Kamalin kesä ikinä?

Sama tilanne.. :\ Painajaismainen kesä tulossa neljän seinän sisällä, niimpä.

Uskomatonta miten useilla on tää sama ongelma. Luulin olevani ainoa :D
Olemassa pitäis olla joku tukisivusto meille yksinäisille teineille, sellainen missä jakaa ikäviä kokemuksia, purkaa tunteita ja etsiä ystäviä yms.

Anygays, tsemppiä!

Luin et on olemassa sellanen sivusto. Höh. =) Meijän kaikkien yksinäisten pitäs laittaa "hynttyyt yhteen" (emt meniks toi sanonta oikein :D) ja kattoo jos meist vois tulla kavereita. Mä en jaksa olla yksin aina, varsinkaan KESÄLLÄ.

Kyl se seura kelpaisi (:

Mihinkäs mun vastaus on häippässy? No, sama ongelma. Kavereiden kanssa kyllä menen ulos aikaa viettämään, mutta hekin asuvat sen verran kaukana ettei taida ees kerran viikossa nähtyä. Toisaalta saan nyt parin viikon päästä ajokortin niin tilanne helpottuisi.

Vierastan vain niin paljon ulos menemistä juurikin tuon takia, että näen itseni lihava. Huvittavaa on se, että viime kesänä - 13 kiloa lihavampana - uskalsin käydä enemmän ulkona ja välillä hieman vähemmissäkin vaatteissa ettei tarvinnut huppareihin verhoutua, mutta nyt... Pahaa tekee.

Sama täällä,ihan kuin olisin ite kirjottanu ton alottajan viestin, ja muutki :)

Ennen oli kaveri, ensinnäki koulussa jokapäivä ja sitten se toinen joka asu ihan seinän takana oli mun kaverina aina vapaa-ajalla lähestulkoon joka ikinen päivä. Mutta sen uudet kaverit, alkoholi ja "bile-elämä" oli minua kiinnostavampia sille. No, se koulussa oleva kaveri jäi kuitenki kaveriski mutta viime vuonna sekin kaveruus loppu kun päästiin ysiltä. Amiksessa olin yli puolivuotta yksinään ja ainoa joka mulle puhui oli opettajat (ellei poikien vittuilua lasketa puhuimiseksi..) No sitten onneksi kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli yks aamu luokkaan uus oppilas, tyttö kuin suoraan minulle kaveriksi tehty! Olin aluksi silleen etten puhunu sille mitää ja kohta se alkoi kyselemään kuka oon ja sellasta... Töhän astin oon ollu sen kaveri ja voitte uskoo että on kivaa kun edes koulussa on joku jonka kanssa puhua ja nauraa ja ihan vaan olla. Nyt kuitenkin pelkään että kesän jälkeen emme näe enää koskaan kun ammatinvalinta linjalta lähetään kumpikin omiin suuntiin. Ellei käy niin "hyvästi" ettei hän pääse minne haluaa ja tulee kakkospaikalle samaan kouluun ja paikkakunnalle kuin minäkin... Olen lähes sata varma että hänhän saa uusia kavereita ja vanhojahan sillä jo muutaminen onkin, vaikka ujohan sekin on eikä mikään pissis taikka hienostelija kuten en minkään.. ja minä varmaan saan huonekaveriski uudessa koulussa joko jonku pissis-hempukan jonka kanssa en tule toimeen koska minä ja semmonen ollaan niin eri maata kuin vaan voi olla tai sitten saan huoneeseen kehitysvammasen tai muuten todella oudon tai jopa öklän tyypin (mikä on makdollista kun kyseessä on erityisoppilaitos... ei siis sillä että haukkusin k-vammasii mutta kaveriksi ja varsinkin ainosaki halua jonkun... ääh en osaa selittää mutta semmosen kuin mä ite oon, eli semmosen kuin se mun nykynen kaveri on... pelottaa että jään taas tuhannen kerran yksin... :/

Me jos ketkä osataan arvostaa ystävyyttä ja kavereita, joilla niitä ei ole, mutta miksi me ei kuitenkaan osata tai edes uskalleta pitää kaverisuhteita elossa?? en vaan ymmärrä ja en oo varmaan ainoa joka kadehtii ihmisiä jotka saa kavreita ihan missä vaan, vaikka tyyliin kassajonossa ja miten ne saa kaikki kaverit pysymään päiväkodista asti kavereina...
--> sSorii, pitkä, päätön ja hännätön teksti, mutta oli vaan pakko kirjottaa, kun meitä kohtalotovereita näyttää olevan aika paljon:)

Vähän sama tilanne täälläkin. Tosin en oikeasti voi syyttää, kuin itseäni. Musta on tullut niin katkera ja kateellinen, joten aloin laiminlyömään kavereita ja eristäydyin. Silloin ajattelin, että mun on parempi olla yksin, toisinaan olen ihan tyytyväinen tähän, mutta kun lähden kaupungille ja nään muut kavereidensa kanssa pitäessä hauskaa, olen kateellinen ja tahtoisin itsekkin samaa. Riparinkin keskeytin. En nyt sanoisi, että tylsä kesä tulossa, koska toisaalta nautin siitä, että voin istua yksin kotonani tekemättä mitään/pelaamassa codia ja näyttää, jos en muille niin itselleni, ettei kiinnosta.
Tosta sun terapiajutusta, niin kyllä ne voi auttaa ystäviä saamaan. Itse sain vinkkiä,että miten toimia sosiaalisissa tilanteissa oikein, jonka pitäisi auttaa saamaan ystäviä. Itse tosiaan olen aivan jumissa tässä paskassa, ettei mitään motivaatiota hankkia kavereita tms, joten eipä oo mitään hyötyä ollut. Yritän todistella itselleni, että mun elämä on ok näin. Tällainen säälittävä ihmiskuntaa vastaan kapinointi -vaihe mulla vaan nähtävästi meneillään. Johtunee ainaisesta viimeiseksi jäämisestä, vanhempien ongelmista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, jonka oireina on mm. paniikkikohtaukset täysin normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa.

Mullekkin on tulossa kesä täysin yksin, ihan kuten viime kesäkin.
2,5kk pelkkää dataamista kun ei ole muutakaan tekemistä..

Mä kans täytän 15 ja on yks ´´kamu´´ mut en oo poistunu kotoo puolenvuoden aikana muutaku kouluun ja yksin lenkille.... tupakoin... se mun ns kamu joka on ainoo... nii se ei vaan halua ollan mun kaa.. en tiiä miks... itkenki joka vitu paävä.. en vaa jaksais tätä yksinäisyyttä ja mun isäki on vaa alkoholisti ja mä joudun kattelee sitä päivät pitkät... haluisin jonku pojan < 333 : ))))) mut turha uneksiii , en tuuu kuitenkaaa koskaa saamaan... oon muutes viel koulukiusattukki... huoh.. mut omasta mielestä oon iha nätti ja oon normipainonen ja pukeudun iha siististi ja meikkaan... mutta en siltikäään kelpaaa kellekkäään.... ajattelin alkaa huoraksi, sais ainaki rahaa....


14v tyttö, kohta 15 ja yksinäinen kesä tulossa :( paskaaa.... :(((((

Vois kyllä olla ihan mun kirjoittama toi aloitus!

kaikki aina valittaa netissä kuinka ne on yksinäisii mut ne ei koskaan viitti edes tutustuu netin kautta tai mitään. on se outo juttu.