Haapaveelläkin kiekkokulttuuri kukoistaa, joten asian käsittely myös tässä foorumissa aiheellista. Miten menestys ja muutama "olunen" aiheuttaa keskustelua?
Luultavimmin usea urheileva jannu on saanut tutustua alkoholiin ja sen vaikutuksiin kotona jossain muodossa.
Varpajaiset monelle tuttua, tosin nuori kansalainen ei vielä juhlajuomasta tiedä. Rippikoulun käyneille annetaan viinit.
Juhlatilanteissa kotona otetaan muutama "samppakalja" valmistujaisissa.
Monenko perheessä oikeesti vältetään humalatilan näyttämistä keskenkasvuisille??
Sanoisin että lapsia ja nuorisoa ylisuojellaan tässä tilanteessa, kun MM-mestareita nuhdellaan. Tuskin jokaisen oman pelin jälkeen vaikkapa 10v korkkaa pullon tästäkään edespäin.
Esimerkki mestaruuteen ja sen saavuttamiseen on todellista ja tavoiteltavaa ja kaikki muu rekvisiitta on toisasiaista.
Kyllä suomalaiset lapset ja nuoret osaavat itse pitää kontrollia hyvästä ja pahasta. Joukkuepeleissä johtajilla on iso merkitys opastuksessa raittiuteen. Miten lie meillä onnistunut(?)
Luultavimmin usea urheileva jannu on saanut tutustua alkoholiin ja sen vaikutuksiin kotona jossain muodossa.
Varpajaiset monelle tuttua, tosin nuori kansalainen ei vielä juhlajuomasta tiedä. Rippikoulun käyneille annetaan viinit.
Juhlatilanteissa kotona otetaan muutama "samppakalja" valmistujaisissa.
Monenko perheessä oikeesti vältetään humalatilan näyttämistä keskenkasvuisille??
Sanoisin että lapsia ja nuorisoa ylisuojellaan tässä tilanteessa, kun MM-mestareita nuhdellaan. Tuskin jokaisen oman pelin jälkeen vaikkapa 10v korkkaa pullon tästäkään edespäin.
Esimerkki mestaruuteen ja sen saavuttamiseen on todellista ja tavoiteltavaa ja kaikki muu rekvisiitta on toisasiaista.
Kyllä suomalaiset lapset ja nuoret osaavat itse pitää kontrollia hyvästä ja pahasta. Joukkuepeleissä johtajilla on iso merkitys opastuksessa raittiuteen. Miten lie meillä onnistunut(?)
Vastaukset 18
Vanhimmat
MUTTA leijonien tilaisuus oli julkinen esiintyminen, jossa PRESIDENTTI oli paikalla, satatuhatta nuorta ja SUOMEN LIPPUJA
SIVISTYKSEN PUUTETTA oli leijonien esiintyminen
vaikka lihas puhuu, pitäisi korvien välissäkin olla jotain
juomisen olisi voinut aloittaa myöhemmin yksityiselämän puolella niin että edes lentokoneesta olis päästy kotimaan kamaralle kaatumatta rähmälleen
erittäin noloa heille
Miten väität, että lapset ja nuoret osaavat itse kontrolloida juomistaan kun isoille pojillekin tuo kontrolli on noin hukassa?
On siinä taas Suomi-kuvaa, kun kaikilla maailman TV -kanavilla näytetään, miten mm- taso saapuu kotimaahan hoippuen ja paidannapit auki , kaatuvat portaissa ja "poika" vierii pitkin kenturaa.
Mitään puolustettavaa ei tuosta löydy.
Eihän se ole kuin peltipurkki !
Onko sillä nyt merkitystä jos kompuroivat ?
Jos porukan järki on sillä tasolla että heilutaan jäällä jonkun kuminpalan perässä, niin voiko älyä vaatia. Ei se ole mitään aikuisen miehen touhua.
Mitäs pienistä !
Jokainenhan tietää että urheiluseuroissa juodaan paljon. Ei tuo nyt mitään uutta ole. Käykääpä katsoon mitä nuoret urheilua harrastavat hommaa.
Luuliko joku tosiaan urheilevia lapsia raittiiksi, vain muutama on raitis.
Mutta ootappa ku sossutäti kuulee, joutuu lapsenne heti PERHEKOTIIN, tämä on tätä uusinta Haapaveden kasvatuskulttuuria, muistaakseni kokoomuksen Ritva V. halusi lapsia näin suojeltavan.
Kieltämättä muutama ylilyönti joukkueessa oli kaljottelun suhteen. Kuitenkin turha syyttää koko porukkaa.
Nuoriso on niin viisasta porukkaa, etteivät tästä mitään oppia ota. Tartte missään pumpulissa pitää.
Yrittäkää nyt kukka-tädit ja sedät hieman rauhottua, ettei pää tule kipeäksi turhasta mesoamisesta.
Kaksi viikkoa on saatu seurata kiekkoilioiden kovaa taistelua Suomi neidon puolesta, ja taatusti selvinpäin.
Se että voitettiin mailmanmestaruus nostaa suomikuvaamme maailmalla positiivisesti. Sitä on jääkiekkoa vihaavan henkilön turha muuksi muuttaa, piste.
Näyttäkää isät ja äidit siellä omassa kotona esimerkkiä lapsillenne alkoholin käytössä, luulen että sieltä ne helpoimmin tarttuvat tavat nuorten puseroon.
Katsotaan itse tykönämme peiliin siinä asiassa. Annetaan meidän SANKARI POIKIEMME juhlia, he ovat sen ansainneet.
Ei mm- voitto oikeuta käyttäytymään kuin siat.
Kotonaan juokoot vaikka viikkotolkulla, mutta yleisin varoin kustannetussa, virallisessa tilaisuudessa on käyttäydyttävä .
Stefan Wallin teki miehen työn, kun aukaisi suunsa.
Haluaako jääkiekko Kummolan johdolla profiloitua roskasakiksi, joilta ei vaadita
sivistyneitä käytöstapoja ??
Missä muualla juhlakalut ovat juovuksissa juhlan aikana ?
Vastaisimpa tähän, että Venäjällä, Ruotsissa, Tsekissä ja vaikkapa USAssa.
Missään näistä maista ei olisi media saanut palstatilaa moiselle epäasialliselle kommentoinnille juopumuksesta. Suomi vain tuntuu olevan maa, jossa hyssytellään "vaikka kaikki tietää"!!
Juopumuksen kommentointi oli täysin asiallista. Miksei lehdistö saisi kirjoittaa asiasta, jonka kaikki näkevät ja kuulevat omin silmin ?
Ei pidä sekoittaa kahta asiaa : jokainen juokoon yksityishenkilönä ja tarjoilkoon lasilleen niin paljon kuin sielu ja terveys sietää .
On kokonaan toinen asia, miten KÄYTTÄYDYTÄÄN virallisissa tilaisuuksissa.
Juopuneena öriseminen on ala-arvoista ja leijonat itse örisivät nyt sädekehänsä ja voittonsa suoraa suohon. Arvostelukyky petti.
Eihän noin komeat nuoret miehet tarvitsisi viinaa, selvinpäin he ovat todella ilo silmälle, varsinkin tummissa, itsenäisyyspäivänä.
Mun mielest ei juopottelu oo mitään juhlimista, viina pois urheilusta kokonaan!
Helsingissä jaetaan jo varoituskortteja kentän laidalla loukkauksia huuteleville LASTEN vanhemmille.
Onhan niitä huutelevia vanhempia täällä Haapavedelläkin, heidän takiaan urheilupiireistä tulee vastenmielisiä.
Kuka kouluttaisi typerät vanhemmat ?
JUHLIA -sana on Suomen kielessä ja eräissä piireissä (jääkiekko ym.) kai alkanut tarkoittaa samaa kuin TÖRTTÖILLÄ JULKISESTI HUMALASSA
En voi käsittää, että leijonia puolusteltiin sillä, että heillä on oikeus JUHLIA suurta saavutustaan.
Olisi sanottu rehellisesti, että heillä on suuren saavutuksensa vuoksi oikeus törttöillä julkisesti humalassa- sitä oikeuttahan nyt suuri joukko tässä maailman parhaiten koulutetussa valtiossa peräänkuuluttaa.
Juhlat ovat aivan eri asia, niissä on glamouria ja hyvät tavat.
sanompa lyhesti tälläkertaa että leijoonien mestaruus juhlat oli katastroofi, varsinkin noin järjetön tapahtuma kuten siinä punaisella matolla tapahtui, siitä ei sen enempää, tapahtunut mikä tapahtunut, joka olisi pienellä asialla voitu vältää ,se siitä. mutta lähes yhtä järjetöntä toimintaa tapahtuu päivittäin jossakin päin suomia junioreiden harkkoissa, lasten vanhempien osalta, senkun tietäisitte minkä moista käytöstä vanhemmilla on noissa harkkoissa, huomaate että leijoonien oppitunti on varsin pientä siihenverrattuna mitä tuolla kentänlaidalla tapahtuu aina jatkuvaan todella törkeen kielenkäytön lisäksi aina väkivaltaisuuksiin asti, joten eiköhän lapset ole enemmän tekemisessä epäsivellisyyden kanssa omien vanhempien kanssa kuin kerran kuudentoistavuoden aikana leijoonien törttöilyjen vuoksi. asiaa voitte itse käydä seuraamassa junnu kisoissa .
kyllä urheiluvanhemmat edustaa varmasti käytöksen pohjanoteerausta tässä maassa, hyvä, että helsingissä siihen jo uskalletaan puuttua, voidaan jopa poistaa katsomosta
huutelevat pilkkahuutoja omille ja muijen LAPSILLE , minusta siittä pitäs rueta kirjottaan niille sakkoja
lastensuojelukysymys
ehdottomasti olet oikeassa, sanktiot tulee olla todella kovat, on se aivan järjetöntä käytöstä lapsiaan ja toisia lapsia kohtaan, pelistä sulkeminen määräajaksi välittömästi ensimmäisestä sivellisyys rikeestä"nimittelystä herjauksesta"toisesta rikeesta vuodeksi pelikieltoa sakkojen kera, kysymyksessä on kuiteskin omien ja muiden jopa alle kymmenvuotiaisiin lapsiin koskevista loukauksista.