Olen kovasti ihastunut laikoihin ja nyt harkinnut länsilaikaa. Siinä on vain se, että en harrasta metsästystä ja asun kerrostalossa. En asu kaupungissa, vaan kunnassa ja ulkoilen paljon. Länsilaikaa haluaisin pitää harrastuskoirana näyttelyissä, tokossa ja retkeilisin ja ulkoilisin sen kanssa.
Pentuaikana se ei joutuisi olemaan paljon yksin, satunnaisesti muutaman tunnin päivässä, mutta aikuisena luultavasti sen työpäivän (8h?) ajan.
Kaiken kaikkiaan voisin tarjota sille tällaista aktiviteettia:
Lenkitys kävellen n. 1,5-2h päivässä, LISÄKSI (pentuajan ohitettua) pyörän tai potkurin vierellä juoksuttamista n. 30 min - 1h. Jos ei jonain päivinä tätä mahdollisuutta, korvautuisi samalla määrällä lenkkeilyä. Yhteensä siis vähintään 2h liikuntaa päivittäin.
Jokaiseen päivään kuuluisi useita tottelevaisuusharjoituksia, yhteensä arviolta 30 min.
Jonkinlaisia leikkejä/muuta oleilua ulkona mahdollisuuksien mukaan, tai sisällä, siihenkin aikaa n. 30 min.
Kun en olisi kotona, jättäisin koiralle luun (mielellään siis oikean elukan luun), tiedä sitten kuinka kauan sitä kalvaisi.
Silloin tällöin pidempi retkeilyreitti, ehkä n. kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa.
Tykkäisin myös opettaa koiralle hakua/jäljestystä leikin varjolla ja ottaa sen syksyisin mukaani marja- ja sienimetsään, voisi kokeilla etsisikö tuo sieniä puolestani :D Tähän tietysti tarvitaan harjoitusta mutta aktiviteettia sekin.
Onko liian aktiivinen verrattuna siihen mitä voisin tarjota? En ole länsilaikoja paljon tavannut, itälaikoja vain, enkä oikein osaa sanoa onko niissä paljon eroja..
Pitääkö heittää haaveet tämän ihanan rodun suhteen ja hankkia joku vähemmän käyttökoira...? Mielipiteet tervetulleita, vaikka luulen että suurin osa ei tykkää ajatuksesta kerrostalo metsästyskoira..
Aloitin tämän keskustelun täällä vaikka se oli ennestään jo metsästyskoirat-osiossa, mutta siellä ei tullut kuin yksi kommentti toistaiseksi, jos täällä kävisi enemmän ihmisiä :)
Länsisiperianlaika metsästämättömälle/kerrostaloon?
10
598
Vastaukset
- monitoimieläin
Miksipä ei. Onhan niitä metsästykseen jalostettuja rotuja paljon sellaisilla henkilöillä, jotka eivät harrasta metsästystä. Enkä ole koskaan kuullut koirien siinä tilanteessa kärsivän. Koirista ollaan kautta aikojen kehitetty rotuja eri käyttömuotoihin, jolloin niiden viettejäkin ollaan muokkailtu, joten miksipä yksilöllinenkään koira ei pystyisi sopeutumaan rodulleen epätyypilliseen käyttöön. Koira on aina se sama monipuolinen, oppivainen hyötyeläin, josta voidaan kehittää eri viettisiä rotuja aina metsästyskoirista paimenkoiriin.
Mutta liikuntaa laika tarvitsee kuin rekikoira - laikoja oikeastaan jopa käytetään rekikoirina aivan käytännössä. - ameeeeba
Metsästyskoiria harvoin suorilta käsiltä myydään seurakoiriksi. Ensisijaisesti niille haletaan metsästäviä koteja. Pentueeseen _voi_ syntyä pentu, jolla on olematon metsästyvietti tai on paukkuarka (pelkää aseen pamahdusta). Näitä tällaisia pentuja tietty sitten myydään muuhun käyttöön kuin metsästykeen, mutta tietty näitä tällaisia yksilöitä kasvattajat koittavat valinnoillaan välttää. Eli kasvattajilta voit kysyä, onko pentueessa metsästykseen soveltumatonta yksilöä.
Toinen vaihtoehto on ottaa yhteyttä lähikuntien metsästysseuroihin ja kysyä, löytyykö ns. "piipun päästä pelastettavia". Eli koiria, joista ei ole metsälle. Tällaisilla koirilla kun metsästäjät ei tee mitään (he kun hankkivat koiran metsästykseen, ei vain pihankoristukseksi) ja haluavat niistä eroon - tavalla tai toisella. Eli sähköpostia tai puhelinta kouraan, ja kysäse löytyykö tällaista koiraa :)
Vaikka löytäisit alkuperäiseen käyttöönsä kelvottoman laikan, se ei tarkoita sitä että sen voi ottaa laiskaksi sohvapullaksi. Sen liikunnan ja aktivoinnin tarve ei ole kadonnut mihinkään. Eli liikuntaa tarvitsee, juoksemista eritoten, pyöräilyä, jne. Aktiviteetteja ja talvella vaikka pulkanvetoa painoilla. Laika on työkoirarotu, se tarvitsee työtä pysyäkseen nahoissaan. - hyvä hyvä
No eivätpä läheskään kaikki metsästäjätkään koirilleen paljoa liikuntaa tarjoa, vaan ainoastaan metsästystä metsästyskaudella. Sinä sentään tarjoat koirallesi joka päivä reipasta liikuntaa ja aktivointia.
- pyh!
Miten kuvittelet sitten koiran jaksavan juosta metsästyskauden metsässä? Kyllä suuri osa metsästäjistä pitää hyvää huolta koirastansa, harvassa ovat kuvailemasi metsästäjät sillä mitä iloa on metsästyskoirasta joka ei jaksa juosta saaliin perässä? Ei se metsästävän koiran omistaminen halvimmasta päästä ole.
- ameeeeba
"No eivätpä läheskään kaikki metsästäjätkään koirilleen paljoa liikuntaa tarjoa, vaan ainoastaan metsästystä metsästyskaudella."
Nämä eivät ole metsästäjiä, vaan "metsästäjiä". Aidot, oikeat metsästäjät huolehtivat koirastaan myös metsästyskauden ulkopuolella. Pilipali pelleilijä "metsästäjät" unohtavat koiransa metsästyskauden ulkopuoliseksi ajaksi häkkiin.
Mutta onneksi näitä metsästäjiä on paljon enemmän kuin "metsästäjiä", kuten pyh! sanoi. - DrainAway
Kiitos vastauksista. Nyt vähän jännittää se laikan aktiivisuustaso ja mietin, että pitäisikö kuitenkin "vaihtaa rotua". Onko esim. valkoinen ruotsinhirvikoira laikaan verrattuna rauhallisempi/hiljaisempi tai paremmin soveltuva metästämättömään kotiin? Tai norjan harmaa?
Älkää kysykö miksi haluan juuri metsästysrodun. En oikein itsekään tiedä, mikä juuri laikoissa (ja myös valkoisissa) viehättää niin kovasti, paitsi että ne ovat kontaktinhaluisia ja komeita. Onhan vaikka siperianhuskykin kaunis, mutta haluaisin rodun jolla on miellyttämisen halua jonkun verran (ja joka ei ole niin kovasti laumaviettinen).- liikunnallisia ovat
Koira on aina se sama monipuolinen koira, joka sopeutuu eri laisiin olosuhteisiin ja tehtäviin. Luonne.erot ovat kaiken rotuisilla koirilla yksilöllisestikin suuria. Minä ainakin tunnen valkoisenruotsinhirvikoiran, joka on kiltti kuin mikä. Se ei vaikuta edes osaavan haukkua, eikä riehu. Se on, rauhallinen, tottelevainen ja ihmisrakas. Metsästysviettiä siltä löytyy, mutta ei loputtomiin, sillä se palaa takaisin ulkoiluttajiensa kannoille saaliin hävitettyää. Toki myös koulutus vaikuttaa koiran uskollisuuteen ja tottelevaisuuteen, kuten kuinka herkästi se lähtee vapaana ollessaan kauas ulkoiluttajastaan. Mutta erityisen aktiivisia rotuja hirvikoirarodut ovat, ne ovat rakenteiltaan jopa huskymaisia, jolloin niitä ollaan käytetty rekikoirinakin.
- 6+9
minäkin olen saanut valkosesta hirvikoirasta sellaisen kuvan, etteivät ole yhtä aktiivisia joten soveltuvat muita hirvikoira-/metsästyskoirarotuja paremmin kotikoiriksi. rodun miellyttämisehalusta en sitten tiedä.
harmaalla kyllä ei miellyttämisen halua löydy sen vertaa enempää mitä jämptiltä tai huskylta. - älä höpsöile
6+9 kirjoitti:
minäkin olen saanut valkosesta hirvikoirasta sellaisen kuvan, etteivät ole yhtä aktiivisia joten soveltuvat muita hirvikoira-/metsästyskoirarotuja paremmin kotikoiriksi. rodun miellyttämisehalusta en sitten tiedä.
harmaalla kyllä ei miellyttämisen halua löydy sen vertaa enempää mitä jämptiltä tai huskylta.Jämtti ja harmaa ovat miellyttämisenhaluisia rotuja. Sen tiedän 100-prosenttisesti. Tapaamiasi koiria ei vain olla lainkaan opetettu tottelemaan.
- Itäsiperianlaika
Meillä itäsiperianlaika narttu, josta piti tulla metsästys koira. Koira ei kuitenkaan koskaan osoittanut lahjakkuttaa/ kovaa halua metsästykseen. Hetkeäkään en ole kuitenkaan katunut laikan ostoa, sillä koirasta tuli mitä mainoin perhekoira. Lempeä, tottelevain mutta kuitenkin aktiivinen.
Suosittelisin kuitenkin tutustumaan ennen pennun ostoa tarkoin sen luonteeseen ja valitse mielummin se ei niin riistaviettinen pentu, jos et harrasta metsästystä. Marjastusreissuista voi tulla hankalia jos koira huitelee hirven perässä heti kun silmä välttää :D
Ylhäällä olikin jo hyvä ehdotus siitä että voisit ottaa yhteyttä metsästys seuroihin ja kasvattajiin ja kysellä itsellesi sopivan kuuloista pentua tai juuri näitä pentuja, jotka eivät sovellu metsästykseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784