Olin ollut koko viikon työmatkalla, ja kun seuraavalla viikolla oli loma edessä päätin vielä poiketa toimistolla tekemässä matkalaskut valmiiksi. Ilmakin oli viileä ja sateinen, joten terassit eivät kutsuneet.
Firman saunatilat olivat työhuoneeni yläpuolella ja ihmetyksekseni sieltä kuului musiikkia. Uteliaisuuttani katsoin varausjärjestelmästä että tilan olisi pitänyt olla tyhjä. Entistä uteliaampana hyödynsin pääsyni kulunvalvontaan ja huomasin että saunatiloihin oli menty noin tunti sitten kesärespamme kulkukortilla. Tein paperityöni loppuun ja samalla kehittelin ajatusta tilanteen tarkastamisesta ja hyödyntämisestä.
Otin kannettavan kainaloon ja suuntasin kerrosta ylemmäs. Takkahuoneen tv:ssä pauhasi musiikki, pöydällä oli kaksi baarikaapin varustukseen kuuluvaa kuohuviinipulloa joista toinen jo tyhjä. Vilkaisin pukuhuoneeseen; kahdet vaatteet. Molemmat naisten. Hyvältä vaikutti. Laskin kannettavani pöydälle huoneen nurkkaan ja jätin webkameran tallentamaan.
Avasin raollaan olleen oven varsinaisiin saunatiloihin ja ilmeistä päätelleen tuloani ei oltu kuultu. Henna, parikymppinen kesätyölaisemme ja ystävättärensä jähmettyivät porealtaassa kesken kikattelunsa kun astuin sisään. Sain taistella pitääkseni ilmeeni vihaisena...
"Minkä he****in takia mun kännykkäni saa täältä hälytyksen tähän aikaan? Etkö sä tiedä että täällä on liiketunnistimet ja automaattihälyytys mun puhelimeen ja vartiointiliikkeelle?"
"Ei mulle ole kukaan..." Henna alkoi änkyttää.
"Ja sä ajattelit että jos kukaan ei ole erikseen sanonut että firman saunaan ei tuoda kavereita juomaan firman viinoja niin se on ihan ok? Koittakaahan kiskoa jotain päällenne ennenkuin vartiointiliikkeen kaveritkin on täällä. Saat sitten maanantaina selvitellä mitä oikein mietit."
Astuin takaisin takkahuoneen puolelle ja vedin oven perässäni kiinni. Kohta nuoret naiset ilmeistyivät pyyhkeet ympärillään.
"Tuleekohan tästä jotain... " Henna aloitti taas.
"Mitäs luulet? Kannattaa ottaa maanantaina isompi kassi, että saat tavarasi mukaan. Toimitusjohtaja on varmasti innoissaan kun pääsee selvittämään sun saunomisias kesken lomiensa kun saa vartiointifirman raportin ja laskun. Tää taitaa mennä poliisille asti kun kaveris ei ole edes miedän palkkalistoilla."
"Mut onks tästä pakko kertoa?"
"Ei mun olis, mutta ne väijyt on hankalampi juttu. Ja kyllä mäkin olisin mieluummin nyt jossain ihan muualla."
"Mut jos mä jotenkin voisin korvata..." Henna aloitti.
"Sulla on ehkä pari minuuttia aikaa keksiä miten, ennenkuin ne vartijat on täällä"
"No jos mä vaikka ottaisin sulta suihin... tai jotain..." Henna änkytti.
"Et kai sä oikeasti kuvittele että tätä kuitataan suikkarilla?" vastasin niin tylysti kuin pystyin ja vilkaisin kelloa.
"No jos sä jäisit tänne meidän molempien kanssa, saat ihan mitä haluut" puuttui Hennan kaveri puheeseen. Onneksi tytöillä ei ollut aavistustakaan että mitään hälytystä ei ollut lähtenyt minnekään, eikä kukaan saisi tietää mitä oli tapahtunut ellen itse kertoisi.
"Eli saan molemmilta ihan mitä haluan? Eikö sua pelota miten pervolle sedälle tuollaisia lupailet?" katsoin Hennan kaveria suoraan silmiin ja jatkoin
"Jos oikeasti olette molemmat tuota mieltä niin nyt sanotte kiltisti: Me halutaan olla sun lutkia, saat suuta, pillua ja persettä niin paljon kuin jaksat."
Tytöt katsoivat hetken toisiaan. Muistutin heitä "tulossa olevasta vartijasta" ja saivathan molemmat lopulta suunsa auki. Laitoin heidät vielä toistamaan
lauseet pariin kertaan. Joka kerta se näytti uppoavan selkeämmin tajuntaan ja tytöt näyttivät miettivän mihin oikein lupautuivatkaan.
"Menkäähän laittamaan itsenne näteiksi, niin mä soitan sillä aikaa vartiointifirmaan että täällä oli väärä hälyytys".
"Siis mitä me..." Hennan kaveri aloitti taas.
"Etkö sä ymmärrä selvää käskyä. Menette nyt ja meikkaatte itsenne ja laitatte bilevaatteet päälle. Olittehan te täältä kuitenkin jonnekin jatkamassa, vai?"
"Joo."
"No vauhtia sitten"
Tytöt katosivat pukuhuoneeseen, ja mä puhuin hetken yksikseni muka selitellen väärää hälytystä naureskellen itsekseni miten helposti tarina tyttöihin upposi. Ja kohta uppoaisi muutakin.
Tytöt palasivat pukuhuoneesta, Hennan tummat pitkät hiukset olkapäillä. Kaverinsa oli vähän vaaleampi, ei mikään blondi kuitenkaan.
"Mikäs sun nimesi on?"
"Janika"
Janikalla oli valkoiset avonaiset korkokengät, valkoinen farkkuminihame joka todellakin toi hyvin muodotuneet jalat esiin. Toppi kiilteli hopeisena ja alta
vilkkuivat mustat rintaliivit.
"Ja tänään sä olet?"
"Lutka joka antaa sulle mitä vaan."
"Sä ainakin olet ymmärtänyt missä mennään. No entäs Henna. Mikäs olisi sulle sopiva rangaistus?
Hennalla oli kurveja myötäilevät caprimittaiset farkut ja punainen tiukka t-paita, joka kertoi että kuppikoko ei alle C:n jäänyt.
"Jos sä nussit mua joka reikään?"
"Se että mä annan sulle kullia on sun mielestäsi rangaistus? Meillä on kaksi asiaa hoidettavana. Rangaistus teille, ja mulle palkkio siitä että
tämä hoidetaan ilman seuraamuksia."
Kirjoitanko lisää?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikuttaa mielenkiintoiselta asetelmalta. Anna tulla vaan lisää
Koska se KINKY tulee mukaan juttuun?
Vittu mitä kusetusta? Olet visiin vitun puutteessa? Kuka tällaista paskaa uskoisi? Voit keksiä lisää paskaa, mut mieluiten sitku olet nähnyt sitä pillua joskus!