näillä vötkylä-penkeillä on mitä on laitettu pitkin kauppalan teitä?Joutaako ne tuulipukuhemmot istumaan niissä ollenkaan!
Mikä virka
kauppala.fi
12158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei mitään vötkylä-penkkejä.
Nyt näyttää yleisilme paljon valoisammalta. Kunhan kesälomalaiset tulevat, on hauska istahtaa penkeille rupattelemaan ja kertomaan kuulumisia.
Käyttäkää myös Kahvila Karnevaalia, se on mitä mainoin kohtauspaikka.
Kesä on tullut ja on ihanaa. lehdet puissa ja näyttävät nuo uudet koivutulokkaatkin olevan ihan elossa, mitä ajellessani olen huomannut.
Odotetaan yksi 10 vuotta, niin onpa kaunis keskusta.
Ja kesäillan tapahtumat, joita ovat suunnitelleet uudelle torille. Se on nyt keskeinen paikka. On lisäksi noita reunatoreja, joissa on myös hyvä tuoda myytävää esille.
Ei ku ollaan iloisia ja tyytyväisiä tällaiseen menoon.
Sitten, kun kukat vielä levitellään ympäriinsä, niin kyllä kelpaa.
10 vuotta. Hah. Ei ole koko kylää enää silloin. Eikä nuo koivunrimpulat kauaa elä kunhan kylän jurpot pääsevät vauhtiin jonkin kapakkaillan jälkeen.
mitäs pullistelua tämä on. Faktaa, faktaa, jos pyhäjärviset ymmärtävät positiivisesta asenteesta yleensä mitään????
Onpa sinulla, joka edellisen viestin kirjoitit, paha olo itsessäsi-- kai!!
5 vuotta eteenpäin koko kylää ei enää ole!
ruppesko se taas popittaan.-- vai mikä nyt mättää??
Hyvä että penkit saatiin. Kylläpä on vaikkapa vanhusten mukava lepuuttaa jalkojaan kauppareissulla, tätähän ei kaikki tuulipukukirjoittelijat ymmärrä. Paukut loppuu kesken.
just niin, väki vanhenee ja vähenee,,,kylä hiipuu pois.
Eiköhän toikin raha olisi menny parempaan tarkoitukseen kuin johonkin penkkeihin!!!Paukkuja saa myös kaupasta.
Kyllä ne penkit on tarpeellisia. Kyllä niihin voi tavallinen veronmaksaja hyvillä mielin istahtaa lepäilemään, toki kuka vaan saa istua.
Katselkaapa sitten ettei nuoriso pääse niitä rikkomaan, kännykällä kuva ja lasku kaupungilta,mm. näin meidän yhteisiä verorahoja käytetään ja oikeaan kohteeseen. Jep.
hellurei joo minäpä näin että yksi vötkylä istu penkillä,,,,,jos yksikin vötkylä saadaan nousemaan maasta ylös penkille niin ne ovat tulleet tarpeeseen.
Olisit ottanna valokuvan aidosta vötkylästä,jos muka bongasit parhaaseen työaikaan tämmösen penkin kuluttajan.On tulossa kuulemma LAGUUNA-JAKKARA ensi kesäksi on kuulemma hulppee näky kertoivat hevostoimistolla eilen.
Monelta sulla Kimmo alkaa työt???