Electrolux Automover

Juice

Onko kenelläkään kyseistä ruohonleikkuria. Peli on automaattinen ruohonleikkuri. Sen leikkuualue rajataan kaapelein ja se pysyy sisällä huolehtien nurmen leikkuusta automaattisesti itse. Osaa myös hakeutua itse ladattavaksi virran vähetessä. Olen vakavissani aikonut hankkia tälläisen pelin. Onko mielipiteitä kyseisestä laitteesta puolesta tai vastaan.

2

1643

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Garden

      Minulla on ollut moinen leikkuri nyt jo neljä vuotta. Leikattava nurmikko on lähes 2000 m2, talon kolmella puolella ja vielä puita siellä täällä kierreltäväksi. Joten aivan kapasiteetin äärirajoilla mennään. Leikkuri pitää koko alueen sen muodosta huolimatta hyvin siistinä aina silloin kun se toimii. Joka vuosi on ollut pitkiä aikoja huollossa mitä ihmeellisimpien ongelmien vuoksi. Koneeseen on jo vaihdettu lähes kaikki mahdollinen, mutta aina jotain uutta kiusaa löytyy. Nyt esimerkiksi takapyörien laakerit ruostuivan niin jumiin ettei kone jaksa liikkua. Ihme homma kun mainostavat ruostumattomia laakereita. Talvisäilytys on tehty kuivassa ja lämpöisessä tallissa. Eli yhteenvetona hyvä peli silloin kun toimii. Kokeilumieltä ja paljon kärsivällisyyttä omistajalta kuitenkin vaaditaan.

    • On jo neljättä vuotta

      Peli käytössä.
      Valmistusvuosi on -99, joten alkupään laitteita tämä on.
      Ainoana virheenä nyt oli että akku on aika kypsä, syksyllä jäi parikertaa nurtsille, ja ilmoitti "latausasemaa ei löydy", jonka luulen johtuvan juuri tuosta akusta.
      Muuten laite on toiminut kuin Buikki.
      Mutta yleensä vien sen yöksi talliin, ettei yökosteus pääse koneistoon.
      On se muutaman kerran ollut sateessakin, kun on joku reissu, ja olen jättänyt sen "töihin".
      Hienosti on toiminut siis, ja olen tyytyväinen ollut laitteeseen.
      Naapuri osti justiinsa sellaisen uuden, ja siinähän on jo toimintoja vaikka muille jakaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe