"Naisena" oleminen

Nainen -

Haluaisin miehen seuraa loppuelämäksi, mutta perinteisesti siihen liittyvät sukupuoliroolileikit ja muu mukamas "vaadittava" kekkulointi (maskeeraus, puvustaminen, etikettien opettelu) lähinnä naurattaa keskiaikaisuudellaan. Kuitenkaan kovinkaan monia miehiä ei tunnu henkinen yhteys kiinnostavan, pitää olla kulissia ja maalipönttöjä ja turhanpäiväistä kikatusta.
Jos jostain löydän sopivan vapaamielisen ihmisen, tämä ei ole tietystikään kiinnostunut juuri minusta, mutten jaksa kauheasti enää välittää. En ole kovin sosiaalinen mutta pidän läheisyydestä. No joka tapauksessa paljon aikaa kuluu omien harrastusten parissa, joten vain harvoin (kuten nyt) jaksan miettiä.
Ei kai aina naisillakaan kovin helppoa löytää seuraa, paitsi seksiseuraa (panemiseen sopii kuka vaan).

6

725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4534534534

      Kyllä sitä muutakin seuraa on enemmän tarjolla jos on seksiseuraakin. Nuokin saattavat kulkea käsi kädessä eli etsitään molempia.

      Monet ihmiset tuntuvat etsivän "henkistä yhteyttä", toisaalta tuntuen edes tiedostamatta että mitä etsivät. Jollakin tavalla tulee mieleen että nämä ihmiset etsivät unelmakumppania jonka kanssa asiat sujuisivat niinkuin haluttaisiin ja joka olisi sellainen kuin he haluaisivat. Eletään hieman kuin haavemaailmassa jossa toinen puoli on juuri täydellisen näköinen ja oloinen itselle ainakin ominaisuuksiltaan vaikka hänen kanssaan ei sitten tulisikaan toimeen tai hän ei haluaisi tulla vastavuoroisesti minun kanssa toimeen..

      • kyllälähteetaas

        Ei kannata kiivetä perse edellä puuhun, seksillä on ihan hyvä aloittaa ja koukuttaa miestä.


    • Yleinen vuodattaja

      Eläpä nyt! On toki miehiä, jotka kaipaavat tavallista naista. Itse en pidä liian paljon itseään ehostavista, äänekkäistä, pinnallisista naisista. Vaan hiljaisena hissukkana en tietenkään ole naista löytänytkään. Herkästi etsinkin kaikki viat ensin ulkonäöstäni, mutta todellisuudessa se olikin omassa epävarmuudessani. Ei ole helppoa olla näin estynyt.

    • Kerrohan vähän...

      minkäikäinen olet ja mistäpäin suomea seuraa haet :)
      Itsekin olisin kovin tyytyväinen, jos onnistuisin sopivanlaisen
      naisen itselleni löytää.

    • Kyllä naisia niin kuin miehiä on monenlaisia, eri asioista kiinnostuneita ja hyvinkin erilaisia luonteeltaan. Vaikeaa tässä taitaa olla kahden sopivanlaisen löytää ja kulkea tietä toistensa luo.

    • mies 28

      Meitä on monenlaisia. Minusta nainen on parhaimmillaan luonnollisena, ilman meikkiä, korkokenkiä ja muuta ylimääräistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe