Peruuko portsari koskaan päätöstään?

T

Onko kellään ollut kokemusta siitä, että portsari on perunut ensimmäisen päätöksen lähinnä baariin pääsystä tai muusta vastaavasta? Eli esimerkiksi todennut asiakkaan olevan liian humalassa, mutta hetkenpäästä huomannut tämän olevan selvinpäin ja laskenut asiakkaan sisälle..

Itsellä muutama kokemus, siitä ettei portsari ole perunut päästöstään vaikka syytä olisi ollut. Isoäitiäni, yli 65 vuotias, ei päästetty ravintolaan sisälle koska poke totesi tämän olevan liian humalassa. Mummolla oli kasvohalvaus ja sisääntullessa hän naurahti jollekkin asialle ja portsari tulkitsi tämän olevan liian kännissä. Todellisuudessa selvinpäin. Selitykset ei mennyt läpi.
Poke on myös epäillyt henkkarini olevan jonkun toisen, mutta asian selvennettyä olenkin liian humalassa päästäkseni sisälle.

Onko portsarin ensimmäinen toteamus kuin jumalan sana? Vai voiko portsari myöntää olevansa väärässä?

2

290

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rmphjm

      Voi kyllä tietenkin myöntää ja usein pitäisikin, mutta eivät taatusti sitä tee.

    • pokelle puhuva

      MInua ei meinattu päästää sisälle "liiallisen humalan" takia(olin toki juonut , mutta en liikaa), mutta hetken poken kanssa keskusteltuani (siis oikeasti keskusteltua, ei intettyä tai huudettu) pääsin sisään ja poke pyysi anteeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1076
    2. 64
      1052
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      58
      833
    4. 93
      827
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      226
      659
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      575
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe