kateus ja itsekkyys ilkeenä
leuhkuus
aurinkolasit :)
panettelu
käy vieraissa naisissa tai miehissä
hierouttaa itseään juorunjuurta etsiskellen
juo kahvinsa kylmänä(tai päinvastoin)mutta valehtelee että son lämmintä
mikäli tuntee saavansa siten jotakin hyödykettä
kaivaa nenäänsä salaa piilossa kun on niin arvokas olevinaan
uskoo mediamylläkkään täysin tuomiten kaiken siitä poikkeavan väitettävän salaliittoteorioix koska narsun mursu on kovin nuori sieluinen jonka takia
hän tottelee kiltisti kaikkea yleissivistykseksi väitettävää paskaa
olevinaan sivistynyt ja penaalin terävin kynä vaikkei tajua ymmärrä todellisuutta
paskan vertaa
.muitakin tuntomerkkejä on mutten nyt jaksa luetella.
Narsun tuntomerkit pukkaa
6
174
Vastaukset
- lynett
Kiitos.
Helpottaa tunnistamista jatkossa =) ! - korjailija-
"hierouttaa itseään kyrvänjuurta etsiskellen"
korjasin kiroitusvihreesi - metall-leidi
Hah haa noin olisin voinut itsekin kirjoittaa kiukuspäissäni kun narsu-ystävättrestäni irtaantuminen oli aivan alkuvaiheessa.
Itsekkyys ja kateus kuuluivat ex-ystävättäreni vakio tuntemerkkeihin.
Aina ja joka tilanteessa oli MINÄ, MINÄ , MINÄ, MINULLE, MINUSTA, MINUUN.
Kukaan ei ollut niin täydellinen ja aina oikeaasa ja ylivertaisen älykäs kuin hän oli.
Joka tilanteessa vaikkapa jossakin ravintolassa hän kuulusteli ihmisten koulutusta ja mitä he tekivät .
Hän oli kateellinen kaikesta siitä mitä oli toisilla ja mitä olisi pitänyt hänen mielestään kuulua hänelle.
Esim. minulle hän ei suonut koskaan mistään asiasta onnistumisen elämystä vaan "palautti mut aina maanpinnalle".
Toipa tuntui tutulta kun kirjoitit , "että on olevinaan sivistynyt ja penaalin terävin kynä".
Kyllä rouva kuulusteli mua alituiseen ja tenttasi tietojani.Ja vaikka olen Hevi -Metallimusiikin diggari niin pidän myös oopperamusiikista ja käyn silloin tällöin oopperassa ja myös klassisen musiikin konserteissa.Mutta siitäpä rouva sai vettä myllyynsä, että koetan olla parempi kuin muut ja että en minä muka käy missään oopperassa enkä harrasta mitään korkeakulttuuria kun olen niin banaali. Silloin rupesin inisemään ja vastaväittämään ettei mulla ole varaa alvariinsa juosta oopperassa kuten ei hevikonserteissakaan koska liput maksavat niin paljon. Olisi vaan pitänyt nauraa moisille typerille väitteille. Nyt voin harrastaa kaikkea ja olla oma itseni eikä tarvitse pyydellä anteeksi omaa olemustaan ja olemassaoloaan.
Rouva tietää mukamas taiteista kaiken, mutta kun menimme taidenäyttelyihin niin rouva ravas hirveällä speedillä näyttelyn läpi eikä syventynyt ollenkaan taideteoksiin.
Vastaavasti kuittailin, että ahaa sä käyt vaan taidenäyttlyissä jotta voit sanoa miten kultturelli olet.
Aikanaan menin toisen kerran yksin taidenäyttelyyn jotta sain rauhassa syventyä taidenäyttelyn antiin.
Toinen väittämä myös ex-ystävättäreni kohdalla pitää paikkansa kuin nakutettu eli mediamylläkkään uskominen ja niin kutsuttujen kaunniden, rikkaiden ja kuuluisien yletön ihailu. Hän ihailee valokuvamalleja ylitse kaiken, arvostaa ylikaiken heidän klamuurielämäänsä ja huippumallinen suuria ansioita ja pääsyä suihku seurapiireihin.
Kyllästyttyäni eräänä iltana kuuntelemaan vuolasta esitelmää Carla Bruni- Sarkozyn glamouri elämästä ja kuittailin millainen kusipää Ranskan pressa on ja että Carla Bruni oli entinen huippumuusikkojon bändäri ,sain kiukkuisen ryöpyn niskaani etten osaa keskustella ja mun kanssa on niin vaikeaa käydä keskustelua kun olen niin rahvaanomainen.
No meillä oli yleissivstyksestä eriävät näkemykset.
Mutta summa summarum elämä on kevyempää kun ei tarvitse olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä jolle ei mikään riitä ja joka ei koskaan ole mihinkään tyytyväinen ja jonka mieltä kalvaa jatkuva kateus, ahneus ja ilkeys.- M.B.
"Mutta summa summarum elämä on kevyempää kun ei tarvitse olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä jolle ei mikään riitä ja joka ei koskaan ole mihinkään tyytyväinen ja jonka mieltä kalvaa jatkuva kateus, ahneus ja ilkeys."
Ja tasan varmasti on asia näin!! Elämä on juurikin niin kevyttä, kuinka antoisaksi ja kevyeksi sen kanssaihmistensä myötävaikutuksella saa.. - joku kuhan vaan
Oon huomannu et köyhäkin narsisti kehuu ja ihailee rikkaita vaikka ilman rikkaita hän ja kenenkään tarvitsisi kärsiä köyhyydestä et se siit narsistin viisaudesta
vaikka sitä paljon korostaakin.
Tässä maailmanjärjestyksessä on manipuloivaa aivopesua miksi rikkaat ei toimi
yhteisen hyvän puolesta vaikka heillä avaimet siihen on.
Onkohan "narsistigeeni" kehitetty joskus muinoin että rahajärjestelmä saatiin toimimaan ? koska eihän se ilman narsisteja toimi !
Ihminen ei ollut alkujaan paha vaan joku hiivatti loi narsistin pyörittämään järjestelmän rattaita.
- M.B.
Istuu aurinkolasit nokalla nenää kaivellen teroittamassa yhdellä kädellä taskussa sitä pisintä kynäänsä samalla ihmetellen, että mitä tässä sanotaan:
"uskoo mediamylläkkään täysin tuomiten kaiken siitä poikkeavan väitettävän salaliittoteorioix koska narsun mursu on kovin nuori sieluinen jonka takia
hän tottelee kiltisti kaikkea yleissivistykseksi väitettävää paskaa"
*jäks kuuma kahvi olikin kylmää, mutta sanottakoon, että soppelia*
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784