Kohtalon ivaa?

Alkaa jo huvittamaan - toisaalta ahdistamaan - tämä tilanne. Ihastuin jo jokunen vuosi sitten erääseen mieheen, johon törmäilin silloin tällöin ja useinkin eräässä tietyssä paikassa . Yli 1,5 vuotta sitten hän kertoi olleensa jo todella kauan kiinnostunut. Juttelimme aina törmätessä ja kävimme pariin kertaan kahvillakin yms., mutta mitään vakavaa ei ehtinyt tulla. Silloinen suhteeni oli vielä selvittämättä ja olin vasta eroamassa. Sen enempää yksityiskohtia kertomatta palasin kuitenkin yhteen edelliseni kanssa, vaikka tunteita ihastukseen olisi ollut paljonkin, enkä tainnut edes tunteitani kunnolla näyttää ihastukselleni. Olimme tuon jälkeen vielä jokusen kerran yhteydessä ja kumpikin taisi myöntää olevansa edelleen ihastunut. Olen kuitenkin edelleen suhteessani ja em. mies ei ajatuksista lähde. Näen häntä edelleen ja tuntuu että hän palaa ajatuksiin jatkuvasti kotonakin. Jutelleet emme ole, ei se ehkä kiusallista olisi, mutta tiedän että omalla kohdallani se jutustelun jälkeinen olotila, se on joka kerta ollut sellainen "leijailen pilvissä" ja näen hänen hymynsä verkkokalvoillani. Kestää hetkisen kunnes taas tajuan, että no enpä häntä itselleni ottanut, kun oli tilaisuus ja herään todellisuuteen. Tuntuu että näen häntä jatkuvasti, pakostakin silloin kun samalla alueella liikutaan, mutta ajatukseni ovat ihan yhtä sekaisin kuin ennen niitä yhteisiä hetkiämme.

Ja jos joku pohtii, niin mistään pettämisestä tai salasuhteesta tässä ei ollut missään vaiheessa kyse.
4213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uusien viestien määrä (24h):698 Ootpa istunut.

Äänestä
  • Whaaaat? Miten liittyy asiaan?

    Äänestä

niille jotka ovat ....... .. ..... ....... .... ..... ja ....... .. ....... ......... ....

Äänestä
  • Ja ne ....... kirjoittelee ...... täällä tuollaisia, jotka .. ..... .............. .........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aina mielessä kirjoitti:

Alkaa jo huvittamaan - toisaalta ahdistamaan - tämä tilanne. Ihastuin jo jokunen vuosi sitten erääseen mieheen, johon törmäilin silloin tällöin ja useinkin eräässä tietyssä paikassa . Yli 1,5 vuotta sitten hän kertoi olleensa jo todella kauan kiinnostunut. Juttelimme aina törmätessä ja kävimme pariin kertaan kahvillakin yms., mutta mitään vakavaa ei ehtinyt tulla. Silloinen suhteeni oli vielä selvittämättä ja olin vasta eroamassa. Sen enempää yksityiskohtia kertomatta palasin kuitenkin yhteen edelliseni kanssa, vaikka tunteita ihastukseen olisi ollut paljonkin, enkä tainnut edes tunteitani kunnolla näyttää ihastukselleni. Olimme tuon jälkeen vielä jokusen kerran yhteydessä ja kumpikin taisi myöntää olevansa edelleen ihastunut. Olen kuitenkin edelleen suhteessani ja em. mies ei ajatuksista lähde. Näen häntä edelleen ja tuntuu että hän palaa ajatuksiin jatkuvasti kotonakin. Jutelleet emme ole, ei se ehkä kiusallista olisi, mutta tiedän että omalla kohdallani se jutustelun jälkeinen olotila, se on joka kerta ollut sellainen "leijailen pilvissä" ja näen hänen hymynsä verkkokalvoillani. Kestää hetkisen kunnes taas tajuan, että no enpä häntä itselleni ottanut, kun oli tilaisuus ja herään todellisuuteen. Tuntuu että näen häntä jatkuvasti, pakostakin silloin kun samalla alueella liikutaan, mutta ajatukseni ovat ihan yhtä sekaisin kuin ennen niitä yhteisiä hetkiämme.

Ja jos joku pohtii, niin mistään pettämisestä tai salasuhteesta tässä ei ollut missään vaiheessa kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu