Ei pidä yleistää

Ei pidä yleistää noita pedofilia-tapauksia VL-yhteisön kuuluvien jäsenten osalta. Lukuna sata on järkyttävä määrä. Yksikin on liikaa.

Tapaukset ovat kerättynä kolmenkymmenen vuoden ajalta. Vuotta kohti niitä olisi 3-4 tapausta. Yksikin on edelleen liikaa.

Arviolta VL-miehiä on 10-15000 henkeä. Prosentuaalisesti pedofilia-tapauksia olisi tällöin 0,04%/v (4/10000). Promillekin on liikaa.

Lisäksi useassa tapauksessa sama tekijä on todennäköisesti hyväksikäyttänyt enemmän kuin yhtä uhria.

Emmehän me yleistä, en minä ainakaan, en edes väitettä, että miehen ja naisen on turhaa mennä avioliittoon, koska ne kuitenkin päätyvät avioeroon. Tilastot osoittavat toki karua todellisuutta. Avioliittoja solmittiin 31000 kpl vuonna 2008 ja avioeroja tapahtui 13000 (41%). Ja suurin kärsijä on lapsi. THL:n tilastoissa suurin lasten psyykkisten oireilujen syy on vanhempien avioero.

VL:n piirissä on kautta aikojen ollut myös "roikkujia", jotka ovat tietoisia oikeasta opetuksesta, mutteivat halua noudattaa sitä. Vapahtajan kehoitus on yksiselitteinen: "äläkä enää syntiä silleen tee".

Näiden Juudaitten takia ei pidä leimata koko yhteisöä. Opetus on raamatun mukaista, mutta kaikki eivät halua noudattaa sitä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei pidä yleistää kirjoitti:

Ei pidä yleistää noita pedofilia-tapauksia VL-yhteisön kuuluvien jäsenten osalta. Lukuna sata on järkyttävä määrä. Yksikin on liikaa.

Tapaukset ovat kerättynä kolmenkymmenen vuoden ajalta. Vuotta kohti niitä olisi 3-4 tapausta. Yksikin on edelleen liikaa.

Arviolta VL-miehiä on 10-15000 henkeä. Prosentuaalisesti pedofilia-tapauksia olisi tällöin 0,04%/v (4/10000). Promillekin on liikaa.

Lisäksi useassa tapauksessa sama tekijä on todennäköisesti hyväksikäyttänyt enemmän kuin yhtä uhria.

Emmehän me yleistä, en minä ainakaan, en edes väitettä, että miehen ja naisen on turhaa mennä avioliittoon, koska ne kuitenkin päätyvät avioeroon. Tilastot osoittavat toki karua todellisuutta. Avioliittoja solmittiin 31000 kpl vuonna 2008 ja avioeroja tapahtui 13000 (41%). Ja suurin kärsijä on lapsi. THL:n tilastoissa suurin lasten psyykkisten oireilujen syy on vanhempien avioero.

VL:n piirissä on kautta aikojen ollut myös "roikkujia", jotka ovat tietoisia oikeasta opetuksesta, mutteivat halua noudattaa sitä. Vapahtajan kehoitus on yksiselitteinen: "äläkä enää syntiä silleen tee".

Näiden Juudaitten takia ei pidä leimata koko yhteisöä. Opetus on raamatun mukaista, mutta kaikki eivät halua noudattaa sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu