Torin kulmalla

On se nyt kumma juttu kun ei mikään saa olla nykyaikana rauhassa ja taas kerran ovat nuoriso menny ja sotkenu torin puhelinkioskin.Selvästi oli virtsaa lattialla,oksennettu ja puhelinluettelo töhritty rumilla kuvilla sekä sivuja irti.Keväällä oli koko luuri kiskaistu irti kun kävin yrittämässä sukulaisille soittamaan ja pääsiäistä toivottamaan.Mikä kumma tuota nuorisoa vaivaa kun yleisöpuhelimetkin pitää rikkoa tai sotata?Ajatelkaas ny jos ampulanssia tai poliisia pitää soitella ja luurikin viety niin onkos se sitten kivaa kun apua ei voi hälyyttää?
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sama juttu oli eilen Lidlissä: kolme alle mopoikäistä melusi, huuteli, roikkui hyllyissä ja häiriköi kaikin tavoin sekä muita asiakkaita että myyjiä.

Yksi näistä pojista oli lihava porsaan näköinen, toinen hoikka tummatukkainen, jonka etunimi alkoi B:llä ja kolmas mölyapina oli vaaleatukkainen hoikka ja pienikokoinen.

Mietin vaan minkälaisia näiden poikien vanhemmat ovat, jostainhan se malli tulee.

Äänestä

Eli oliko niin kuin pystyynnostettu sika?
Minä olen ainakin saanut nuo alaikäiset rauhoittumaan siellä Lidlissä ihan vain äänekkäästi röyhtäisemällä. Jokainen on jäänyt äimistelemään leipäläpi ymmyrkäisenä.
Eli ei mitään tiukkailmeistä paheksuntaa.

Äänestä

Noita räkäisiä lihavia finninaamaisia ällötyksiä on joka helkkarin kaupan nurkalla. Vedetään purkkikaupalla energiajuomaa niin perät leviää. Sitten kun ollaan kofeiinipiikeissä niin käyttäydytään kuin apinat viidakossa,eikä millään ole väliä. Ihan kokemuksesta voin todeta ettei näiden vanhempia kiinnosta missä kakarat ovat kun taitavat itse olla myös hunningolla.

Äänestä
  • haista sinä hinttari vittu ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ennen noin kirjoitti:

On se nyt kumma juttu kun ei mikään saa olla nykyaikana rauhassa ja taas kerran ovat nuoriso menny ja sotkenu torin puhelinkioskin.Selvästi oli virtsaa lattialla,oksennettu ja puhelinluettelo töhritty rumilla kuvilla sekä sivuja irti.Keväällä oli koko luuri kiskaistu irti kun kävin yrittämässä sukulaisille soittamaan ja pääsiäistä toivottamaan.Mikä kumma tuota nuorisoa vaivaa kun yleisöpuhelimetkin pitää rikkoa tai sotata?Ajatelkaas ny jos ampulanssia tai poliisia pitää soitella ja luurikin viety niin onkos se sitten kivaa kun apua ei voi hälyyttää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu