kiitos

olen raskaana!

sain keskenmenon noin kaksi kuukautta sitten, menetin kaksoset, olen sen jälkeen "löytänyt" tämän palstan ja saanut lohtua km:ni johdosta täältä muiden samanlaisten kokemusten kautta. en ole kirjoittanut omasta kokemuksestani vain lukenut teidän tapahtumista, ja ollut kaikkien puolesta erittäin pahoillani.
luulinkin ensin että olen yksin ja syytin itseäni pitkälti. mietin mitä olisin voinut tehdä toisin jne..

nyt olen siis raskaana enkä tietenkään miestäni lukuunottamatta ole kertonut asiasta kenellekään. kuitenkin haluaisin ilouutisen kertoa jollekin ja ajattelin näin "anonyymisti" kertoa sen teille hyvät ihmiset. olette olleet minulle omalla tavallaan henkireikä, että pääsin jollakin tavalla yli tapahtuman. nyt odotan ja toivon, niin että kaikki menee hyvin.

keskenmenoni oli ensimmäinen olen nyt realistisempi enkä pidä asioita itsestään selvyytenä.. ja otan päivän kerrallaan.

kaikille keskenmenon saaneille haluan tässä kirjoituksessa välittää lämpimän osanottoni ja halauksen. ja kiitos kun kirjoititte asiasta uskon että moni muukin on saanut tästä palstasta avun omaan tuskaansa.

lämmintä kesää ja toivoa tulevaan!

toivoo
3445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onnea uudesta raskaudesta!

Mun tartti kirjottaa vähän tsempaten, vaikken itte ole keskenmenoa itte kokenu, se vaivaa mieltä mullakin vaikka kaikki menny kivasti, nyt mennään viikolla 30 3.

Työkaveri sai iskostettua muhun pelon keskenmenosta ja tuulimunasta ja meni miltei viikolle 20 saakka että aloin hengittämään rauhassa.. Harmittaa hiukan että alku meni pelon sekaisissa ajatuksissa..

Vaikka vanha raskaus saattaa tulla mieleen, niin koita muistaa silti rentoutua ja iloita!

Äänestä

Tosiaankin täältä saa lohtua jo siitä, ettei olekaan yksin. Ensin sitä tuntee olevansa jotenkin muita naisia huonompi "kun en pysty pitämään vauvan alkua sisälläni"...
Täällä vastaa herää ajattelemaan, että keskenmeno on maailman luonnollisin juttu ja hyvin hyvin monet joutuvat sen edes kerran kokemaan elämänsä aikana.

Äänestä
  • onneni huumassa en muistanut teitä kiittää.
    siis kiitos.

    tiedän, ettei tätä lueta enää, mutta kerron:

    istukkabiobsia tehtiin kun olin 10rv. tulos tuli 3:n viikon päästä siitä ja vastaus: poikalapsellani on 18 kromosomin poikkeavuus; lapsi ei eläisi kuin päivästä kahteen synnytyksen jälkeen...

    keskeytys tehtiin kun rv:ja täynnä tasan 14.
    :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristan kirjoitti:

olen raskaana!

sain keskenmenon noin kaksi kuukautta sitten, menetin kaksoset, olen sen jälkeen "löytänyt" tämän palstan ja saanut lohtua km:ni johdosta täältä muiden samanlaisten kokemusten kautta. en ole kirjoittanut omasta kokemuksestani vain lukenut teidän tapahtumista, ja ollut kaikkien puolesta erittäin pahoillani.
luulinkin ensin että olen yksin ja syytin itseäni pitkälti. mietin mitä olisin voinut tehdä toisin jne..

nyt olen siis raskaana enkä tietenkään miestäni lukuunottamatta ole kertonut asiasta kenellekään. kuitenkin haluaisin ilouutisen kertoa jollekin ja ajattelin näin "anonyymisti" kertoa sen teille hyvät ihmiset. olette olleet minulle omalla tavallaan henkireikä, että pääsin jollakin tavalla yli tapahtuman. nyt odotan ja toivon, niin että kaikki menee hyvin.

keskenmenoni oli ensimmäinen olen nyt realistisempi enkä pidä asioita itsestään selvyytenä.. ja otan päivän kerrallaan.

kaikille keskenmenon saaneille haluan tässä kirjoituksessa välittää lämpimän osanottoni ja halauksen. ja kiitos kun kirjoititte asiasta uskon että moni muukin on saanut tästä palstasta avun omaan tuskaansa.

lämmintä kesää ja toivoa tulevaan!

toivoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu