Tänään uusi asiakastapaaminen

Ja taas saan pelolla mennä sinne kuulemaan, mitä ovat päättäneet. Sehän ei koskaan ole sellaista, että minun mieltäni kuultaisiin, vaan kaikki on jo valmiiksi päätetty. Menen vaan istumaan ja kuuntelemaan.
Kesästä pitäisi keskustella. En tiedä kuinka paljon tänä kesänä vähentävät lasten kotiin tuloja. Joka vuosi ovat saaneet olla lyhyemmän ja lyhyemmän ajan. Että mietinpä vaan, että miksi ihmeessä minun pitää mennä sinne. Tuleehan sieltä sitten valmiiksi päätetyt paperit.
4101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä mä ainakin asiakastapaamisessa saan aina sanoa mielipiteeni, eikä mitään ole etukäteen päätetty !

Äänestä

Sossut ovat erilaisia, kyllä se olisi hyvä tajuta jo joka ikisen suomalaisen!
Oikein pirulliset sossut eivät varmasti ota huomioon vanhempien mielipiteitä mitenkään, vaikka yhdessä tuollaiset asiat pitäisi neuvotella, mutta kaikilla ei kerta kaikkiaan ole yhteistyökykyä, eivätkä ne viime mainitut tosiaan ole vanhempia, vaikka niin tietysti julkisuudessa väitetään.

Ja sitten on niitä sossuja, jotka menettelevät samoin kuin lasten kohdalla, että kuuntelevat, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

Oudolle kyllä tuntuu ap:n tapauksessa, että lomia on lyhennetty jatkuvasti.
Voit kysäistä tietysti, että sekö on lapsen ja vanhempien yhteyden tukemista ja säilyttämistä. Ihan sama, mitä tuollainen sossujen mielestä on, mutta yhteyttä pitäisi tukea joka tapauksessa lain mukaan. Toinen kiinnostava kysymys on tietysti, miksi lakia tuossa rikotaan, mitkä perusteet siihen sossulla on esittää?

Äänestä

sun kannattaa hankkia sanelukone, jotta saisit epäilyttävät asiat tallennettua. Käyt sen jälkeen jonkun lakimiehen juttusilla. En tiedä kannattaako oikeusapumiehiin luottaa, kun tuntuu että ne on samassa veneessä sossujen kanssa.

Äänestä

Olin siellä asiakastapaamisessa. Ei todellakaan ollut oikeuksia. Ensin tunti puhuttiin yhden lapsen ongelmista. Ettei käy terapiassa eikä psykologilla. Ja kun ei halua tulla kotona käymään. Siihen löytyi monia syitä. Lapselta kysyessä, ei osannut selittää. Mutta muilla lapsilla ei saisi kavereita käydä.
Tätä yhtä lasta vatvottiin tunti.
Lopulta tuli todella se päätös kesästä. Siis todella päätös kesästä. Ei minulla ollut mitään sanan valtaa.
Meillä asioista on aina jo valmiiksi päätetty.
Kysyi sossu tosin, että mitä minulle kuuluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei ole oikeuksia kirjoitti:

Ja taas saan pelolla mennä sinne kuulemaan, mitä ovat päättäneet. Sehän ei koskaan ole sellaista, että minun mieltäni kuultaisiin, vaan kaikki on jo valmiiksi päätetty. Menen vaan istumaan ja kuuntelemaan.
Kesästä pitäisi keskustella. En tiedä kuinka paljon tänä kesänä vähentävät lasten kotiin tuloja. Joka vuosi ovat saaneet olla lyhyemmän ja lyhyemmän ajan. Että mietinpä vaan, että miksi ihmeessä minun pitää mennä sinne. Tuleehan sieltä sitten valmiiksi päätetyt paperit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu