Rattijuopot linnaan!

pelote auttaa

Mikä siinä on että rattijuoppoja ei saada linnaan Suomessa?

Rattijuopon uhriksi voi joutua kuka tahansa.

Ehdotan että ensimmäisestä rattijuoppoudesta, jos se ylittää rajan 0,5 promillea.

Tulisi automaattisesti linnatuomio. Sanotaan että 5 vuorokautta sellissä. Ja kovat sakot.

Vähintään 1000 euroa. Jos ei olisi rahaa maksaa sakkoja 10 vuorokauden kuluessa. Siitä 2 viikkoa lisää sellissä.

Jos tämä toistuisi. Linnatuomio olisi ½ vuotta työsiirtolaa.

Nämä olisivat kovia rangaistuksia, ja ne tehoaisivat suureen osaan rattijuopoista.

Jos on alkoholia yli 0,5 promillea elimistössä. Se laskee ajokykyä merkittävästi.

Kuinka monen täysin viattoman elämä on mennyt pilalle jonkun rattijuopon takia?

Olen varma että useimmat aikuisista ei voi hyväksyä rattijuoppoutta, niiden ihmisten täytyy olla vähemmistö.

Niissä maissa joissa rattijuoppoudesta saa todella kovat tuomiot, se ei ole niin yleistä.

Ja nämä mitä heitin, ekasta kerrasta automaattisesti selliin 5 vuorokaudeksi.

Ja toisesta työsiirtolaan ½ vuodeksi.

Nämä eivät ole pahoja rangaistuksia. Ja olosuhteet eivät saisi olla sitä mitä tällä hetkellä Suomen työsiirtoloissa. Palkaksi ainoastaan ruoka. Siellä ei saisi päästää ihmistä helpolla.

Puhuin nyt vain rattijuopoista. Nämä huumeiden käyttäjät ovat myös yksi ryhmittymä. Humala on helppo havaita. Enemmistö rattijuopoista on puhtaasti alkoholissa pysyviä.

Huumeiden kohdalla sama juttu.

3

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhempi henkilö

      Taidat olla nuorempi henkilö joka on ollut katselemassa vain tätä nykyistä systeemiä, ovathan tuomiot suomessakin olleet huomattavasti kovempia mutta ei sillä mitään vaikutusta asiaan ole. Aikanaanhan pitkään vuosina joita Irwiniä kuvaava Rentun Ruusukin kuvasi, ensimmäisestä rattijuopumuksesta puhtaalla rekisterillä lähti 3-6kk suurinpiirtein helposti seutulan lentokenttää rakentamaan. Irwinkin esimerkkinä ensikertalainen ja 4kk napsahti heti. Aivan yleinen tuomio.

      Yksi suurimmista syistä miksi rattituomiot ovat niin lieviä on puhtaasti se että rattijuopumuksia tapahtuu niin runsaasti joka ikinen päivä joka puolella että vankiloiden kapasiteetti ei riittäisi kaikki kivitalot ja avolaitokset mukaanlukien suomessa viikkoakaan jos alettaisiin kovempia tuomioita lätkiä.

      Vähänhän rattituomioiden merkitys on inflatoitunut kun suunnilleen viidennen "tavallisen" törkeän jälkeen tai n. toisen onnettomuuteen johtaneen jälkeen aletaan puhua edes kovennetuista tuomioista mutta se vähän nykypäivää on. Raha on loppu, lisää kuormitusta ei haluta tehdä, ja ei nykypäivänä oikein onnistu saati ole merkitystä sillä että kakkuja kovennettaisiin. Ehkä joku auto valtiolle juttu saattaisi jonkin verran hillitä mutta toisaalta henkilö joka kännissä haluaa ajella kyllä jostakin kehittää ajopelin.

      Hyviä ideoitahan aina on ja tottakai saakin esittää mutta kuten kuka hyvänsä tämän päivän tuomiolinjaa seuraava voi havaita niin eivät ne nyt välttämättä kansantajun kanssa mene aivan yksiin pahemmatkaan rikokset. Tietysti nyt paikallaan olisi että rattijuopumuksissa ei ihan pelkillä pienillä sakoilla ja ehdollisella vankeudella selviäisi kun kaahaa jonkun hengiltä kolmen promillen koomassa.

      Toisaalta taas kaksipiippuinen juttu, kuinka paljon sitten takaa-ajot ja liikennepaot lisääntyisivät jos ihan pienistä mitättömistä promilleluvuistakin alkaisi saada kovia tuomioita. Hulluja ja piittaamattomia kun tuolla tienpäällä riittää ihan kotitarpeiksi jo valmiiksi niin eipä sitä nyt välttämättä kannata alkaa lisäämään...

      Vähänhän se niin on yleisesti että naapurin arska ajelee kännissä monella kulmalla joka viikonloppu ja koko kulmakunta sen tietää eikä jaksa välittää, sitten kun kolahtaa ja joku jää alle niin nostetaan hirveä haloo. Myönnän kyllä että ihan jokaisesta itsestäänselvästäkään rattijuoposta nyt en tule minnekään ilmoittaneeksi itsekään ehkä siinä on vähän vienyt nyky-yhteiskunnan piittaamattomuus mennessään. Aivan samaa sanonut moni muukin. Kaippa se on vähän sitä että rattijuoppous nyt kummiskin on sen verran mitätön juttu nyky-yhteiskunnan ongelmissa että se nyt sitten katsotaan vähän jokaisen omaksi asiaksi.

    • Totuus tulee tässä

      Rattijuoppoja ei voida laittaa linnaan sen vuoksi että monet johtavissa asemissa olevat ihmiset joutuisivat silloin kiven sisään.

    • Kaisa

      Ymmärrän täysin kantasi. Jos joku olisi kysynyt mielipidettäni asiasta 4 vuotta sitten, olisin ollut aivan samaa mieltä.

      Kolme vuotta sitten isäni syyllistyi törkeään rattijuopumukseen (moottoripyörällä). Onneksi (!) onnettomuutta ei ehtinyt tapahtua. Kun sain tietää asiasta rippileirini jälkeen, olin kuin puulla päähän lyöty! Isälläni oli kyllä paha tapa lähteä kaljalle tai parille ja valehdella menevänsä töihin, mutta koskaan hän ei laiminlyönyt lapsiaan tai työtään tuon tavan takia. Valehtelu johtui siitä että äitini mielestä kerran kuussa riittää, isäni taas kaipasi kahta kertaa kuussa.

      Isäni oli tuolloin 44-vuotias, töissä Hovioikeudessa, neljän lapsen isä, kristitty ja raamattupiiriläinen, moottoripyöräilijä, tv-riippuvainen, surkea kokki ja nuorimman sisareni (tuolloin 7v.) suurin idoli. Ihan tavallinen mies siis.

      Tai ehkei sentään. Isäni oli (vai on? saako sen "arvonimen" pitää läpi elämän?) siis rattijuoppo. Hän sai 40 pv ehdollista vankeutta ja reippaat sakot (en muista summaa). Uskomatonta kyllä, ajattelin silloin itsekin että hullujahan ne ovat kuin noin vähällä päästävät. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan isääni, mutta kesti kauan ennen kuin todella oikeasti tajusin että tämä rattijuoppo josta perheessämme puhuttiin hiljaa, oli oma isäni.

      Isäni lakkasi juomasta. Enintään 1-olutta jouluna ja sitä "lastensiideriä" joskus viikonloppuisin. Isäni kortti oli hyllyllä puoli vuotta, mikä muistutti häntä joka ikinen päivä typeryydestään (isäni miehisyydelle on kolaus istua pelkääjän paikalla kun koko perheemme matkaa mökille). Isäni katui. Minulla kesti hyvin kauan antaa hänelle anteeksi, mutta vajaassa vuodessa huomasin että hän on oikeasti hieman muuttunut. Ei mitään "näki valon" -täyskääntymisiä vaan oppi virheestään.

      Hän ei ole toistanut virhettään, enkä usko että sitä tulee tekemäänkään. Hän juo taas alkoholia, mutta harvemmin ja vähemmän kuin ennen, ja alkoholinkäyttö on pysynyt samalla järkevällä tasolla nyt noin kaksi vuotta.

      Ymmärrän halveksuntasi rattijuoppoja kohtaa. Ajattelen (ainakin osittain) itse samoin. Mutta en olisi halunnut nähdä isääni kaltereiden takana, enkä voi sydämestäni sanoa että hän olisi sitä ansainnut.

      Suojelusenkeleille kuuluu kiitos ettei ulkopuolisille eikä isälleni tapahtunut tuona yönä mitään muuta kuin se, että isäni tajusi olleensa maailman alhaisin idiootti, ja oppi siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe