Pitäisikö laittaa reiviköydet varmuuden vuoksi. Kun on 7 m/s perustuuli niin max puuska on yleensä 12 m/s. Vene on jo 6 m/s perustuulella täysin purjen 30 astetta kallellaan sivutuuleen ajaettaesa. Eli mikä kallistuskulma on ykkösreivin paikka ?
Tuulee 7 m/s
13
341520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Veneesi on antamiesi tietojen valossa ylirikattu ja/tai kallistelun suhteen liian loppujäykkä. Mitään yleisohjetta reivauskynnykseen ei ole, vaan kukin kippari reivaa silloin kun katsoo purjeiden joutuvan liian koville tai veneen kallistuvan liikaa. Jos reivaustarve määritellään kallistuskulman mukaan, siinä tärkeimmät kriteerit ovat yksinkertaisesti mukavuus ja veneen kulku.
Kuulemani reivauskynnykset ovat liikkuneet 8 ja 20 m/s välillä, eli hajonta on todella suuri. Olen sitä mieltä, että reivauskynnyksen ollessa alle 12 m/s vene on huonosti suunniteltu, ja että sillä ei pidä lähteä Tanskan salmia kauemmaksi.
Sellaista käsitettä ei ole olemassa kuin ylirikaus, purjeita voi aina vähentää. Sen sijaan alunperin liian pientä purjealaa on vaikeaa lisätä jälkeenpäin.
Moni osatakilainen cruiser/racer genoalla, niin niitä purjehtiaan siten, että täysin purjein mennään jonnekkin 6-8 m/s keleihin asti miehistön painosta riippuen. Sitten 8 - 12 m/s keleihin laitetaan fokka. Yli 12 m/s niin reivataan isopurjetta, saman tien niin paljon kuin saa eli kakkosreivi .
Totta on, että purjeala ei saa olla liian pieni. Ei se tosin saa olla merkiitävästi liian suurikaan, eli venettä ei pidä ylirikata. Ylirikaus on tunnettu käsite ja tarkoittaa veneen vakauteen nähden liian suurta rikiä eli takilaa.
Hyvä takila vastaa veneen ominaisuuksia ja hyvin suunniteltuna koko purjepinta-ala voi olla käytössä vähintään mainitsemaani n. 12 m/s tuuleen saakka. En kuitenkaan lähde inttämään asiasta, vaan jos joku haluaa suuren purjepinta-alan päästäkseen etenemään joka katveessa sekä on valmis reivaamaan tämän tästä, niin kaikin mokomin vain.
Ei semmoista ole kuin liian korkea masto missään purkkarissa. Mikä lie uppotukki sullakin on, jos ei yhtään vähennetä purjealaa ennen 12 m/s. Gph on varmaan jotain 800.
On ihan normaalia, että 7m/s tuulessa joudutaan miettimään reivaamista. Ainakaan yli 30 asteen ei kallistuman kannata antaa mennä, vaan reivata. Saaristoon ja rannikkokäyttöön suunnitelluissa veneissä on reilusti purjepinta-alaa ja ne ovat parhaimmillaan 5m/s kryssillä. Reivaaminen ei ole niin vaikeaa. Sen verran vielä, että kirjoitit "täysin purjein" niin, voi olla että keulapurjeen pienentäminen voisi auttaa alkuun, jos et ole sitä jo tehnyt, vaikka isopurje suurimman kallistuksen aiheuttaakin.
Jos vene on 30 astetta kallellaan 6 m/s tuulessa "sivutuuleen ajettaessa", lienevät purjeet liian kireällä. Sivutuuleen ajettaessa ei pienikään kölivene kallistu näin paljon, jos purjeet on säädetty oikein.
Minua tällainen näkemys ihmetyttää. Ei ole lainkaan normaalia, että juuri kun on päästy jonkunlaiseen tuuleen eli 7 m/s, pitää reivata. Takilassa tai kipparin käsityksissä on jotain vialla, jos takila on "parhaimmillaan" 5 m/s kryssillä, mutta 2 m/s lisää aiheuttaa jo reivaustarpeen.
Jos 70% tuulista on sellaisia, joihin tarvitsee reivata, on vene alirikattuna vain 30% ajasta. Tällaisella on jo hauskaa purjehtia kevyessäkinkelissä.
Jos 50% tuulista on sellaisia, joihin tarvitsee reivata, on vene alirikattuna 50% ajasta. Sopiva cruiser raceriin.
Jos 30% tuulista on sellaisia, joihin tarvitsee reivata, on vene alirikattuna peräti 70% ajasta. Sopii venematkailuun jossa ei ole niin väliä ajetaanko koneella vai purjehditaan kun keli kevenee.
Jos 10% tuulista on sellaisia, joihin tarvitsee reivata, on vene alirikattuna 90% ajasta eli lähes aina. Ei tuo ole enää purkkari, vaan uppotukki, tai uiva mökki.
Suomessa 50% tuulista on enintään 5 m/s kesäkaudella.
Takilassa tai kipparin käsityksissä ei ole mitään vialla, jos takila on parhaimmillaan 5 m/s kryssillä, mutta 2 m/s lisää aiheuttaa jo reivaustarpeen. Tosin jos vene ei noin pienellä rikillä vielä liiku 3 m/s tuulissa, niin alirikattuhan se vene silloin on ja aika rankasti vieläpä.
Vielä myöhäisemmät reivauskynnykset sopivat matkacatteihin, niissä kun on niin suuri vakavuus, että hinta nousee tolkuttomaksi jos rikin mitoittaa suomen normituuliin eli niin, että edes puolet ajasta on kaikki tehot käytettävissä.
Sellaisia ne cruiser racerit ovat, että 5 m/s kelissä kryssivät parhaiten, purjeet vetävät maksimiteholla. Ko. veneissä varsinkin yksin purjehtiessa 7 m/s kelissä purjealan vähentäminen on järkevää.
Tällä tavoin purjehditaan esim 33 jalkaisia, joiden lys on yli 1.20.
Yksin Mumm 30 purjeiden vähentämiskynnys tulee jo hyvin aikaisin. Mumm 30 kulkee kokoisekseen erittäin vauhdikkaasti, gph on noin 590 ja on varmasti uppotukkipurjehtijoille yhtä vastenmielinen kuin tosipurjehtijoille HR/Najad/Nauticat.
http://www.youtube.com/watch?v=ZgnJU2QySus&feature=related
Ehkä 30 astetta 6 m/s oli hieman liioittelua. Sanotaanko että 20 astetta ja sitten ikävää puuskien aiheuttamaan kallistusta, jota on vaikea ottaa pois jollei ryhdy reivaamaan. Vene on hyvässä balanssissa koko setillä, pinnaasta voi käytännössä laskea irti ja ei karkaa minnekkään.
Olen myös myös vältellyt kikkitaljan käyttöä levankina. siten saisi latistuksen aikaan. Maahantuojan mielestä moinen "levanki" olisi ok. mutta itse pähkäilin voimien olevan eri luokkaa kryssillä versus myötiseen mentäessä.
Jos on kölivene kyseessä, niin 20 asteen kallistuksella tulee veneen liikkua jo runkonopeudella. Jos ei liiku vaan pelkästään kallistelee on purjeissa tai niiden tai maston trimmeissä jotain vialla. Saako mastoon lisää esitaivutusta vai onko jo profiilin isomman mitan verran, mikäli ei vene liiku ?
Purjeita reivataan köliveneissä silloin kun reivaaminen nostaa vauhtia tavoitteen suuntaan tai aikaisemmin vain mikäli mukavuus tai hallittavuus sitä välttämättä edellyttää.
En nyt valittanut suorituskyvystä. Pohdion vain vähän turhan eloisaa käytöstä. Mutta sitä saa mitä tilaa, kun veneessä on painoa 1200 kg kuorma, vesilinjaa 7,22 m ja purjepinta-ala 32 m2. Tulee vaan yksinpurjehtiessa välistä vähän kiire. Kun mennään 7 m/s tuulella vauhtia on 7-8 solmua, niin tahtoo lähteä lapasesta kun puuskaa iskee.
Ootsä varma, että sulla on alla kölivene eikä iso kevytvene ?
Noilla luvuilla monirunko liikkuisi jo 12 solmua.
Veneesi vastus ei ole läheskään niin paljon isompi, että tuon vauhtieron selittää, vaan ongelma on ettei purjeet liiallisesta kallistuksesta johtuen vedä eteenpäin, vaan alas ja sivulle.
Hommaa siihen trapetsit ja/tai levikkeet putkesta ja verkosta 49er tyyliin,
taikka sitten sivurungot ja palkit ja tee siitä trimis.
Ja jatkot plaanaa.com :iin
asko (ascow) vai mikä vehje on kyseessä ?
Eikös banner painanut vähän enemmän ?
Jos on genoavene, laita 7m/s kelissä fokka ja latista isoa gunninhamilla ja laita kiertoa perästaagilla, jos on osatakila. Herkkiä purkkareita pitää isopurjeen levangia löysäten ja kiristäen puuskissa pitää pystyssä, jos haluaa purjehtia maksimivauhtia maksimipurjein.
Palataanpa vielä siihen alkuperäiseen kysymykseen, joka kuului; kannattaako reivinaruja laittaa valmiiksi...
Reiviliinat kannattaa joka tapauksessa laittaa käyttövalmiiksi. Reivaaminen myöhästyy pahasti, jos vasta kovan tuulen yllättäessä ruvetaan aloittelemaan reivinarujen asentamista! Mielestäni ainakin ykkös- ja kakkosreivien liinat tulee olla aina käyttövalmiina. Kolmos- tai nelosreivin (jos sellainen on) liinat voi panna käyttövalmiiksi vasta, kun lähtee ylittämään isompia vesiä tai jos kova keli on odotettavissa.
Normaali pikareivijärjestelmä mahdollistaa reivin laittamisen alle minuutissa, kun reiviliinat ovat käyttövalmiina paikoillaan. Jos liinat on asentamatta, reivin saanti isopurjeeseen tulee vaivalloisen hitaaksi navakassa tuulessa ja pompottavassaa aallokossa.
Se, että eri veneissä reivauskynnys on kovin erilainen, on eri asia kuin valmius reivaamiseen. Yhteistä eri veneille on se, että liian kallellaan ajaminen liian isoilla purjeilla jarruttaa menoa ja on myös epämukavaa.
Perinteisen ohjeen mukaan kannattaa reivata heti silloin, kun sitä rupeaa ajattelemaan....
Olet toki aivan oikeassa reivinarujen valmiuden suhteen. Aina voi periaatteessa yllättää kovakin puuska ja tulla kiire vähentämään purjeita. Ja jos purjepinta-ala on raaseriluokkaa, niin narut saanevat olla aina valmiina.
Jatkan kuitenkin aiempaa virttäni, että takila kannattaa tehdä vain kohtuullisen kokoiseksi. Vene on paljon kauniimpikin, jos siinä ei sojota masto kuin sukkapuikko tulitikkulaatikossa. Myös keulapurjeita kannattaa käyttää, mutta taitaapa olla monille liian vaikeaa.
Olin kerrattain purjehtimassa erään vanhemman herran kanssa hänen purrellaan, joka oli mielestäni reilusti ylirikattu. Siinä sitä sitten singahdeltiin sitlooran ja kannen väliä aina kun vähänkin reilummin tuulahti. Oli hermostuttavaa kuunnella, kun kipparilla ei näyttänyt olevan juuri muuta sanottavaa kuin "Pitäisiköhän vähentää purjeita?", "Otetaanpa taas kaikki" tai "Voi voi, taidanpa ottaa jo kakkosreivin". Ja jos ei reivattu ajoissa, niin mentiin puoli reelinkiä Ahdin valtakunnassa. Yritin ehdottaa, että annetaan reivin olla, mutta kolmannessolmun vauhdinmenetys oli hänelle liikaa, ja eikun taas kannelle. Sain kuvan, että hän piti sitä showta aivan normaalina, mies parka.
"Ja jos ei reivattu ajoissa, niin mentiin puoli reelinkiä Ahdin valtakunnassa"
Ette sitten osanneet esim löysätä isoa sopivasti siten ettei se vedä muttei myöskään lepata.
"Jatkan kuitenkin aiempaa virttäni, että takila kannattaa tehdä vain kohtuullisen kokoiseksi. Vene on paljon kauniimpikin, jos siinä ei sojota masto kuin sukkapuikko tulitikkulaatikossa"
Nykyiset pullukat alirikatut matkapurret ne vasta tökön näköisiä ovat, heti näkee, ette niistä ole menijöiksi keveisiin tuuliin ja siten enemmän kesämökkejä kuin purjeveneitä.
Eikä esim jossain arcona 370:ssa masto niin kauhean korkea ole, noin 18 metriä.
http://venenetti.fi/kuvat/uiva-2010-purret/arcona-370
Nätti paatti, kelpaisi varmaan meripoikaisillekin.
Kerroppa esimerkkejä spovista rikatuista ja ylirikatuista veneistä. Löytyykö yhtään sopivaa (ei tarvitse reivata 12 m/s perhepurjehduksessa) Vene-lehden 2011 katsausnumerosta?
Omat veneeni ovat vaatineet reivauksen 8-11 m/s tuulessa perheen kanssa veneestä ja aallokosta riippuen, kisoissa 1-2 m/s myöhemmin. Reivausta tarvittu ehkä viidesti kesässä ja se kestää n. minuutin. Mikä ongelma tuossa on? Paljon helpompaa kuin keulapurjeen vaihto, jonka joutuu tekemään paljon aiemmin veneissä, joissa reiviä ei tarvita alle 12 m/s tuulissa.
Keskustelun aloituksessa on usea asia pielessä. Ilmoitetulla tuulen voimalla sivutuulessa ei mikään vene voi olla 30 astetta kallellaan. Reiviköydet eivät ole paikallaan. Todennäköisesti ruori poikittain jarruna luovikärrkäyden takia. Hyvä ettei enempää tuullut!. 30 asteen kallistuksessa vene on jo menettänyt nopeutensa ja reivaus olisi pitänyt suorittaa kallistuksen ollessa välillä 20-25. Reivaus yleensä tehdään nopeuden parantamiseksi. Purjealan vähentäminen liittyy venetyyppiin mutta yleensä kryssissä kannattaisi vaihtaa genoa kapeaan korkeaan purjeeseen ja avotuulissa aloittaa ison reivauksella.
Kyllä vene vauhti on ihan kohdallaan veneessäni. Ongelma on vain että ei ole riittävästi painoa laidalle pitäisi olla 300 kg lisää jotta reivaamatta seitsemän metrin tuulessa mentäisiin. Pinna on kyllä ihan keskellä ja ajataan isoa ihan lepatusrajoilla. Yksinpurjehtiessa vaan täytyy tylysti pienentää purjepinta-alaa.
Tässä on pojilta vastaava ylläri iskenyt
http://venenetti.fi/kuvat/skippi-750-performance-cruiser/skippi-750-performance-cruiser-01
Jos hieman vilaiset kevyen kelin kuvia
http://en.skipperyachts.pl/Foto-Gallery/Skippi-750.html huomaat että kallistusta rittää silloinkin
Kai sulla on 7 m/s tuulessa isopurje mahdollisimman lauta ala ja keskiosataan puomiliikin kiristimellä ja gunninghamilla ja perästaagilla twistiä purjeen yläosaan. Sitten skuuttaat ison keskelle niin tiukkaan kuin saat ja päästät levangilla alas, kunnes kaikki langat purjeen takaliikissä sojottaa taakse. Jos ylälatan kohdalla oleva lanka kiertyy purjeen taakse, kertoo se liian tiukasta isopurjeesta ja kallistavia voimia on liikaa.
Jos isopurje on venahtanut kovin pussikkaaksi ja guninghamilla ja liikkejä kiristämällä ei saa pussia pois, niin ei voi muuta kuin päästää levankia alemmas tai reivata. Sama juttu pätee myös fokan/genoan kohdalla, jos on liikaa pussia niin kallistuu turhaan ja nousukulma on huono.
Skippikuvan kallistus on noin 25-30 astetta ja isommassa köliveneessä se ei ole iso ongelma, skippiä pitääkin purjehtia pystymässä, jollamaisempi kun on kuin isommat ja painavemmat purret. Myöskin puuskissa pitää levangilla päästää isoa ihan miehistölläkin purjehdittaessa.
Alla on kuvan mukainen Skippi, joten levankia ei ole ja kuten aiemmin mainitsin puomin alasvatäjän käyttöä ei paljon kannata edes moiseen harkita. Jonkinlainen tuntuma veneeseen alkaa olla. Keulapurje toimii myös rullattuna ihan hyvin ja kun vaan hakee reivikynnykset niin alkaa olla homma kohdallaan. On eri asia kelata yksin kuin porukalla ja säädöt pitää hakea sen mukaan.
Vähän samaa oli aikaisemman Albin Expressin kanssa joka osoitti että levanki ei ole ratkaisu pikemminkin sillä saa tehtyä hienosäätöä. Sen ongelma on iso keulapurje joka tahtoi kastaa kannen vaikkei olisi tahtonutkaan.
Niille joille purjeiden säätäminen on salatiedettä on seuraava paperi on edelleen validi.
http://wordpress.expresspurjehtijat.net/wp-uploads/2010/01/expresstrimmaus_010302.pdf
Kysyit, että mikä kallistuskulma on ykkösreivin paikka ja vastaushan on että se on venekohtainen. Reiviköydet (1. ja 2. reivi ) kannatta jokatapauksessa olla skipissä paikoillaan, purjehti sitä yksin tai porukalla. Aallokossa reiviköysien paikalleen laitto ei ole aivan herkkua.
Miksi ihmeessä et voi kikiä käyttää?
En oikein usko että rapulukko kestää satojen kilojen voiman. Jos hiemankaan ajattelee vääntomomentteja, tukipistehän on metrin kohdalla eikä kolmen metrin. Myötätuuleenhan voimat on varsin pienemmät. Lisäksi huomasin että sillä on tapana kryssiillä toistuva nykimine ja kulma mastolta on sellainen että rapulukko on auennut muutaman kerran kun on jäänyt päälle.
Tuollaisessa veneessä olisi syytä olla kikissä vähintään 1:8 välitys. Rapulukot kestävät mallista riippuen 100-300 kg, joten 1:8 kestää taljan kanssa 800-2400 kg, mikä varmasti riittää. Kyllä kikiä on syytä käyttää!
Joo, kyllä kikin käyttö olisi tuossa ihan kohdallaan. Kyse on kuitenkin sporttisesta veneestä, jota on voitava trimmata. Ja jos helat paukkuvat, kaupasta saa sitten kestävämpiä. Muista kuitenkin löysätä kikiä kun käännyt kryssiltä avotuuleen - muuten saattaa vahvemmatkin pislaakit korkata.
Koitapa lisätä tvistiä purjeisiin ennen reivausta. Saahan varsinkin iso päästää yläosastaan reilustikin, kunhan ei aivan lepattamaan ala.
Millainen se esim. 5 m/s tuuli on? Kauanko sitä kestää ja tuleeko se aina samasta suunnasta? ...Meillä ei ole olemassa tasaista kuvatun mukaista tuulta. Se vaihtelee koko ajan, mikä tarkoittaa tarvetta vaihdella purjeita japurjepinta-alaakin tilanteen mukaan. Ns. alirikatun veneen voi saada kulkemaan genaakkerilla/ code0lla, ylirikatun voi reivata. It´s just as simple as that.
Purjeita trimmamalla kattaa kyllä tuulia vaikkapa 5 - 8 m/s ilman reivejä tai vaihtoa. Yleensä jos aamupäivällä itämerellä lähtee, niin samoilla purjeilla purjehtii sen 4- 8 tuntia mitä kukin jaksaa.
On minullakin sellainen vene että ei toinna alle viiden nostaa purjeita.
Jos et kerro mikä vene ei voi auttaa. Esim mr6 on 30 astetta ihan OK. Muistaakseni Albin express optimaalinen kallistuminen on 22astetta kryssissä.
Peesaan nimimerkkiä 6rrrddd, eli latistusta isoon. Osatakilalla raju lisätaivutus mastoon latistaa selvästi, alaliikki myös kireäksi. Näillä reivauskynnystä saa ylös. Mutta kuitenkin: Tottahan reivit pitää olla valmiina. On kiva joskus laittaa jo rannassa reivit, saahan ne sitten ulapalla pois jos siltä tuntuu.