Suunnittelin koulutustapahtumaa. Vihkosten välistä putosi 2 valokuvaa sinusta ystäväni vai pitäisikö sanoa entinen ystäväni kun kerran läksit pois muutettuasi koko elämäsi kulun. Katselin kuvien jokaista pistettä, jokaisen piirteesi muistin tarkalleen. Sydän muljahti eri asentoon, kurkkua kuristaa ja koko kehoni läpi
vilisti ikävän pisto. En vieläkään ymmärrä miten tässä näin kävi sillä hymy kuvassa muistuttaa siitä miten antoisaa oli yhteinen tiemme. Saankohan koskaan tietää mikä valta niillä muutamilla ihmisillä oli jotka sai puhuttua sinut
pois luotani. Eihän siitä ollut kuin hetki kuin muuta puhuit.
Nielaisin kerran ja revin paperit, en kestänyt enää katsella niitä. Toivottavasti vielä ennen kuin on liian myöhäistä.
vilisti ikävän pisto. En vieläkään ymmärrä miten tässä näin kävi sillä hymy kuvassa muistuttaa siitä miten antoisaa oli yhteinen tiemme. Saankohan koskaan tietää mikä valta niillä muutamilla ihmisillä oli jotka sai puhuttua sinut
pois luotani. Eihän siitä ollut kuin hetki kuin muuta puhuit.
Nielaisin kerran ja revin paperit, en kestänyt enää katsella niitä. Toivottavasti vielä ennen kuin on liian myöhäistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä elämä on surullista. I know that too. Ei pitäisi koskaan jättää asioita kesken.
Jääpi paljon niitettävää.
Ei minua kukaan muu puhunut pois luotasi kuin sinä itse.
En edes tiennyt enää kuinka antoisa tiemme oli sinulle.
Tuttua on kuvien repiminen. Se auttaa hetkeksi ja onhan siinä symbolinen irtautumisriitti kun kerran et ole lähellä, ole kunnolla kaukana.
Kyllä elämällä on keinonsa korjata tilanteita ja sitä niittää mitä on kylvänyt jos se yhtään helpottaa.