Veneily Helsinki - Pellinki akselilla

Kuinka helppo Helsingistä itäänpäin lähdettäessä on löytää rantautumiskelpoisia, turvallisia, luvallisia viettä aikaa veneessä maisemia ja luontoa ihallen? Jopa hieman rannan luontoon tutustuen lasten kanssa.

Joskus toki hieman varustellumpi paikka puuceineen ja makkaranpaistopaikkoineenkin toimii.

Referenssinä itselläni Saimaa ja sen Norppapaikat (Pidä saaristo siistinä) ja lukuisat saarenkolot, joissa muita veneitä ei juuri näy eikä ketään kiinnosta, jos vaikka samassa paikassa aurinkoisen viikonlopun kelluskelee ja uiskentelee.

Pari opusta aiheesta olen hankkinut ja nettisivujakin katsellut, mutta ei mitenkään erityisen monipuoliselta tarjonta näytä. Näistä ei kuitenkaan ihan todellista kuvaa varsinkaan retkisatamista ja "jokamiehenoikeus" rannoista saa.

Moni kuitenkin kehuu Helsinginkin veneilymahdollisuuksia. Tarkoitetaanko tällä sitten vähän laajempaa liikkumasädettä? Yksityisien rantojen määrästäkin aina jotain kuulee.
111495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ainakin hyvien tietoliikenneyhteyksien avulla voisi vilkaista tuota Liikenteen turvallisuusviraston veneretkipalvelua osoitteessa: www.veneretki.fi jossa on retken valmistelussa auttavaa tavaraa -kuvaa ja tietoa.Palvelu on maksuton.

Äänestä

jos tarkoitat enemmän luonnonsatamia kysymykselläsi, niin koita www.retkeilysaaret.fi

Äänestä

Kaivokari,Tallholmen(vantaan saari),Pirttisaareen taitaa nykyään päästä,kaunissaari varauksin,äxskär(hieno paikka)

Äänestä
  • Taisi se viimeinen tarkoittaa Äggskäriä siellä Pellingin puolessa Äggskärin selällä.

    Tosijuttu on, että vapaita paikkoja Stadin lähellä on niukalti, useimmat suojaiset satamat ovat mökkirantoja tai seurojen tukikohtia. Ulompana olevat kalliosaaret ovat mielenkiintoisia retkikohteita, mutta tuskin juuri viikonlopun viettoon innostavat aika suojattomina. Voihan vaikka Märaskrinilla käydä kaivelemassa tykkipoteroiksi louhittujen kolojen seinämistä puolijalokiviä, granaatteja. Kuitenkin jo hyvän viikonloppukohteen takia johonkin seuraan liittyminen kannattaa.

    Äänestä

  • olisko toi? kirjoitti:

    Taisi se viimeinen tarkoittaa Äggskäriä siellä Pellingin puolessa Äggskärin selällä.

    Tosijuttu on, että vapaita paikkoja Stadin lähellä on niukalti, useimmat suojaiset satamat ovat mökkirantoja tai seurojen tukikohtia. Ulompana olevat kalliosaaret ovat mielenkiintoisia retkikohteita, mutta tuskin juuri viikonlopun viettoon innostavat aika suojattomina. Voihan vaikka Märaskrinilla käydä kaivelemassa tykkipoteroiksi louhittujen kolojen seinämistä puolijalokiviä, granaatteja. Kuitenkin jo hyvän viikonloppukohteen takia johonkin seuraan liittyminen kannattaa.

    Tällaisen mielikuvan ole itsekin saanut. Kyllä saunapaikkakin toimii osaltaan, mutta toivon sellaisia olosuhteita, että rannasta lähtiessä ei vielä varmasti tiedä mihin päättää rantautua.

    Äänestä

  • Masa__ kirjoitti:

    Tällaisen mielikuvan ole itsekin saanut. Kyllä saunapaikkakin toimii osaltaan, mutta toivon sellaisia olosuhteita, että rannasta lähtiessä ei vielä varmasti tiedä mihin päättää rantautua.

    mä oon ihan pihalla mistä saunoista puhutte, mutta mielestäni helsingin edustalla on hyvin saaria joihin voi rantautua ja useimmat vielä sellaisia, että illakksi väki poistuu paikalta, joten yöpyä saa rauhassa.

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Tarkoitin tässä venekerhojen saunoja. Saunomismahdollisuus onkin ihan hyvä syy kuulua venekerhoon.

    Juuri tällaiseen ristiriidan huomaan näkemyksissä Helsingin lähiveneilyn suhteen. Toisen mielestä Helsingissä on hyvät puitteet ja toisen mielestä ei niin hyvät. Vaikuttaakohan siihen se, että mihin on tottunut, hakeeko iltareissua vai yöreissua, minkälaisella veneellä liikkuu jne.

    Näkökulmaeroja siis ja sitä, että onko muualla veneillyt.

    Ei kai auta muu kuin pistää vene veteen Helsingissä ja alkaa katselemaan paikkoja.

    Äänestä

Skogsholmen Sipoonselän luoteisosassa, hyvä laituri koillispuolella, mahtava ja erikoinen luonto. Mökki saarella on yhden yhdistyksen vuokraama, mutta saari on kaupungin.

Äänestä
  • mitähän syväys skoghsholmenissa? syväys 1.5 purkkarillamme, uskaltaakohan rantautua :S ?

    Äänestä

Kyllähän Helsingin lähistöllä ( -30NM) löytyy hyviä satamapaikkoja vaikka kuinka paljon, maksullisisa ja maksuttomia, palveluilla ja ilman. Suurin rajoite purjeveneilijälle on useimpien retkisatamien syväys, niihin kun ei parin metrin syväyksellä pääse. Esimerkiksi tässäkin ketjussa linkitetyn Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen sinänsä hienoista paikoista suurin osa on köliveneilijän ulottumattomissa. Kannattaa myös katsella Espoon kaupungin sivuja, Espoon saaristosta löytyy monia hienoja paikkoja joihin puolentoista metrin syväyksellä pääsee hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Masa__ kirjoitti:

Kuinka helppo Helsingistä itäänpäin lähdettäessä on löytää rantautumiskelpoisia, turvallisia, luvallisia viettä aikaa veneessä maisemia ja luontoa ihallen? Jopa hieman rannan luontoon tutustuen lasten kanssa.

Joskus toki hieman varustellumpi paikka puuceineen ja makkaranpaistopaikkoineenkin toimii.

Referenssinä itselläni Saimaa ja sen Norppapaikat (Pidä saaristo siistinä) ja lukuisat saarenkolot, joissa muita veneitä ei juuri näy eikä ketään kiinnosta, jos vaikka samassa paikassa aurinkoisen viikonlopun kelluskelee ja uiskentelee.

Pari opusta aiheesta olen hankkinut ja nettisivujakin katsellut, mutta ei mitenkään erityisen monipuoliselta tarjonta näytä. Näistä ei kuitenkaan ihan todellista kuvaa varsinkaan retkisatamista ja "jokamiehenoikeus" rannoista saa.

Moni kuitenkin kehuu Helsinginkin veneilymahdollisuuksia. Tarkoitetaanko tällä sitten vähän laajempaa liikkumasädettä? Yksityisien rantojen määrästäkin aina jotain kuulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu