Ikää tulee vuosi vuodelta lisää ja yksinäisyys vaan lisääntyy lisääntymistään.
Kaikki kaverisuhteet on etääntynyt. Osa muuttanut pois töiden perässä, osa perustanut perhettä jne. Kaikki kaveripiirin ihmiset seurustelee ja viettää lähinnä aikaa tyttö/poikaystävän kanssa tai muiden parien kanssa keskenään. Niilläkin harvoilla kerroilla kun vielä tapaan kavereita koen itseni aika ulkopuoliseksi ja ylimääräiseksi. Tyyliin kaveri pyys kattomaan leffaa seuraks "kun olis kiva nähdä pitkästä aikaa", käperty leffan ajaks poikaystävänsä kainaloon ja sano pirteenä "Oli tosi kiva nähdä" kun olin lähössä kotiin. En oikeen tiedä tajusko se edes ettei sanonu mulle mitään koko illan aikana tai oliko sillä mitään merkitystä saavauinko edes paikalle vai en... No vähän ääriesimerkki, mutta aika samaa tasoa on ollut suurin osa kerroista kun joku vielä muutaman kerran vuodessa seuraa kaipaa.
En oikeen tiiä mitä tässä enää yrittäs. Uusien ihmissuhteiden luominen tässä iässä tuntuu toivottoman vaikealta. Kaikilla tuntuu olevan jo oma elämä suht kunnossa eikä tilaa uusille ihmisille oikeen ole. Nykyisille "kavereille" oon enää vaan lelu, jolla on kiva leikkiä muutaman kerran vuodessa tai esine jota käyttää kun tarvii jotain ja jonka voi hylätä hyllyn nurkalle pölyttymään odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Toista se oli vielä parikymppisenä kun kaikki kaipas uusia kavereita ja se että saapui paikalle oikeesti merkitsi kavereille jotain.
No jos kavereiden etsiminen tuntuu vaikealta niin tyttöystävästä ei oikeen enää uskalla edes haaveilla. En koe olevani mitenkään ruma, harrastan urheilua ja oon fyysisesti ihan hyvässä kunnossa enkä oo mikään juppo läski siis. En kuitenkaan ole niin komea, että naiset ois ikinä kiinnittäny huomiota pelkän ulkonäön perusteella. Ja pienen ujouden takia kontaktin luominen kauniimpaan sukupuoleen on ollut hitusen vaikeeta. Toki mulla on ollut saumat muutamaan otteeseen ja muutama naispuoleinen kaveri jne eli en ihan onneton surkimus ole :) Kuitenkin viime vuosina olen joutunut havaitsemaan, että sinkkujen osuus omassa ikäluokassa alkaa olemaan häviävän pieni. Kun ei sitä tyttöystävää onnistunut löytämään nuorempana kun 90% oli vapailla markkinoilla niin ei se nyt ainakaan ole helpompaa. Eipä sillä toki tunnu olevan väliä kun en ole yhteenkään sinkkuun edes törmännyt missään viimesen vuoden aikana. Missä ihmeessä mun ikäset mukavat sinkut oikeen pyörii? Nojoo baarista löytys toki jotain teinejä, mutta ei mua enää kiinnosta pyöriä missään teinihelveteissä.
En oikeen tiiä. Onko mulla toivoa enää tässä iässä vai oonko tuomittu olemaan yksinäinen koko loppuikäni? Onko kukaan onnistunu luomaan uusia ystävyyssuhteita vanhempana vai onko tultava toimeen niillä mitkä on nuorempana hankkinu? Jos on niin onko jotain vinkkejä missä? Erilaisia harrastuksia on tullu koitettua, mutta ihmiset tuntuu olevan siellä omien kavereidensa kanssa tai ei kaipaa uusia tuttavuuksia..
yksin 24/7 alkaa jo tympimään pikkuhiljaa... :(
Kaikki kaverisuhteet on etääntynyt. Osa muuttanut pois töiden perässä, osa perustanut perhettä jne. Kaikki kaveripiirin ihmiset seurustelee ja viettää lähinnä aikaa tyttö/poikaystävän kanssa tai muiden parien kanssa keskenään. Niilläkin harvoilla kerroilla kun vielä tapaan kavereita koen itseni aika ulkopuoliseksi ja ylimääräiseksi. Tyyliin kaveri pyys kattomaan leffaa seuraks "kun olis kiva nähdä pitkästä aikaa", käperty leffan ajaks poikaystävänsä kainaloon ja sano pirteenä "Oli tosi kiva nähdä" kun olin lähössä kotiin. En oikeen tiedä tajusko se edes ettei sanonu mulle mitään koko illan aikana tai oliko sillä mitään merkitystä saavauinko edes paikalle vai en... No vähän ääriesimerkki, mutta aika samaa tasoa on ollut suurin osa kerroista kun joku vielä muutaman kerran vuodessa seuraa kaipaa.
En oikeen tiiä mitä tässä enää yrittäs. Uusien ihmissuhteiden luominen tässä iässä tuntuu toivottoman vaikealta. Kaikilla tuntuu olevan jo oma elämä suht kunnossa eikä tilaa uusille ihmisille oikeen ole. Nykyisille "kavereille" oon enää vaan lelu, jolla on kiva leikkiä muutaman kerran vuodessa tai esine jota käyttää kun tarvii jotain ja jonka voi hylätä hyllyn nurkalle pölyttymään odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Toista se oli vielä parikymppisenä kun kaikki kaipas uusia kavereita ja se että saapui paikalle oikeesti merkitsi kavereille jotain.
No jos kavereiden etsiminen tuntuu vaikealta niin tyttöystävästä ei oikeen enää uskalla edes haaveilla. En koe olevani mitenkään ruma, harrastan urheilua ja oon fyysisesti ihan hyvässä kunnossa enkä oo mikään juppo läski siis. En kuitenkaan ole niin komea, että naiset ois ikinä kiinnittäny huomiota pelkän ulkonäön perusteella. Ja pienen ujouden takia kontaktin luominen kauniimpaan sukupuoleen on ollut hitusen vaikeeta. Toki mulla on ollut saumat muutamaan otteeseen ja muutama naispuoleinen kaveri jne eli en ihan onneton surkimus ole :) Kuitenkin viime vuosina olen joutunut havaitsemaan, että sinkkujen osuus omassa ikäluokassa alkaa olemaan häviävän pieni. Kun ei sitä tyttöystävää onnistunut löytämään nuorempana kun 90% oli vapailla markkinoilla niin ei se nyt ainakaan ole helpompaa. Eipä sillä toki tunnu olevan väliä kun en ole yhteenkään sinkkuun edes törmännyt missään viimesen vuoden aikana. Missä ihmeessä mun ikäset mukavat sinkut oikeen pyörii? Nojoo baarista löytys toki jotain teinejä, mutta ei mua enää kiinnosta pyöriä missään teinihelveteissä.
En oikeen tiiä. Onko mulla toivoa enää tässä iässä vai oonko tuomittu olemaan yksinäinen koko loppuikäni? Onko kukaan onnistunu luomaan uusia ystävyyssuhteita vanhempana vai onko tultava toimeen niillä mitkä on nuorempana hankkinu? Jos on niin onko jotain vinkkejä missä? Erilaisia harrastuksia on tullu koitettua, mutta ihmiset tuntuu olevan siellä omien kavereidensa kanssa tai ei kaipaa uusia tuttavuuksia..
yksin 24/7 alkaa jo tympimään pikkuhiljaa... :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Seurakunnasta olen löytänyt uusia tuttavia, kavereita ja jopa mahdollisen ystävän.
Kiitti mutta en oo uskonnollinen.. Enkä usko että musta koskaan uskovaista tulee.
Enkä aio valehdella olevani uskovainen vaan löytääkseni uusia ystäviä. Olis epäreilua jos uudet ihmiset tutustuis valheeseen, eikä siihen ihmiseen, joka oikeasti olen.
Ootko kokeillut ihan netistä vielä etsiä? Ehkä vaikka tältä palstalta joku toinen ystäviä kaipaileva oleva voisi olla sulle ystävä. Tämmöiset ihmiset kun todennäköisesti osaisivat arvostaa sun seuraa ja läsnäoloa hieman eri tavalla kuin nuo kertomasi mukaiset ihmiset.
ex-kihlatustani, ollessani 27-vuotias. Nyt olen jo 43-vuotias. En ole tavannut, kuin muutaman naisen tässä välissä. Sain niin kovan kolauksen itsetunnolleni tuon tapauksen johdosta. Exäni tietysti selvisi tuostakin "noin vain". On tullut mietittyä monenlaista vuosien varrella tuostakin asiasta. Reilua tämä elämä ei ole, se on ainakin tullut selväksi, silti uskon, että voin vielä löytää jonkun. En koe olevani ikäloppu ja näytän ikäistä nuoremmalla. Toivottavasti onni kääntyy vielä.
oot trolli, lolli polli. ..Syö omaa p*skaa,mutta äläpliis tarjoa sitä muille, v*tun onnen kerjäläinen
PASKA, VITUN LUUSERI, MIKÄ SINÄ OLET OMINEN PASKAJUTTUINESI MITÄÄN SANOMAAN? HÄIRIKKÖLUUSERI SYÖTKÄ MIELIALALÄÄKKEITÄ? ÄLÄ KOMMENTOI, JOS EI OLE PAREMPAA SANOTTAVAA.
Haha, repesin näille kahdelle viimeselle. Täällä on kyllä viimesen päälle hulluja ihmisiä :D
Mie uskon siihen kliseeseen että meille kaikille on joku tuolla jossain :) koska ja mistä sen löytää ei voi tietää..muistat vaan pitää mielen ja sydämen avoinna..
ihmiset ovat pääsääntöisesti kusipäitä,joten todellisen tai edes vähän paremman ystävän löytäminen on aika mahdotonta
kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä kyllä löytyy vierelle sen aikaa kun on rahaa
eritoten naisia houkuttaa raha
On rankkaa olla aina yksin mutta itse olen ainakin päässyt yli yksinäisyyden aiheuttamista arvottomuuden tunteista. Ei kukaan ole surkimus vain siksi, ettei ole ystäviä/ kumppania. Pysy vain itsenäsi, hyvä että sulla on harrastuksia.
Itselläni taas kaverit hävis kuin aloin seurusteleen... Päivät menee töissä käymisessä. Onhan se kiva mennä kotia, kuin siellä joku odottaa, mut joskus mietin et olisko sittenkää pitänyt alkaa seurusteleen. Pari vuotta sitten minulla oli kavereita jotka välitti minusta ja soittivat kokoajan. Mut nyt puhelin ei ole soinut ku pari kertaa ja sekin on jotain kännipuheluita. Kukaan ei edes tule käymään meillä kahvilla. Ennen kävin kavereilla joka päivä ja soittelin kuulumisia. Mut kuin aloin seurustelemaan ja en pitänyt enää yhteyttä paljon kavereihin niin eivät nekään ole pitäneet. Minun piti aina käydä kavereilla, mutta nyt kuin pyydän vastapalvelua nii eipä ole kuulunut mitään.. Eli olivatko ne tosiaan kavereita minulle?
Tuntuu jotenkin et pelkään ihmisiä tai jotain.. Ennen kaverit pyysi v-loppuna minua juhlimaan heidän kanssa, mut nyt ei ole kysytty 2 vuoteen....
Ennen elämäni oli aivan erillaista. olin aina iloinen ja kavereita oli joka nurkassa, mut nykyään hyvä et jaksan edes nauraa. Voipi olla et pieni masennus on iskenyt.
Jos haluan takaisin kaverit nii tottakai minun pitäisi tehdä aloite, mut miksi aina minä joudun tekemään se aloite??! Olis heidänkin aika tehdä aloite. Nykyään heillä on uudet kaverit ja hyvä että tunnen niitä edes..