Minkä vuoden raamatun käännöstä lestadiolaiset käyttävät ja miksi? Jotkut sitaatit näyttävät olevan vanhahtavaa kieltä.
Mikä käännös?
Napo
13704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ainakin el ja vl käyttävät tavallisimmin vuoden 1776 suomalaista käännöstä. Perusteluina on että se on oikeimmin käännetty. Minusta kuitenkin tuntuu, että 1936/38-käännös on oikeasti tarkempi kuin 1776, ja sitä paitsi se on ymmärrettävämpää kieltä. 1992-käännös on hyvää suomea, mutta luonteeltaan se on kääntäjien varsin vapaata tulkintaa, eikä kovinkaan suoraa käännöstä, joten lukija on paljon riippuvaisempi kääntäjien tulkinnoista kuin vanhempia käännöksiä käytettäessä.
Myös muitakin käännöksiä käytetään jossain määrin. Ja varsinkin yksityisessä käytössä muut käännökset ovat erittäin tavallisia.
Ruotsiksi käytetään esikoislestadiolaisuudessa Karl XII käännöstä, joka on vuodelta 1703.
Osaatko kertoa uusimmasta käännöksestä hyvän esimerkin, joka on pahasti tulkittu alkuperäisen sanoman vastaisesti?
Kun nyt tänne palstalle löysin, avaan sanaisen arkkuni myös tähän.
Napo:"Osaatko kertoa uusimmasta käännöksestä hyvän esimerkin, joka on pahasti tulkittu alkuperäisen sanoman vastaisesti?"
Tähän on mahdoton vastata, jos kysyjä ei ole uskovainen ja/tai Jumala ei avaa sitä kysyjälle. Jeesus sanoi omilleen, että meidän ei tarvitse mitään huolehtia ja murehtia näiden asioiden suhteen, sillä Pyhä Henki eli opettaja, neuvoja ja lohduttaja opettaa meille kaiken sen, mitä ennen on kirjoitettu ja saarnattu. Pyhä Henki on siis osoittanut meille sen, että uusimmassa käännöksessä on jo selviä puutteita ja Jumalan pelastussanoman hämärtymistä. Vanhat käännökset ovat siis tuntuneet puhtailta ja niissä on nähty Hengen hedelmät.
Joku saattaa nyt ajatella, että kysehän on vain tulkintaeroista. Näinhän se on, mutta uskovainen uskoo Pyhän Hengen ainoaksi oikeaksi Raamatun selittäjäksi eli Jumala itse avaa omaa sanaansa. Tässäkin ajatusketjussa lopulta päädytään siihen, että kysymys on vain uskosta ja uskovaisen kannalta: Jumalan lahjoittama usko,joka on kirkastettu Pyhällä Hengellä ja ei järki sitä käsitä.
Maailmalle ja maailman argumentaatiolle olemmekin vain hulluus! Tähän päätelmään tulee myös klassisen filosofian pohjalta.
Miksei Pyhä Henki ollut mukana raamatun käännöstyössä vuonna 1992?
ja pitäkää se mikä hyvää on. Tämä on raamatun sana (1 tess 5:21).
Napon kysymykseen ei ole missään mielessä mahdoton vastata. En itse ole Raamatun alkukielien tuntija, mutta tiedän että monet pitävät vuoden 1992 käännöstä vähemmän alkukielelle uskollisena kuin aiemmat käännökset. Jos haetaan ongelmakohtia uudesta käännöksestä, voi tutustua vaikka Risto Santalan kirjaan Suudelma hunnun läpi (Kuva ja Sana, 1998).
Itse en epäile hetkeäkään, etteikö Jumala toimisi myös tämän sanansa uusimman käännöksen kautta. Kristinuskon perustotuus on niin selkeä ja luja, ettei sitä voi käännöskomitea vesittää. Kokonaan toinen asia on, avautuvatko kaikki Jumalan sanan salaisuudet pelkästään yhtä käännöstä lukemalla.
Itse tykkään lukea uusinta käännöstä sen sujuvan ja ymmärrettävän kielen vuoksi. Luen silti myös 1938 käännöstä ja KJV:ta (King James Version), jota pidetään englanninkielisten käännösten joukossa alkutekstille uskollisimpana. Alkulähteillekin asti tulee joskus mentyä BlueLetterBible.org -sivuston kautta. Sen kautta pääsee lukemaan useita englanninkielisiä käännöksiä rinnan alkuperäisen heprean / kreikan kanssa.
Se blueltterbiblehan on varsinainen aarre! Olen käyttänyt sivuja www.olivetree.com, mutta siellä ei pysty lukemaan hepreankielistä ilman, että asentaa erilliset fontit. Kreikka kyllä onnistuu sielläkin, ja itse asiassa kreikan osalta olivetree on parempi, koska siellä on mahdollista katsoa myös eri alkutekstiversioita.
En osaa sanoa tähän hätään mitään tiettyä kohtaa. Ja mikä olisi sitä paitsi edes kriteeri sen määrittämiselle milloin sanoma on käännetty väärin?
En ole kokenut elämäntehtäväkseni tutkia, mikä 1992-käännöksessä tarkkaan ottaen mättää, mutta sen käännösperiaatteet tietäen ja jonkin verran eri käännöksiä verrattua, on kuitenkin selvää, että 1992-käännös selittelee ja tulkitsee paljon vapaammin kuin vanhemmat käännökset. Tästä voisi esittää esimerkkejä, mutta minulla ei niitä ole mihinkään talletettuna, enkä jaksa nyt alkaa tutkia asiaa. Selittelevä ja tulkitseva käännös ei sinänsä ole itsessään väärin. Se voi olla hyväkin, jos tulkinta on oikea. Mutta sellaista käännösstrategiaa käytettäessä virheiden vaara kasvaa huomattavasti verrattuna sanatarkempaan kääntämiseen. Ja tämä on syytä pitää mielessä 1992-käännöstä luettaessa, eikä kaikkea kannata niellä purematta. Paras on verrata monia eri käännöksiä yhdelle ja useammalle kielelle, ja mieluiten tietysti lukea alkukielistä tekstiä.
Vastaaminen on helppoa, jos ei ole Pyhää Henkeä, joka asettaa uskovaisen hyvin aralle mielelle näiden käännösten yhteydessä. Uusinkin käännös on aivan yhtä arvokas kuin edelliset, kun sitä Pyhän Hengen kautta selitetään. Se, miksi uskovaiset tuntevat kuitenkin arkuutta ja jopa vieroksuntaa, on siinä, että he eivät koe Uusimman käännöksen hengen olevan vanhemman mukainen eli sellainen, että Hengettömälle ihmiselle jäisi vähemmän tulkinnan varaa. Ilman Henkeähän ihminen helposti tulkitsee Raamatun tekstin omalta kannalta parhaimmalla ja miellyttävimmällä tavalla.
Se, että kysyy, eikö Pyhä Henki ollut uudessa käännöksessä, on selitettävissä aika-ja kulttuurieroilla, jotka on valinnut käännöstöiden aikaan. Jumala on kullekin kansalle säätänyt etsikonaikansa, herätyksen ajat. Suomessa on 80-90-luvuilla ollut jo hyvinkin poikkeava uskontokulttuuri, joka ei ole voinut olla tunkeutumatta myös Raamattuun.
Jumala on kuitenkin kaiken sallinut ja Hänen viisauttaan ja tahtoaan voimme vain ihmetellä, ihastella ja kysyä. Ja lopuksi toistan samaa: Pyhä Henki on se, joka meille kirkastaa oikean opin ja Jumalan salaisuudet.
on sellaisessa tekstissä, joka on ymmärrettävää ja selkeää.
Minulla ei ole VL-historiaa itselläni, eikä lähisuvussakaan ole VL:ia, joten koen hyvin vieraaksi vuoden 1776 käännöksen tekstin. Ei asiasisältönsä puolesta, koska sehän on sama kuin myöhemmissä käännöksissä (ainakin olennaisilta osin), mutta ilmiasultaan teksti on niin koukeroista, että lukeminen vaikeutuu. Sitä myöten myös ymmärtäminen.
Sama ilmiö on kaikessa vanhassa tekstissä. Minulla on hyvä 1900 painettu kotihartauskirja, jota tulee luettua silloin tällöin - ja vaikeaa on sekin paikoitellen. Kieli elää ja muuttuu, ja on täysin asiallista ja vieläpä Jumalan tahdon mukaista, että Raamattua voi lukea sillä kielellä jota itse ymmärtää.
Jumala, pyhä kolminaisuus ja salattu Jumala. Jumalan salaisuudet, sanan puhtaus ja oikea oppi on vain siinä, että Hän itse Pyhän Hengen kautta eli itse Jumala selittää sanaansa.
Jos Jumala ei ole uskottomalle ihmiselle antanut herännyttä tuntoa ja etsivää mieltä, on Raamatun lukeminen täysin turhaa ja hyödytöntä pelastuksen kannalta. Se on kuin itse piru lukisi Raamattua. Omavanhurskas ei tätä luonnollisesti käsitä. Olkaa onnellisia te kristityt, joille Jumala on lupauksensa antanut ja nämä asiat Hengen kautta kirkastanut.
Valitettavasti tällainen kommentti pahentaa monet lukijat, sillä omavanhurskaus rehottaa hyvinkin laajalti mm.rakkaassa isäinmaassa, mutta sehän onkin Jumalan sanan tehtävä: parantaa tai pahentaa.
Ei se minua ainakaan pahenna, enkä usko että montaa muutakaan tämän foorumin lukijaa. Sillä sanot asian juuri niinkuin se on:
Jumala itse avaa sanansa Pyhän Hengen kautta ja kirkastaa näin Kristuksen.
Vanha Kirkkoraamattu (Biblia) on vuoden 1878 ev.-lut. kirkon virallisen painoksen mukainen ja pohjautuu Antti Litzeliuksen käännökseen vuodelta 1776. Vanhoillislestadiolaiset ovat perinteisesti käyttäneet tätä käännöstä seuraraamattuna, koska se välittää parhaiten uskonpuhdistuksen keskeisiä periaatteita.
Lienee aihetta välillä kiittää keskustelijoita vaivannäöstä. Raamattu on näköjään teille läpikotaisin tuttu.