Olen tullut siihen tulokseen etten halua kuin tämän yhden. Vaimo vetoaa leikkikaverin tarpeellisuuteen, en usko siihen vaan uskon että eiköhän lapsi ole tyytyväinen itsekseenkin. Itselleni sisaruksista on ollut paljon harmia. Vauva-aika on niin raskasta ja olen ihan tyytyväinen muutenkin kun on edes se yksi saatu aikaan. Ahdistaa vaan ne jatkuvat vihjailut toisesta. Olen puhunut tunteistani mutta samat vihjailut jatkuu, ja mökötys jos muistutan etten ole muuttanut mielipidettäni. Että millähän saisi hänelle uskoteltua että yksikin lapsi on hyvä...
Vaimo kinuaa toista
30
563
Vastaukset
- minävaaaan
Mielestäni lapsen kannalta sisarus olisi hyvä asia, onpa sitten hieman vanhempana aina se tuki ja turva, eihän kukaan välttämättä aina kaikkia tahdo omille vanhemmilleen kertoa. Ja mielestäni perheen ainoasta lapsesta tulee itsekäs, saa aina kaiken minkä tahtoo, eikä opi koskaan jakamaan. entinen ystäväni on ainoa lapsi ja sen kyllä huomaa, haluaa aina olla huomion keskipisteenä, saa aivan kaiken minkä tahtoo (tai sai silloin nuprempana kun asui vanhemmillaan, mutta kyllä sitä rahaa vielä vanhemmiltaankin tulee reippaasti) ja suuttui todella herkästi jos joku oli jostain asiasta eri mieltä, eikä menty hänen pillinsä mukaan. Toki tämä voi johtua myös persoonallisuudesta ja muutenkin luonteesta, mutta olen kyllä kuullut samankaltaisista perheen ainoasta lapsesta...
Ja kyllä se leikkikaveri lapselle on kiva, ei kaverit aina pääse kylään niin on se hyvä olla joku jonka kanssa sitten leikkiä. Vaikka kysyitkin, että miten saisit uskoteltua, että yksikin on hyvä, vastasin silti aivan päinvastoin. Toki jokaisella on omat mielipiteensä, eihän lapsen, varsinkaan pienen kanssa iana mitään helppoa ole. Raskasta se toki on. Mutta mietippä sillä tavalla, että sitten kun lapsesi on leikki ikäinen (ellei ole jo), hän pyörii jaloissasi ja vinkuu leikkimään, vaikka tahtoisit hieman levähtää. Lapselle on iso pettymys, jos kukaan ei leiki, tällöin sisar olisi loistava asia. He voisivat leikkiä keskenään. mutta eihän kenenkään päätä voi kääntää, mutta kannattaa kuitenkin harkita :) - uhhuh..
ai että ihan vaan siksi pitäisi toinen tehdä, että itse saa levähtää ja lapsi pettyisi jos ei kukaan kokoaikaa leiki? Ja sitten vielä toteat, että ainoa lapsi "saa kaiken mitä tahtoo". en ole ikinä ymmärtänyt tätä "leikkikaverin" tekemistä. viimeistään koulussa tulee ne omat kaverit ja muut puuhat, jos siihen asti jaksaa sen lapsen kanssa aikaa viettää, vaikka se näköjään monesta niin vastenmielistä onkin että täytyy tehdä toinen "viihdyttämään" esikoista.
Tuttavapiirissäni on yksi perhe jossa tekemällä tehty kaksi lasta peräkanaa, isompi on ihan kypsänä tähän pieneen, ja kaikki pitää aina jakaa ja aina kun ovat ryhmässä leikkimässä isojen tyttöjen juttuja, äiti ja muut huutavat että pikkusisko myös mukaan leikkeihin ja näen kuinka isompaa ahdistaa kun pieni roikkuja tulee iloisesti mukaan juttuihin. isommalla ei ole mitään "omaa juttua" ja se rasittaa häntä silminnähden. Sanoo usein 3-vuotiasta pikkusiskoa tyhmäksi vauvaksi ja että toivoo että se kuolee. Lisäksi vanhemmat jo aika iäkkäitä, eivätkä oikein jaksaisi tätä yhtäkään kasvattaa, saati sitten että kahta ja sen kyllä näkee ja kuulee miten lapsille puhutaan ja miten heitä rangaistaan mitättömistä jutuista. mutta odotusaikana äiti hehkutti juuri tätä "leikkikaveria". Vähän tuntuu, että muuta "virkaa" sillä pienemmälle ei olekaan.
en haluaisi että minut olisi tehty väkisin leikkikaveriksi siskolleni, jotta vanhemmat saavat olla välillä rauhassa.
Ap:lle: On siis ihan ok, jos et halua toista lasta, älä ainakaan sen takia siihen ala, että vaimosi painostaa "kun muillakin on kaksi lasta ja meidänkin täytyy mennä massan mukana" tai "leikkikaveriksi toiselle niin ei tarvitse itse olla lapsen kanssa niin paljoa".
Itse en voisi kuvitellakaan toista lasta ja jos mieheni haluaisi, sanoisin, että valitettavasti minun kanssani se ei onnistu koska en halua. On vain yksi elämä. Onneksi meillä onnellinen tilanne, että olemme molemman tyytyväisiä ja kiitollisia tästä yhdestä, ihanasta, toiset huomioon ottavasta, reilusta ja rakkaasta pojastamme. Kasvatuksesta ja luonteesta se kusipäisyys on kiinni, eikä siitä onko sisaruksia vai ei.- xercvomk
Olen samaa mieltä että yleistäminen sillä että ainokaisesta tulee itsekäs on väärä, se on aina kasvatuksen tulosta millainen lapsesta tulee.
Kun opettaa heti alusta lähtien että kaikkea ei voi saada, ja kyllä lapsen kanssa voi opetella jakamista myös vanhempien kanssa ei siihen sisaruksia tarvita VÄLTTÄMÄTTÄ. Kyllähän se myös on varmasti toisaalta kova paikka jos ainokaisesta tuleekin yhtäkkiä yksi niistä kahdesta ja hän joutuu katselemaan kuinka pikku kakkonen vie lähes kaiken ajan.
Ja tietenkin vaimoni ei ole ainoa joka lisää lapsia haluaisi, hänen vanhempansa tulevat takuulla aikanaan kaipailemaan lisää LEIKKIKAVEREITA ITSELLEEN. Nyt on jo asiasta vitsien varjolla heitelty. Onhan se kiva heidän kannaltaan jos lisää leikitettäviä tulisi, mutta minua ei kiinnosta heidän mielipiteensä. - uhhuh...
xercvomk kirjoitti:
Olen samaa mieltä että yleistäminen sillä että ainokaisesta tulee itsekäs on väärä, se on aina kasvatuksen tulosta millainen lapsesta tulee.
Kun opettaa heti alusta lähtien että kaikkea ei voi saada, ja kyllä lapsen kanssa voi opetella jakamista myös vanhempien kanssa ei siihen sisaruksia tarvita VÄLTTÄMÄTTÄ. Kyllähän se myös on varmasti toisaalta kova paikka jos ainokaisesta tuleekin yhtäkkiä yksi niistä kahdesta ja hän joutuu katselemaan kuinka pikku kakkonen vie lähes kaiken ajan.
Ja tietenkin vaimoni ei ole ainoa joka lisää lapsia haluaisi, hänen vanhempansa tulevat takuulla aikanaan kaipailemaan lisää LEIKKIKAVEREITA ITSELLEEN. Nyt on jo asiasta vitsien varjolla heitelty. Onhan se kiva heidän kannaltaan jos lisää leikitettäviä tulisi, mutta minua ei kiinnosta heidän mielipiteensä.Joo, ei siihen kyllä sisaruksia tarvita, onhan päiväkodit ja koulut, joissa saa opetella näitä taitoja, ja tietysti se on vanhemmista kiinni miten kasvattaa. Lapsen pitää oppia, ettei kaikkea saa ja joutuu välillä odottamaan vuoroaan. Kuka näitä taitoja paremmin opettaisi, kuin aikuinen? Eli ei niin kuin edellinen kirjoitti että "lapsi pettyy kun ei aina jaksakaan leikkiä". Siinä mennään jo metsään tuossa ajattelutavassa. Pitääkö sisaruksen jaksaa sitten aina viihdyttää rankan päiväkoti/koulupäivän jälkeen toista, jos kerran vanhempikaan ei jaksa? Eikö lapsen pidä oppia, että aina ei mennäkään niin kuin hän haluaa ja joskus on "kurjaa" ja "tylsää"?
Mun mielestäni olisi myös väärin tehdä sisarus nyt, kun oma lapsi on pieni. Haluan häneen keskittyä täysillä ja antaa aikaa ja aitoa läsnäoloa. Jos nyt olisi perheessä vastasyntynyt, esikoinen jäisi tottakai paljoa vaille.
Näiltä näkymin siis emme halua koskaan lisää, mutta mieli voi toki muuttua 5 tai 10 vuoden päästä, joten aukihan sen asian voi jättää. Silloin poika on jo paljon isompi eikä tarvitse niin paljoa meitä, että vastasyntyneen hoito veisi häneltä tärkeitä kuukausia/vuosia elämästään. Itsekään en kaipaa mitään nykyään muotia olevia "ruuhkavuosia", että lapset äkkiä alta pois valituksen ja väsymyksen kera. Reilu pitää puolisolle kuitenkin olla, jos on sellainen olo, ettei koskaan halua lisää, niin se on sanottava jämptisti, eikä sahata edes takaisin (lähipiirissä on tästä kokemuksia). Ja appivanhemmat saivat aikanaan huolehtia omasta lisääntymisestään, joten heiltä voit ottaa hyvällä omallatunnolla luulot pois heti alkuunsa, jos alkavat noin henkilökohtaisia asioita udella/ehdotella.
Tsemppiä ja nauttikaa ihanasta lapsestanne! :)
- mommymommy
muista huolehtia ehkäisystä kun et halua lapsia enää!
- jnhbvgfc
samaa mieltä. näissä tapauksissa kun joskus saattaa helposti ehkäisy "pettää", mikäli on kyse naisen hoitamasta ehkäisystä kuten e-pillerit.
- xercvomk
jnhbvgfc kirjoitti:
samaa mieltä. näissä tapauksissa kun joskus saattaa helposti ehkäisy "pettää", mikäli on kyse naisen hoitamasta ehkäisystä kuten e-pillerit.
Onneksi sentään noin paha ei tilanteeni ole sillä voin luottaa vaimooni ehkäisyasiassa, sikäli kun pillerit vaan toimii. Ei hän sentään huijaamalla koita raskaaksi hankkiutua sen tiedän :)
- Tätivaan
Pysy vaan jämptisti omassa kannassasi, ja muista huolehtia ehkäisystä. Kyllä usein ihmetyttää , kun yleinen mielipide on lisää lapsia kinuavan äidin puolella. Keskittyisivät jo olemassa olevien lapsien kasvattamiseen. Muuten olen naispuolinen henkilö..
- xercvomk
Kiitos sinullekin tuesta. Kieltämättä on ikävää kun meistä miehistä jotka emme halua lisää lapsia tehdään ikäänkuin syyllisiä ja konnia vain sen takia ettemme taivu vastentahtoisesti muitten tahtoon tässä asiassa. Näin se vaan menee. Pitäisköhän käydä salaa sterilisaatiossa ja ryhtyä sitten muka yrittämään ahkerasti lapsen tekoa...
- yksilapsinen
xercvomk kirjoitti:
Kiitos sinullekin tuesta. Kieltämättä on ikävää kun meistä miehistä jotka emme halua lisää lapsia tehdään ikäänkuin syyllisiä ja konnia vain sen takia ettemme taivu vastentahtoisesti muitten tahtoon tässä asiassa. Näin se vaan menee. Pitäisköhän käydä salaa sterilisaatiossa ja ryhtyä sitten muka yrittämään ahkerasti lapsen tekoa...
Itse naisena törmännyt tuohon ongelmaan,minä kun en koskaan ole halunnut kuin sen yhden lapsen joka tulikin 10 vuotta sitten.
Ongelmasta tuli niin iso ja suhteemme ajautui muistakin syistä eroon.
Periksi en antanut. Jäin sitten ennemmin yksin lapsen kanssa ja mies lähti ja teki niitä lapsia sitten toisen naisen kanssa. Hyvä niin.
Ei ole lapseni kärsinyt siitä että on ainoa;ystäviä on ja sisaruksillani on myöskin lapsia joten aina on ollut seuraa.
Minuklta alkoi sukulaiset utelemaan seuraavasta lapsesta silloin aikoinaan jo siinä viaheessa kun sairaalasta pääsin lapsen kanssa ja hyvä kun istumaan kykenin tikkien vuoksi!
Olen päälle kolmekymppinen nainen enkä tosiaan kaipaa enää vaippa-aikoja tms kun lapseni on jo sen verran iso. Rakastan läheisteni vauvoja ja lapsia,ja niitä on kiva hoitaa ja käydä katsomassa mutta ei enää omia.
Monesti on alkamassa oleva parisuhde kaatunut siihen kun ilmoitan etten enää halua ikinä omia lapsia(miehen lapset edell. suhteesta eivät ole haitaksi) ja piuhani on kiinni ja tulee pysymäänkin kiinni.
Mutta se on asia josta en tule koskaan tinkimään..
- ....................
Kysyppä asiaa keltä tahansa ainoaksi lapseksi jääneeltä :). Ainoana lapsena oleminen ei nimittäin välttämättä ole niin helppoa ja ja hän on tosiaan sitten myöhemmässä elämässä ihan yksin. Kerroit, että itsellesi sisaruksista on ollut paljon harmia:
"Itselleni sisaruksista on ollut paljon harmia. Vauva-aika on niin raskasta ja olen ihan tyytyväinen muutenkin kun on edes se yksi saatu aikaan."
Toisaalta, onko oikein että nykyinen lapsi saa kärsiä siitä, että sinulle on ollut harmia sisaruksistasi? Etkö voisi itse kasvattaa lapsesi eritavoin, tulemaan toimeen keskenään ja jättää tekemättä samat virheet kuin omat vanhempasi? Sisarukset ovat mielestäni suurimmaksi osaksi rikkaus, eivät rasite. Sisaruksista on paljon tukea myöhemmällä aikuisiällä vaikka toki lapsena riitoja voi olla paljonkin. Se vain kuuluu ihmisen sosiaaliseen kehitykseen.
Tietysti ymmärrän sinua siinä jos koit vauva-ajan raskaaksi ja nyt sinua ahdistaa. Et voi olla varma siitä olisiko toinen vauva mahdollisesti helpompi tapaus ja vauva-aika muutenkin antoisampi. Teilä on kyllä vaimosi kanssa nyt vaikea päätös edessänne, sillä toisaalta vaimollasi ei ole niin paljon aikaa tehdä lapsia kuin sinulla. Sinä voit muuttaa mieltäsi vaikka 60:senä. Naisen aika on rajallinen ja siksi naiset haluavat tehdä lapset silloin kun biologia vielä sen sallii. Jos lapset jäävät tekemättä niin sitä ei enää takaisin saa kun on liian vanha. Oletko itse varma siitä että tulet pysymään vaimosi rinnalla vanhaksi asti etkä sitten petä häntä, lähde nuoremman mukaan ja tee sitten hänelle lapsen? Ota huomioon, että siltä kantilta ajateltuna pyydät vaimoltasi hyvin suurta uhrautumista vuoksesi.
Tässä vain pari näkökulmaa sinulle, jotka toivottavasti auttavat sinua miettimään asiaa vaimosi näkökulmasta...toki en voi tietää hänen motiivejaan ja ajatuksiaan. Yrittäkää puhua ja puida asiaa läpi vaikka se vaikealta tuntuisikin, sillä kommunikointi on mielestäni ainut keino jolla pääsette tuon asian yli ja löydätte teille sopivan ratkaisun.- uteliasUuno-
Millä logiikalla ainoa lapsi on myöhemmässä elämässä ihan yksin?
Hänellä ei siis voi olla puolisoa, ei omia lapsia, ei siis perhettä, ei ystäviä, ei sukulaisia, ei opiskelukavereita, ei työtovereita? Ja millä logiikalla lapsi kärsii siitä, ettei ole sisaruksia? - ....................
uteliasUuno- kirjoitti:
Millä logiikalla ainoa lapsi on myöhemmässä elämässä ihan yksin?
Hänellä ei siis voi olla puolisoa, ei omia lapsia, ei siis perhettä, ei ystäviä, ei sukulaisia, ei opiskelukavereita, ei työtovereita? Ja millä logiikalla lapsi kärsii siitä, ettei ole sisaruksia?Oletko itse ainoa lapsi?
Toki ainokaisella voi olla kaikki nuo mainitsemasi asiat, mutta mikään niistä ei korvaa sisaruutta ja sitä sosiaalista kehitystä joka tapahtuu nimenomaan sisarusten välisessä suhteessa. Puhumattakaan siitä kun vanhemmat menevät huonoon kuntoon joutuu ainut lapsi huolehtimaan kaiken yksin, olemaan koko ajan se ainut johon vanhemmat panostavat tai kohdistavat odotuksensa. Sisarus-suhde on aivan eri asia kuin kaveri tai ystävyys suhde. Ei nyt ole tarkoitus syyllistää ketään joka päätyy tekemään vain yhden lapsen. Halusin vain tuoda esille asioita noista näkökulmista. Kannattaa miettiä asioita myös sen lapsen kannalta eikä aina vain omalta kannaltaan. Kasvatuskin varmasti vaikuttaa paljon siihen miten ainoaksi lapseksi jäänyt kokee lapsuutensa ilman sisaruksia. - 6+8
.................... kirjoitti:
Oletko itse ainoa lapsi?
Toki ainokaisella voi olla kaikki nuo mainitsemasi asiat, mutta mikään niistä ei korvaa sisaruutta ja sitä sosiaalista kehitystä joka tapahtuu nimenomaan sisarusten välisessä suhteessa. Puhumattakaan siitä kun vanhemmat menevät huonoon kuntoon joutuu ainut lapsi huolehtimaan kaiken yksin, olemaan koko ajan se ainut johon vanhemmat panostavat tai kohdistavat odotuksensa. Sisarus-suhde on aivan eri asia kuin kaveri tai ystävyys suhde. Ei nyt ole tarkoitus syyllistää ketään joka päätyy tekemään vain yhden lapsen. Halusin vain tuoda esille asioita noista näkökulmista. Kannattaa miettiä asioita myös sen lapsen kannalta eikä aina vain omalta kannaltaan. Kasvatuskin varmasti vaikuttaa paljon siihen miten ainoaksi lapseksi jäänyt kokee lapsuutensa ilman sisaruksia.Sisarussuhteita ihannoivien pitäisi muistaa myös se, ettei se suhde aina ole niin auvoisa. Tunnen tapauksen, että sisarukset ovat olleet kuin kissa ja koira koko lapsuuden ja teini-iän, eivätkä vielä aikuisenakaan tule toimeen keskenään tai vain juuri ja juuri sietävät toisiaan. Ehkäpä, jos heiltä kysyttäisiin, olisivat mieluummin olleet ainoita lapsia.
- ....................
6+8 kirjoitti:
Sisarussuhteita ihannoivien pitäisi muistaa myös se, ettei se suhde aina ole niin auvoisa. Tunnen tapauksen, että sisarukset ovat olleet kuin kissa ja koira koko lapsuuden ja teini-iän, eivätkä vielä aikuisenakaan tule toimeen keskenään tai vain juuri ja juuri sietävät toisiaan. Ehkäpä, jos heiltä kysyttäisiin, olisivat mieluummin olleet ainoita lapsia.
Aika itsekästä toivoa, ettei oma sisarus olisi koskaan syntynytkään..voi voi kylläpä se tämä maailma pyörii nykyään "minäminäminä" periaatteella. Yksin olisi ollut kivempaa saada vanhempien kaikki huomio, tavarat ja pelit ja vehkeet? Seköse sitten tekee onnelliseksi? Juu, riitelin minäkin veljeni kanssa paljon lapsena ja välit olivat pitkään aikuisenakin etäiset, mutta siitä huolimatta en koskaan voisi toivoa, että olisin ollut ainoa lapsi. Myöhemmin saimme välimme läheisemmäksi ja puhuimme lapsuuden asiat selväksi. Niin aikuiset ihmiset tekevät. Ketään ei täällä näyt kiinostavan ne ainoaksi lapseksi jääneiden mielipiteet, ei ilmeisesti uskalleta edes ajatella siitä näkökulmasta...
- UteliasUuno-
en ole ainoa lapsi, vaan minulla on veli, jonka kanssa olemme hyvin läheisiä. Kuitenkaan en ole huomannut lähipiirissä koko elämäni ajalta, että sisaruus suhde olisi sen läheisempi, voi olla tai sitten hyvin etäinen. Jos käy hyvä tuuri, sisarukset ovat läheisiä, mutta eihän kaikki luonteet sovi yhteen joten tuuripeliähän se. Molemmissa on varmaan hyvät ja huonot puolet, ihan 50-50. Ainoalla lapsella on paljon sellaista, mitä sisaruksen omaavalla ei ole ja toisin päin. Kuulosti vaan niin hassulta väittämä, että ainoa lapsi olisi yksin myöhemmässä elämässä ja halusin kuulla mihin perustit hullun väitteesi. Itselläni on yksi lapsi, ja toinen ehkä suunnitteilla joskus tulevaisuudessa, mutta saattaa jäädä ainokaiseksikin, riippuu miltä vaikka viiden vuoden päästä elämä näyttää. Ja saadaanko enää edes toista lasta vaikka haluttaisiinkin kun ensimmäisenkin pitkä yrittäminen oli tuskaisaa aikaa henkisesti ja vaimo ei sitä enää haluaisi kokea sitä tuskaa. Meillekään ei siis mitään esikoisen leikkikaveria tai viihdyttäjää ole tulossa vaan jos tulee lisää niin vähän tukevammalla prioriteetilla sitten.
- ....................
"Kuitenkaan en ole huomannut lähipiirissä koko elämäni ajalta, että sisaruus suhde olisi sen läheisempi, voi olla tai sitten hyvin etäinen. "
Näinkin voi käydä, mutta sinulla on kuitenkin sisarus jonka kanssa olet lapsena leikkinyt, riidellyt ja kehittänyt sosiaalisia taitoja vaikka suhde onkin jäänyt etäiseksi et ole ollut ainoa, etkä siten voi tietää kokemuksesta millaista se on. Ainoa lapsi voi tuntea olonsa hyvinkin yksinäiseksi. Ei se pelkkä vanhempien seura nyt ihan kaikkeen riitä lapsen sosiaalisen kehityksen kannalta.
"Ainoalla lapsella on paljon sellaista, mitä sisaruksen omaavalla ei ole ja toisin päin. "
Mitä sellaista ainoalla lapsella on jota sisaruksen omaavalla ei ole? Vanhempien jakamaton huomio? Rahaako, tavaraa ja muuta materiaa? Materia ei korvaa niin tärkeää ihmissuhdetta kuin sisaruus. Lapselle on myös edullista oppia jakamaan huomiota ja olemaan saamatta jatkuvasti huomiota. On hyvä jos oppii sisarus suhteen kautta ettei ole koko ajan kaiken keskipisteenä. Toki vanhemmat voivat näihinkin asioihin vaikuttaa kasvatuksellaan. Ei ainokaista tarvitse hemmotella piloille, mutta uskoisin että moni tekee niin tahtomattaankin.
"Meillekään ei siis mitään esikoisen leikkikaveria tai viihdyttäjää ole tulossa vaan jos tulee lisää niin vähän tukevammalla prioriteetilla sitten. "
Tiedät sen varsin hyvin itsekkin, että kyse ei ole mistään viihdyttämisestä. Kyläpäs nyt heitti häränpyllyä tuo kommenttisi. Edelleenkin ymmärrän kyllä nuo pointit miksei haluisi toista lasta, mutta miksi on niin vaikea miettiä asiaa siitä lapsen näkökulmasta ja millaista haittaa sisaruudettomuudesta voisi olla? Tuntuu vähän siltä, että nykyään ihmiset eivät haluaisi miettiä asioita muiden ja omien lastensakkaan kannalta..ensimmäisenä mietitään vain omaa napaa ja jos joku muistuttaa miettimään vähän toisestakin kantilta niin karvat nousee pystyyn.... - UteliasUuno-
.................... kirjoitti:
"Kuitenkaan en ole huomannut lähipiirissä koko elämäni ajalta, että sisaruus suhde olisi sen läheisempi, voi olla tai sitten hyvin etäinen. "
Näinkin voi käydä, mutta sinulla on kuitenkin sisarus jonka kanssa olet lapsena leikkinyt, riidellyt ja kehittänyt sosiaalisia taitoja vaikka suhde onkin jäänyt etäiseksi et ole ollut ainoa, etkä siten voi tietää kokemuksesta millaista se on. Ainoa lapsi voi tuntea olonsa hyvinkin yksinäiseksi. Ei se pelkkä vanhempien seura nyt ihan kaikkeen riitä lapsen sosiaalisen kehityksen kannalta.
"Ainoalla lapsella on paljon sellaista, mitä sisaruksen omaavalla ei ole ja toisin päin. "
Mitä sellaista ainoalla lapsella on jota sisaruksen omaavalla ei ole? Vanhempien jakamaton huomio? Rahaako, tavaraa ja muuta materiaa? Materia ei korvaa niin tärkeää ihmissuhdetta kuin sisaruus. Lapselle on myös edullista oppia jakamaan huomiota ja olemaan saamatta jatkuvasti huomiota. On hyvä jos oppii sisarus suhteen kautta ettei ole koko ajan kaiken keskipisteenä. Toki vanhemmat voivat näihinkin asioihin vaikuttaa kasvatuksellaan. Ei ainokaista tarvitse hemmotella piloille, mutta uskoisin että moni tekee niin tahtomattaankin.
"Meillekään ei siis mitään esikoisen leikkikaveria tai viihdyttäjää ole tulossa vaan jos tulee lisää niin vähän tukevammalla prioriteetilla sitten. "
Tiedät sen varsin hyvin itsekkin, että kyse ei ole mistään viihdyttämisestä. Kyläpäs nyt heitti häränpyllyä tuo kommenttisi. Edelleenkin ymmärrän kyllä nuo pointit miksei haluisi toista lasta, mutta miksi on niin vaikea miettiä asiaa siitä lapsen näkökulmasta ja millaista haittaa sisaruudettomuudesta voisi olla? Tuntuu vähän siltä, että nykyään ihmiset eivät haluaisi miettiä asioita muiden ja omien lastensakkaan kannalta..ensimmäisenä mietitään vain omaa napaa ja jos joku muistuttaa miettimään vähän toisestakin kantilta niin karvat nousee pystyyn....Luit varmaan väärin koska itse kirjoitin että minullä ON läheinen suhde omaan veljeeni eli ei ole jäänyt etäiseksi, kuten taas monella tuntemallani ihmisellä on etäinen suhde tai eivät edes juuri ole aikuisena tekemisissä kuin joskus ja jouluna. Eli läheskään kaikille sisaruus ei ole mikään "korvaamaton ihmissuhde". Riippuu ihan sisarusten luonteista ja persoonista.
Kun väität, että ainoa lapsi on yksinäinen, niin tarkoittaako se sitä, ettei ole juuri sitä leikkikaveria? Koska voihan sisaruksilla olla ikäeroa vaikka 10 vuotta tai ylikin niin silloinhan heistä ei ole viihdyttäjää toiselle, joten eikö lapsuus sitten sinun logiikallasi ole yksinäinen ja kurja molemmilla?
En muutenkaan vieläkään käsitä, miten ainoa lapsi olisi yksinäinen, kun hänellä on kavereita todennäköisesti koulussa ja harrastuksissa, joten pikkusisaren seura tuskin kiinnostaa kovin kauaa siinä mielessä.. Ja että onko ainut lapsi jossain kotihoidossa ja opetuksessa kun ei sosiaalisia taitoja pysty opettelemaan kuin vanhempien kanssa?
En usko että sisaruksista/sisaruudettomuudesta on mitenkään haittaa, kaikilla on kuitenkin oma ainutlaatuinen elämä ja eri lähtökohdat kaikissa asioissa. Ei kai kukaan lapsen takia toista lasta tee? Meillä ainakin tehdään, jos me vanhemmat itse niin haluamme ja elämämme niin suunnittelemme, mutta ei pelkästään sen takia että pitäisi tehdä kun se on yleensä tapana ja esikoinen muka olisi onnellisempi. Ja jos toinen lapsi tulee niin ikäeroa tulee olemaan paljon, että leikkikaveria hän ei jokatapauksessa tule saamaan eikä olla koskaan edes niin ajateltu. - ....................
UteliasUuno- kirjoitti:
Luit varmaan väärin koska itse kirjoitin että minullä ON läheinen suhde omaan veljeeni eli ei ole jäänyt etäiseksi, kuten taas monella tuntemallani ihmisellä on etäinen suhde tai eivät edes juuri ole aikuisena tekemisissä kuin joskus ja jouluna. Eli läheskään kaikille sisaruus ei ole mikään "korvaamaton ihmissuhde". Riippuu ihan sisarusten luonteista ja persoonista.
Kun väität, että ainoa lapsi on yksinäinen, niin tarkoittaako se sitä, ettei ole juuri sitä leikkikaveria? Koska voihan sisaruksilla olla ikäeroa vaikka 10 vuotta tai ylikin niin silloinhan heistä ei ole viihdyttäjää toiselle, joten eikö lapsuus sitten sinun logiikallasi ole yksinäinen ja kurja molemmilla?
En muutenkaan vieläkään käsitä, miten ainoa lapsi olisi yksinäinen, kun hänellä on kavereita todennäköisesti koulussa ja harrastuksissa, joten pikkusisaren seura tuskin kiinnostaa kovin kauaa siinä mielessä.. Ja että onko ainut lapsi jossain kotihoidossa ja opetuksessa kun ei sosiaalisia taitoja pysty opettelemaan kuin vanhempien kanssa?
En usko että sisaruksista/sisaruudettomuudesta on mitenkään haittaa, kaikilla on kuitenkin oma ainutlaatuinen elämä ja eri lähtökohdat kaikissa asioissa. Ei kai kukaan lapsen takia toista lasta tee? Meillä ainakin tehdään, jos me vanhemmat itse niin haluamme ja elämämme niin suunnittelemme, mutta ei pelkästään sen takia että pitäisi tehdä kun se on yleensä tapana ja esikoinen muka olisi onnellisempi. Ja jos toinen lapsi tulee niin ikäeroa tulee olemaan paljon, että leikkikaveria hän ei jokatapauksessa tule saamaan eikä olla koskaan edes niin ajateltu.Vaikka suhteesi olisikin etäinen niin toivoisitko silti, että olisit ollut ainoa lapsia ja sinulle ei olisi veljeä?
"Kun väität, että ainoa lapsi on yksinäinen, niin tarkoittaako se sitä, ettei ole juuri sitä leikkikaveria? Koska voihan sisaruksilla olla ikäeroa vaikka 10 vuotta tai ylikin niin silloinhan heistä ei ole viihdyttäjää toiselle, joten eikö lapsuus sitten sinun logiikallasi ole yksinäinen ja kurja molemmilla? "
Ikäero ei haittaa, koska sisaruksesta on silti seuraa ja hän kuuluu perheeseen. Tätä asiaa ei voi verrata kaverisuhteeseen. Veri on aina vettä sakeampaa. Satun tietämään sen läheiseni kautta, että ainoa lapsi tuntee olonsa yksinäiseksi, vaikka hänellä olisi leikkikavereitakin. Kaverit eivät siis korvaa sisaruksia. Ainoa lapsi voi tuntea olevansa myös ulkopuolinen muiden lasten keskuudessa johtuen sisarettomuudesta. Nämä kaikki olen kuullut ainoaksi jääneen lapsen suusta.
"Ei kai kukaan lapsen takia toista lasta tee? Meillä ainakin tehdään, jos me vanhemmat itse niin haluamme ja elämämme niin suunnittelemme, mutta ei pelkästään sen takia että pitäisi tehdä kun se on yleensä tapana ja esikoinen muka olisi onnellisempi. "
No se on teidän valintanne...onnea sille tielle...toki vanhempien onni ja tyytyväisyyshän se tärkeintä on joillekkin vanhemmille. Asia erikseen tietysti sellaiset joilla on vakavia mielenterveysongelmia jne. ihmisiä jotka ovat oikeasti väsähtäneet lapsen kanssa ja jos tosiaan molemmista tuntuu siltä, että ei vaan yksinkertaisesti halua lisää lapsia niin en toki kannusta pakkotekemään. Kysehän tässäkin aloituksessa oli siitä kun toinen vanhemmista halusi vielä toisen lapsen ja naisen aika on rajallinen, miehen ei. - äiti vm 83
.................... kirjoitti:
Vaikka suhteesi olisikin etäinen niin toivoisitko silti, että olisit ollut ainoa lapsia ja sinulle ei olisi veljeä?
"Kun väität, että ainoa lapsi on yksinäinen, niin tarkoittaako se sitä, ettei ole juuri sitä leikkikaveria? Koska voihan sisaruksilla olla ikäeroa vaikka 10 vuotta tai ylikin niin silloinhan heistä ei ole viihdyttäjää toiselle, joten eikö lapsuus sitten sinun logiikallasi ole yksinäinen ja kurja molemmilla? "
Ikäero ei haittaa, koska sisaruksesta on silti seuraa ja hän kuuluu perheeseen. Tätä asiaa ei voi verrata kaverisuhteeseen. Veri on aina vettä sakeampaa. Satun tietämään sen läheiseni kautta, että ainoa lapsi tuntee olonsa yksinäiseksi, vaikka hänellä olisi leikkikavereitakin. Kaverit eivät siis korvaa sisaruksia. Ainoa lapsi voi tuntea olevansa myös ulkopuolinen muiden lasten keskuudessa johtuen sisarettomuudesta. Nämä kaikki olen kuullut ainoaksi jääneen lapsen suusta.
"Ei kai kukaan lapsen takia toista lasta tee? Meillä ainakin tehdään, jos me vanhemmat itse niin haluamme ja elämämme niin suunnittelemme, mutta ei pelkästään sen takia että pitäisi tehdä kun se on yleensä tapana ja esikoinen muka olisi onnellisempi. "
No se on teidän valintanne...onnea sille tielle...toki vanhempien onni ja tyytyväisyyshän se tärkeintä on joillekkin vanhemmille. Asia erikseen tietysti sellaiset joilla on vakavia mielenterveysongelmia jne. ihmisiä jotka ovat oikeasti väsähtäneet lapsen kanssa ja jos tosiaan molemmista tuntuu siltä, että ei vaan yksinkertaisesti halua lisää lapsia niin en toki kannusta pakkotekemään. Kysehän tässäkin aloituksessa oli siitä kun toinen vanhemmista halusi vielä toisen lapsen ja naisen aika on rajallinen, miehen ei.Minä en tule suostumaan koskaan toiseen lapseen. Lun odotin esikoista, olin varma, että haluan 2-4 lasta, mutta synnytys oli niin järkyttävä ja traumaattinen kokemus, joista sain elinikäiset vauriot fyysisesti ja henkisesti, että kuolisin mieluummin kuin joutuisin uudestaan "teuraseläimeksi" synnytyssaliin. Joten minäkin ajattelen itseäni, en voi edes kuvitella sen kokemuksen takia toista, vaikka toki sektion saisin heti, en voi luottaa 100%, ettei lapsi alkaisi syntyä ennen leikkauspäivää ja joutuisin siiheen tilanyteeseen uudestaan. Joten kun yrität vihjailla, että "kaikille vanhemmille lapsen paras ei ole tärkeintä, vaan oma", niin voin ainakin sanoa suoraan arvostavani itseäni niin paljon, että toista lasta en synnytystrauman takia halua ja pystymme kyllä järjestämään ainokaisellemme onnellisen ja antoisan elämän ilman pakko-sisarustakin.
- ....................
äiti vm 83 kirjoitti:
Minä en tule suostumaan koskaan toiseen lapseen. Lun odotin esikoista, olin varma, että haluan 2-4 lasta, mutta synnytys oli niin järkyttävä ja traumaattinen kokemus, joista sain elinikäiset vauriot fyysisesti ja henkisesti, että kuolisin mieluummin kuin joutuisin uudestaan "teuraseläimeksi" synnytyssaliin. Joten minäkin ajattelen itseäni, en voi edes kuvitella sen kokemuksen takia toista, vaikka toki sektion saisin heti, en voi luottaa 100%, ettei lapsi alkaisi syntyä ennen leikkauspäivää ja joutuisin siiheen tilanyteeseen uudestaan. Joten kun yrität vihjailla, että "kaikille vanhemmille lapsen paras ei ole tärkeintä, vaan oma", niin voin ainakin sanoa suoraan arvostavani itseäni niin paljon, että toista lasta en synnytystrauman takia halua ja pystymme kyllä järjestämään ainokaisellemme onnellisen ja antoisan elämän ilman pakko-sisarustakin.
"Joten kun yrität vihjailla, että "kaikille vanhemmille lapsen paras ei ole tärkeintä, vaan oma", niin voin ainakin sanoa suoraan arvostavani itseäni niin paljon, "
Luitko kirjoitukseni kokonaan vai nappasitko sieltä vain tuon yhden kohdan? Sanoinkin, että ymmärrän vallan hyvin tietyt tilanteet missä ei toista lasta halua tehdä ja sinun kaltaisesi tilanne on tottakai yksi niistä. Varmsti pystytte järjestämään onnellisen elämän lapsellenne, eihän tässä nyt siitäkään ole kyse vaan myös siitä että ainoiden lasten vanhempien tulisi myöntää ne puutteet ja asiat jotka siltä ainoaksi jäävältä tulevat puuttumaan. Ymmärrän, että on vaikea myöntää ne huonot puolet....
- Eikö..
teillä käyty ollenkaan keskustelua mahdollisen perheen koosta ennen kuin aloitte ensimmäistä lasta yrittää? Kyllä meillä on oman mieheni kanssa ollut koko seurustelun ajan puhetta siitä kuinka monta lasta kumpikin mahdollisesti tulevaisuudessa haluaa ja se luku on molemmilla enemmän kuin yksi tai kaksi. Itselläni on neljä sisarusta ja kaikki on todella läheisiä ja rakkaita ja haluan samaa myös omille lapsilleni.
- 19+4
Meillä on tilanne toisin päin: Mies haluaa toisen lapsen ja selvästi uskoo, että minä muutan vielä mieleni, mutta sitä ei tule tapahtumaan. Toista lasta meille ei tule.
Ennen lapsen syntymää ajattelin vielä toisin. Itselläni on sisaruksia joiden kanssa olen paljon tekemisissä ja koen sen suurena rikkautena. Ajattelin, että olisi hienoa, jos esikoisella olisi joskus myös sisaruksia. Lapsen synnyttyä tulivat sitten yövalvomiset, jotka ottivat tosi koville eikä miehestä ollut mitään apua missään. Ei, vaikka itkin ja sanoin, että minunkin on pakko saada välillä oikeasti levätä. No, selvisin niistä ajoista ilman miehen apua ja ollaan lapsen kanssa ihan hyvinvoivia nykyään, mutta vieläkin vauva-aikaa ajatellessa tulee mieleen se, kuinka uupunut, ahdistunut, yksinäinen ja epätoivoinen silloin olin. En todellakaan lähde siihen rumbaan vapaaehtoisesti toista kertaa, varsinkin kun tiedän millainen itsekäs paska mies on. Eli syyttäköön itseään, kun ei saa haluamaansa. Olisi toiminut toisin silloin, kun pyysin apua. - Biux
Olen ainoa lapsi. En ole itsekeskeinen, enkä muutakaan mitä ainoista lapsista väitetään. En muista olleeni yksinäinen lapsena ja leikkikavereita minulla oli riittämiin. Minulla oli oma mielikuvitusystävä, joka oli mukana arjessamme niin kauan kuin psyyke hyötyi siitä.
Nyt vasta, pian nelikymppisenä äiti-ihmisenä olen alkanut kaivata sisarusta. Minulla ei ole ketään vanhempieni kuoleman jälkeen. Kukaan ei jaa perheemme historiaa ja lapsuutteni. En voi muistella yhdessä jonkun kanssa lapsuudentapahtumia eikä minun lapsillani ole tätiä ja enoa. Eikä siis serkkuja. Vanhempieni vanhuuden ja ikääntymisen joudun kestämään yksin. Vastuu on siis vain minulla ja kukaan ei jaa sitä kanssani.
Ainoana lapsena elämä on loppuviimein yksinäistä. Riippumatta hyvistä ystävistä tai ihmissuhteista.- ....................
Samaa sanoo läheiseni, joka on jäänyt ainoaksi lapseksi. Ei hänelläkään huonoa lapsuus ollut eikä hän ole itsekeskeinen, mutta yksinäinen on kokenut olevansa. Ja juuri nuo samat mainitsemasi asiat tulevat elämässä jatkuvasti esiin monessakin tilanteessa myöhemmässä vaiheessa eli juurikin se, ettei omilla lapsilla ole enoa, tätejä yms. yksin on vastuussa vanhemmistaan ja jotenkin voi olla syyllinenkin olo jos ei vaikka jouluna pääse tms. kun niillä vanhemmilla ei ole ketään muuta? Eihän se sitä tarkoita, että vanhemmat olisivat olleet huonot, mutta kyllä sisarukset ovat hyvin tärkeä osa elämää suurimalle osalle vaikka joillakkin on huonot tai etäiset välit. Voihan myös käydä niin, että aina niitä lapsia ei tule enempää vaikka yrittäisikin. En millään tahdo syyllistää ainoiden lasten vanhempia, mutta kyllähän näitä asioita kannattaisi miettiä pitkälle sen anoaksi jäävän lapsen elämän kannalta kun päätöksiä tekee.
- reex
Tämä on tärkein syy miksi olen halunnut joko ei yhtään lasta tai kaksi lasta.
Lasten leikkikaveruudesta ei ole mitään takeita ja sisarusten välit voivat olla riitaiset ja/tai etäiset. Mutta kun ajattelen elämääni (yksi veli), iloitsen näin aikuisiällä suuresti siitä että vanhempieni kuoltua minulla on joku joka on kasvanut samassa kodissa ja voin jakaa hänen kanssa lapsuusvuosien muistot - ei haittaa vaikka muistamme ja tulkitsemme joitakin asioita toisin.
Ehkä sellainen, jolla on todella läheinen ystävä ("kuin veli tai sisko") jo varhaislapsuudesta saakka, saa saman siltä ystävältään eikä kaipaa sisarusta, mutta itselläni näin läheisiä ja pitkäaikaisia ystäviä ei ole.
Toinen tärkeä syy hankkia useampi lapsi on tullut siitä kun katson mieheni ja hänen vanhempiensa suhdetta. Mies on siis ainoa lapsi. Vanhempansa ovat ladanneet kaikki odotuksensa ja toiveensa (tiedostetut ja tiedostamattomat) ainokaiseensa, joka on hetkittäin meinannut väsyä täyttämään kaikkia niitä. En tarkoita välttämättä ura-, opiskelu- tms. toiveita (vaikka niitäkin miehen kunnianhimoisilla ja korkeakoulutetuilla vanhemmilla on riittänyt), vaan paljon arkisempiakin tilanteita. On hyvä jos lapsia on se kaksi, jakavat sentään näitä odotuksia eikä kaikkea odoteta siltä yhdeltä.
Perhedynamiikkakin on jotenkin tasapuolisempi kun on parillinen luku, ainakin miehen kotona tilanteet on usein olleet kaksi vastaan yksi ja kun mieheni on ollut usein se "yksi", tuntuu sekin aika rankalta. Ok, voihan isommassa perheessäkin joku jäädä toistuvasti ns. yksin ja kärsiä siitä vielä enemmän.
Nämä on tällaisia tunne- ja järkiasioita, ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Paitsi kuunnella itseään. Jos on vahvasti sitä mieltä että lapsiluku on 1...tai jotain muuta, ainoastaan aika voi muuttaa näkökantaa. Toisen mieliksi ei pidä tehdä ratkaisuja. Mietelause - Vaikeudet alkavat siitä kun sanoo "kyllä" vaikka tuntee "ei" - sisältää suuren viisauden.
- Töksäyttelijä
Itse olen ainoa lapsi, ja tuntenut joskus kaipaavani sisaruksia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään argumentti tähän keskusteluun. Mielestäni on aika roisia tehdä uusi lapsi "leikkikaveriksi" sille ensimmäiselle. Muistutettakoon myös, että molemmat kouluampujammekin tulivat vähintään kahden lapsen perheistä, eli ei se sisarusten tehtailu mitään tasapainoista elämää takaa.
- ....................
Aika huono tuo sun kouluampuja vertauksesi...aina löytyy noita ääri/kammotus tapauksia kun ryhdytään hakemalla hakemaan. Mutta olet toki oikeassa, ei pelkästään leikkikaveria kannata rueta tekemään eikä tässä varmaan pelkästään siitä ollutkaan alunperin kyse. Mielestäni kuitenkin naisen kannalta asia on vakavampi koska naisen aika saada toinen lapsi on rajallinen. Mies voi saada lapsia vaikka koko ikänsä. On mieheltä paljon vaadittu ettei nainen halutessaan saisi enää enempää lapsia kun hän itse voi aina muuttaa mielensä vuosienkin päästä.
- JK
V AI NIIN
- mk
Itsellä miehnä puolison kanssa vain yksi lapsi ja aikanaan puoliso ehdotteli toista lasta ja en ollut innostunut ja ollaan sekstailtu melkein viimeiset 15 vuotta ilman ehkäisyä eikä ole tärpännyt ja enempää lapsia en tartte ja tyttäremme melkein 17v ja voiton puolella. Itsellä kanssa sisaruksia muttä ei se mitään kivaa ollut. Lapsemme josku pienempänä kyseli kun ei ole pikkusiatusta niin siihen keksittiin joku hyvä selitys. Lapset maksaa ja tänä vuonna mennyt jo 3000€ lapseen ylimääräistä mutta rahaa se vain on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769