Miksi usein sanotaan noin? Ymmärtäähän sen että voi tulla ahdistava syyllisyyden tunne jos ei pysty vastaamaan tunteisiin, ja toisaalta jatkuva lässytys vituttaa. Mutta kyllä siitä ainakin oman kokemuksen mukaan ajan kanssa yli pääsee niin että voi käyttäytyä kuten ennen vaikkei tunteet sydämestä katoaiskaan. Jos joku ei kestä tuota, niin pitäköön vaikka taukoa, mutta jos ikuisiksi ajoiksi suuttuu ja hylkää vaan siksi että toinen tykkää, niin ei mielestäni ole kaveruuden arvoinen, ystävyydestä nyt puhumattakaan!
Ihastuminen pilaa ystävyyden/kaveruuden?
ihmettelen..
152990
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse ajattelen juuri samaten. Toivon, että eräs ihminen ei omista tunteilustani huolimatta ystävyyttä katkaisisi. Samaa luontevaa jutustelua toivon minäkin. Suljen tunteeni sinne sydämeen ja portit suljen munalukolla kiinni. Surullista jos kaveruus, ystävyys loppuisi tälläiseen. En tiedä, lieneekö liian optimistista ajattelua.
Itselleni kävi näin.
Tapasin tytön baarissa. Nainen kertoi samantien olevan varattu, mutta vietettiin mukava loppu ilta jutelen ja tiemme erosi taksitolpalla. Fb:n kautta jatkettiin jutustelua sen jälkeen. Nainen teki selväksi, että ei kaipaa kaveruussuhdetta pidemmälle, kun kerroin olevani ihastuneena häneen. Hän oli minulle paras ystävä, jolle pystyin jakamaan mitä tahansa. Hyvää kesti niin pitkään kunnes yksi baari-ilta tuhosi sen. Molemmat oltiin humalassa ja naisystäväni pyysi minulta yöpaikkaa, vaikka hänellä oli oma kyyti pois. Sinä yönä ei tapahtunut kuitenkaan mitään, mutta kuitenkin olo oli kuin taivaassa. Tunteeni tuntuivat vaan vahvistuneen, kun pääsin niin lähelle hellyyttä. Kun jälkeen päin naisystäväni kertoi, että ei muista siitä yöstä mitään, niin tuntui kuin olisi maailma sortunut päälle. Tulin mustasukkaiseksi ja pidimme viikon tauon yhteydenpidosta. Kun olo helpottui viikon yhteydenpidottoman jälkeen, aloitimme uudestaan yhteydenpidon.Mutta siitä ei tullut mitään. Ajatus, että hän ei tule koskaan olemaan sinun, nousi joka kerta, kun näin hänet. Tätä kesti sitä kolme kuukautta. Ja tämä paheni jokaisella tapaamisella entistä enemmän. Yhtenä humalaisena iltana sain jopa itseni vakuuttuneeksi siitä, että kaikille ei suoda sitä kumppania seurakseen, jolta saisi vastarakkautta ja syyn omaan olemassa oloon. Ajatus, että olet vain yksi tippa meressä, jonka poissaolo ei tule merkitsemään yhtään mitään. Monet illat nukahdin kyyneliin. Sitten tein päätöksen. Tavattiin naisen kanssa ja kerroin kaiken, mitä olin tuntenut häntä kohtaan meidän ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Ja samalla sinetöin sen, etten tule varmaan enää koskaan näkemäänkään häntä. Ja nyt on jäänyt kalvimaan, oliko järkevää iskeä kaverisuhde poikki vai olisiko pitänyt vielä odottaa? Mutta kävin sellaisen mielentilan rajalla, jolloin olisin voinut tehdä jotakin peruuttamatonta. M19
En tiedä uskaltaako tässä enää ikinä kertoa tunteistaan kellekään kun aina saa pelätä että välit menee poikki. Mutta itseä ahdistaa jatkuvasti jos ei kerro. :(
Ongelma on niin kauan kun tekee oikeasti mieli sanoa toiselle että rakastan sua. Paras ratkaisu olis se että tosiaan saa näyttää niitä tunteita. Jonkin ajan kuluttua sitten tulee sellainen helpottunut olo että asia on loppuun käsitelty eikä ole enää sanottavaa.
Ensirakkauden kohdalla voi lisäksi olla vaikea hyväksyä sitä että tunteet ei kohtaa. Silti ennemmin tai myöhemmin kaikki palaa normaaliksi. Kunpa ihmisillä vaan riittäis ymmärrystä eikä kukaan turhaa käsisi syyllisyydestä.
Itsekin mietin samaa. Olis kiva kuulla onko ihmiset miten hyvin pysyny väleissä jos vaan toinen on ihastunut.
Totta kai ystävyys voi onnistua,mutta vain sillä ehdolla, että hän joka on ihastunut pitää tunteet sisällään,tavallaan on yksin tunteittensa kanssa.
Eikö suora puhe ole kaikista yksinkertaisin tapa hoitaa asioita? Sekin voi olla ystävällistä vaikka tilanne olisi ikävä. Oman kokemus on, että mitä aikaisemmin kertoo tunteistaan sen jälkeen kun ne ovat alkaneet kehittyä, sitä nopeammin on taas valmis tavalliseen kaveruuteen/ystävyyteen ilman mitään romanttista lepertelyä. Mielestäni ihastumisen ei pitäisi pilata kaveruutta/ystävyyttä kunhan
a) Asiat puhutaan halki. Ihailija kärsii jos joutuu pitämään tunteensa sisällään.
b) Kohde hyväksyy ihailijan tunteet.
c) Jos ihailija saa pakit, niin hyväksyy sen että ei käy, eikä yritä pakottaa toista.
Ihastuminen pilaa tuttavuussuhteen, jos osapuolten tunneilmasto toistensa suhteen on aivan eri ääripäistä. Jos sen sijaan ihastuneen tunteet eivät niin voimakkaat koskaan olleetkaan ja helposti muuntuvat kaverillisiksi (tulee ihastumaan myöhemmin voimakkaammin johonkuhun toiseen), kaveruus on täysin mahdollista.
Riippuu ihan ystävyyden tärkeydestä ja tunteiden syvyydestä. Jos oikeasti haluaisin pitää naisen ystävänä, niin sitten varmaan ottaisin pientä taukoa yhteydenpidossa kunnes tunteet kuolettuisivat ja tähtäimissä olisi jo uusi kohde. Mutta jos tilanteet olisivat samaa luokkaa kuin nimimerkillä 'tippa meressä', niin sitten kyllä katkaisin välit ihan vaan oman mielenterveyteni vuoksi.
Tosin yleensähän 'voitaisko olla vaan ystäviä?' on todellisuudessa vaan kohteliaampi tapa antaa pakit ja katkaista välit.
mun mielestä ei. mä olen ilonen jos mull on joku tyttö vahvasti mun elämässäni mukana
Ystäväni ovat onnellisesti naimisissa. Olivat siis kavereita ja ystäviä jo lapsesta asti. Seurustelivat tahoillansa välillä ja olivat edelleen ystäviä, sitten vain yks kaks aikuisuuden kynnyksellä kun olivat molemmat sinkkuja halusivat syventää ja onnistuivat siinä loistavasti. Monet sanoivat ettei kaverisuhdetta kannata pilata, on se heidän mielestä ihan sonta puhetta, se suhde siitä vain syvenee, voihan ne kavereiden välit mennä muustakin syystä poikki kuin siitä että seurustelu loppuu..
Mikäpä siinä on olla naimisissa kun tuntee toisen läpikotosin, ei tule yllätyksiä ;D
Eikö tuo ole miltei ideaalitilanne, kunhan se muu kipinä on mahdollinen. Muun kipinän ajoittain viiletessä he voivat aina pohjata pitkään ystävyyteensä.
Riippuu niin ihmisistä, sosiaalisista taidoista, siitä miten paljon toista ällöttää, siitä miten suuret tai pienet tunteet ihastuneella on oikeasti ollut...
Voi onnistuakin.
En usko, että ihmiset yleensä tuntevat ahdistavaa syyllisyydentunnetta? Kyllä ihmiset kokevat, että heillä on oikeus olla tuntematta samoin kuin kaikilla muillakin.
On täälläkin palstalla tai Tunteet-osiossa ollut kysymyksiä "Mitä teen kun toinen on yksipuolisesti ihastunut enkä halua pahoittaa mieltä?"
Mua ei haittaa toisten ihastuminen, jos toinen ymmärtää etten siitä huolimatta ole ihastunut häneen. Silloin se alkaa häiritsemään vasta, jos toinen alkaa väkisin ahdistelemaan...