Muutama erikoinen runo

Näin ensi alkuun totean, että "kuolen yksin kylmään kerrostaloasuntoon, todellisuus murskasi haaveeni"
"YMMÄRRÄTKÖ, KUINKA ÄÄRIMMÄISEN RUMAA ON TODELLISUUS?", lukee seinällä.
Tiedätkö. kuinka äärimmäisen tuskallista on nähdä auringon nousevan ja taas laskevan illalla?
Kaikki, joka jää väliin, on elämää, kun katsot niin tuskaisena ikkunasta.
Auringon säteet lävistävät ruumiin, ruumis syttyy tuleen.
Vihreys on niin kaunista, mutta kun sinä kävelet siellä, minua ahdistaa niin
ja näen sinusta unia, kauniita unia, mikset katso minua?
Oletko unohtanut kaiken sen, eilisen?
Miksi tuulee niin, että muistotkin vain lentävät pitkin likaista pihaa?
Aurinko laskee tämän maailman ylle, ja huomenna kaikki on ohi.
Kyyneleen vuodatan, toisenkin, ne tippuvat maahan ja ruokkivat sitä.
Nyt on jo viileää, mutten halua lähteä pois tältä kauniilta paikalta
ja ajattelen sinua taas, etkä sinä ole täällä enää. Kylmyys.
___

kukaan ei kävele
kaikki juoksevat
kohti kylmää virtaa
taivas on harmaa ja kaunis
se on sama aurinko
joka loisti isällekin
se on sama kuu
joka loisti äidillekin
ne ovat samat tähdet
jotka tuhannet ennen minua näkivät
tämä on sama maa
jolla he kaikki ovat kävelleet
juoksen kohti kylmää virtaa
siinä olen yhtä kaiken kanssa
siinä olen yhtä kaiken kanssa

mustaa vettä ja kuoleman hiljaisuus
hämärä utu
harmaus kaikkialla
synkkä, kuihtunut kuollut maa
puunraadot kurottuvat kohti taivasta
tämä on paratiisi jossa olen yksin
korpit raakkuvat, se on enkelten laulua

te lepäätte kauniina
minä rakastan teitä kaikkia ja tätä maata
rakastan tähtiä, kuuta ja aurinkoa
teitä kaikkia
kun näen kaunista unta
rakkaudesta
kun kuolen muistellen tätä kaikkea