Päivitetty 19.5.2011 09:29, julkaistu 19.5.2011 09:22
Tampereen valtuutetut: Julkijuopottelua ymmärtävät parhaiten vasemmistoliitto ja vihreät
Kuva: Jarkko Mikkonen Aamulehti
Yllättävän niukka enemmistö Tampereen kaupunginvaltuutetuista haluaa ottaa tiukan linjan julkijuopotteluun ja palauttaa kaupunkiin nollatoleranssin.
Kaupunginvaltuuston jäsenet eivät välttämättä edes pääse päättämään, ryhtyykö poliisi jälleen karsimaan kovalla kädellä keskustan juopottelua. Siitä huolimatta Moro halusi tietää, miten paikallispoliitikot suhtautuvat niin hyvin keskustassa näkyvään, kuuluvaan kuin haisevaankin juopotteluun.
Monen vastaajan mielestä tiukkaa sakotuslinjaa ei kaivata, mutta nykyistä parempaa valvontaa kuitenkin.
- Nollatoleranssi julkijuopotteluun antaisi mielestäni hyvän signaalin siitä, mikä on hyväksyttävää ja toivottavaa käytöstä. Täyttä alkoholikieltoa ei tarvita, joten esimerkiksi piknikillä tai muussa vastaavassa tilanteessa asiallinen alkoholin käyttö olisi jatkossakin sallittua, määrittelee Leena Rauhala (kd).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.