Olin kesätöissä etelä-amerikassa Bolivialaisella banaaniviljelmällä. Oli melko kuuma päivä. Helpotin nestevajetta juomalla paikallista riisiviinaa kolmen litran kattilasta. Viljelmän omistajan tytär saapui kolisevalla avolava bmwllä paikalle. Hän ryhtyi pesemään autoa tiukka ja niukka toppi päällä ja lyhyet shortsit päällä. Katselin aikani pyllistelyä ja laitoin banaanin sepalukseeni.
Kävelin elvistelemään bmwn viereen. Samassa banaaniini biiloutunut kuristajaboa kietoutui elimeni ympärille!
Ryhdyin taistelemaan boan kanssa kun luodit alkoivat viuhua korvissani. Kapinalliset hyökkäsivät kimppuumme. Sukelsin ojaan piiloon. Metsästä juoksi repaleisessa paidassa ja tiukassa minihameessa kapinallisten johtaja tulipunainen konari käsissään! Hänen valtavat rintansa heiluivat kiihoittaen niin etten muistanut taistella housuissani olevan käärmeen kanssa.
Kapinallisten päällikkö oli kuin Catherine Zeta Jones, mutta miljoona kertaa paremman näköinen. Lisäksi hän oli öljynnyt fitin vartalonsa. Hän ajautui lähitaisteluun Banaani paronin tyttären kanssa joka oli sissipäällikköön verrattuna vielä miljoona kertaa paremman näköinen. Sissipäällikkö ruilautteli konekiväärillään että penkat pöllysi!
Banaaniparonin tytär vastasi tuleen Super Soaker vesipyssyllä joka oli täytetty liukuöljyllä. Sissipäälliköltä luisti konari käsistä ja naiset ajautuivat sylipainiin keskenään. Vaatteet repeytyivät pois. Metsästä syöksyi apuun kuumia sissitipuja ainakin yli kaksikymmentä kappaletta. Kaikki olivat hampaisiin asti aseistautuneita dildoilla ja muilla seksivälineillä. Ja kaikki olivat vielä miljoona kertaa kauniimpia kuin aikaisemmin mainitut naikkoset.
Karmea taistelu alkoi. Tilanomistajan palkka-armeija hyökkäsi sissien kimppuun. Palkka-armeija koostui kolmestakymmenestä lesbo/bi ex-huippumallista joilla kaikilla oli maailman seksikkäimmät uniformut, osa taisi olla tulevia missejäkin ympäri maailmaa.
Siirryimme sisätiloihin taistelemaan. Banaaniparonin autotalli oli täynnä Ferrareita ja Lamborghineja. Naiset lesboilivat autojen päällä kuvauksellisissa asennoissa. Taivaalta kuului pörinää ja pihaan laskeutui kaverini Cessna. Sisällä kaveri ja sen susiruma avokki sekä heidän karmealta haiseva chihuahuansa. Oli aika lähteä Suomeen takaisin.
Jumalauta että otti päähän!!!
Banaaniviljelmällä
Löreen
2
5662
Vastaukset
- Aargh"!
Jumankauta mita schaissee!
Älä vaan kirjota enempää. Kiva
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh422798Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli622147Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit521996- 921831
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411644Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö641275Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise1251205Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j1661195Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun3781135Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.641123