Eli 10 viikkoinen lappiksen pentu ei millään suostu tekemään tarpeitaan ulos, vaan pidättelee jopa hämmästyttävän pitkään että ehditään sisälle, vaikka olisin kiikuttanut ulos heti kun on menossa paperille. Olen kokeillut viedä paperin ulos mutta alkaa vaan leikkimään sillä. Kerran sain tytön kakkaaman ulos kun menin heti ruoan jälkeen. Heti ei kakannut, mutta sitten hetkeksi sisälle, taas ulos, sisälle ja ulos, sittenhän se vihdoinkin teki. Alan itsekin jo pikkuhiljaa luovuttamaan, sillä ruoan, leikkimisen, nukkumisen sun muun jälkeen ulosmeno ei hyödytä kun pidättelee niin pitkään että päästään taas sisälle. Neuvoja?
Pentu ei tee tarpeitaan ulos
5
159
Vastaukset
- canis.familiaris
Ajoittaminen ja ulos (rauhassa) totuttaminen on tärkeitä asioita. Pohdi hieman minkälaisella mielialalla/tyylillä/tavalla olette ulkona. Nyt kuulostaa, että vietätte vain sen pakollisen hetken ulkona. Jos siinä vielä sattuu turhautuman, niin ei se muuta vaadi. Jos koira aistii sen "kiireen" niin siinä pitkittyy koko homma.
"Alan itsekin jo pikkuhiljaa luovuttamaan"...10vko? sitkeyttä ja varaudu nyt muutamaan kuukauteen ennen kuin koira on täysin sisäsiisti.
Se neuvo: Olet niin pitkään ulkona, kun hädän tekee ja kannustavat kehut päälle. - Kissukka
Tarkoitin tuolla luovuttamisella lähinnä sitä että en ole muilta omistajilta kuullut tuota että pentu ei suostuisi tekemään tarpeitaan ulos, joten tuntuu vähän turhauttavalta. Jos sattuu tekemään ulos niin kehun ja annan makupalan. Ja kyllähän me tietysti lenkeilläkin käydään ja läheisellä urheilukentällä juoksemassa vapaana, eli ei se ulkoilu siihen pissattamiseen (tai sen yritykseen) rajoitu.
- hhheeeiiidddiii
Joo tuttu tunne meidän koira tekee ihan saman ja on 3kk ... Se tekee yleensä silloin tarpeensa ulos kun pääsee ilman hihnaa (saa olla yleensä joka toinen viikonloppu vapaana ulkona kun olen mieheni tykönä hän asuu omakotitalossa, me asumme muuten kerrostalossa) mutta kyllä silloinkin tekee välillä sisälle... Ja voin kanssa itsekin sanoa että se on todella ärsyttävää kun ollaan ulkona monta kertaa päivässä, eikä tee ollenkaan tarpeitaan ulos vaan sisälle. Ja kakkaa ja pissa aina sisälle noin 5 minuutin päästä kun tullaan.. Aamulla kun herätään niin kakkaa ja pissaa on joko olohuoneessa , makuuhuoneessa tai eteisessä... Tiedän kyllä että koira on aika ''pieni'' ja siihen tarvitaan kärsivällisyyttä...
- canis.familiaris
Moni on varmasti laittanut merkille, että joukosta löytyy myös "ujoja" herkkähelmoja. Itselläni on myös tälläisiä pari ollut, missä alku on ollut nihkeä.
Esim.entinen sikarotikka pentuna ei tehnyt "kakkosia", jos sitä katsoi suorituksen alkaessa. Sen kanssa oli hankalaa. Piti kikkailla.
Oli tosi vaivautuneen näköinen.
Jos on herkkä koira, niin torumisia kannattaa ainakin alussa välttää, kun sisälle tekee.
Ei tuossa paljon auta, kuin odottaa sitä hätää. Jotkut koirat ei myöskään tee ihan lähelle kotia. Voi olla, että joillan on taipumusta olla merkitsemättä/ilmaisematta merkillään kodin sijaintia. Viimekesäinen pentu ei tehnyt kuin ulko-ovesta n.50m (oli aika vakio) - molossirek.katkesi
No toihan nyt on ihan vielä vauva,ettei se välttämättä tiedä kuusta eikä maasta mitään...
Ihan voi olla niinkin,ettei se yksinkertaisesti tajua edes mitä siltä halutaan.
Eli lähinnä vaan ihan sitkeydellä jatketaan ja rauhalliset kehut oikeasta.
Itse kannattaa olla rauhallinen,ei tehdä mitään souta ulosviennistä,koska se saattaa tehdä jonkun ipanan mielestä homman oudoksi,jolloin mieluummin sitten tekee homma rauhassa pois silmien alta ja touhotuksesta.
Kaikki ei myöskään pidä siitä,että omistaja tuijottaa niitä silmä kovana ja seisoo jäykkänä kuin tikku p****ssa ,eli voi koettaa olla katsovinaan vähän muualla,eikä olla kovin skarppina.
Jos torua edes ajattelee,niin vasta siinä vaiheessa,kun varmasti voi olettaa,että koira pystyy pidättämään ja taatusti tietää mitä siltä vaaditaan.Muuten voi käydä köpelösti,eikä tarpeita opita millään tekemään "valvovien " silmien alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770