Hänellä on arvet laihoissa ranteissaan
ja tatuoitu olkapää
Tummien lasien taa piilottelee
raukka ristejä silmissään
Hän on jo lapsena langennut
ja nuoruutensa valvonut
ja vanhuuttaan nyt vihaten, kulkee eksyneenä
kuin lajinsa viimeinen
Hän syntyi sinne, missä pienet tytöt
liian nopeasti vanhenee
Sinne, missä pelko silmissään
kansa Herran sanaa kuuntelee
Siellä miehet oppii miehiksi
ja naiset opetetaan nöyrtymään
kun Ladan hikisillä takapenkeillä
niiden unelmilta siivet revitään
Tyttö etelän kaipuu silmissään
syntyi alle tähtien pohjoisten
ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään
hän tahtoi lentää kuin lajinsa viimeinen
Hän kertoo tarinoita itsemurhasta insestiin,
Tukholmasta, viinasta, kamasta,
miehistä ja rahasta ja kaikesta paskasta
joista etsin muka vapautta
kunnes eräänä iltana
Göteborgissa pienellä kujalla
ja lasisilla silmillään tuijotti lumisadetta
ja kun maa muuttui valkeaksi
hän muuttui vanhaksi, hän repi ranteensa auki
ja lumeen kirjaimin punaisiin, nimensä kirjoitti
Tyttö etelän kaipuu silmissään
syntyi alle tähtien pohjoisten
ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään
nyt hän lentäen lähtee kuin lajinsa viimeinen
Sinä aamuna kun hän heräsi
sairaalassa, sidottuna selälleen
ja seiniä valkoisia katseli
eikä tuntenut enää siipiään
oli kiinni saanut raaka tuuli idästä
joka tanssittaa vanhoja luurankoja
ja nyt ne pirut pyörii nyt hänen silmissään,
ei kestä niitä selvänä katsella.
Tyttö etelän kaipuu silmissään
täällä alla tähtien pohjoisten
ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään
nyt hän ristinsä raahaa kuin lajinsa viimeinen
ja tatuoitu olkapää
Tummien lasien taa piilottelee
raukka ristejä silmissään
Hän on jo lapsena langennut
ja nuoruutensa valvonut
ja vanhuuttaan nyt vihaten, kulkee eksyneenä
kuin lajinsa viimeinen
Hän syntyi sinne, missä pienet tytöt
liian nopeasti vanhenee
Sinne, missä pelko silmissään
kansa Herran sanaa kuuntelee
Siellä miehet oppii miehiksi
ja naiset opetetaan nöyrtymään
kun Ladan hikisillä takapenkeillä
niiden unelmilta siivet revitään
Tyttö etelän kaipuu silmissään
syntyi alle tähtien pohjoisten
ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään
hän tahtoi lentää kuin lajinsa viimeinen
Hän kertoo tarinoita itsemurhasta insestiin,
Tukholmasta, viinasta, kamasta,
miehistä ja rahasta ja kaikesta paskasta
joista etsin muka vapautta
kunnes eräänä iltana
Göteborgissa pienellä kujalla
ja lasisilla silmillään tuijotti lumisadetta
ja kun maa muuttui valkeaksi
hän muuttui vanhaksi, hän repi ranteensa auki
ja lumeen kirjaimin punaisiin, nimensä kirjoitti
Tyttö etelän kaipuu silmissään
syntyi alle tähtien pohjoisten
ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään
nyt hän lentäen lähtee kuin lajinsa viimeinen
Sinä aamuna kun hän heräsi
sairaalassa, sidottuna selälleen
ja seiniä valkoisia katseli
eikä tuntenut enää siipiään
oli kiinni saanut raaka tuuli idästä
joka tanssittaa vanhoja luurankoja
ja nyt ne pirut pyörii nyt hänen silmissään,
ei kestä niitä selvänä katsella.
Tyttö etelän kaipuu silmissään
täällä alla tähtien pohjoisten
ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään
nyt hän ristinsä raahaa kuin lajinsa viimeinen
Vastaukset 3
Vanhimmat
No ompa draamaa!
Tämän draaman on kirjoittanut muusikko nimeltä Juha Lehti, ja se kertoo eräästä hänen tuntemastaan naisesta, joka oli lähtöisin pohjanmaalaisesta lestadiolaiskodista, mutta joka päätyi viiltämään ranteensa auki göteborgilaisessa lähiössä Ruotsissa.
You Tubestakin, kun osaa etsiä! :D