Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta neljä vuotta ja siitä ajasta n. 1,5 vuotta asuttu yhdessä.
Minun ongelmani on se, että en rakasta häntä, vaikka kuinka haluaisin. Hän on tunnollinen, rehellinen, raitis ja kaikin puolin kunnollinen. Silti jotakin puuttuu :( En silti uskalla lähteä, koska pelkään jääväni yksin. Olen elämässä kokenut kaikenlaista ja hän on ollut olkapääni ja ainoa henkilö, jolle olen voinut olla oma itseni..Hänen kauttaan olen saanut elämään normaaliutta ja rutiineja.
Kuitenkin koen, että hän on pikemminkin ystävä ja välillä minusta tuntuu, että tunnen häntä kohtaan myös rakkautta. Kuitenkin rakastavaisten kiihkeyttä ei tässä suhteessa ole.. :( Seksiä parisuhteessa on, mutta en ole tämän parisuhteen aikana saanut yhdynnässä kuin ehkä 3 krt. orgasmin koko parisuhteen aikana.. Aiemmissa suhteissa minulla ei ollut tälläistä ongelmaa.. Mies kyllä hoitaa homman muilla keinoin, mutta silti koen, että seksissä ei ole sellaista läheisyyttä, mitä siinä toivoisi olevan..
Välillä tuntuu, että miehen kanssa ei voi ottaa vakavampia asioita esille. Hänen kotonaan asioista ei ole puhuttu ja niistä on vaiettu kun taas itse olen oppinut siihen, että vaikeatkin asiat keskustellaan. Hänen kotonaan ei ole riidelty ääneen, kuten minun kotonani (mikä ei tietenkään aina ole hyvä juttu).. Kun sitten yritän ottaa jonkin minua painavan asian esille, niin hän heittäytyy marttyyriksi ja alkaa mököttämään/pakenee tilanteesta. Olen yrittänyt keskustella mahdollisimman myönteiseen sävyyn ilman syyttelyitä, mutta silti tuntuu, että seinä nousee vastaan. Tuntuu että toinen ei ymmärrä sitä, miltä minusta oikeasti tuntuu. :(
Yksi eroavaisuus on myös meidän arvomaailmamme. Hän on kristinuskossa ja itse olen enemmän liberaali ja olen eronnut kirkosta. Hän ei esim. käy baareissa ja itse tykkään käydä silloin tällöin ja olisi kiva että hän lähtisi joskus edes tanssimaan ilman alkoholia, mutta ei. Baareihin hän ei halua tulla ollenkaan. Tottakai tämä on monen mielestä hieno juttu ja niin se onkin tiettyyn pisteeseen asti. Liian tiukkis ajattelu mielestäni kuitenkin rajoittaa liikaa elämää, vaikka itse en mikään bilehile olekaan, niin olisi kiva edes silloin tällöin käydä hänen kanssaan jossakin..
Aiemmin meidän suhteessa oli naurua ja iloa, mutta nykyisin enää ei :( Tuntuu, että mies yrittää jotenkin rajoittaa minun elämääni valittamalla turhista asioista......
Mitä teen?
Nyyh, auttakaa!
5
438
Vastaukset
- Kerran vielä, pojat
Opettele elämään erilaisen ihmisen kanssa ja ymmärtämään syyt hänen käytöksensä muuttumiseen. Sitä sulta nyt ainakin vaaditaan, jotta sulla menisi parisuhteessasi paremmin. On helppoa syyttää toista osapuolta pahasta olostaan, mutta on siinä osansa sun omallakin asenteellasi.
4 vuotta jo yhdessä eikä edelleenkään rakkaudentunnetta...
Kirjoituksesi perusteella sulla on lueteltavaksi asti syitä olla rakastamatta sitä miestä, muttei juurikaan mitään miksi rakastaisit ja kunnioittaisit häntä ainutlaatuisena yksilönä.
Jo siinä ajattelukaavassa on syy siihen, että sulla menee nyt (tai edelleenkin?) huonosti.
Kliseisesti voit lähteä liitostasi ja etsiä jonkun "paremman", sikäli kun sellaisia ylipäätään on olemassa, ja sitten elää uutta todellisuutta sen uuden ihmisen kanssa. Mikään ei tietenkään takaa etteikö hänestäkin sitten löytyisi jotain vikaa, viimeistään vuosia sinun kanssasi elettyään, mutta ainakaan se ihminen ei olisi prikulleen samanlainen kuin nykyinen kumppanisi tai ne häntä edeltävät ehdokkaat.
Sinä itse päätät mitä teet ja kannat totta kai myös vastuun valintasi seurauksista. Mutta peiliinkin kannattaisi vilkaista aina välillä... - aloittaja........
Kiitos vastauksestasi. Tiedän, että minussakin on paljon virheitä ja syitä miksi asiat ovat tietyllä tavalla.. Tiedän, että ei ole olemassa täydellistä parisuhdetta, vaan aina on niitä asioita, jotka aiheuttavat ristiriitoja.
Haluaisin vaan lähinnä saada vinkkejä siihen, että kuinka saisin parisuhteeni toimimaan.. Miten saisin avointa keskustelua aikaiseksi? Rakastan puolisoani, mutta riidat ovat hävittäneet sen tunteen jonnekin.. :(
Olisi ihana taas nauraa yhdessä... - löpinää
Vähän samankaltaista menoa omassa parisuhteessani. Ollan opiskelijoita ja muutettiin yhteen ennen ku oltiin edes asuttu omillamme. Tiedän, että meillä on itsenäistymisvaihe menossa, mutten oikein osaa suhtautua. Tuntuu kuin toisessa kaikki olisi pielessä kun "ei oo tarpeeksi sivistyny, komea, vikkelä, fiksu" jnejne. Oikeasti hän on maailman paras kumppani, enkä osaa kuvitella parempaa. Hän uskaltaa rakastaa, on lämmin ja huomioiva sekä erittäin tunneälykäs.
Kumpikaan meistä ei ajattele, että nuoruutta kuuluisi elää irtosuhteilla, mutta minua kyllä pelottaa se, että joskus kolmekymppisinä tulee miettineeksi, että hitto kun mitään muuta ei tullut kokeiltua. Henkilökohtasesti en usko saavani yhtään mitään irtosuhteilla. Mutta oppisiko toista arvostamaan enemmän jos olisi huonompiakin kokemuksia??
Kumppanini arvostaa minua todella paljon ja kokee, että on onnekkain mies kun on saanut minut. Hän on melkein saanut minutkin ajattelemaan, että tosiaan pitäisikö sitä nyt sitten etsiä sellainen "parempi" kumppaniksi, jota puolestaan minä jumaloisin. Vaan kun ei täydellisyyttä ole. Missä määrin ulkonäön saa antaa haitata? Erittäin monet ovat tulleet sanomaan minulle, että miksi en ottanut paremmannäköistä kun "helposti olisin saanut". Kumppanini on söpö, muttei mikään priima. Se ei ennen haitannut, mutta yhteiskunnan ulkonäköpainotteisuus on saanut minutki ajattelemaan niin, vaikka taistelen tunnetta vastaan. En halua olla se, jolle ulkonäkö on niin tärkeää varsinkin kun kumppanini ei ole millään lailla ruma vaan ihan söpö.
Olen myös erittäin mustasukkainen vaikka ei todellakaan ole mitään syytä. Minulla on huono itsetunto aivan syyttä. Välillä tuntuu, että haluan erota, välillä taas aivan päinvastoin. Välillä tuntuu että olen vain riippuvainen.
Haluaisin kaiken ahdistuksen pois ja olla onnellinen. Välillä tuntuu vaan niin ahdistavalta, ettei ikinä ole oppinut esimerkiksi asumaan yksin. Entä olisinko aivan erilainen ja itsevarmempi sinkkuna? Harmittaako myöhemmin että vietin elämäni saman kanssa? Pitäisikö hullutella ja elää nuoruutta?
Välillä tuntuu niin arkiselta. Kumppani on vaikka huonolla tuulella usein ja tuntuu välillä inhottavalta mennä kotiin. Tykkään puhua syvällisiä juttuja ja lukea paljon kirjoja ja sivistää itseäni, mutta kumppani tykkää lähinnä pelailla pelejä. Tai siltä ainakin tuntuu.
Enkö vaan uskalla erota vai käynkö itse läpi jotain kriisiä? Pitäisikö etsiä joku "sivistyneempi" keskustelija tai elää sinkkuna hetki?
Voimme puhua avoimesti lähes kaikesta... - aloittaja.......
Minäkään en ole oppinut elämään täysin yksin, sillä minulla on ollut aina joku suhde 14-15 vuotiaasta saakka (pidempiä ja lyhyempiä suhteita) ja nyt olen 23. Suhteiden välissä on ollut muutama kuukausi ja sitten sitä on vaan ajautunu seuraavaan suhteeseen. En oo missään vaiheessa eläny kunnon sinkkuelämää ja yhden illan juttuja minulla on vain yksi kappale (onneksi vaan..) En mitenkään haikaile yhden illan juttuja, mutta ehkä tietynlaista vapautta. Hulluttelu on ihan mukavaa, mutta siinäkin tulee arki vastaan ja bilettäminenkin alkaa tuntua tylsältä jossakin vaiheessa. Sinkkuelämäkin alkaa varmasti puuduttamaan, jos ei ole hyviä kavereita ympärillä. Voi olla myös aika yksinäistä, jos on tottunut siihen, että vieressä on toinen ihminen ja lämmin kainalo melkein joka yö, kun menee nukkumaan.
Mielestäni tärkeintä toisen ulkonäössä on se, että se miellyttää omaa silmää riippumatta vallitsevasta kauneusihanteesta tai muiden mielipiteistä. Itselleni ulkonäkö on tärkeä asia ja tykkään laittautua naisellisesti, mutta poikaystäväni on sitä mieltä, ettei tarvitsis meikata ja hän tykkää siitä millainen olen naturellina ja laitettuna. Ulkonäkö on sellainen asia, että toki siihen kiinnittää huomiota, mutta ajan saatossa se muuttuu ja ihminen vanhenee ja rupsahtaa.. Kauneus on katoavaista, mutta ihmisen sisin ei "rupsahda" näin kliseisesti sanottuna eli loppujen lopuksi kemiat ratkaisee, eikä ulkonäkö. Tietenkin ulkonäkö on myös tietyllä tavalla osa seksuaalisuutta ja jos toisen ulkonäkö ei miellytä, se toki vaikuttaa suhteeseen.
Tärkeintä on kuitenkin se, että miettii sitä mitä oikeasti haluaa ja elää elämää loukkaamatta muita ihmisiä.. Kyllä elämää kannattaa elää ja jos tuntuu siltä, että haluaa kokeilla jotakin muuta, se kannattaa tehdä, ettei joskus vanhana harmita. Kuitenkin täytyy muistaa, että yksi ovi sulkeutuu kun toiset avautuvat ja aina ei välttämättä sitä toista ihmistä enää takaisin saa jos alkaakin tuntua siltä, että parisuhde maistuisi sittenkin..
Elämä ei aina ole niin mustavalkoista, mitä voisi kuvitella ja välillä pitää tehdä vaikeita päätöksiä :/ tsemppii!! - 7v suhteessa
Samoja juttuja pyörii mielessä..näköjään muillakin. Välillä huomaan, että valitan itselleni sellaisia asioita suhteessamme, joista naiset aina valittavat miesten suhteen. Olen alkanut syyttää avopuolisoni perhettä ja heidän tapojaan, koska ihminenhän toimii hyvinkin pitkälle opittujen tapojen kautta, etenkin suhdeasioissa, koska joillakin miehillä ei ole muuta mallia kuin esim. vanhempiensa suhde. Olen ajatellut usein (ärsyyntyneenä), että toinen toimii juuri niin kuin hänen isänsä/äitinsä toimii eikä edes tajua sitä. Näistä olis ehkä hyvä kuitenkin puhua, koska toinen voi tehdä sen myös tiedostamatta ja mikäli tiedostaisi käytöksensä, ei ehkä tekisikään niin. Toisaalta, olen ajatellut että nimenomaan haluaisin, että toinen osaisi jo reilusti parikymppisenä ITSE tiedostaa tollaiset asiat.
Anyway, nyt meinaa lähteä juttu raiteilta. Mun mielestä kaikesta on aina hyvä puhua ääneen toisen kanssa. Miksi et voisi sanoa, miltä nyt tuntuu ja että olet ajatellut tämmöisiä asioita. Itse otin kerran asian esille suhteessani ja ajattelin ehdottaa taukoa. Jutellessamme, huomasin kuitenkin itselleni tulevan niin paha mieli pelkästä ajatuksesta, että poikaystäväni voisi myös olla toisen kanssa tuona aikana. Päädyimme siihen, että tauko tuntui kuitenkin liian pahalta ja jatkoimme yhdessä. Aika ajoin tulee miettineeksi mihin elämä vie ja onko toinen se oikea. Jos kuitenkin esim. vapaa-ajan harrastukset ovat ihan eri eikä yhteistä tekemistä ole, kannattaisi puhua myös siitä ja haaveista, itsensä kehittämisestä ym. Ajattelen itse aina, että jos nyt tuntuu tältä ja olemme tässä asiassa näin eri mieltä, miten sitten kun olemme 40 tai 50 v.... Minkälainen vanhapariskunta teistä tulisi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773