Pari Kansan laulamaa kansansävelmää kasetilta :
http://www.youtube.com/watch?v=IVNxP3XIFr4&feature=related
kaksi kansansävelmää
15
84
Vastaukset
- Pianisssimo
Tapani Kansa lauloi niin kauniisti.Tuossa "Niin minä neitonen sinulle laulan"
säestys ei ollut yhtä hieno kuin laulajan esitys.Se soi liian kovaa ja häiritsi solistin herkkää tulkintaa.- OK.
Ihan nätisti Tapsa laulaa kyllä. Tuon "Niin minä neitonen sinulle laulan" sovitus oli vaan vähän omituinen ja ärsyttävä. Etenkin kuin säestys tosiaan kuului niin häiritsevän kovana lauluun verrattuna.
- ?Juuso
En pitänyt kovin kauniina tätä esitystä. Tulkinta oli liian mahtipontinen, olisi saanut olla herkkyyttä paljon lisää. Heti alusta saakka nenään laulaminen haittasi. Muutamassa kohdassa Tapsan äänen sointi loppuu ja ääneen tulee vuotoa. Laulun lopussa kaksi viimeistä tavua a-ni on siitä hyvä esimerkki.
- Pianisssimo
Minä en huomannut mitään noista seikoista ja olen yksi Tapani Kansan parhaita asiantuntijoita, koska olen hänen kuuntelijansa.
Minulle nuo laulut kuulostivat todella kauniilta ja herkästi esitetyiltä.
Vain sillä on meille hänen kuuntelijoilleen merkitystä. Kyllä täytyy olla raskasta teikäläisen musiikin kuuntelu kun pitää tavu tavulta laulamista analysoida. Tuossa Tapsan laulussa on tunnetta ja tunnelmaa. Se ei oo mitään steriiliä teflontaidetta.
- ?Juuso
Niin, kuuntelin kerran tämän laulun, enkä "tavu tavulta". Ero sinuun Justiinaxiin, että pystyn kuulemaan asioita, koska ymmärrän musiikista ja laulamisesta enemmän kuin sinä. Ethän väitä, että kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä analysoimaan musiikkia? Ei sekään, Pianissimo, että olet Tapani Kansan kuulija osoita mitään- ihan älytön väite. Pikemminkin päinvastoin- mitä enemmän kuuntelet "vain" Kansaa, etkä muita, eli parempia laulajia, sen vähemmän kuulet hänen virheitään.
Ed.mainitusta laulusta olen kuullut paljon parempia esityksiä, itsekin laulan sen paremmin kuin Kansa.- Pianisssimo
Täytyy myöntää ,että olen joskus kuunnellut joitakin muitakin laulajia.
Pidän edelleen Tapani Kansan lauluista, laulamisesta, esiintymisestä.
Saattaa olla, että minä ja monet muut hänen kuulijansa kuulevat ja kokevat sellaista, mitä sinä kysymysmerkkiJuuso et kykene kuulemaan.
Musiikkia ei ole pakko ymmärtää, ymmärrätkö?
Muuten nimimerkkini on Pianisssimo, tarkkuutta kolme s:ää. - Oik.koht
Pianisssimo kirjoitti:
Täytyy myöntää ,että olen joskus kuunnellut joitakin muitakin laulajia.
Pidän edelleen Tapani Kansan lauluista, laulamisesta, esiintymisestä.
Saattaa olla, että minä ja monet muut hänen kuulijansa kuulevat ja kokevat sellaista, mitä sinä kysymysmerkkiJuuso et kykene kuulemaan.
Musiikkia ei ole pakko ymmärtää, ymmärrätkö?
Muuten nimimerkkini on Pianisssimo, tarkkuutta kolme s:ää.Muistathan Pianisssimo mainita myös Justiinax nimimerkille miten nimimerkkisi kirjoitetaan? Hän kirjoitti sen väärin.
- ettäsillleen
Pianisssimo kirjoitti:
Täytyy myöntää ,että olen joskus kuunnellut joitakin muitakin laulajia.
Pidän edelleen Tapani Kansan lauluista, laulamisesta, esiintymisestä.
Saattaa olla, että minä ja monet muut hänen kuulijansa kuulevat ja kokevat sellaista, mitä sinä kysymysmerkkiJuuso et kykene kuulemaan.
Musiikkia ei ole pakko ymmärtää, ymmärrätkö?
Muuten nimimerkkini on Pianisssimo, tarkkuutta kolme s:ää.Miten olisi pilkunnusssija?
"pystyn kuulemaan asioita, koska ymmärrän musiikista ja laulamisesta enemmän kuin sinä."
Voi voi... Itseään on hyvä kehua. Ei muuta voi tommoselle pölvästille sanoa. eikä Pianissimo tai kukaan muukaan oo täällä väittänyt kuuntelevansa "vain" Tapsaa. Kyllä mäkin kuuntelen hyvinkin laajasti eri tyylilajien musiikkia ja laulajia. Tapsa vaan kaikista kuulemistani miellyttää mua eniten.
"...itsekin laulan sen paremmin kuin Kansa. " HAHHAA! Niin varmaan laulatkin. Sopii laittaa näytettä kuultavaksisitten tänne veisuustasi.- ?Juuso
Olen ammattilaulaja ja esiinnyn julkisesti, konsertein ja eri tilaisuuksissa. Minulle ovat tulleet kuulijat sanomaan: en ole kuullut koskaan noin hienoa ääntä, harvoin kuulee noin hienoa laulua. Alakoulun opettaja sanoi muistavansa minut, koska ei ollut eikä vieläkään ole kuullut niin kaunisväristä ääntä oppilallaan.
Huom. nämä ovat muiden sanomia, en kehu itseäni.
Se että sanon laulavani kyseisen laulun paremmin kuin Kansa, ei ole mitään ihmeellistä. Suomessa on tuhansia laulajia, jotka pystyvät samaan.- Juuso-parka
Taidatkin olla kateellinene ja katkera kun sinusta ei erinomaisuudestasi huolimatta ole tullut kuuluisaa laulajaa ja Tapanista on.
- Ei täydellinen itse
Juuso-parka kirjoitti:
Taidatkin olla kateellinene ja katkera kun sinusta ei erinomaisuudestasi huolimatta ole tullut kuuluisaa laulajaa ja Tapanista on.
Kaikki jotka arvostelevat Tapsaa ovat kateellisia ja katkeria. Tapani Kansa on laulajana ja ihmisenä täydellinen, eikä hänessä ole arvosteltavaa.
- voi tätä suoli24:ää
Provosoiva viesti keskimääräistä heikkolahjaisemmalta ihmiseltä. Älkää ottako ihmiset tällaisten keittiödiivojen letkauksia tosissanne. Kyllä se kateus loppuu viimeistään haudassa.
Itse esityksestä: se on ajalta, jolloin Kansan ääni ei ollut vielä kypsimmillään. Siitä huolimatta kansansävelmät sopivat hänen äänialalleen varsin mainiosti. Olisi hauskaa kuulla Tapanin laulavan Itkevän huilun.
- Ei ei ei näin
Tapsuliinin esitys on heikko, naismainen äänenkäyttö, yliteatraalinen, vinkuva. Yksinkertaistettuna myötähäpeää herättävä. Hänestä tykkäävät ovat yhtä lahjattomia kuin esikuvansakin. Surullista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 686812
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636793Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1475448Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504483En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204089Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53660- 373238
- 283163
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris752779Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402259