Mä olen 29v. nainen, yhden huostaanotetun pojan äiti. Olen kanssa jääny tosi yksin, enää en odota että puhelin soisi tai piippaisi, huhhailen vaan itekseni teen omat kauppareissuni ja tekstailen oman äitini kanssa. Saan tavata lastani rajoitetusti pari tuntia kuukaudessa, eli siihen jää moooonta päivää kun ei ole yhtikäs mitään. Näin on ollut jo yli 3½vuotta. Olen miettinyt että maailmassa on yli 6 miljardia ihmistä, eli onko yksilön kohtalolla loppujen lopuksi mitään väliä, kaikilla tuntuu olevan jotenkin vaikeaa...Olin töissä, mutta lopetin koska asiat vaan loksahtivat päässä paikalleen, jos en ole kykenevä huolehtimaan pojastani, en ole kykenevä yhtään mihinkään. Lisäksi minulla on mt-ongelmia joidenka toivon siivittävän minut ikilomalle varhaiseläkkeelle. Niin. Aina yksin. On ollut kavereita, mutta sinnepä ovat menneet töiden perässä ja perhettä perustamaan (tekosyitä, ettei voi tavata koskaan) Oon miettiny et mitä jos unohan kuinka puhutaan. Tuleeko sanoista tärkeämpiä jos niitä ei usein kuule...
Voi elämä
a
5251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastaan itselleni...on pelottavaa olla näin yksin. Kaikilla tuntuu sitten asiat olevan niin hyvin, ettei kukaan jaksa noteerata. En tarkoita nyt tätä viestiketjua vaan lähetän tässä välillä viestejä ihmisille ja ei niihin sitten aina jaksa kukaan vastata. Facebookissa kukaan ei "koskaan" noteeraa mitenkään. Joskus muutama ihminen. Tosin aika on semmoinen käsite, että kun sähköisesti laittaa viestiä eikä "In real Life" puhu, on "ajan kysymys" milloin toinen lukee viestin ym. muut asiat mitkä voi estää vastaamasta. Jos toinen puhuisi sinulle ja jättäisit vaikka vartiksikin vastaamatta, oisi varmaan perheriita valmis.
Oikeestaan halusin vaan että joku vastaa, kiitos keskustelusta olin kyllä tosi hyvä juttukaveri itelleni.
Mulla on itselläni aika samanlainen elämäntilanne, sillä oon ikäisesi mies ja mullakaan ei ole ketään kavereita tai yleensä minkäänlaista sosiaalista elämää, ellei sitten työelämää siihen lasketa. Mulla ei ole ollut ketään kavereita enää sitten yläasteiän jälkeen, kun meni aikoinaan välit poikki melkein kaikkien koulukavereiden kanssa. Eikä ole uusia kavereita mistään löytynyt, kotipaikkakunnalle on mennyt välit poikki melkein kaikkien ihmisten kanssa, eikä täältä Helsingistä ole ketään uusia kavereita elämään löytynyt. Eli luultavasti oon ollut vielä sua pidempään yksinään.
Onneksi käyn sentään töissä, koska työssä käynti on ollut mulle jo vuosien ajan se ykkösasia elämässä, kun ei mitään muutakaan mun elämässäni ole. Lisäksi töissä saa kaikki murheet unohtumaan hyvin, eikä tarvii kärsiä siitä yksinäisyydestä kuten aina vapaa-aikana.
Sä oot sentään liittynyt edes tonne facebookkiin, johon mä en ole viitsinyt edes liittyä, kun eipä mulla olisi siellä yhtään kaveria listalla ja mikä pahinta, niin vanhat koulukaverit ja muut kotiseudun tyypit saattaisivat tulla sielläkin mulle vittuilemaan ja levittämään musta jotain perättömiä huhuja, niin ei kehtaisi enää edes töihin mennä ja olisi koko loppuelämä niin pilalla, että se ulkomaille muuttaminen jäisi siinä vaiheessa ainoaksi vaihtoehdoksi.
Itse oon kirjoittanut usein tänne palstalle ja nyt viime aikoina tonne Sinkut-palstalle näistä murheistani ja erityisesti siitä, kun ei ole ketään kavereita elämässä, niin en voi sen vuoksi oikein mitään koskaan tehdä, enkä ikinä mihinkään mennä.
"Oon miettiny et mitä jos unohan kuinka puhutaan. Tuleeko sanoista tärkeämpiä jos niitä ei usein kuule... "
Mä olen miettiny ihan samaa....
Sitten kun tulee tilaisuus puhua, niin kyllä se puhe irtoaa yleensä.
vaikkakin tahtoo jäädä aika vähäiseksi.
Olen joskus soittanut palvelevaan puhelimeen kun on ollut kauan
puhumatta kenenkään kanssa, lukuunottamatta kaupankassalle "kiitti moi"
Hei!
Saanko ehdottaa,että a ja DarkFear vaihtakaa yhteystietojanne keskenänne,jos teistä tulisi ystävät keskenänne.Eihän koskaan voi tietää etukäteen.
Mulle voi kirjoittaa sähköpostia DarkFear tai ihan kuka muu vain yksinäinen. Osote on [email protected]
"Ihana" päivä, ei oo oikein yhtään mitään vois varmaan painuu punkan pohjalle ja olla siellä...Itestäni sen verran että lopetin alkoholinkäytön kokonaan puoli vuotta sitten, mun elämänkumppani on tupakka jota poltan ihan liikaa.
Toivosin kuitenki pohdintaa jaksatteko pitää yhteyttä, en oikein jaksais ite sellasta, et pari viestiä lähtee ja sit ei mitään kuulu. Kiitos kun saan vaivata ajatuksianne.