Kysykää suoraan kiinnostaako

toiminut nainen

On todennäköistä, että juuri se henkilö, josta olet kiinnostunut, ei ole kiinnostunut sinusta. Kannattaa kuitenkin kysyä asiaa suoraan, jos joutuu tätä asiaa murehtimaan. On varmaankin kiva kuvitella omassa päässään kaikennäköistä, mutta joskus näkee jotain muuta mitä oikeasti on.

Jotkut miehet flirttailevat kaikkien kanssa ja he toimivat naisten kanssa siten, kun nainen olisi ainoa ihana henkilö maailmassa. Nämä miehet ovatkin haluttuja, mutta eivät välttämättä halua sitoutua. En sano sitä, ettäkö en itsekään koskaan flirttailisi, vaan teen sitä aina silloin tällöin. Joskus on kuitenkin vaikea erottaa toisistaan flirttailu ja kiinnostus.

Itse kysyin mieheltä asiaa suoraan. Mies antoi kohteliaat pakit eikä minun tarvitse enää murehtia asiaa. Kyseessä pieni ihastus ja mielenkiinto toista kohtaan siis. Olemme tuttavia/kavereita joten tulemme näkemään edelleen silloin tällöin. Itseäni ei nolota eikä mitään tällaista, koska tiedän olevani kuitenkin hyvä saalis. Ei tässä muuta kuin uutta mielenkiintoa herättävää miestä etsimään! Ihastun harvoin joten sitä saa kyllä odottaa, mutta eiköhän se jostain ilmaannu.

26

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri näin :)

      Hieno viesti upealta naiselta :)
      Noin pitää menetellä ja nyt kun elämme tasa-arvon aikaa niin tuommoinen on sallittaa ja monesta miehestä todella imartelevaa. ;)

      Oikein mukavaa kevättä ja kesää kirjoittalle :)

      t:Mies

    • juuri näin

      Näinhän se on ja siksi en enää lähestykkään häntä. Varmaan tykkää kaikista naisista tasapuolisesti.

    • Keskenkasvuiseksi...

      Olipa niin aikuista, niin aikuista! Namm! Namm! :D

      • ..ja

        MAISKIS ;) tämä mies todella tykkää kaikista. oikee keräilijähemmo :o


      • loooooooool
        ..ja kirjoitti:

        MAISKIS ;) tämä mies todella tykkää kaikista. oikee keräilijähemmo :o

        ai se "russel crowe"???


      • omg!!!!!!!!!!!
        loooooooool kirjoitti:

        ai se "russel crowe"???

        juurikin samasta puhumma :(


    • Hyvä krijoitus!

      "Jotkut miehet flirttailevat kaikkien kanssa ja he toimivat naisten kanssa siten, kun nainen olisi ainoa ihana henkilö maailmassa."

      Ja tuohan on pitkälti se syy miksi naiset ihastuvat, koska saavat tuntea itsensä vallan ainutlaatuisiksi - hetken verran. Miestä tietysti imartelee saada huomiota eri naisilta :-D

      • suo siellä

        Mutta sitä seurannee yhtä suuri pettymys naisen hahmottaessa, että joka toinen vastaantuleva nainen voi aivan yhtä hyvin olla se ihmeellinen ja ainutlaatuinen mielisteltävä.


      • vetelä täällä
        suo siellä kirjoitti:

        Mutta sitä seurannee yhtä suuri pettymys naisen hahmottaessa, että joka toinen vastaantuleva nainen voi aivan yhtä hyvin olla se ihmeellinen ja ainutlaatuinen mielisteltävä.

        Kun kaikki ovat ainutlaatuisia, sitä ei ole kukaan.


    • Suoraa puhetta, jees

      Miehenä toimin täsmälleen samoin.
      Toki tunteita on edelleen, mutta paljon helpotti kun sai asian selville edes ettei toista kiinnosta.

      Ehdottomasti komppaan!

    • --------------------

      Kannattaa tosiaan kysyä, ihmettelen vaan mitä täällä vielä roikun.

      Tuntuu kuin se toinenkin roikkuisi, siitä taitaa olla kyse.

    • usko tai älä

      Flirtti on flirttiä, eikä flirttiä pidä sotkea aikuisten oikeisiin tunteisiin.

      • 1 kysymys

        Mietityttää vaan se, että jos on kyse varatusta flirttaajasta, mahtaako "oma" nainen saada tuntea itseään ainoaksi naiseksi maailmassa. Kertokaa miehet, jotka flirttaatte ko tavalla.


      • taitolaji
        1 kysymys kirjoitti:

        Mietityttää vaan se, että jos on kyse varatusta flirttaajasta, mahtaako "oma" nainen saada tuntea itseään ainoaksi naiseksi maailmassa. Kertokaa miehet, jotka flirttaatte ko tavalla.

        Omaa naista huvittaa suuresti flirtin kohteina olevien naisten suhtautuminen flirttiin ja flirttailevaan mieheen. Flirttailu on aika tuntematon taitolaji ja se käsitetään monella tavalla väärin.


      • seli seli
        taitolaji kirjoitti:

        Omaa naista huvittaa suuresti flirtin kohteina olevien naisten suhtautuminen flirttiin ja flirttailevaan mieheen. Flirttailu on aika tuntematon taitolaji ja se käsitetään monella tavalla väärin.

        Ja monet omasta mielestään taitavat flirttailijat ovat tosiasiassa itsekkäitä hyväksikäyttäjiä, jotka vain pönkittävät omaa egoaan ja testaavat vieläkö löytyy viehätysvoimaa, vaikka varattuna ollaankin...


      • olet uniikki, pirjo
        seli seli kirjoitti:

        Ja monet omasta mielestään taitavat flirttailijat ovat tosiasiassa itsekkäitä hyväksikäyttäjiä, jotka vain pönkittävät omaa egoaan ja testaavat vieläkö löytyy viehätysvoimaa, vaikka varattuna ollaankin...

        Tuleehan siinä taitavaksi, jos harjoittelee jokaisen mäkkärinmyyjän kanssa :-)


    • Kaunista kesää

      Pieni flirtti on vain piristävää. Joskus vain käy niin köpelösti, että toinen ihastuu. Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että se suu auki ja kakaisee asiansa. Tietää missä mennään. Kyllä ne tunteet voivat silti jäädä kauniina sisimpään, mutta eipähän jää ainakaan harhoihin ja luulotteluihin.

    • hah,sulle.

      Sulla T on taitolaji esiintyä miehenä.

      • taas näitä

        Eli viestin taitolaji kirjoittaja on mielestäsi nainen?
        Naisen nimi alkaa T:llä ja sinä tunnetkin tuon naisen?
        Kerro toki lisää, tilaahan riittää :-)


    • sadepäivä.

      Tyylistä Lyyli tunnetaan.

      • terveydeksi.

        Ainakin tuo hah,haa Lyyli.


      • hah,haa.

        Oletko paljonkin vieraillut huuhaapalstalla viime aikoina?


    • että näin

      Mun ei tarvitse keneltäkään mitään kysellä. En kiinnosta ketään minkään vertaa. Ei kannata turhan takia itseään mennä nolaamaan. Jos mies jostain naisesta kiinnostunut niin kyllä hän sen aloitteen tekee lähestymiseen.

    • kaduttaa..

      On se hyvä et sä sait ees kohteliaat pakit. Mä tein myös aloitteen ja ei käynyt ihan samalla tavalla : /

      • tulevaisuus odottaa

        Ei kannata katua, hienoa kun teit! Epätoivottukin vastaus - tai tapa antaa se vastaus - on parempi itsellesi kuin katteettomassa unelmahötössä makaaminen. Nyt tiedät, ja on aika nollata kello.


    • ratkaisupian

      Joo, naisena komppaan tätä. Tää kirjoitus rohkaisi, että minun pitää nyt kakasta tälle miehelle kysymys.,. jollakin tavalla. Oon ihastunut yhteen ruskeasilmäiseen mieheen, mutta saattaa todella olla siten, että tämä mies on
      1. ystävällinen
      2. nauttii pienestä flirtistä

      ja on vain kaveri. Tietenkin minua se haittaisi alussa, mutta pääsisinpähän siitä, että pitää koko ajan miettiä, onko se minusta kiinnostunut vai ei.. Ja jos se on kiinnostunut, niin sittenhän sitä voi jo alkaa miettimään seurustelua. Mutta tosiaan, olisi helpotus kuulla vaikka sitten se, että kiinnostusta ei ole, kuin harhailla omassa mielessään ja pohtia ratkaisua..

      Ja saalis olen minäkin. ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe