Kukaisten kuulu käki on kukkunut tänä keväänäkin jo hyvän tovin. Se ei edelleenkään tunnu osaavan lopettaa, vaan jaksaa jatkaa aina vain. Sitä täällä joukolla ihmetellään, mikä on tehnyt käestä noin hurjan kukkujan. Eipä ole moista seudulla ennen kuultu. Tästäkö seudulle matkailuvaltti, ihmisethän haluavat kuulla käen "kukkuvan heille pitkää elämää", ja tämä käki taitaa kukkumisen taidon. Ehkäpä on aika alkaa väsäämään tosta takapellosta parkkipaikkaa turistilinja-autoille. Sitä ennen käyn kuitenkin kaupalla hakemassa viikonlopun oluet, jotta suunnitelmat saavat sopivasti vielä lisää pontta.
Kuka olisi se sankari, joka saisi tämän käen ikuistettu filmille, itse en ole siinä onnistunut vielä tähän päivään mennessä.
Kukaisten käki voi hyvin
9
86
Vastaukset
- maantieteilijä
Sekoitatkohan Kukaiset Kiukaisiin?
- Kammelan
En sekoita, Pyhämaan Kukaisten kylästä puhun. Kiukainenkin hiukan tuttu, mutta Kukaisilta löytyy sieluni maisema. Ja se hullu käki.
- Tieingenjööri
SöpöSetäläkin kuulemma on silloin tällöin aika käkenä. Kukkuu myöskin ulkomaan kieleksi. Mutta ei kuulemma saa helposti kuvattua kun livahtaa aina tupaan piiloon kun näkee kameran.
- LiisukkaT
Kammela-ketjut saavat mut aina hymyilemään, ihanaa :)
- Mielialahoitaja 45
Tuntuu siltä että tuonne Kammelaan on keskittynyt vain positiivisesti ajattelevia ihmisiä. Silloin yleensä tuntuu kuin maailman navat olisi paremmin rasvattu. Kukaan ei tosin tunnu tietävän Kammelan tarkkaa sijaintia. Tiedetään vain että se olisi tuolla Pyhämaan suunnassa. Hyvä silti niin. Ei ole pelkoa että niitä negatiivisesti ajattelevia olisi sinne paljon pyrkimässä.
Paljon onnea Kammelan asukeille. - avokki.
Kammela on salainen hyvin avoin, avohoitolaitos.
- Tieingenjööri
Tiettävästi Kammelassa ei ole yhtään mieleltään häiriintynyttä tai edes masentunutta henkilöä. Täällä ovat kaikki terveitä ja vakavaraisia veronmaksajia. Meitä ei tarvitse hoitaa avona eikä suljettuna. Pikku nirhamat hoitelee meidän oma terveyssisar ja neuloo vaikka napin samalla.
Meitä ei kannata kadehtia. Tämä olotila on lähes kaikille mahdollinen. Poliitikot eivät tähän olotilaan valitettavasti pääse kun täällä sanotaan asiat suoraan niin kuin ne ovat eikä höpistä ympäripyöreitä. - Nimimerkki 24
Tieingenjööri kirjoitti:
Tiettävästi Kammelassa ei ole yhtään mieleltään häiriintynyttä tai edes masentunutta henkilöä. Täällä ovat kaikki terveitä ja vakavaraisia veronmaksajia. Meitä ei tarvitse hoitaa avona eikä suljettuna. Pikku nirhamat hoitelee meidän oma terveyssisar ja neuloo vaikka napin samalla.
Meitä ei kannata kadehtia. Tämä olotila on lähes kaikille mahdollinen. Poliitikot eivät tähän olotilaan valitettavasti pääse kun täällä sanotaan asiat suoraan niin kuin ne ovat eikä höpistä ympäripyöreitä.Mulle tehdään ohitusleikkaus kesällä kello kuus.
Saanko mää siihen tikkien tilalle napit?
- merkki 26
Sorsastusaika lähestyy vääjäämättä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769