestaan
        Näitä tekstejä luken kirjoitti:

        Miten lie tuon tien kunnostamisen kanssa, kun nimimerkki Omin voimin kirjoitti 20.5.että Kyllä ominvoimin liikkuminen ja moottorikelkalla (vert. autoilla) päryyttely samoilla hehtaareilla on hermojaraastavaa. Kaksitahti (vert. turboahdetun pakokaasu) haisee, metsän eläimet säikkyvät ja luonnonrauha rikkoutuu. Ei huvikelkkailijat (vert. autoilijat) luontoa paljon ajattele kun tuovat värkkinsä keskelle erämaita luonnon hiljaisuutta rikkomaan ja muita kulkijoita kiusaamaan!

        Että silleen!

        Yllätys, linja-autolastillinen matkailijoita louhikosken laavulla makkaranpaistossa.
        Hieno paikka. Kiitos ylläpitäjille.

    • Ilomantsista miekin

      Kyllä täytyy entisenä ilomantsilaisena sanoa, että kyllä hävetti taas kerran.
      Ei taida siellä olla kovinkaan suuria ongelmia, kun piti oikein lehtijuttu yhdestä liiteristä tehdä ja vielä perään laittaa Pogostaan kiitokset.

      Mutta se on hyvä vaan, jos elämän sisältö on tuo.

      *myötähäpeä on ensimmäinen reaktio* YÖK!!!

      • muualta tullut

        Aina juttu pykätään kun pientä ihmistä vastassa on suuri ja tunteeton valtiovalta. Konfliktitapahtuma on uutinen ja taustat jää yleensä kevyelle käsittelylle, jos niitä yleensä viitsitään edes kaivella. Etenkin noissa pienissä kylälehdissä, eihän lukijoita ja tilaajia haluta suututtaa.

        Aikaisemmin ketjussa mainittu Koitajoki on todella hieno paikka: Rauhallinen, hyvät taukopaikat ja autiotuvat. Paikka jossa todella tuntee olevansa luonnossa. Kannattaisi Pogostan tehdä juttu tai pari alueesta, kävijöista ja heidän mielipiteistään. Samalla voisi avautua se tosiasia, miten hyvin valtio ja metsähallitus hoitavat kaikkien käytössä olevia virkistysalueita.

      • Silti palkka juoksee
        muualta tullut kirjoitti:

        Luuletko että Pokkarin toimittajat viitisivät lähteä syrjäkyliin? Armas saattaa tehdä tai joku muu avustaja.

      • Kynnykset ylittyvät

        Maakuntalehti Karjalaisen uutiskynnyskin ylittyi Louhikosken liiteriasiassa kahtena päivänä ja asia pääsi myös pääkirjoitukseen positiivisena aktivisuuden esimerkkinä. Hyvä niin. Sellainen kannustaa syrjäkylien ihmisiä aktiivisuuteen.

      • Palkka ja palkka
        Silti palkka juoksee kirjoitti:

        Luuletko että Pokkarin toimittajat viitisivät lähteä syrjäkyliin? Armas saattaa tehdä tai joku muu avustaja.

        On juttu arvokkaampi jos sen tekee jompi kumpi lehden toimittajista kuin avustajalta ostopalveluna hankittu?

      • palkan eteen
        Palkka ja palkka kirjoitti:

        On juttu arvokkaampi jos sen tekee jompi kumpi lehden toimittajista kuin avustajalta ostopalveluna hankittu?

        Olettaisi työhön kuuluvan myös syrjäkyläkeikat. Mutta kivempi on pyöriä kirkonkylällä, varsinkin kun tuiskuttaa ja on pakkasta.

      • Syrjä kylältä
        palkan eteen kirjoitti:

        Olettaisi työhön kuuluvan myös syrjäkyläkeikat. Mutta kivempi on pyöriä kirkonkylällä, varsinkin kun tuiskuttaa ja on pakkasta.

        Pokkarin toimittaja oli rientänyt Louhikosken laavun pelastamistilanteeseen ja tehnyt siitä lehteen selostuksen. Ettekö työ riitikot sitä huomanneet???

      • Jo on meininki
        Kynnykset ylittyvät kirjoitti:

        Maakuntalehti Karjalaisen uutiskynnyskin ylittyi Louhikosken liiteriasiassa kahtena päivänä ja asia pääsi myös pääkirjoitukseen positiivisena aktivisuuden esimerkkinä. Hyvä niin. Sellainen kannustaa syrjäkylien ihmisiä aktiivisuuteen.

        Kenenkäs valtakirjalla se ketjumies sielä heilu? En mie ainakaan antanu kenellekään allekijotettua paperia taikka siellä meiän kaikkien yhteisellä liiterillä meuhkaamaan.

      • Laatutoimittaja
        Palkka ja palkka kirjoitti:

        On juttu arvokkaampi jos sen tekee jompi kumpi lehden toimittajista kuin avustajalta ostopalveluna hankittu?

        Kyllä Pokkarin toimittaja oli paikalla,ja Mervi teki tosi hyvän jutun lehteen.

        Siitä kiitos.

      • aktiivisuutta?
        Kynnykset ylittyvät kirjoitti:

        Maakuntalehti Karjalaisen uutiskynnyskin ylittyi Louhikosken liiteriasiassa kahtena päivänä ja asia pääsi myös pääkirjoitukseen positiivisena aktivisuuden esimerkkinä. Hyvä niin. Sellainen kannustaa syrjäkylien ihmisiä aktiivisuuteen.

        Ettäkö positiivista aktiivisuutta on ketjujen kanssa kuleskelu ja toisten työnteon estäminen. Minusta sitä positiivista aktiivisuutta olisi ollut kirveen ja sahan käteen ottaminen ja laavun ja liiterin tekeminen sinne, missä hyö sitä tarviivat. Semmosta meininkiä olisin minäkin arvostanut. Millähän kylällä seuraavaksi ketjut riipastaan esiin positiivisen aktiivisuuden puuskassa ja minkä ympärille ne väänettään?

      • Leppätikka
        muualta tullut kirjoitti:

        Aina juttu pykätään kun pientä ihmistä vastassa on suuri ja tunteeton valtiovalta. Konfliktitapahtuma on uutinen ja taustat jää yleensä kevyelle käsittelylle, jos niitä yleensä viitsitään edes kaivella. Etenkin noissa pienissä kylälehdissä, eihän lukijoita ja tilaajia haluta suututtaa.

        Aikaisemmin ketjussa mainittu Koitajoki on todella hieno paikka: Rauhallinen, hyvät taukopaikat ja autiotuvat. Paikka jossa todella tuntee olevansa luonnossa. Kannattaisi Pogostan tehdä juttu tai pari alueesta, kävijöista ja heidän mielipiteistään. Samalla voisi avautua se tosiasia, miten hyvin valtio ja metsähallitus hoitavat kaikkien käytössä olevia virkistysalueita.

        Sinä ripeäkinttuinen mene vaan koitajoelle,varmuudella kuntosi kohenee kun
        juokset itikoita pakoon.
        Ei mahda lapsiperheet nauttia vaelluksesta itikoitten syötävinä.
        Pitäähän vanhuksillakin olla paikka rentoutua ja siihen louhikosken laavu on
        paras mahdollinen.

      • Kunnontöräys
        Jo on meininki kirjoitti:

        Kenenkäs valtakirjalla se ketjumies sielä heilu? En mie ainakaan antanu kenellekään allekijotettua paperia taikka siellä meiän kaikkien yhteisellä liiterillä meuhkaamaan.

        Ketjumiehen takana seisoi kansalaiset .
        Ja järkähtämättä.
        Olemme jo kyselleet milloin lippuja olisi saatavana näytelmään,Siitä tulee varmuudella yksi suosituin kesätapahtuma.
        Naarvalaiset Teillä on kykyä vilkastuttaa Ilomantsin kesä tapahtumaa.
        Metsähallituksesta myös asianosaiset,aidot pellet mukaan.

      • Joutavalla jotakin
        Kunnontöräys kirjoitti:

        Ketjumiehen takana seisoi kansalaiset .
        Ja järkähtämättä.
        Olemme jo kyselleet milloin lippuja olisi saatavana näytelmään,Siitä tulee varmuudella yksi suosituin kesätapahtuma.
        Naarvalaiset Teillä on kykyä vilkastuttaa Ilomantsin kesä tapahtumaa.
        Metsähallituksesta myös asianosaiset,aidot pellet mukaan.

        Kyllä siellä näytti joku kansalainen istuankin... ja järkähtämättä.

        Vaan mitäpä tuosta. Pieni asia ja suuri pulina. Kun kansalle järjestetään tarpeeksi sirkushuveja, ei tuosta oikeasta leivänteosta ole niin väliä. Jouvetaan vaikka riimuja kantelemaan ja joutavia röhisemään. Näinpä se on aina ennekin mennyt....

      • Läpi maan
        Leppätikka kirjoitti:

        Sinä ripeäkinttuinen mene vaan koitajoelle,varmuudella kuntosi kohenee kun
        juokset itikoita pakoon.
        Ei mahda lapsiperheet nauttia vaelluksesta itikoitten syötävinä.
        Pitäähän vanhuksillakin olla paikka rentoutua ja siihen louhikosken laavu on
        paras mahdollinen.

        Louhikoski nimensäveroisesti yksi Suomen parhaita paikkoja levätä ja kuunella luonnon ääniä.
        Paikalle meno oli helppoa , vaikka olen pyörätuolin varassa kulkija.
        Kiitos Teille Naarvan Kylätoimikunta, todella ihanasta nuotiopaikasta.

    • Käpykaali

      Ilomantsista miekin?
      Kateus kannustaa,hävettää!
      Elä ota ressiä.
      Myötä ja vastahäpeä.
      Revi vaan ressiä.

      • Ilomantsista miekin

        Sitä vaan joskus tulee mieleen, että taitaa Pekalla olla asiat lopulta aika hyvin, kun tästä joutaa vouhkaamaan.
        On suurempiakin ongelmia.

        Mutta joutavilla jotain...Vai?

      • Pekka paikallaan
        Ilomantsista miekin kirjoitti:

        Sitä vaan joskus tulee mieleen, että taitaa Pekalla olla asiat lopulta aika hyvin, kun tästä joutaa vouhkaamaan.
        On suurempiakin ongelmia.

        Mutta joutavilla jotain...Vai?

        Siinä oli kaksi Pekkaa asialla, Pekka molemmilla rintamilla. Oli hyvä, että kylän Pekka oli valppaana ja hoiti homman kotiin.

      • maailma hyvin
        Ilomantsista miekin kirjoitti:

        Sitä vaan joskus tulee mieleen, että taitaa Pekalla olla asiat lopulta aika hyvin, kun tästä joutaa vouhkaamaan.
        On suurempiakin ongelmia.

        Mutta joutavilla jotain...Vai?

        Joo, ei ne suuret ongelmat ja pienet otsikot vaan pienet ongelmat ja suuret otsikot. Kun yleensä ottaen itsellä on asiat suurinpiirtein hyvin, joutaa joutaa pientenkin kanssa piipertämään. Tämähän on nähty maailman sivu.

      • Mie vaan kysyn
        maailma hyvin kirjoitti:

        Ja mikä olikaan mielestäsi Naarvassa isompi ongelma jonka kimppuun olisi kyläpäällikön mieluummin pitänyt liiterin sijasta tarttua???

      • maailma hyvin
        Mie vaan kysyn kirjoitti:

        Ja mikä olikaan mielestäsi Naarvassa isompi ongelma jonka kimppuun olisi kyläpäällikön mieluummin pitänyt liiterin sijasta tarttua???

        Juuri yllä totesin, että kun on omat asiat jotkuinkin reilassa, joutaa vaikka riimukettingillä liitereitä sitomaan. Eli asiat on hyvin, kun joutaa tuollaista puuhastelemaan. Kun ei ole niitä isoja ongelmia, niin tehdään kärpäsestä härkänen. Selvensikö tämä?

      • Voivat valaistaasiaa

        Kysykää Pekka Leppäseltä ja Kyösti Tuhkalaiselta,miksi näin pienestä asiasta
        tuli näin mittava ongelma?
        He tietävät sen tarkkaan!

      • Kardinaalimunaus
        Voivat valaistaasiaa kirjoitti:

        Kysykää Pekka Leppäseltä ja Kyösti Tuhkalaiselta,miksi näin pienestä asiasta
        tuli näin mittava ongelma?
        He tietävät sen tarkkaan!

        Voivat valaistaasiaa.

        Tulikohan liian vaikea kysymys HERROILLE.

      • Miten muualla
        Voivat valaistaasiaa kirjoitti:

        Kysykää Pekka Leppäseltä ja Kyösti Tuhkalaiselta,miksi näin pienestä asiasta
        tuli näin mittava ongelma?
        He tietävät sen tarkkaan!

        Suuri osa keskustelijoista katsoo liiterijupakan kaikkiaan pieneksi asiaksi, kuitenkin jotakuta rupes niin närästämään, että pisti ketjut liiterin ja kaulasa ympärille.
        Tuossa aikasemmin jo nim.merk. Itse tehty totesi, että kun itse tekee, ei tarvitse valtion siivellä ketkutella. Jos oikeen alkaa joku potuttamaan, tekee sen itse ja silloin ei tarvitse valittaa, vänistä ja vinkua jonkun toisen tekemän valmiin perään. Ainakin tuolla Pohjanmaan puolella näin toimivat, vaan täällä näyttää eri kulttuuri tekemisen suhteen olevan.

    • Valtuutettu 1

      Suomessa omistaja saa tehdä omistamalleen mitä haluaa.
      Metsähallitus vois jonain yönä raapasta pöllit kaauhalla rekkaan ja viedä polttouuniin.
      Saisi Junnilainen leikkiä riimujensa kanssa omalla tontillaan.

      • pekkafani

        Kyllähän se olisi Ilomantsin kaikille valtuutetuille kauhun paikka, jos kuntalaisista useampi jaksaisi ruveta harrastamaan ns. suoraa toimintaa. Kiivettäisiin puihin ja vallattaisiin taloja. Nyt saavat ihan rauhassa ja hiljaisuudessa tehdä isoja tyhmyyksiä kuntalaisten rahoilla.

      • Niiin...
        pekkafani kirjoitti:

        Olisi, olisi. Valtuutetuille kauhistus ja koko kansalle huvitus…. Aatteleppa jos aktiiviset kuntalaiset ryntäilisivät talvipakkasessa pitkin metsiä ketjujen kanssa puissa riekkumassa ja vaarankupeissa olevien autiomökkien ovinpieliin kytkeytymässä. Päästäs taas televisioon!

      • Ärmytkin

        Tuhkalainen ja Leppänen ,hekö omistavat metsähallituksen maat.
        Johan on kuvitelmat!

    • Puhukaa totta muutki

      LUKEKAA.......................KorvenRetkun kirjoitus

      ja lopettakaa viisaana oleminen.

      Kyseinen levähdyspaikka on Metsähallituksen lahja Runon- ja rajantien kulkijoille, eikä mikään Lieksan poikien leikkikenttä.

      • Näin se män

        Elä, elä sie komentoa ala!

        Vain kerro sie miulle, kuin sen etevän tuhmasta eroittaa, jos häen itse tuhmaksi heittätyy?

      • ei ilomantsilainen

        No johan oli möläytys! Ettäkö lieksalaiset haluais moisen riitapaikan leikkikentäkseen. Kannattaisi kirjoittajan tulla ulos siitä omasta pienestä hiekkalaatikosta ja katsoa miten asiat on naapurilla. Kyllä Lieksan saloilla ja rannoilla on laavuja ja liitereitä ihan riittävästi omiksi ja vieraiden tarpeeksi. Tervetuloa tutustumaan ja puhumaan totta.

      • muualta tullut

        Eiköhän sovita, että selvitetään omat sotkut itse, eikä syytetä muita. Jupakassa oli mukana kylätoimikunta ja metsähallitus, ei lieksalaiset.

      • Korpisoturi Diana
        ei ilomantsilainen kirjoitti:

        No johan oli möläytys! Ettäkö lieksalaiset haluais moisen riitapaikan leikkikentäkseen. Kannattaisi kirjoittajan tulla ulos siitä omasta pienestä hiekkalaatikosta ja katsoa miten asiat on naapurilla. Kyllä Lieksan saloilla ja rannoilla on laavuja ja liitereitä ihan riittävästi omiksi ja vieraiden tarpeeksi. Tervetuloa tutustumaan ja puhumaan totta.

        Lieksan nimi on tullut keskustelussa esille siksi, kun Metsähallitus aikoi siirtää ko. liiterin Kolille, joka kuuluu Lieksaan.
        Siitä saisikin uuden keskustelun (riidan) aiheen: Koska Lieksa pääasiassa sijaitsee Pielisen toisella puolella, voisi Kolin liittää Juukaan, joka on siinä ihan vieressä.
        Mutta, ei haasteta riitaa, vaihdetaan mielipiteitä rakentavasti. Niinhän?

      • Mr. X

        Koska Korpisoturi Dianna (ehkä jotakin sukua Korpisoturi Mustikkanaamiolle?) otti esille pohjoiskarjalaisittain äärimmäisen tärkeän ja ratkaisemattoman asian, haluan minäkin valaista ongelmaa parilla lauseella. Siis dilemmaan, mistä Koli on kotoisin.

        Ensinnäkin: Ennen keskusteluun osallistumista kaikkien osallistujien kannattaa tutustua Koliin ja sen historiaan, nykypäivään ja laajemminkin sen merkitykseen maa- ja valtakunnallisesti (mm. http://hiki.pedia.ws/wiki/Koli).

        Toiseksi: Toki Koli voidaan liittää Juukaan. Yksinkertaisimmin tämä tapahtuu liittämällä Juuka Lieksaan. Näin Juuka saavuttaa kaupungin statuksen ja tulee osaksi kuuluisaa Kolin kaupunkia Lieksaa ja Kolia.

      • kummaa porukkaa
        muualta tullut kirjoitti:

        Eiköhän sovita, että selvitetään omat sotkut itse, eikä syytetä muita. Jupakassa oli mukana kylätoimikunta ja metsähallitus, ei lieksalaiset.

        Lieksan metsähallituksen örvelötkö ne töhisi?

      • Yhteistyötä...
        Mr. X kirjoitti:

        Koska Korpisoturi Dianna (ehkä jotakin sukua Korpisoturi Mustikkanaamiolle?) otti esille pohjoiskarjalaisittain äärimmäisen tärkeän ja ratkaisemattoman asian, haluan minäkin valaista ongelmaa parilla lauseella. Siis dilemmaan, mistä Koli on kotoisin.

        Ensinnäkin: Ennen keskusteluun osallistumista kaikkien osallistujien kannattaa tutustua Koliin ja sen historiaan, nykypäivään ja laajemminkin sen merkitykseen maa- ja valtakunnallisesti (mm. http://hiki.pedia.ws/wiki/Koli).

        Toiseksi: Toki Koli voidaan liittää Juukaan. Yksinkertaisimmin tämä tapahtuu liittämällä Juuka Lieksaan. Näin Juuka saavuttaa kaupungin statuksen ja tulee osaksi kuuluisaa Kolin kaupunkia Lieksaa ja Kolia.

        Haluaiskohan Ilomantsikin kimppaan? Sais sekin osansa Kolista, eikä tarttisi yksin jupertaa liitereitä ketjuttamassa siellä Venäjän kainalossa.

      • Konkari Koli
        Yhteistyötä... kirjoitti:

        Haluaiskohan Ilomantsikin kimppaan? Sais sekin osansa Kolista, eikä tarttisi yksin jupertaa liitereitä ketjuttamassa siellä Venäjän kainalossa.

        Ilomantsilla on oma koli Ilomantsinjärven rannalla.

      • pikkuinen laavulla
        Mr. X kirjoitti:

        Koska Korpisoturi Dianna (ehkä jotakin sukua Korpisoturi Mustikkanaamiolle?) otti esille pohjoiskarjalaisittain äärimmäisen tärkeän ja ratkaisemattoman asian, haluan minäkin valaista ongelmaa parilla lauseella. Siis dilemmaan, mistä Koli on kotoisin.

        Ensinnäkin: Ennen keskusteluun osallistumista kaikkien osallistujien kannattaa tutustua Koliin ja sen historiaan, nykypäivään ja laajemminkin sen merkitykseen maa- ja valtakunnallisesti (mm. http://hiki.pedia.ws/wiki/Koli).

        Toiseksi: Toki Koli voidaan liittää Juukaan. Yksinkertaisimmin tämä tapahtuu liittämällä Juuka Lieksaan. Näin Juuka saavuttaa kaupungin statuksen ja tulee osaksi kuuluisaa Kolin kaupunkia Lieksaa ja Kolia.

        Höpönessuhan sä oot

        Ei Koli mikään matkailukeidas ole. Kolia on vuosikymmenet kaupattu maakunnan matkailun veturina. Huonosti veturi puhkuu vaikka rahaa Kolille on valtionpussista syydetty kymmeniä miljoonia juuroja.

        Tuollaisilla laavuilla on paljon enemmän merkitystä kuin isottelevilla Kolipuheilla.

      • tyhmää se oli
        muualta tullut kirjoitti:

        Eiköhän sovita, että selvitetään omat sotkut itse, eikä syytetä muita. Jupakassa oli mukana kylätoimikunta ja metsähallitus, ei lieksalaiset.

        pomot on lieksassa, joten kysypä heiltä miten he saattoivat noin riitaisesti asiaa hoitaa vai tuliko komennus jostain korkeammaltaholta

        ajatelkaa joskus omilla aivoillannekin

      • että silleen..
        pikkuinen laavulla kirjoitti:

        Höpönessuhan sä oot

        Ei Koli mikään matkailukeidas ole. Kolia on vuosikymmenet kaupattu maakunnan matkailun veturina. Huonosti veturi puhkuu vaikka rahaa Kolille on valtionpussista syydetty kymmeniä miljoonia juuroja.

        Tuollaisilla laavuilla on paljon enemmän merkitystä kuin isottelevilla Kolipuheilla.

        Onhan Kolista tullut venäläisten matkailukeidas. Eihän sieltä pian kuulu muuta kuin hospoti pomi lui. Sama mölötys kuuluu joka puolella, missä kuljetkin, yötä päivää.

    • Ei kai?

      Taitaa olla lieksalaisilla omasta takaa laavuja ja liitereitä: on Koli ja Ruunaa ja Patvinsuo ja monta muuta paikkaa. Tuskin ne meidän Louhikoskea leikkipaikakseen valtaa.

      • Rauta on kuumaa

        No voe surkkuuven kurjuus ja harmi. Jokkoon nuo lieksan pojanklopit on tosissaan meiän Louhikosken vallottamassa? Niitä on kyllä sen verran enempi ku meitä, että jatkuva vartio sinne on saatava. Ja heti!

      • Niiin...
        Rauta on kuumaa kirjoitti:

        No voe surkkuuven kurjuus ja harmi. Jokkoon nuo lieksan pojanklopit on tosissaan meiän Louhikosken vallottamassa? Niitä on kyllä sen verran enempi ku meitä, että jatkuva vartio sinne on saatava. Ja heti!

        Pistetään vartiomiehet sillä kuuluisalla ketjulla kiinni laavun nurkkaan, etteivät lähde pakoon, kun lieksalaiset vyöryttää suurella ylivoimalla. Ja reservi Haapajoen vastapenkalle; sieltä on hyvä tehdä siltaa pitkin koukkaus naapurin sivustaan.

      • kirves kannolla

        Ei ihme kun viety kaikki rahat!

    • Lukeva immeinen

      KorvenRetku
      kirjoittaa miten asiat on.

    • Lärvilökö

      Ei Lieksalaisten syy,että homma ryysii persuillaan.
      No hiukan hommalla on sukkuu Lieksaan,et puistojohtaja Tuhkalainen on sielt
      mukkaana sotkussa.

      • kylän köyhät

        Taas kansaa kyykytetään.
        Odottakaapa jokunen hetki niin kyllä Tuhkalainen porukoineen kurittaa Naarvan kyläläisiä lähettämällä hirmulaskun.
        Siinä on venkulat pantu paljon vartiaksi.

      • Talkoissa kutoset
        kylän köyhät kirjoitti:

        Taas kansaa kyykytetään.
        Odottakaapa jokunen hetki niin kyllä Tuhkalainen porukoineen kurittaa Naarvan kyläläisiä lähettämällä hirmulaskun.
        Siinä on venkulat pantu paljon vartiaksi.

        Ihmisillä on kova hoppu, puut ei Louhikoskenlaavulla ole loppu.

    • Laatunäytelmä

      Kuuluu huhuja,että louhikoski tapahtumasta on tulossa näytelmä.
      Aidot näyttelijät,niin naarvasta kuin metsähallituksesta.
      Asian osaiset.
      Esityspaikkana louhikosken laavu.

    • Lippu varataan heti

      Sehän olisi vuosisadan diili.
      Hyvä.

      • varma on varmaa

        Pupurouvako ohjaa?

        Hannkikaa ensin lupa metsähallinnon pomoilta etteivät uhkaa sdiirtää kesken esityksen liiteriä ja muita "teatteriraken teita" Kolille.

    • Köpön ja Lutin asiaa

      Näytelmää esitettävä myös Lieksassa

      Pääsisivät näkemään miten metsävaltio kurmuttaa köyhiä kylien asukkaita.

      Kysykää alkaako suuri piellikkö Lieksasta piäossaan?

    • Kansan kiitos

      Louhikosken laavulle oli tuotu kuivaa koivuhalkoja.
      Kertoivat sen tulleen lahjoituksena.
      Ja vieläpä kertoivat lahjoittajalla olevan rutkasti vähemmän metsää kuin metsähallituksella.
      Kertonee lahjoitus kuitenkin,lahjoittajan arvomaailmasta jotain.
      Hyvä juttu.

      • Junttilalainen yäk..

        Taitaa Junttilalainen nostaa tätä juttua palstalle että saisi ihmiset luulemaan että ollaan tässä nyt tärkeämmälläkin asialla.
        No - joutavalla jotakin puuhaa...

      • Juicen laulut soi
        Junttilalainen yäk.. kirjoitti:

        Taitaa Junttilalainen nostaa tätä juttua palstalle että saisi ihmiset luulemaan että ollaan tässä nyt tärkeämmälläkin asialla.
        No - joutavalla jotakin puuhaa...

        ÄLKÄÄ HAUKKUKO VÄÄRÄÄ TAHOA::::!

        Kyllä se metsävaltion touhu on kaikkeen syypää.
        Aikoinaan Metsävaltion luonnonvaraintoimiston pomo Matti Helminen sai yhdessä Ilomantsin hoitoalueen aluemetsänhoitajan kanssa aikaan Louhikosken levähdyspaika palvelemaan matkailijoita.
        Levähdyspaikka tehtiin palvelemaan Suomen vanhimman matkailutien, Runon- ja Rajantien - Via Karelian, kulkijoita. Kysymys on siis automatkailijoiden palveluun tarkoitetusta kohteestra.
        Helmisellä ja Uusitalolla oli tarkoitus saada aikaan Haapajoen retkeilykalastusreitti, jonka tukikohtana Louhikosken levähdyspaikka olisi toiminut.
        Hanke ei toteutunut kun rahat tuhrattiin Hoikankylkeisen kirjolohitouhuihin.

        On aika pitää puolensa ja estää metsävaltion herrojen ja herranpoikien aikeet tyhjentää viimeisetkin palvelut Runon- ja Rajantien varrelta.

      • autolla kulkeva
        Juicen laulut soi kirjoitti:

        Louhikosken paikka palvelee

        Autolla kulkevat perheet ovat kiitollisia kun tällaisia laavuja teitten varsilla on.
        Moottorikelkkareitti on virallinen kuten myös Via Karelia matkailutie.

        Älkää olko kateellisia jos jotain korpiin on saatu. Eihän se ole edes lieksalaisilta pois, jos tarkemmin ajattelevat.

        Kysynpä vain millähän rahalla ne Lieksankin kohteet on tehty?

      • Asiaan...

        Mikä kunmman viisaus se on koko ajan lieksalaisia tähän soppaan vetää. Jos Metsähallitus hallinnoimillaan alueilla haluaa liitereitä paikasta toiseen siirrellä., ei Lieksalla ja lieksalaisilla ole asian kanssa mitään tekemistä. METSÄHALLITUS EI OLE LIEKSA JA EIKÄ LIEKSA OLE METSÄHALLITUS. Luulisi tyhmemmänkin pään tuon tajuavan. Tuskin lieksalaisia hetkauttaa tuo liiteri, oli sitten ketjuilla tai ilman.

      • ropsireima
        Asiaan... kirjoitti:

        mutta Tuhkalaisen luontokonttori on Lieksassa ja siitä kaikki juontuu.

        käy kysymässä muiltakin

        Mitä tyhmyyteen tulee sen olet jo paljastanut

      • Miten lienee
        ropsireima kirjoitti:

        Kyllä tyhmyys on jo aikoja sitten tässä keskustelussa paljastunut ... vai miten tätä keskusteluketjua pitäisi tulkita? Surkuhupaisaa on esimerkiksi muutamien keskustelijoiden vetoaminen joskus 1980 -luvulla tehtyihin päätöksiin ja parin silloisen virkamiehen suunnitelmiin, jotka eivät edes edenneet kyseistä taukopaikkaa pidemmälle. Kannattaa myös miettiä, kuinka monta muuta tuonaikaista suunnitelmaa ja päätöstä on muuttunut, arkistoitu, unohdettu, selitetty parhain päin, jätetty toteuttamatta, jne. ... ja niiden tilalle tehty myöhemmin paremmin senhetkistä tilannetta vastaavia ratkaisuja. Ilomantsissa näitä ovat mm. Petkeljärven kansallispuiston kehittäminen ja laajennusesitys sekä Koitajoen Natura 2000 -alueen palveluvarustuksen rakentaminen. Mielenkiintoista olisi myös tietää, mikä Louhikosken laavun merkitys on Runon- ja Rajantien taloudellisessa hyödyntämisessä (ja mikä merkitys tällä tiellä yleensä ottaen on matkailijalle?) vai onko taukopaikka etupäässä vain paikallisten hyödyntämä? Ja onko kysymyksessä pelkkä kustannuserä, kuten Metsähallitus on antanut ymmärtää ja jota laitoksen ei tämän hetken rahoituksella ole varaa ylläpitää? Euro on nyt vaan tässäkin hyvä konsultti.

        Toki inhimillistä on nähdä tärkeänä ne pienet asiat, jotka ovat itseä lähellä. Mutta sen ei pitäisi estää näkemästä ja ymmärtämästä sitä suurempaa kokonaisuutta, jossa nyt elämme.

      • Muistelen

        että tämä tämä johtaja on Ilomantsista lähtösin?

      • Oho?
        Muistelen kirjoitti:

        että tämä tämä johtaja on Ilomantsista lähtösin?

        p...kele, kapsahtiko ommaan nilkkaan? Eikö ne ollutkaan ne lieksalaiset?

      • mukana ollut
        Miten lienee kirjoitti:

        Kyllä tyhmyys on jo aikoja sitten tässä keskustelussa paljastunut ... vai miten tätä keskusteluketjua pitäisi tulkita? Surkuhupaisaa on esimerkiksi muutamien keskustelijoiden vetoaminen joskus 1980 -luvulla tehtyihin päätöksiin ja parin silloisen virkamiehen suunnitelmiin, jotka eivät edes edenneet kyseistä taukopaikkaa pidemmälle. Kannattaa myös miettiä, kuinka monta muuta tuonaikaista suunnitelmaa ja päätöstä on muuttunut, arkistoitu, unohdettu, selitetty parhain päin, jätetty toteuttamatta, jne. ... ja niiden tilalle tehty myöhemmin paremmin senhetkistä tilannetta vastaavia ratkaisuja. Ilomantsissa näitä ovat mm. Petkeljärven kansallispuiston kehittäminen ja laajennusesitys sekä Koitajoen Natura 2000 -alueen palveluvarustuksen rakentaminen. Mielenkiintoista olisi myös tietää, mikä Louhikosken laavun merkitys on Runon- ja Rajantien taloudellisessa hyödyntämisessä (ja mikä merkitys tällä tiellä yleensä ottaen on matkailijalle?) vai onko taukopaikka etupäässä vain paikallisten hyödyntämä? Ja onko kysymyksessä pelkkä kustannuserä, kuten Metsähallitus on antanut ymmärtää ja jota laitoksen ei tämän hetken rahoituksella ole varaa ylläpitää? Euro on nyt vaan tässäkin hyvä konsultti.

        Toki inhimillistä on nähdä tärkeänä ne pienet asiat, jotka ovat itseä lähellä. Mutta sen ei pitäisi estää näkemästä ja ymmärtämästä sitä suurempaa kokonaisuutta, jossa nyt elämme.

        Arvoisan "Miten lienee" huomioon.

        Keski-Euroopassa on jopa 1800-luvulla suunniteltuja reittejä ja rakentamista, jotka on vasta 2000-luvulla toteutettu, joten mitenkähän lienee tyhmyyden laita....tunnetko omaksesi.

        Jos tulee keskusteluun mukaan niin, että ei tiedä tai halua tunnustaa tietävänsä entisiä suunnitelmia on se osoitus jostain muusta kuin viisaudesta.

        Natura 2000 on tyypillinen esimerkki kirjoituspöydän takana tehdyistä järjettömistä suunnitelmista, jonka seurauksena tuhottiin paljon korvaamatonta luontoa ja kansan halua suojella luontoa. Tsaarinaikaisella komentelulla ei suomalaista saada mukaan eikä edes nöyräksi.

        Et näytä tietävän myöskään Petkeljärven kansallispuiston historiaa ja toiminnan kehittämisestä juuri mitään. Tyypilliseen MUTU ( minustatuntuu) ajattelun mukaan puhuvien kannattaisi ensin ottaa selvää ja sitten puhua jos on aihetta.

        Runon-ja Rajantie ulottuu Suomenlahdelta Sallaan. Jos ns. matkailunalan asiantuntijat eivät olisi häkkäröineet toimisi väylä vetovoimaisimpana reittinä. Valitettavasti nämä ns. asiantuntijat ovat monintavoin olleet kuihduttamassa reitin vetovoimaa.

        Toivottavasti perehdyt asioihin tarkemmin ja sitten voinet todeta, ettämutu on vain mutua eli soimasi osuu omaan nilkkaasi, mutta toivotaan, että kehityt näkemään ja ymmärtämään suurempia kokonaisuuksia.
        hyvää kesää.

      • Miten lienee
        mukana ollut kirjoitti:

        Mielestäni osasta tämän keskustelun mielipiteistä (sen tarkemmin nyt erittelemättä) en löydä mitään viisautta; toki ne mielipiteinä ovat yhtä arvokkaita kuin mikä mielipide tahansa.

        Valitettavasti tekstistäsi ei selvinnyt se, missä olet ollut mukana. Vuodatuksesi perusteella monessa.

        Haapajoen virkistyskäytön suunnitelmista tiedän sen, mitä esimerkiksi nimimerkki "Juicen laulut soi" (3.6.) totesi. Kysymyksessä oli kahden Metsähallituksen virkamiehen ajatus Haapajoen kalastusmatkailun kehittämiseksi. Muistettava kuitenkin on, että samoihin aikoihin Metsähallituksella oli työn alla useita muita Haapajokea suurempia hankkeita. Näistä hyvä esimerkki Pohjois-Karjalassa on Ruunaan retkeilyalueen perustaminen ja rakentaminen. Uskallan väittää, että tällä hetkellä retkeilyalue tuottaa palveluja matkailijoille ja taloudellista hyvinvointia Lieksaan ja koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle monin verroin enemmän kuin tuo Haapajoen kalastusmatkailuhanke olisi ikinä tuottanut. Ruunaan retkeilyalueen paikallistaloudellisia vaikutuksia on tarkasteltu mm. Metsähallituksen tekemässä Kolin–Ruunaan alueen luontomatkailusuunnitelmassa. Suunnitelmassa on todettu alueella vierailevan vuosittain lähes 90 000 kävijää ja kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutuksen olevan lähes 4,5 milj. euroa vuonna 2009 (http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/c87.pdf)

        Yleiseurooppalainen Natura 2000 -verkosto (taustalla pyrkimys säilyttää luonnon monimuotoisuus) puolestaan perustuu suurelta osin kansallisella lainsäädännöllä perustettuihin suojelu- tai suojeluohjelma-alueisiin. Natura 2000 -verkostoa on tosin myöhemmin täydennetty myös muilla luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeillä alueilla. Väitettäsi " jonka (Natura 2000 -ohjelma) seurauksena tuhottiin paljon korvaamatonta luontoa ja kansan halua suojella luontoa" en yrityksestä huolimatta ymmärrä.

        Petkeljärven kansallispuiston (perustettu 1956, sitä ennen Metsähallituksen säästömetsä) käyttöä ja kehitystä olen seurannut aina 1970 -luvun loppupuolelta saakka. Ainakin omasta mielestäni puistoa ja sen palveluja on kehitetty määrätietoisesti kävijöitä paremmin palvelevaan suuntaan. Erityisen suuresti ilahduttavat Petraniemen retkeilykeskuksen uudet rakennukset ja palvelut. Mielenkiinnolla odotan puiston laajentumista Putkelanharjun suuntaan; laajennus moninkertaistaa nykyisen puiston alueen ja tuo kävijöiden ulottuville entistä monipuolisemman luontokokemuksen.

        Käsitykseni mukaan itärajaa pitkin kulkeva Runon ja Rajan tie on joskus 1960-luvulla perustettu matkailutie, joka on saanut virallisen matkailutien aseman 2000 -luvun alkupuolella. Väitteesi siitä, että matkailun asiantuntijat olisivat toiminnallaan tarkoituksella kuihduttaneet tien matkailuarvoa, tuntuu oudolta ja käsittämättömältä.

        Tässä lyhyesti ja karkeasti tiedossani olevia asioita ja omakohtaisia kokemuksia, joihin mielipiteeni perustuvat.

        Hyvää ja lämmintä kesänjatkoa.

      • Tosi on
        autolla kulkeva kirjoitti:

        Louhikosken paikka palvelee

        Autolla kulkevat perheet ovat kiitollisia kun tällaisia laavuja teitten varsilla on.
        Moottorikelkkareitti on virallinen kuten myös Via Karelia matkailutie.

        Älkää olko kateellisia jos jotain korpiin on saatu. Eihän se ole edes lieksalaisilta pois, jos tarkemmin ajattelevat.

        Kysynpä vain millähän rahalla ne Lieksankin kohteet on tehty?

        Rehellisellä rahalla. Ei oo varastettu killinkiäkään.

      • Matkailuyrittäjä
        Miten lienee kirjoitti:

        Mielestäni osasta tämän keskustelun mielipiteistä (sen tarkemmin nyt erittelemättä) en löydä mitään viisautta; toki ne mielipiteinä ovat yhtä arvokkaita kuin mikä mielipide tahansa.

        Valitettavasti tekstistäsi ei selvinnyt se, missä olet ollut mukana. Vuodatuksesi perusteella monessa.

        Haapajoen virkistyskäytön suunnitelmista tiedän sen, mitä esimerkiksi nimimerkki "Juicen laulut soi" (3.6.) totesi. Kysymyksessä oli kahden Metsähallituksen virkamiehen ajatus Haapajoen kalastusmatkailun kehittämiseksi. Muistettava kuitenkin on, että samoihin aikoihin Metsähallituksella oli työn alla useita muita Haapajokea suurempia hankkeita. Näistä hyvä esimerkki Pohjois-Karjalassa on Ruunaan retkeilyalueen perustaminen ja rakentaminen. Uskallan väittää, että tällä hetkellä retkeilyalue tuottaa palveluja matkailijoille ja taloudellista hyvinvointia Lieksaan ja koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle monin verroin enemmän kuin tuo Haapajoen kalastusmatkailuhanke olisi ikinä tuottanut. Ruunaan retkeilyalueen paikallistaloudellisia vaikutuksia on tarkasteltu mm. Metsähallituksen tekemässä Kolin–Ruunaan alueen luontomatkailusuunnitelmassa. Suunnitelmassa on todettu alueella vierailevan vuosittain lähes 90 000 kävijää ja kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutuksen olevan lähes 4,5 milj. euroa vuonna 2009 (http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/c87.pdf)

        Yleiseurooppalainen Natura 2000 -verkosto (taustalla pyrkimys säilyttää luonnon monimuotoisuus) puolestaan perustuu suurelta osin kansallisella lainsäädännöllä perustettuihin suojelu- tai suojeluohjelma-alueisiin. Natura 2000 -verkostoa on tosin myöhemmin täydennetty myös muilla luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeillä alueilla. Väitettäsi " jonka (Natura 2000 -ohjelma) seurauksena tuhottiin paljon korvaamatonta luontoa ja kansan halua suojella luontoa" en yrityksestä huolimatta ymmärrä.

        Petkeljärven kansallispuiston (perustettu 1956, sitä ennen Metsähallituksen säästömetsä) käyttöä ja kehitystä olen seurannut aina 1970 -luvun loppupuolelta saakka. Ainakin omasta mielestäni puistoa ja sen palveluja on kehitetty määrätietoisesti kävijöitä paremmin palvelevaan suuntaan. Erityisen suuresti ilahduttavat Petraniemen retkeilykeskuksen uudet rakennukset ja palvelut. Mielenkiinnolla odotan puiston laajentumista Putkelanharjun suuntaan; laajennus moninkertaistaa nykyisen puiston alueen ja tuo kävijöiden ulottuville entistä monipuolisemman luontokokemuksen.

        Käsitykseni mukaan itärajaa pitkin kulkeva Runon ja Rajan tie on joskus 1960-luvulla perustettu matkailutie, joka on saanut virallisen matkailutien aseman 2000 -luvun alkupuolella. Väitteesi siitä, että matkailun asiantuntijat olisivat toiminnallaan tarkoituksella kuihduttaneet tien matkailuarvoa, tuntuu oudolta ja käsittämättömältä.

        Tässä lyhyesti ja karkeasti tiedossani olevia asioita ja omakohtaisia kokemuksia, joihin mielipiteeni perustuvat.

        Hyvää ja lämmintä kesänjatkoa.

        Runon ja Rajan tien markkinointi on todella amatöörien puuhastelua. Esimerkiksi netissä tietä esittelevä mitäänsanomaton sivusto on kuin ajalta, jolloin tie perustettiin. Eipä juuri eroa kuntien epätoivoisista yrityksistä. Eivätkä tien varressa harvakseltaan olevat ja muiden opasteiden joukkoon hukkuvat ruskeapohjaiset merkit tilannetta paranna. Ihmettelen, millä imagolla tiestä ja sen varrella olevista palveluista yritetään mielikuvia sen potentiaalisille käyttäjille luoda?

        Joku mainitsi aikaisemmin matkailunalan asiantuntijoiden pilanneen tien maineen vetovoimaisimpana reittinä. Aika paksua puppua, koska ei kukaan asiantuntija pysty yksin sen paremmin nostamaan kuin tuhoamaan tuollaisen tien vetovoimaa asiakkaiden silmissä. Kyllä sen tekevät tien vaikutuspiirissä olevat matkailu- ym. yritykset, kunnat ja muut toimijat. Elleivät palvelut ole asiakkaiden tarpeisiin vastaavia ja tien tarina kulkijoita kiinnostava, on jokseenkin turha räpistellä tässä puuhamaiden, vesipuistojen, ideaparkkien, eukonkanto- ja ukonheittokisojen ym. ym. luvatussa maassa.

      • I.T.E
        Matkailuyrittäjä kirjoitti:

        Asiantuntevaa tekstiä. Mutta jos suurin osa mielipiteistä on katkeran sävyisiä ja täysin tunteella kirjoitettua sekametelisoppaa ja huuhaata (kuten tässä keskustelussa), eipä juuri tosiasioihin perustuvasta ja tulevaisuuteen suuntautuvasta ajattelusta ole toiveita.

        Myös yksittäisiin nimellä mainittuihin henkilöihin kohdistuvia arvosteluja nimimerkin takaa pidän ala-arvoisena.

      • itsekehu si haisoo
        Matkailuyrittäjä kirjoitti:

        Runon ja Rajan tien markkinointi on todella amatöörien puuhastelua. Esimerkiksi netissä tietä esittelevä mitäänsanomaton sivusto on kuin ajalta, jolloin tie perustettiin. Eipä juuri eroa kuntien epätoivoisista yrityksistä. Eivätkä tien varressa harvakseltaan olevat ja muiden opasteiden joukkoon hukkuvat ruskeapohjaiset merkit tilannetta paranna. Ihmettelen, millä imagolla tiestä ja sen varrella olevista palveluista yritetään mielikuvia sen potentiaalisille käyttäjille luoda?

        Joku mainitsi aikaisemmin matkailunalan asiantuntijoiden pilanneen tien maineen vetovoimaisimpana reittinä. Aika paksua puppua, koska ei kukaan asiantuntija pysty yksin sen paremmin nostamaan kuin tuhoamaan tuollaisen tien vetovoimaa asiakkaiden silmissä. Kyllä sen tekevät tien vaikutuspiirissä olevat matkailu- ym. yritykset, kunnat ja muut toimijat. Elleivät palvelut ole asiakkaiden tarpeisiin vastaavia ja tien tarina kulkijoita kiinnostava, on jokseenkin turha räpistellä tässä puuhamaiden, vesipuistojen, ideaparkkien, eukonkanto- ja ukonheittokisojen ym. ym. luvatussa maassa.

        MUTU-tieto puhuu taas!

        ota selvää ja hauku sitten.

      • Matkailuyrittäjä
        itsekehu si haisoo kirjoitti:

        MUTU-tieto puhuu taas!

        ota selvää ja hauku sitten.

        Tällä kertaa puhui yli kolmen vuosikymmenen kokemus matkailutoimista. Mielipide perustuu siihen, mitä maksavien asiakkaiden kanssa toimiminen on tuonut esille. MUTUa toki siinä mielessä, ettei taustalla ole mitään hypoteesia ja sen oikeaksi tai vääräksi todistelua, vaan vankka käytännön kokemus.

        Mihin oikeaksi todistettuun tieteelliseen teoriaan tai empiiriseen tutkimukseen Sinä mielipiteesi perustat?

      • Moskovan yöt

        Sirolaopiston oppeihin

        -kuten kai sullakin.

      • jortin jorinat
        Matkailuyrittäjä kirjoitti:

        Runon ja Rajan tien markkinointi on todella amatöörien puuhastelua. Esimerkiksi netissä tietä esittelevä mitäänsanomaton sivusto on kuin ajalta, jolloin tie perustettiin. Eipä juuri eroa kuntien epätoivoisista yrityksistä. Eivätkä tien varressa harvakseltaan olevat ja muiden opasteiden joukkoon hukkuvat ruskeapohjaiset merkit tilannetta paranna. Ihmettelen, millä imagolla tiestä ja sen varrella olevista palveluista yritetään mielikuvia sen potentiaalisille käyttäjille luoda?

        Joku mainitsi aikaisemmin matkailunalan asiantuntijoiden pilanneen tien maineen vetovoimaisimpana reittinä. Aika paksua puppua, koska ei kukaan asiantuntija pysty yksin sen paremmin nostamaan kuin tuhoamaan tuollaisen tien vetovoimaa asiakkaiden silmissä. Kyllä sen tekevät tien vaikutuspiirissä olevat matkailu- ym. yritykset, kunnat ja muut toimijat. Elleivät palvelut ole asiakkaiden tarpeisiin vastaavia ja tien tarina kulkijoita kiinnostava, on jokseenkin turha räpistellä tässä puuhamaiden, vesipuistojen, ideaparkkien, eukonkanto- ja ukonheittokisojen ym. ym. luvatussa maassa.

        ns. asiantuntijat jättivät esitteistä pois ja hallinnossa ollessaan tuhosivat talkootoiminnan.
        ottakaa viisaudessanne ensin selvää ennenkuin tulette viisauttanne esittämään.

        tyhmyys näkyy kirjoituksissanne,
        myös omahyväisyys.

    • Asiaan...

      So what?

    • Tulistelija

      Olen retkeillyt paljon Pohjois-Karjalassa. Viime vuosina alueen maine retkeilykohteena on parantunut merkittävästi. Kolin retkiviikolla on pakko käydä. Samalla Ilomantsiin vetää Ylä-Koitajoen alue, Petkeljärvi ja Patvinsuo, jotka kaikki ovat Metsähallituksen hoidossa. Nämä ovat ne kohteet, jotka houkuttelevat ajamaan Runon- ja rajantietä. Autiotuvat ja tulipaikat ovat oleet erinomaisessa kunnossa vaikka rahoitus niiden hoitoon vähenee käsittääkseni jatkuvasti.

      Valtionhallinnossa rahanpuute on tuttua kaikilla sektoreilla. Hyvin on Metsähallitus siitä huolimatta hommansa hoitanut. Tästä heille suuri kiitos.

      Hienoa, että Louhikoskella on löytynyt ratkaisu, jossa kyläläiset huolehtivat itse tanssipaikastaan.

      • patikka kalastaja

        Miksi vain Koli?

        eihän se ole mikään kiinnostava kohde.

        Menkää Lappiin.
        Lapissa on vetovoimaa.

        ...ja paljon toimintaa ilman herrakloossien metsävaltiota.

    • Ja eikä ihme

      Louhikoskella on runsaammin kävijöitä kuin Kolin ja koitajoen reiteillä yhteensä.

      • Miten lienee

        Metsähallituksen sivuilta poimittua:
        Kolilla kävijöitä 127 600 ( 2009), kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus 5, 25 milj. € ja työllisyysvaikutus 70 henkilötyövuotta (http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/c87.pdf).

        Koitajoelta ei Metsähallituksen sivuilta löytynyt kävijämääriä, mutta olettaisin kuitenkin alueella vuosittain käyvän useita tuhansia henkilöitä.

        Alueiden taloudellisista vaikkutuksista ja kävijöistä voisi joku metsähallituslainen kertoa tarkemmin. Muuten tämän ketjun jutut karkaavat täysin fiktion puolelle.

      • Katse tulevaisuuteen

        Puhut asiaa. Tämän ketjun jutut ovat paikasta minne päivä ei paista. Ja eikä ihme-vastaus summaa sen millä tasolla ollaan.

      • että silleen
        Miten lienee kirjoitti:

        Metsähallituksen sivuilta poimittua:
        Kolilla kävijöitä 127 600 ( 2009), kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus 5, 25 milj. € ja työllisyysvaikutus 70 henkilötyövuotta (http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/c87.pdf).

        Koitajoelta ei Metsähallituksen sivuilta löytynyt kävijämääriä, mutta olettaisin kuitenkin alueella vuosittain käyvän useita tuhansia henkilöitä.

        Alueiden taloudellisista vaikkutuksista ja kävijöistä voisi joku metsähallituslainen kertoa tarkemmin. Muuten tämän ketjun jutut karkaavat täysin fiktion puolelle.

        ja kun lasket avustukset pääset yli 100 miljoonaan euroon.

      • Miten lienee
        että silleen kirjoitti:

        ja kun lasket avustukset pääset yli 100 miljoonaan euroon.

        Sata miljoonaa (100 000 000) euroa? Mitä avustuksia, mihin tarkoitukseen ja millä aikavälillä? Kerro nyt aluksi se. Samalla voit pohtia, mikä on noiden mainitsemiasi "avustuksien" ja Kolin alueelle tehtyjen yksityisten riski-investointien suhde. Ja mieti myös, mitä "avustuksilla" ja investoineilla on saatu aikaan ja mitä hyötyjä (aineelliset ja aineettomat) ne Pohjois-Karjalan alueelle ovat tuoneet ja tulevaisuudessa todennäköisesti tuovat. Koeta hahmottaa hieman laajempi kokonaisuus niin maantieteellisesti, ajallisesti kuin myös toiminnallisesti. Ilman näitä ulottuvuuksia heittosi on pelkkä luku ilman mitään sisältöä.

      • Kruununkivi
        Miten lienee kirjoitti:

        Metsähallituksen sivuilta poimittua:
        Kolilla kävijöitä 127 600 ( 2009), kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus 5, 25 milj. € ja työllisyysvaikutus 70 henkilötyövuotta (http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/c87.pdf).

        Koitajoelta ei Metsähallituksen sivuilta löytynyt kävijämääriä, mutta olettaisin kuitenkin alueella vuosittain käyvän useita tuhansia henkilöitä.

        Alueiden taloudellisista vaikkutuksista ja kävijöistä voisi joku metsähallituslainen kertoa tarkemmin. Muuten tämän ketjun jutut karkaavat täysin fiktion puolelle.

        Miten lienee.
        Höpö höpö ja lupsaus päälle.

      • Lieksan Kolilta
        Kruununkivi kirjoitti:

        Miten lienee.
        Höpö höpö ja lupsaus päälle.

        Onko tämä höpö höpö jonkinlinen ilomantsilainen vastine Turusen Heikin Lieksassa lanseeraamalle Hojo Hojo -kiekaisulle?

        Asiaa nimimerkki Miten lienee kirjoitti. Jos noin isoja (avustus)rahasummia nurkan takaa heittelee ("että silleen"), pitää pystyä kertomaan, mitä niillä on aikaansaatu tai oltu saamatta. Jos ei perusteluja löydy, turha noita lukuja (onko edes suuruusluokkana oikein) lämpimikseen esitellä.

      • Paljon nähnyt

        Miten lienee.
        Kolillako kävijöitä 127000ta.Älä viitsi naurattaa.
        Nyt neljänä vuonna reittejä kulkiessa mietittää mistä nämä huikeat luvut on vetäisty esille.
        Oman arvioni mukaan lukuun lienee lisätty kaikki hyttyset,joita reiteillä todella riittää.Ja niitä pirulaisia ei pääse pakoon.
        On myös otettava huomioon,ettei kaikkien ihmisten kunto ole sitä luokkaa,
        jolla patikkareittejä kuljettais.
        On hyvä,että teittenkin varsissa on levähdyspaikkoja,jossa huonokuntoinenkin voi rentoutua.
        Haapajoen Louhikoski on yksi parhaita paikkoja tähän tarkoitukseen.siitä kiitos metsähallitukselle.

      • Miten lienee
        Paljon nähnyt kirjoitti:

        Tuo luku on otettu suoraan Metsähallituksen Kolin ja Ruunaan alueita käsittelevästä luontomatkailusuunnitelmasta ja se perustuu alueella tehtyyn kävijätutkimukseen ja -laskentaan. Tuo suunnitelma ja siinä esitetyt luvut ovat mielestäni luotettavinta faktaa, mitä tällä hetkellä on saatavissa.

        Mihin sinä muuten perustat omat tietosi (naurulla tai ilman)? Yksitäisen ihmisen yksittäisiltä reiteiltä tekemät havainnot ovat juuri sitä mutua, jota tässä keskustelussa on jo aikaisemmin kritisoitu. Toki jokainen saa olla ihan mitä mieltä haluaa, mutta jos asiapohjaista debattia käydään, odottaisi keskustelijoilta edes auttavaa tietopohjaa aiheesta.

    • nakkien kioski

      joko ne virkamiehet joutaisivat liiteriltä kunnon töihin?
      hälyttävä tilanne kun mokoman liiterin kimpussa muutama virkamies ja muut työt jäävät rästiin.

      olisiko aika mennä muihin töihin tai eläkkeelle.

    • lutin laki

      härskiä kyykytystä jälleen herroilta

      odotetaan kunhan lasku tuloo,
      silloin silmät aukenee
      ja näämme herranvenkuloiden sieluun

    • arkadian arska

      Mitäpä se liiteri merkitsee päättäjille kun kokoomuksen puheenjohtaja juoksee avustajiensa komennossa ja yrittää tyhjentää koko maan ja paimentaa asukkaat kehäteitten sisään.

      valtion maaomaisuus pitää antaa kansalle niin loppuu kokkareiden valta kun kansa pakottaa lusmuilijat ruotuun.

      • sinipuna kurittaa

        Jupit hallitsevat ja tyhjentävät maaseudun.

        Oliko liiterin vienti tästä ennakotoimintaa?

    • Kalainen joki

      Miksi syrjäseutuja kurmotetaan.

      • Kiitollisina kaikest

        Taas tuli ilosanoma Naarvalaisille.Ulvovan Suden Majatalon omistajat Pirkko ja
        Jorma Eskolin soittivat Korpijätkälle,että he haluavat lahjoittaa kylätoimikunnalle
        Haapajoen Laavulle polttopuuta.
        Yllämainitut yrittäjät kuuluvat sarjaan,joitten lupauksilla on katetta,joka lupaus pitää ,eikä se ole tuuleen huutamista vaan rehtiä toimintaa.
        Naarvan Kylätoimikunta kiittää lahjoituksesta.

    • Onki Mikkona

      Mitäs nyt sanotte räksyttäjät?

    • eräilijä itse

      Näin ko uutisen Tvsta ja en ollut ulkoa että moisesta asiasta vaivataan niin montaa eri ihmistä.

      Poliisikin olisi tullut paikalle jos sovintoa ei olisi saatu aikaiseksi ennen heidän saapumistaan.

      Kyllä täytyy sanoa että rahat ovat käymässä vähiin kun liiteritkin poistetaan - nykyajan tieltä ja kaikki halutaan sähköön.

    • Ihmetyttää

      Louhikoski todella hyväpaikka,siisti ja viihtyisä.
      Runon ja Rajantien ykköspaikka.
      Paikka kuuleman mukaan olisi poistettu,kuka on se nero puuhan takana?

    • Ei ylppiä

      Kysy vaikka metsävaltion herrannilkeiltä
      voit kysyä myös lieksan suunnalta Tuhkalaiselta.

    • Liiteri of Back

      Ontodella erikoista että tästä nousi niin suuri haloo / halkoo... Luulisi että tässä on jotakin suurempaa pelissä kun 150 ihmistä kirjoittaa että halkoliiteriä ei saa siirtää ?

      • Örppi örppinä

        Liiterin siirrolla oli tarkoitus lopettaa Via Karelöia/Runon-ja rajantien toiminta.

        Siinä se todellinen syy on.

        Tarkoitus oli kyntää Via Karelia/ Runon- ja rajantien päällysteet pois jotta matkailijat siirtyisivät savolaisten hellimälle 5-tielle.

      • Kiljukana
        Örppi örppinä kirjoitti:

        Liiterin siirrolla oli tarkoitus lopettaa Via Karelöia/Runon-ja rajantien toiminta.

        Siinä se todellinen syy on.

        Tarkoitus oli kyntää Via Karelia/ Runon- ja rajantien päällysteet pois jotta matkailijat siirtyisivät savolaisten hellimälle 5-tielle.

        Arvaus voi pitää jopa paikkansa.

        Ilmankos nämä metsähallituksen örvelöt ottavat vauhtii.

    • NY Mets

      Miten liittyy Runon ja rajan siirtoon ? Onko halkovajalla ollut jokin funktio matkailijoille jotka ovat matkalla etelään / pohjoiseen ?

    • savolainen kierous

      ei ne tietä siirrä vaan kun tietä ei hoideta siirtyy liikenne muualle

    • Lystikseen vaan

      Lauantaina on Louhikosken laavulla nuotiopuitten tekotalkoot.
      Kahvit ja soppa tarjotaan talkooväelle.
      Tere tulemas.

    • Homma hallussa

      Pitihän se käydä utsimassa,kuinka Naarvalaisten talkoot oli sujuneet.
      Liiteri oli täynnä poltettavaa.
      Tais sittenkin olla hyväjuttu,että Naarvalaiset alkoivat paikan isänniksi.

      • Junttilalaisen puuha

        Askartelua ja ympäristöoppia.

      • Hyvä Pekka:)

        Mukava kuulla. Sehän on selvä kun tekijämies Pekka Junnilainen on kyläpäällikkönä talkoita puuhaamassa ja ensimmäisenä tekemässä. Monet vain puhuvat, toiset puhuvat ja myös tekevät.

    • Voitto on kansan

      Kohta valta on kansalla kun uusi hyytelöremmi kaatuu omaan mahdottumuuteensa. Sitten laitetaan hyytelöväki puuntekoon ja siirretään syrjäkylille.

    • Juntti Puupää

      Junttilalainen puupää.

    • Sonkajanrannalta

      Kyllä kansa tietää

      Kun me persut otamma uusissa vaaleissa yli 100 paikkaa loppuu metsävaltion pikkuherrojen hihkuminen ja kansan kiusaaminen.
      Annamme kaikki levähdyspaikat lähimmän kylän väelle juomapalkalla käyttöön niin hoitaminenkin tulee ilmaiseksi.

    • Mut menköön

      Niin se menee.

    • Hävettääkö olla

      PUUPÄÄ JUNTTILALAINEN?

    • Käykös katteeks

      Korpijätkä voitti kyläisten kanssa herrojen vouhotukset.

      • Matkalla pohjoiseen

        Kävimme porukalla Suomen kuuluisimmalla nuotiopaikalla.
        Louhikosken laavulla,siisti paikka.
        Halkovajan eduskin oli lakaistu.
        Kiitos paikan ylläpitäjille.

    • Juice leskinen

      Ilomieli nousee yli vaarojen,
      Aina byrokraatin voittaa ihminen.
      Ilomantsi on Karjalan A,
      Sitä kyllä on syytä mainostaa.

      • Taustatuki

        korpijätkä tuossa soitti iloisena .
        taksiyrittäjä jaakko kuivalainen oli luvannut lahjoittaa louhikoskenlaavulle
        polttopuuta traktorikuorman.
        tilanne näyttää valoisalta,siitä lämmin kiitos Jaakko Kuivalaiselle,
        ja Jorma Eskolinille.
        Hyviä talkoita tiedossa.

      • Voi vitska
        Taustatuki kirjoitti:

        korpijätkä tuossa soitti iloisena .
        taksiyrittäjä jaakko kuivalainen oli luvannut lahjoittaa louhikoskenlaavulle
        polttopuuta traktorikuorman.
        tilanne näyttää valoisalta,siitä lämmin kiitos Jaakko Kuivalaiselle,
        ja Jorma Eskolinille.
        Hyviä talkoita tiedossa.

        kun on tyhmmee porukkuu Nuarva pullallaan.
        Joutasivat polokasta konttoon koko porukka :-))

    • Voi kutska

      Voi vitska,voi juku,älä nuku .
      Tule vieraaksemme,pidetään konttoonpolku kilpailut.
      Parhaat palkitaan.

    • Mut olkoon

      Illalla oli taas tullut Luohikosken laavulle isokuorma polttopuuta.
      Hommahan on yhtä juhlaa.

    • Perusjäsen

      Metsähallitus lahjoitti puita louhikosken laavulle,siitä kylätoimikunta kiittää.

    • Korvenasukki

      Kyllä puut saatiin ihan asevelihintaan.
      Kaupat tehtiin Huuskon kanssa,se mitä sovittiin myös piti.
      Sanansamittaisia miehiä tarvitaan.Kiitos.

    • Suopöllö

      Ihana paikka tämä Louhikosken laavu.Keitto tehtiin ,makkarat kärvennettiin.
      Suolla kiereltiin tutkimassa hilla tilannetta.Paikoin tulee lakkaa runsaasti.

    • Autoileva perhe

      HIeno paikka. Palvelee meitä Runon ja rajantien käyttäjiä.

      • Junttilalaisen

        huussijuttuja....

      • Tero kaavilta
        Junttilalaisen kirjoitti:

        huussijuttuja....

        Kiitokset metsähallitukselle,ensiluokkaisesta louhikosken levähdyspaikasta.
        Upea paikka rentoutua.

    • lintujen katsoja

      kiittele kyläläisiä, jotka pitävät alueen kunnossa.
      metsähallitus oli viemässä liiterin ja lopettamassa koko paikan.
      että sitäkö kiittelet.

    • Maa karjalan

      Matkalla pohjoiseen,yö louhikosken laavulla ikimuistoinen.
      Joen toisella puolella hirviemo kahden vasan kanssa tuli vettä juomaan.
      Unohtumaton yö.

    • Kehitystä vaan

      Naarvan kylätoimikunta,tehkää kioski louhikosken laavulle.
      Olisi varmuudella kävijöitä.

    • Erämaata in 1kkönen

      On muuten Louhikosken laavu maineensa veroinen.
      Todella mielyttävä levähdyspaikka.
      Kiitämme paikan ylläpitäjiä.
      Todella Suomen ykköslaavu.

    • Retonkiavasten

      muuten hyvä mut se tanssilava puuttuu

    • Metsä tanssit

      Talkoilkaapa siirrettävä tanssilava, hankkikaa luvat ja eiku tanssit pystyyn.
      Menestys taattu kun laitatte myös buffetin.
      Muurinpohjalettuja, kahvia ja limsaa.

    • nyt naatitaan

      elokuun kuutamossa

      • Junttilalainen paska

        nauttii kuutamosta mutta ei nauti enää vaalien jälkeen...

    • Koita kestää

      Olli vaalit on ensivuonna vasta.

    • Naarvalaiset

      Taksi-autoilija Jaakko Kuivalainen toi ison kuorman polttopuita Louhikosken Laavulle.
      Naarvan Kylätoimikunta kiittää.
      Nyt ei pane idän halla,eikä pohjan pakkaset.

    • Asuntovaunu ja perhe

      Louhikosken Laavu, matkailijana arvostan paikan korkealle.
      Olemme monena vuotena pysähtyneet paikalle levähtämään.
      Ylläpitäjän ja kylätoimikunnan nimikyltti olisi paikallaan.
      Onhan kyseessä Suomen kuuluisin levähdyspaikka.

    • maine kasvaa

      hyvä ajatus
      pekka toimeksi

    • Tanssikenkiä

      toimeks jo

    • Linnun metsälle tull

      2 yötä vietettiin laavulla,päivät yritettiin saada karhu nurin.
      Ei ollut tuuria.
      Kiitos laavun hoitajille,ihana paikka.

    • Kiitosta kaikille

      Kiitos vain kaikille alueen hoitajille ja liiterin täyttäjille.
      Hyvä esimerkki siitä mitä saadaan aikaan kun toimeen tartutaan eikä jäpötetä tumput suorina.
      Hyvä Naarva!

      • Matkalla etelään

        Oltiin laavulla yö,luettiin päiväkirjaa josta huomasimme olevamme Suomen
        kuuluisammalla laavulla.
        Paikka on maineensa veroinen.

    • Vi3railija

      Kohta olis se aika vuodesta käsillä kun suomen kuuluisimmalle nuotiopaikalle mennään makkaranpaistoon, linnustuksen lomassa.Taitaa olla jo 11 syksy kun siinä makkarat paistetaan.

    • Baravvvvvvvvoooooooo

      kusipäiset kunnanvaltuutetut.
      Ei tunnu olevan muuta idointia ja tehtävää kun asioida tällä Suomi24 -palstalla.
      Onneksi vaalit on lähellä jä pelkällä työttyymyyskortilla ei pelata.

    • Iloelää Ilomantsissa

      Kiitos baravvvvvvvoooooooo

      onneksemme ei haukku haavaa tee

      Meillä on rattoisaa käydä laavuillamme ( niitä on Ilomantsissa yli 30 ) paistamassa makkaraa ja hörppäämässä kahvit.

      • Kalajoen pojat

        Louhikosken laavulla olimme yötä,kuivattilimme vaatteemme ja taas metsään lintuja etsimään.
        Eiliset kaksi pyytä paistoimme pannulla voissa,nam nam.
        Loistopaikka,kiitos paikan huoltajille.

    • Ei hukkareissu

      Ehdottomasti pitää paikkansa,että louhikosken laavu on Suomen ykköspaikka.
      Kannattaisiko vielä kaataa muutama koivu kosken reunasta,tulisi näkemäaluetta
      lisää.
      Vaikka tulimme päiväseltään sukuloimaan pogostalle,piti laavulla käydä.
      Paikka kelpaa malliksi muillekkin.

      • Korvenjätkä

        Haapajoen Louhikosken Laavulla on Nuotiopuitten tekotalkoot La.15.10 ,alkaen
        klo 10.00.
        Talkooväelle tarjotaan makkarasoppa lisukkeineen.
        Sekä munkkikahvit.
        Tule Louhikoskelle viettämään laatuaikaa.
        Ei rajauksia,muutkin kuin kyläläiset on tervetulleita.
        Järjestäjä Naarvan Kylätoimikunta.
        TERVETULOA

    • Kahvit tarjotaan

      Hei!

      Nyt teillä kaiken haukkujilla ainutlaatuinen tilaisuus näyttää kykynne.
      Pakatkaa porukat autoihin, selvät kuskit rattiin, ja suunta kohti Louhikosken laavua.
      Puun pinoajiakin tarvitaan.

      Teille raitista ilmaa ja positiivista puhuttavaa.

    • Sopalle työn jälkeen

      Tullaan porukalla,syksyisin käymme hirvimetsällä lähialueella.
      Laavulla teemme mehtuu suunitelmat.

      • Hillahyytelö

        Vietimme yön Louhikosken laavulla. Lakassa kävimme Ranualla. 30 kiloa oli saalis.
        Se riittääkin seuraavaan kauteen.
        Koko reissun parasta antia oli viettää yö laavulla.
        Kiitos paikan ylläpitäjille.

    • xyyz

      Syksyn eka lumisade nähtiin.

    • xyyz

      Laatuaikaa huomenna Louhikosken laavulla huomenna.
      Pistetään puurangat metrin pätkiksi,sitten syödään ja rupatellaan.

    • Ilomme

      Kaunis päivä luvassa.

    • 2kiitosjakunnia

      Louhikosken Laavulle oli tehty isot puupinot talkoilla.
      Leppäsen Pekka tuotattanut isot määrät polttopuuta!

    • Paljon on puuta

      Louhikosken laavulla ei ihan lähiaikoina ole puupula.

    • Siisti paikka

      On hyvä,että on vielä metsäyhtiöitä järkevien henkilöitten hallinnassa.
      Naarvan kylälle onnenpotku. Lyhyt matka tehdä polttopuita.
      Lykkyä vaan kyläläisille,teette arvokasta työtä kulkioitten hyväksi.

    • Matkalla Kouvolaan

      Oltiin louhikosken laavulla koko päivä. Lohi kypsytettiin hiiloksella ja hyvää oli.
      Kuvattiin paikkaa videolle muistoksi. Keväällä tulemme seuraamaan jäitten lähtöä.
      Paikka on kaiken kaikkiaan Runon ja Rajantien helmi.
      Kiitos paikallisille tästä kaikesta.

      • kiitos yöstä

        Viihtyisä paikka,vietimme yön makuupussissa laavussa.
        Ihanat kosken kuohut takasivat unimusiikin.

      • JÄTKÄN TYTÄR
        kiitos yöstä kirjoitti:

        Viihtyisä paikka,vietimme yön makuupussissa laavussa.
        Ihanat kosken kuohut takasivat unimusiikin.

        KYLLÄ OIKEA REISSAAJA HUOMAA MISTÄ VOI NAUTTIA, KOSKEN KUOHUT ON TOSI MUSIIKKIA ,,,PITÄISI LAAJENTAA JA TASATA ALUETTA,,, SIIS MUKAAN,, LÄHDEN KOSKI KIERROKSELLE ELI LOUHIKOSKELLE KUVAAMAAN...

      • Kevään nautinto
        JÄTKÄN TYTÄR kirjoitti:

        KYLLÄ OIKEA REISSAAJA HUOMAA MISTÄ VOI NAUTTIA, KOSKEN KUOHUT ON TOSI MUSIIKKIA ,,,PITÄISI LAAJENTAA JA TASATA ALUETTA,,, SIIS MUKAAN,, LÄHDEN KOSKI KIERROKSELLE ELI LOUHIKOSKELLE KUVAAMAAN...

        Lumikengillä käveltiin kosken vartta,oli ihanaa mennä laavulle lepäämään.
        Siisti ja hyvinhoidettu paikka,tervassytykkeetkin oli valmiina.
        Kiitos Naarvan kylätoimikunnalle.

      • Laatupaikka
        kiitos yöstä kirjoitti:

        Viihtyisä paikka,vietimme yön makuupussissa laavussa.
        Ihanat kosken kuohut takasivat unimusiikin.

        Koli jää toiseksi Louhikosken rinnalla. Ehdottomasti Pohjois-Karjalan ykköspaikka.
        Vanhemmatkin ihmiset pääsevät rentoutumaan.

        Ihana paikka.

    • Voimat yhteen

      Haetaan kehittämishanke, johon kylän lisäksi mukaan maanomistajat mm. Metsähallitus, ja rakennetaan polkuverkosto sekä laavuja, niin saadaan tavallisille ihmisille käyntikohde jossa voi yöpyäkin.

    • Kiitollinen autoilij

      Alueelle tulee saada automatkailijoiden käyttöön polku jolla voi versyttää jäseniään. Polun ei tarvitse olla pitkä mutta niin turvallinen, että myös pienet lapset voivat sitä käyttää.
      Kiitos kun alue on pidetty siistinä ja polttopuita on.

    • Elämä on ihanaa

      Louhikoskesta ympäristöineen saisi helpolla myös automatkailijan liikuntatarvetta palveleva paikka. Polkuja kun korjailis ja latuja vetäis niin mikäpä on matkailijan viihtyä.
      Koskenkuohu ja erämaan rauha on tavoiteltavaa.
      Olkaa ylpeitä laavustanne ja viihtyisästä levädyspaikasta.
      Kuulin, että Metsähallituksen Luonnonvaraintoimisto on pomonsa Matin toimesta ja Ilomantsin hoitoalueen pomon Tarmon voimin saanut myös TVH:n miehet mukaan.
      Siinä oivallinen näyte hyvästä yhteistyöstä.

      Nykyinen vouhkaava ihminen on kuin herrankukkarossa nautiessaan nuotiokahveja.

      • Tulemme ensiviikolla

        Kulkureitten ilo Louhikoski.Kelkkailimme ja kuivattelimme vaatteita laavulla.
        Liiteri oli aivan täynnä polttopuuta.

      • Matkaileva autoilija

        Mainio kalapaikka.
        Autoilevalle perheelle todellinen erämaakeidas.

    • Auto ja sukset

      Louhikoski on kuin keidas rauhattomuuden erämaassa.

      • Kiitos Teille

        Ykköspaikka Ilomantsissa. Oli ihanaa taas paistella makkarat ja rentoutua.

      • Kaunista kaunista

        Nyt tulimme Louhikoskelle ihan ajan kanssa,retkeilimme Katajakoskella.
        Kauniit maisemat ,mieli lepää ja laavulla kahvi maistuu ,sekä makkara paistuu.

    • Hyvä Naarva

      Hei Naarvan väki!
      Yrittäkää saada Metsähallitus luovuttamaan jokivarteen tehtäville poluille lupa ja rakentakaa molemminpuolin jokea polut sekä kävelysilta siin saatte alueelle virkistävän patikkareitin.
      Kutsukaa käyttäjät talkoisiin.

    • Hyvä Naarva

      Hei Naarvan väki!
      Yrittäkää saada Metsähallitus luovuttamaan maata jokivarteen tehtäville poluille ja pysyvä lupa sekä rakentakaa molemminpuolin jokea polut sekä kävelysilta siin saatte alueelle virkistävän patikkareitin.
      Kutsukaa käyttäjät talkoisiin.

    • Yhteistyö on voimaa

      Naarvassa osataan talkoilla, joten haukkukaa pois lusmuilijat.

    • Kävijä kylältä

      Kevät tulee. Milloin pidetään talkoot.

    • Vappuna vaolla

      Laavulla kuuppaa juomaan.

    • Nuotiokahveilla

      Joki virtaa ja linnut laulaa.

    • Iloista kesää

      Käkikin kukkuu.

    • Päällyste puuttuu

      Tie kaipaa korjaamista.

    • Elämän eliksiiriä

      Eipä ollut hukka-reissu tuumasi Lieksalaissyntyinen Uolevi Lehikoinen,oltuaan yötä autossaan
      Louhikosken laavulla.
      Juhannuspäivän aamuyöstä oli susi tullut paikalle.Kamerakännykällään oli saanut kymmenkunta
      tosi hyvää kuvaa sudesta.Susi oli myös ulvonut parikertaa.
      Maanantaina oli käynyt näyttämässä kuvia asiantuntijalle,joka oli vahvistanut kuvissa olevan
      eläimen sudeksi.
      Merimiehenä ikänsä olleena totesi,tämän juhannuksen jäävän mieleen tästä erikoisesta tapahtumasta,hukkareissusta!

    • omat kuvat esille

      Laittakaa kuvat googleen.

      • hyviä sellaisia

        kuvia kaivataan

    • vitullakäyty on

      oispahan tuokin laavuparka joutunut säästöohjelmien kohteeksi,jos ei "korpijätkä" ois uskaltautua pisttee hantiin... minkä tähen työ immeiset aina moititta sitä:kuka, ilikivvää puolustoo omallanimellään kaikkien ohitarpojien hyvinvointia ? p.s. sudet kuuluvat naarvansalon pysyväisyys elimistöön! ja toivottavasti korpijätkäkin jaksaa pitää puoliaan... susien suhteen vielä:taitaa löytyä pahimmat yksilöt korpijätkää ajatellen, takajaloilla kävelevistä yksilöistä...?!?

    • Rauha maahan

      Jouluksi kuusi ja jouluvalot!

      Laavulla voimme ihailla luontoa ja kuunnella korven ääniä.

      • juhlaa metsässä

        Hieno idea!

        Kootaan sopiva joukko ja lähdetään viettämään joulua laavulle.
        Jokainen tuo ruokaa, juotavaa ja iloisen mielen sekä pikkupaketin niin saamme hyvän juhlan metsän keskelle.

    • kuhmon korppi

      Syksyllä meinattiin pysähtyä kuululla laavulla mutta sehän oli joku karavaanari alue..useampi vaunu oli paikalla jo ollu pitemmän aikaa jälistä päätellen..jatkettiin matkaa kainuuta päin..

    • Alue hallinnassa

      Nyt aluetta valvotaan teknisesti ,Nykytekniikalla helppoa.

    • Kuten nyt näette

      Aika vähillä eväillä näitä asioita hoidellaan.

    • Maan kiertäjä

      Nimensä veroinen,ihana paikka.

    • Hyvillä mielin

      Ollaan Kolilta tulossa ,samoiltiin retkeilyreittejä.Voimat loppuivat kesken.
      Oli rauhallista muutama muu samoilija tuli vastaan, ei tungosta.
      Tultiin patvinsuon kautta ja oli yllätys miten hyvä ja viihtyisä paikka oli louhikoskella.
      Näin varttuneelle ihanne huilipaikka ,levättiin makkarat paistettiin .
      Jatkettiin matkaa Imatralle.

    • kahvittelijana

      Purovesi solisee ja linnut laulavat. Kyllä laavulla on mukavaa.

    • Vailla vertaa

      Louhikoski on Itä-Suomen helmi . Paikkana parhain.

    • Ykkönen ja AAAAA

      Kyllä louhikoski nähtävyytenä voittaa Jäniksen tekeleet ja kaatiolammen mennen tullen.
      Louhikoski on aito paikka ,ei rahanpaljouden voimalla tehty .

      Ja talkoolla .Päätukijana metsähallitus sekä Tornator polttopuun muodossa.
      Rätyveljekset mallin näyttäjänä.
      Mikä on kunnan panostus ollut?

    • Niinmekin 11

      Jos maailma ahdistaa mene Louhikoskelle rentoutumaan.

    • Ihanaa elämää

      Marjareissu ja makkaran paistoa.Nuotiokahvit,ei muuta tarvita.

    • Asvalttiviidakosta

      Oli muuten yllättävän siisti paikka,eikä taida polttopuutkaan loppua ihan lähiaikoina.
      Ihana rentoutumis paikka.
      Kiitos ylläpitäjille.

    • kiitos Teille

      Louhikoskenlaavu ensimmäinen paikka,jossa pysähdyimme matkalla pohjoiseen.
      Viihtyisä paikka kaikinpuolin.

      • Yhteistyön voimana

        Louhikosken laavun rakentamisen mahdollisti lähes 30-vuotta sitten Metsähallinnon Luonnonvaraintoimiston päällikön Matti Helmisen ja Metsähallinnon Ilomantsin hoitoalueen aluemetsänhoitajan hyvä yhteistyö, joka näkyy nykyisin myös Petkeljärven kansallispuistossa.

    • Oikea tuntuu olevan

      suunta. Iisalmi sopii kieroille savolaisille parammin kuin iloinen Ilomantsi.
      Siellä voi loikkia Koljonvirran törmillä ja vaihtaa puolta milloin vain.
      Äläkä taas muuta mieltäsi!

    • Ei tiukkapipoinen

      Menkää käymään laavulla niin näette, että se hienolla paikalla. Kunnanvaltuutettujen on syytä pistäytyä, erityisesti kokoomuslaisten. Nuotiokahvit rauhoittavat.

      • kuohuvaa vettäkin

        käykää paikalla.

    • Luonnon kainalossa

      Louhikosken kuohut ja laavu saavat viihtymään. Virittele tulet, keitä kahvit ja nauti elämästä.

    • Retkeilijä

      Mikä lumitilanne Naarvassa,saako auton ns. parkkiin? Vai onko laavu "ummen" takana, jos vaikka itsenäisyyspäivän tietämissä kävisi siellä Louhikosken laavulla makkaran paistossa......

    • hyvää joulu kaikille

      Lunta tulvillaan on raikas talvisää.

    • ukko laavulta

      ja onnea vuodelle 2014

    • tarvitaanko lisää

      Ovatko puut riittäneet?

    • tuu siekin

      Laavu kunnossa, puita on ja kalasoppa kiehuu.

    • nuotiolla ollaan

      linnut laulaa ja kala syö

    • Ihana paikka

      Muutama päivä on tullut vietettyä täällä louhikosken laavulla ja samalla on tutustuttu laavun historiikkiin. Metsosta teimme lihasopan ja kyllä maistui.
      Kiitokset Naarvan Kylätoimikunnalle paikan ylläpidosta.
      Toimme sytykkeitä mukanamme.

    • kesällä

      Kalapotut keitimmä.

    • hyvää oll

      paistoin lohta

    • Näitälisää

      Sopankeitossa olemme tällä kuuluisalla laavulla.
      Loistopaikka siisti ja puhdas
      hyvin hoidettu.

    Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe