vkl:t isälle pelottaa

äiti19v-

minulla on 8kk ikäinen poika. olemme isän kanssa eronneet n. 2kk sitten. isä asui kuitenkin luonani 2kk ja itsellä meni hermot hänen käytökseensä ja pakkasin hänen tavarat ja lähti pari viikkoa sitten. olimme sopineet jo kauan sitten että joka toinen vkl poika menee isälle.

nyt olisi se vkl kun menee ensimmäistä kertaa isälle eromme jälkeen ja pelottaa antaa poikani hänelle. isä asuu vanhempiensa luona (on kasvatettu niin ettei pärjää yksin).
olemme isän kanssa todella huonoissa väleissä, ei vastaa soittoihini ei viesteihin ei mtn. itse olen yrittänyt sopia koska tässä nyt vielä on muutamia vuosia kun joudutaan olemaan tekemisissä eikä se ole myöskään pojalle hyväksi jos vanhemmat ovat riidoissa.
eli pelon syy on se, että aina kun isä oli minulle vihainen, oli myös pojallekin. hän on riuhtonut, huutanut, käsitellyt kovakourasesti ja ns. heittänyt pojan hoitopöydälle kun oli minulle vihainen. siksi haluaisin myös sopia etten joutuisi pelkäämään.
kerroin äidilleni peloistani ja oli sitä mieltä että jos pelkään niin ei minun ole pakko antaa poikaa sinne. ja tod.näköisesti viesteistä päätellen isä ei halua myöskään poikaa sinne. hänen vanhempansa pakottavat myös antamaan pojan isälle. eilen sain sellaisen kuvan äidiltäni että on muuttanut mieltään ja olisi pakko antaa poika sinne. mutta miten voin elää pari päivää pelossa kun en luota ihmiseen jolle annan maailman tärkeimmän ihmisen?

meillä on isän kanssa yhteishuoltajuus. onko minulla siltikään oikeutta olla antamatta poikaa isälle jos pelkään niin kovin?

tiedän että hänen vanhempansa soittavat huomenna ja sanovat olevansa tulossa hakemaan. en vain jaksaisi riidellä sen naisen kanssa. luulee että hänen poikansa on äidin oma pieni kultapoika vaikka ei tiedä paria tosi seikkaa hänestä: on lyönyt minua, on uhannut tappaa tietokonetuolilla kun olin alkuvaiheessa raskaana, on painostanut minut aborttiin, on levittänyt huhuja minusta, on sanonut ilkeitä asioita minulle. olen tyhmä, tiedän, enkä tajunnut jättää häntä aikasemmin. tajuan sen nyt vasta. kadun niin paljon menneitä. en voi ikinä antaa anteeksi itselleni. ja hänen äitinsä pitää minua ihan hulluna. siihen ei ole kyllä minkään näköistä syytä.

asiasta näin toiseen: isällä on vielä tavaroita asunnollani ja olen parin päivän päästä muuttamassa toiselle paikkakunnalle (en siis kauas) eikä ole tulossa hakemaan tavaroitaan. mitä minä niillä teen? en mtn. enkä halua että se kamala akka puuttuu mun ja isän väleihin koska hänellä ei ole siihen oikeutta. mitä mieltä olette, onko siis oikeus myydä tavarat ja loput jtn ihme sälää heittää pois?
äitini oli samaa mieltä kanssani mutta yhtäkkiä onkin ruvennut pitämään tämän ''apinan'' puolia.

asiallista kommenttia =)

5

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vlugouj

      itse en tuossa tapauksessa missään nimessä antaisi lastani hänelle edes viikonlopuksi. niin kauan kuin mies käyttäytyy väkivaltaisesti.

      hakisin yksinhuoltajuutta heti ku mahdollista. jolloin itse voisin päättää lapseni asioista koska tuo kuulostaa siltä ettei miestä lapsi kiinnosta ei ole sillon raskauden alussakaan kiinnostanut. toki asia voi muuttua ajan myötä mutta tällä hetkellä asiat ovat näin.

      nyt kun on vielä uutisoitu ja muistutettu näistä tapauksista joissa vanhemmat ovat eronneet ja toinen osapuoli on ottanut esim viikonlopuksi hoitoon ja loppujen lopuksi tappanut lapsen ja itsensä. en ottaisi riskejä.

      toivottavasti asiat selviää teillä eikä lapselle tapahdu minkäänlaista väkivaltaa! voimia!

      • äiti19v-

        kiitos !
        olen myös harkinnut yksinhuoltajuutta mutta en usko että saisin. eihän mulla ole mtn todisteita isän käytöksestä.


      • kaksin lapsen kanssa
        äiti19v- kirjoitti:

        kiitos !
        olen myös harkinnut yksinhuoltajuutta mutta en usko että saisin. eihän mulla ole mtn todisteita isän käytöksestä.

        Itse olen elänyt aikanaan väkivaltaisen ihmisen kanssa ja tilanne kärjistyi lopulta siihen että hän kävi lapseen käsiksi.

        Puhu avoimesti esim. neuvolassa ja sosiaalitoimistossa ja kerro millainen hän on ja että pelkäät lapsen puolesta.

        Me erosimme kun lapsi oli 6kk ikäinen ja mies asui tällöin väliaikaisesti vanhemmillaan. Vaikka välit ei olleet hyvät silloin heidänkään kanssa,uskalsin antaa lapsen(tai oli pakko uskaltaa) isälleen. Aloitettiin niin että muutama tunti kerrallaan.

        Monenlaista sotkua on ollut vuosien varrella ja mies tietää että jos ikinä koskee sormellakaan lapseen niin ei tätä enää näe. Hain yksinhuoltajuutta vuosia sitten eikä tuo vastaan laittanut.

        Ilmoita miehelle että tavarat on haettava siihen ja siihen mennessä,jos ei hae,voi kerätä ne sitten pihasta.

        Mitä tulee meidän elämään nykyään,mies on vuosien aikana jonkin verran muuttunut kun haki apua eikä onneksi ole koskenut poikaan. Tosin aiemmin riehui ja pelotti näin lasta joten tapaamiset laitettiin aina siksi aikaa ns.jäähylle kunnes otti taas itseään niskasta kiinni ja lapsi halusi/uskalsi mennä isälleen. Kovin läheiset välit heillä ei ole mutta tulevat toimeen.


    • -----------

      Jos teillä ei ole voimassa olevaa sopimusta tapaamisista, niin sinun ei tarvitse lasta luovuttaa. Ei varsinkaan isovanhemmalle. Jos siis sinulla on oikeasti huoli lapsen terveydestä. Sinuna en luovuttaisi lasta, jos et ole ensin puhunut asiasta isän kanssa. Sain ainakin sen kuvan, että häneen et ole yhteyttä saanut. Jos mies on kohdellut lasta kovakouraisesti ollessaan vihainen sinulle, niin hän ei ole turvallinen lapselle. Menkää siis sopimaan tapaamiset lastenvalvojalle ja kerro siellä huolistasi. Muutenkin 8 kk ikäinen on varsin pieni olemaan kokonaista viikonloppua ilman pääasiallista hoitajaansa. Ja sitä suuremmalla syyllä, jos isällä on pelkoa epäasiallisesta käytöksestä. Jos isä ei halua lasta sinne, niin älä missään tapauksessa anna sitä. Isovanhemmilla taas ei ole tapaamisoikeuksia eikä päätäntävaltaa näissä asioissa, joten voit huoletta ignoorata heidän sanomisensa ja tekemisensä (mukaan lukien oman äitisi mielipiteet). Ymmärrän, ettei ole kiva alkaa riidellä "anopin" kanssa, eikä siihen ole tarvettakaan. Soita vaikka poliisi tarvittaessa avuksi. Tai ole huomenna lapsen kanssa poissa kotoa.

      Lain mukaan et voi myydä miehen tavaroita. Et voi myöskään heittää niitä pois. Ilmoita hänelle, milloin tavaroiden pitää olla haettu tai jos mahdollista, vie ne itse hänen pihalleen. Siinä on tietysti oma vaivansa, mutta ei ole riskiä, että joutuisit selittelemään lain edessä toisen tavaroiden hävittämistä. Ja jos ne miehen vanhemmat tulevat hakemaan lasta, niin tyrkkää ne tavarat heidän mukaansa. Ei niitä ainakaan kannata sinun muuttaa uuteen asuntoosi.

    • Mummo...

      Ei missään nimessä lasta väkivaltaiselle isälle. Lapsi on noin pienikin, kauheeta jos vaikka lyö noin pientä puolustuskyvytöntä. Ja vaikka ei ehkä lyö, osaako osoittaa isänrakkauttaan lapselle, lapselle on tärkeää rakastava syli. Isä on ihan keskenkasvuinen nulikka joka ei lapsesta mitään ymmärrä. Ota yhteys lastenvalvojaan, älä anna lasta huonoon paikkaan, voi saada elinikäiset vammat/traumat. Kellekkään isovanhemmille et ole velvollinen lasta luovuttamaan ja varmaan jos isää ei lapsi kiinnosta, hoitajat olisivatkin ne isovanhemmat. Tsemppiä elämään ja etsi tietoa/apua ja rakasta lastasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6013
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2823
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe