Onko kellään kokemuksia kustannusliikkeestä nimeltään Books on Demant?
Kysymys kirjailijille
10
223
Vastaukset
- minä von
tuoltahan se löytyy netistä, mutta se kirjoitetaan: Books on Demand
- Jussa von
Joo. Sieltähän se löytyi netistä, mutta nyt on ilmennyt seikkoja, joka panee miettimään. Voi olla, että syytä huoleen ei ole, mutta halusin kokeilla, josko jollain on omakohtaisia kokemuksia.
- C.Line
Suosittelen kaupallista kustantajaa.
- 12+9
Käytin BoD.ia vuonna 2008. Kirjani oli ja on painotuotteena hyvälaatuinen lankasidoksineen ja kovine kansineen. Painotalon toimitusaika oli pitkä, sain odotella kirjalähetystä kuusi viikkoa. Kirjan layoutin, eli tekstin sijoittelun kirjan sivuille jouduin tekemään itse, mikä vaati aluksi melkoisesti aivosolujen vaivaamista. Myös kannet tein itse heidän valmiiden kansipohjien avulla. Ja huom! En ole mikään tietokone ihme. Palvelun hinta kuulosti aluksi halvalta, mutta sille tulee hintaa joka vuosi, koska tietojen säilyttäminen maksaa, mutta ei ole onneksi kuin pari-kolmekymppiä/ v. Firmalla on Suomessa omat työntekijänsä, joiden kanssa jouduin käymään sähköpostikeskustelua ja sain joka kerta apua. Tarvittaessa he olisivat tehneet kirjan layoutin puolestani, mutta tietenkin rahaa vastaan. Rahasta he olisivat sijoittaneet romaanini kirjamessuillekin. Samoin rahasta heiltä olisi voinut tilata kaikenlaista markkinointikrääsääkin.
On todettava, että kun kaikki kustannukset lasketaan yhteen, jään kirjani kanssa korkeintaan omilleni, mutta heidän palvelunsa kautta sain toteuttaa pitkäaikaisen unelmani. Jälkikäteen kirjan sisältöä olisi voinut muokata vielä melkoisesti, vaikkakin sen aihe kestää edelleen päivänvalon. Ehkä siitä voisi joskus vielä painattaa pokkariversion, tavallaan uudistettuna korjattuna painoksena.
Ja vielä kaupallisista kustantajista. tarjosin tuota tekelettäni kahdelle isolle talolle ja sain pakit. Kirjan aihe oli tuohon aikaan erityisesti pinnalle, joten halusin saada sen nopeasti kansiin. Kuvittelin jotain naivia markkinaraosta. Ehkä olisi pitänyt vain puskea näiden "oikeiden" kustantajien ovia, niin ehkä minäkin olisin tällä hetkellä "oikea" kirjailija. Tai sitten en.
Ensimmäinen oma kirja ensimmäistä kertaa omissa käsissä on sykähdyttävä kokemus. - Federal Law
Niinpä, kaksi kustantajaa ei ole kovin paljon. Omakustanteen kanssa on hankala päästä Kirjailijaliiton jäseneksi, saada työtä tukevia apurahoja, kritiikkejä tai päästä kirjakerhojen kirjalistoille...
- U uuuutelias
12 9: paljonko suunnilleen arvioisit kirjaasi meneen rahaa? Millaista kritiikkiä olet saanut teoksestasi mediassa?
- 4+9
Sanotaan, että muutama tuhannesta saa tekstin läpi.
Niistä tuhannesta suurin osa on runoja ja novellikokoelmia, jotka suurista kustantamosta saavat läpi vain kustantajien kaverit.
Pienet kustantajat niitä yleensä ei julkaise.
Romaanikässäreiden julkaisuprosentti on huomattavan suuri.
Tässäkin on tietyillä kustantajilla kaverin suosimisia, mutta jos romaanikässärin pystyy tekemään, on jo aika korkealla.
Kun vertaa omakustanneromaaneja ja kustantajan julkaisemia, niin tasoero ei ole suuri.
Itseasiassa monet omakustanteet ovat selkeästi parempia kuin kustannusvirkailijoiden kaverien tekeleet.
Täälläkin on kirjoitettu, että julkaistu omakustanne on omastakin mielestä kaivannut vielä korjaamista kun se on jo painettuna kädessä.
Tässä pointti! Kun käsikirjoitus on täysin valmis,se kaipaa vielä useita lukukertoja ja paljon pohtimista ennen kuin sen voi lähettää kustantajalle, joka vielä vaatii korjauksia.
Puoliraaka kässäri ei aiheuta mitään säväreitä hyvässäkään kustannustoimittajassa. - real insider
Mitä pienet kustantajat eivät julkaise? Runojako? Ainakin nämä julkaisevat:
Hauenleuka
Kesuura
Muruja
Neroil
Ooli
Sanasato
Tai-teos
Robustos
Lurra Editions
Myllylahti
Mäntykustannus - 5+7
Tainari
- 7+8
Savukeidas julkaisee aika erikoista materiaalia, myös runoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1787933
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264338- 503968
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1513265- 513026
- 492689
- 442499
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262426Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2742086Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552045