Kun olen lukenut näitä keskusteluja, niin siellä monessa kohdin tuodaan esiin että SRK:n johto suojelee asioita.
Johdon taholta on monesti niin kirjoituksissa kuin puheissa tuotu esille,että kuka tietää henkilön joka on syyllistynyt rikokseen tai tuntee uhrin antakaa asia viranomaisten tietoon.
Te näillä sivuilla kirjoittajat jotka tunnutta tietävän tapauksia pilvin pimein: OLETTAKOS TEHNEET ASIAN ETEEN SEN MITÄ ON KEHOITETTU TEKEEN?
Jokainen joka tietää asian varmasti tapahutneen eikä ole huhupuheiden varassa tekee heti ilmoituksen viranomaisille.
Ei näillä sivuilla nimimerkin suojissa "huuteleminen" vie asioita eteen päin oikeasti ainakaan uhrin kannalta katsottuna. Vois kysyä hei haloo olettako uhrin puolella vai suojelemassa tekijää?
Jokainen rikoksen tekijä pitää saada lain edessä vastuuseen.
Uskomisen asiat on eri asia ja niin suurta synyiä ei ole jota ei oltas kerran keskimmäisellä ristillä sovitettu.
Huom. en kuulu vl:en liikkeeseen. Mutta tiedän liikken myös sisältä päin aika hyvin.
En kirjoittele enempää näille sivuille kun se ei vie mitään asiaa eteenpäin. Jokainen voi henkilökohtaisesti puhua asioista ja nähdä ihmisen kasvoista kasvoihin,sillon asiat selviää ja ei jää väärinkäsityksiä.
Kaikille ihanaa kesä ja suviseura matkaa :) (menen itsekkin sinne)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt on pajastunut että SRK:n johtokkunnassa TIEDETTIIN insesti tapauksista jo 1980-luvulla mutta siellä yritettin vain estää rikosten tulo julki
http://blogit.iltalehti.fi/teuvo-peltoniemi/2011/05/19/insesti-jo-vuosikymmenia-sitten-lestadiolaisten-yhteinen-salaisuus-2/
Raskauttava tieto. :-(