Juoppohulluus pysäytti

Nyt kaikki kondikses

Eli oltiin porukalla Pattayalla. Tuli vedettyä vodkaa noin 4-5 päivää aamusta iltaan, sitten päätin että riittää tämä sekoilu ja lopetin vodkan juonnin laakista, join vähän kaljaa.

Sitten tuli sellainen tunne, että kaikki minua vastaan… tuli pelkotila, joka kesti 2-3 pv, jonka jälkeen alkoivat ääni- ja kuvahallusinaatiot. 4. päivänä minun perässä oli jo mafian tappajat, jotka suunnittelivat kidutuksen ja hitaan murhan. Kiipesin hotellin korkeammalle kerrokselle, jossa oli pitkä käytävä. Käytävän päässä näin 3 ihmishahmoa, jotka lähestyivät minua ja nauroivat, miten saan kärsiä. Sitten avasin ikkunan, otin vauhdin ja hyppäsin 7. kerroksesta alas. Onneksi päädyin bambupuiden päälle, jotka vaimensivat iskua. Olkapäässä pari murtuma ja 5 kylkiluuta poikki.

Sairaalassa hallusinaatiot jatkuivat vielä 3 päivää. Olivat niin realistiset, ettei oikein tajunnut vaikka olin koko ajan sidottu sänkyyn. Viimeisin jäi mieleen parhaiden:

Olin sidottuna sängyssä ja kuvittelin, että olin sidottu ison moottoriveneen seinään. Katto oli maitolasia ja se oli ikkuna. Näin kaverin, joka sieppasi minut kun katsoin yläoikealle. Hoitajat kuvittelin hänen apulaiseksi. Olivat jokea pitkin ajaneet merelle, jossa minua taas tapetaan hitaasti, kuvittelin kaasupolttimen ja veitsisarjat, jolla minua kidutetaan. Kaveri yläoikealla naureskeli, että sulle nyt kävi huonosti.

No mä sitten ajattelin, nyt tuli loppu… aika turha kuolema, kun selvisin 25m pudotuksesta. Tunsin että pulssini nousi jonnekin 120-140. Rupesin ostamaan henkeni takaisin. Thaimaalaisille hoitajille yritin lahjoa 20.000 bathia, sitten 40.000, mutta ne vaan naureskeli ja sitoivat minut enemmän ja enemmän… summa nousi 100.000 bathiin…. sitten huomasin rannalla poliisipartion.

Koko äänellä rupesin huutamaan ”Police, help me, stop the boat… they try kill me, police, help, police…” jne… Huusin 4-5 minuuttia, koko kanssa hurrasi rannalla ja taputtivat… sitten rannalle rupesi tulemaan poliisiyksiköitä. Sitten ilmestyi poliisivene, joka kulki meidän veneen rinnalla ja sitten poliisit vesiskoottereilla. No mä tajusin, nyt mä pelastin itseni, rupesin ajattelemaan, nyt suomen konsulaattiin ja ensimmäisellä lennolla Suomeen.

Poliisit rupesivat huutaa veneen kuskille: Pysähdy, tai ammutaan… mä rupesin huutaa, Shot the driver, kill him, i am here, they try kill me… sitten tuli lisää hoitsuja, huomasin että yrittävät ruiskuttaa minuun jotain vihreätä ainetta. Mä sätkin niin paljon, ettei ne uskaltaneet pistää. Ihmettelin samalla, miks ne ei lyö minulta tajun kankaalle, olihan siellä miehiä… mutta tuo koko tilanne oli niin aito… jatkoin vaan huutamista.

Sitten ne teki sellaisen tempun, että kastelivat pyyhkeen jossain aineessa ja hieroivat jalkaan, vene ei pysähtynyt vaikka poliisit olivat joka puolella. No mä sammuin vähäksi aikaa. Herään eri veneessä, vähän pienemmässä, joka on parkkeerattu mielisairaalan viereen, yksi mies puki poliisin kuteet päällä ja seisoi veneen ovella. Sitten yläoikealla oleva kaveri, nyt sä ot kuseessa. No mä taas rupesin huutaa apua ja poliiseja. Niitä tuli vähemmän kun ennen, mutta kaikki kääntyivät pois, koska ovella seisoi poliisi, vene on mielisairaalan vieressä. Tajusin nyt tä on loppu! Kaveri yläoikealla rupes soittaa kaverit läpi, tajusin nyt mä kuolen hitaasti ja tuskissaan. Yritin repiä siteet kaikin voimin irti. Huusin tappakaa mut ruiskulla, kuvittelin, että jos saan itteni irti, pistän itseeni heti 3 ruiskua…

Sitten tuli päälääkäri, sanoin hänellä, että minua yritetään tappaa, voitko pidättää minut, meen vaikka vankilaan. No se on minun viimeinen muistikuva, pistivät jonkun nukutuspiikin minuun. Herään aamulla omasta huoneesta ihan kauhuissaan… tajuan muutaman minuutin sisällä, että se oli vain kuvitelma… no 3 päivää kun makasin teholla, tuntuivat 10 päivältä. Oli kyllä elämäni järkyttävin kokemus.

Tuon viinan juonnin päätin lopettaa. Seuraavalla kerralla taatusti henki lähtee… Juoppohulluus ja alkoholismi ovat minulle erittäin tappavia tauteja. Joten suosittelen menemään hoitoon mahd. pian, jos huomaat itsestäsi tai kavereistasi juoppohulluuden merkit… hoitamattomana lähtee henki.

19

11381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaiken kokenut

      Höpöhöpö.

      Ei delirium iske muutaman päivän rännäämisen jälkeen, siihen vaaditaan mieluusti kuukausi- Toisekseen, se ei iske ikinä heti kun vetää poikki, muutama selvä päivä, ehkä viikko, sitten polttimo sekaisin totaalisesti.

      Ne on tukkineet sulle jotain mömmöjä viinan sekaan, tai sitten ite olet vetänyt kemikaaleja viinan kanssa.

      Hulluksi olet toki voinut tulla, mutta juoppohulluuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

      • Nyt kaikki kondikses

        ei ollut testeissä mitään, ajattelin itsekin, että se oli Yaba, joka laitettiin juomaan... mutta lääkärin diagnoosi oli juoppohulluus. Ryyppäsin suomessa viikon lisäksi ennen lähtöä.


      • delirium tremens
        Nyt kaikki kondikses kirjoitti:

        ei ollut testeissä mitään, ajattelin itsekin, että se oli Yaba, joka laitettiin juomaan... mutta lääkärin diagnoosi oli juoppohulluus. Ryyppäsin suomessa viikon lisäksi ennen lähtöä.

        Joo..ei epäilystä, sait nauttia juoppohulluudesta koko rahan edestä.
        Raitista loppuelämää sinulle. :)


    • BUAH..

      "Sitten avasin ikkunan, otin vauhdin ja hyppäsin 7. kerroksesta alas."

      Ja vielä horiset täällä mielikuvituksesi tuotoksia.

    • Nyt kaikki kondikses

      no ei mun tarvi tässä todistaa kellekään mitään, usko tai älä... sillein se vaan oli... kävi aikamoinen tuuri alastulossa... en tullu maahan asti...

      Kerron vaan miten pitkälle mopo karkas käsistä kun viinalla leikkii.

      • Jacop

        Nyt kaikki kondikses

        Tuli sitä ennen otettua, mutta ei mulle ainakaan viinasta mitää iloja jääny, joka kerran kun jonkinveverran enemmän otin mulla oli tosi kurja olo. Kerran oli niin kun olin kolme päivää pämpännyt niin näin sen jälkeen, että kaikki esineet mitkä huoneessa oli liikkuivat. Mulle joku alan mies sanoi, että ne on niitä ensimmäisiä oireita. Kokonaan raitistuminen minulle tapahtui Espanjassa, juuri sellaisessa maassa jossa juominen ei ketään sanottavasti köyhdytä, kun viina on siellä niin halpaa. Kun siellä sitten kämpillä alotin lasillisen juuakseni. niin yleensä sen sai kaataa seuraavana päivänä viemäriin. En käsitä nyt miten olen voinut kitata sitä viinaa ja viiniä ja vielä suomessa jossa viinakset on niin kallita, että ne jo köyhdyttää ihmisen. Ei paljossa viinan juonnissa mitää hohtoa oo. Nyt on niin kiva kun herää nii kaikki asiat on ennallaan, rahat tallella ja ystävyys asiatki on kuten ennenkin, eli ystäviä ei ole.


      • Justus__
        Jacop kirjoitti:

        Nyt kaikki kondikses

        Tuli sitä ennen otettua, mutta ei mulle ainakaan viinasta mitää iloja jääny, joka kerran kun jonkinveverran enemmän otin mulla oli tosi kurja olo. Kerran oli niin kun olin kolme päivää pämpännyt niin näin sen jälkeen, että kaikki esineet mitkä huoneessa oli liikkuivat. Mulle joku alan mies sanoi, että ne on niitä ensimmäisiä oireita. Kokonaan raitistuminen minulle tapahtui Espanjassa, juuri sellaisessa maassa jossa juominen ei ketään sanottavasti köyhdytä, kun viina on siellä niin halpaa. Kun siellä sitten kämpillä alotin lasillisen juuakseni. niin yleensä sen sai kaataa seuraavana päivänä viemäriin. En käsitä nyt miten olen voinut kitata sitä viinaa ja viiniä ja vielä suomessa jossa viinakset on niin kallita, että ne jo köyhdyttää ihmisen. Ei paljossa viinan juonnissa mitää hohtoa oo. Nyt on niin kiva kun herää nii kaikki asiat on ennallaan, rahat tallella ja ystävyys asiatki on kuten ennenkin, eli ystäviä ei ole.

        Liikkuvat huonekalut. Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuota useamman päivän putkiryypiskelyä. Kunnon Nousukännihän on vain ekana iltana tai päivänä. Eihän kunnon nousukänniä silloin saavuta, jos on koko ajan kännissä.

        No, hyvä jos nyt on asiat paremmin. Sehän se tärkeintä on. Itselläni on mukavampi olo, kun ryypiskelen silloin tällöin. Tammikuun olin raittiina, mutta eipä se hääppöistä aikaa ollut.


      • Tranny_Shite

        Taistte hässiä transsuja siellä höyrypäissänne..?


      • hihihihihiihihihiiiii

        "Sitten avasin ikkunan, otin vauhdin ja hyppäsin 7. kerroksesta alas."
        Juu juu, vinhasti räpyttelit käsiäsi hypättyäsi, ja ei käynyt kuinkaan kun laskeutuminen oli pehmeä.
        Satuiluasi ei usko pikkulapsikaan.


    • keitto maistuu

      Kyllä varmaan helposti ollut muutaman kuukauden ryyppyputki päällä ,eikä mitään hätää.

    • buahhaha

      Älä jauha paskaa.

    • Bookiman

      Uskon tarinasi täysin,ne ha´llusinaatiot ovat hirveitä,ja mulle kävi silleen että pystyin puhumaan Suomea hetken aina välillä ja sitten tuli ihan helvetinmoista mölötystä ja hetken taas Suomea ja nää kohtaukset tiheni kun odotin ampulanssia,ja kun pani silmät kiini ei siis nukkuakseen vaan vaikka pariksi sekunniksi niin alko heti ja ihan heti näkeen näkyjä,pystyin niitä siinä mölötys kohtausten välissä kertomaan kun oli naapuri ja poika mun luona kun odotettiin lanssia,oma passi lojui pöydällä ja siinä oli ihan eri nimi ja kuva (myöhemmin kun pää oli selvinnyt näin sen omana)olin varma että luonani on ollut joku ja passi on hänen,sitten oli yksi kirja jota luulin joksikin uskonnolliseksi kirjaksi niin minä sen näin(harhaa)myöhemmin osoittautui Tommy Helstenin kirjaksi,sairalaan päästyäni huomasivat että ole aivan mustelmilla muualta mutten päästäni,olin varma että mustapukuinen Venäläinen oli pahoinpidellyt minua,niinja tosiaan uskoin että täällä oli joku uskonnollinen mies joka oli raiskannut minut että olin niinkuin pyytänyt luokseni jonkun,olin näistä asioista aivan varma,ja vieläkin ihmettelen voiko tämä kaikki olla juoppohulluus harhaa,ja niiden on turha tulla selitteen jotka eivät kunnon delirium kohtausta ole kokeneet,vedätte vaan tarpeeksi niin rupee halluja tulemaan,tosin ei ole mikään tavoiltava kokemus missään tapauksessa.siinä on hengenlähtö lähellä .

      • kummituksia

        Koin ekan ja toivottavasti viimeisen kauhujen yön tuossa pari viikkoa sitten. Liskojen yö vielä helppo kun näkee unia mutta valvetilassa kun tulee kummituksia ja rosvoja talo täyteen ja demoni joka kutittelee. Näin hänet vain peilistä ja muutkin selän takana jonossa.
        Ne olivat täyttä totta siinä tilassa.
        Seurauksena oli pakomatka juosten ja uiden. Lopputulos murtubut varvas ja melkoinen haava otsassa.
        Poliisiautolla sauraalaan ja pari päivää nukkuen diapamin avulla.
        Siihen tais loppua alkoholin käyttöni.
        Olin kuulkut musiikkia jo aikaisemmin ja pugetta mutten tajunnut että kaikki soi omassa päässäni. Luulin että naapurissa bileet.
        Koko sekoilu alkoi 2 päivää pitemmän putken jälkeen.
        En suosittele...
        Nyt melko raittiina toivottavasti ikuisesti.

        T: alkoholisti


    • Kalmavaikarma

      14 päivää tuli otettu aamusta iltaan.Viimeiset 3pvä nukkumatta, johon päälle 16km kävelyä kauas viinan huuruisista takaumista.

      Nyt kolmatta päivää sängyssä pimeässä huoneessa, ainoastaan kuselle noustu.

      Luulin että tää oli eilisen jälkeen ohi, mutta nyt helvetti on irti.

      Kylmää hikiä, kuolleita ihmisiä sängyn vieressä, unihalvauksia, toistuvia pajaisia ja henkisesti vitun raskasta. Tilin saldoa en viikkoon oo kattonu.
      Irtisanoin kämpänkin ilman syytä ja puhelin äänettömällä ties missä, kai sitä kaipaa jotain uutta tähän loputtoman usvan tilalle. Tuoppiinki voi hukkua, ainakin henkisesti.
      Jumalaaha täsä tekis mieli huutaa jos ei tuntus niin teennäiseltä.
      Mutta niin makaa kun petaa.

      • K0NU

        ÄÄH, kännissä on kivaa. JUOKAA POIJJAAT JUOKAA!!


      • Silloinentyttönen

        Hei kuule ,älä viitsi ivailla.KÄNNISSÄ EI TODELLAKAAN OLE KIVAA!


    • kokenut.lääkäri

      Olisit vain pysytellyt suositellussa 17:ssä alkoholiannoksessa vuorokaudessa niin olisit selvinnyt ilman ongelmia.

    • Anonyymi

      Kyllä, juoppohulluus voi iskeä vähän reippaamman kännittelyn seurauksena, jopa kolme päivää juomisen lopettamisen jälkeen. Nyt on kaikki kondikses kirjoittaa aivan klassisista juoppohulluuden oireista (=delirium tremens). Näin voi kuulkaa käydä. Googlatkaa.

    • Anonyymi

      Ei se Suomessa pysäytä päin vastoin alkaa puhe vaihto soitot TK kun pienikin määrä alkoholia tekee sekakuvuys puheen puheen tunnustus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      311
      3700
    2. 208
      3019
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2574
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      171
      1355
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe