Mikä minulla on?

Kysymys...

Eli tällaista on jatkunut syksystä 2009 asti: toinen sierain aina enemmän tai vähemmän tukossa, välillä vaihtaa puolta. Toisesta aukosta ilma kulkee normaalisti. Urheilu helpottaa vaivaa, tosin limaa tuntuu erittyvät luonnottoman paljon. Aamuisin sitä tulee kuin paineella ulos kun niistää, mutta tukkoisuus jää. Usein tulee paksua limaa, jota voi venyttää. Se on kuin kiisselissä niitä läpinäkyviä perunajauhopaakkuja, jos tiedätte mistä puhun.

Ennen tätä tukkoisuutta minulla ei ollut mitään ongelmia hengityksen kanssa. Minulla oli kesällä 2009 keuhkoputken, tai poskiontelontulehdus josta voin sanoa tukkoisuuden lähteneen liikkeelle. Oloni on myös ollut koko ajan väsyneempi tämän taudin (?) aikana, en tiedä johtuuko siitä. Nieleskelen myös jatkuvasti koska kurkussa tuntuu jotain liikkuvan, en tiedä onko joku ihopoimu tai onko sitten sitkeää limaa kun ei tahdo irrota sieltä. En tunne keuhkojen kapasiteetissa tapahtuneen laskua, vaan ehkä jopa päinvastoin. Urheilen kovasti. En tiedä mahdollisista homeista täällä, mutta oire alkoikin toisessa paikassa kuin kotonani. Juon myös paljon colajuomia, mutta tällä ei liene vaikutusta?

Eli mitä luulette, oliko tämän oireen alkuperäinen aiheuttaja se tulehdustauti vai puhkesiko allergia/astma yhtäkkiä, noin viikossa? Olen myös epäillyt, että nenän kanavat ovat liian ahtaat sillä niitä venyttämällä saa ilmaa kulkemaan paremmin. Entä siis poskiontelo-, kyynelkanava-, otsaontelo-oireet yms? Käyn lääkärissä piakkoin mutta olisi kiva tietää jo jotain niin ei tule yllätyksenä..

Kiitos avusta etukäteen!

5

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mulla myös!

      Mulla on ollu samanlaista vaivaa, nenä siis tukossa vvähän väliä.. en osannut edes aavistaa ennenkuin lääkäri katsoi nenääni ja sanoi että on toinen sierain on paljon ahtaampi kuin toinen, että röntgen pitäisi ottaa. että nuhailu voi johtua myös siitä.ja totesi myös keuhkokipujeni voivan johtua tulehduksesta joka ilmeisesti pesii ahtaan kanavan takia? lääkäri oli siis tämän alan spesialisti--

    • mene lääkäriin

      Vaikuttaa tutulta. Minulla on jatkuva allerginen nuha ja nenään kasvaa polyyppeja. Vain kortisoni ja polyyppinen poisto auttaa.

    • Polyfoni

      Joo samanlaista ongelmaa nenän kanssa ja syy on polyypeissä, jotka tahtovat uusiutua aina uudestaan, hoitokeinona käyttänyt suolakannuhuuhtelua johon lisään vielllä sen mitallisen ruokasoodaa (jostain luin että auttaisi polyypien kanssa) flixonase sumute käytössä jatkuvasti, samoin antihistamiini, olen myös nyt syönyt sinuswars13 merkkistä netistä saatavaa homeopaatista tuotetta jonka pitäsisi vähentää polyypeja, kauheasti ei tunnu auttavan mikään noista täysin ainakaan poistamaan onglemaa, mutta luulen että vähentää polyypien kasvua ja uusien syntymistä kylläkin.

    • poskipossu

      Ei ole nenässä mitään vikaa, mutta poskiontelotulehdukset alkoivat vuoden 2009 lopussa. Ei ole allergiaa. Aina vain jatkuu samalla puolella. Nasonexia käytän ja huuhtelen joskus - ei mitään juurikaan lähde. Keuhkoissa on myös pientä vikaa.

      Se oli sikainfluaikaa, kun poskarit alkoivat. Lieneekö semmoinen iskenyt, vaikken mitään flunssaa huomannut. Nivelvaivoja oli ja sitten sydän otti nokkiinsa ym.

    • oma kokemus joskus

      Mulla oli tollasta kans ja siihen auttoi työpaikan vaihto. Entinen työpaikka oli sisäilmaltaan huono ja jatkuva tukkoisuus kroonistui kunnes alkoi koko ajan poskiontelotulehdus ja sitten antibioottikuurien sarjat... Ei mitään järkeä ja lääkäri ei tiennyt syytä, kunnes lopulta kysyi, että onko teillä työssä tai kotona huono tunkkainen ilma, onko jotain outoja hajuja tai meneekö nenä aina tietyssä paikassa tukkoon... Töissä oli ummehtunut maakellarimainen haju ja siltä kuulemma haisee jotkut homeet... Se riitti minulle tiedoksi vaihdoin työpaikkaa. Sittenpä loppui yhtäkkiä ne poskiontelotulehduksetkin. Olin jo syönyt monta antibioottia poskionteloitten takia. Sen jälkeen en ole syönyt poskionteloiden takia kertaakaan kun lähdin. Tämä joskus yli 10 vuotta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      625
      2389
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1026
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      925
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      653
    Aihe