mistä apua viiltelyyn?

Eikö hoitopiirissä ole ehdotettu psykoterapiaa? Se nimittäin tulee mulle ensimmäisenä mieleen. Sitten on tietysti hypnoosi. En tiedä näistä vaikutuksista, mutta ihmiset ovat käyneet syystä jos toisesta hypnoosissa. Millainen on yleensä vointisi? Oletko kokoajan ahdistunut? Syötkö mielialalääkkeitä? Elämään kannattaa etsiä positiivisia asioita. Joku sinua kuitenkin vaivaa, jos viiltelet. Kohtaa asiat, pahaa oloa ei voi siirtää viiltelyllä, se pitää sietää ja käsitellä. Älä anna periksi.

Miksi sairaalaan? Olet ollut siellä jo monesti. Josseivat he ole saaneet useilla hoitokerroilla viiltelyä loppumaan niin miksi he nyt onnistuisivat? Sairaalajaksoa pitää yleensä harkita tarkasti koska sairaalalla on taipumus "laitostuttaa". Siis käytännössä jos olet pärjännyt viime kotiuttamisesta saakka avohoidossa ja "kotona" niin miksi tuhota se "kehittyminen" ja "kotonapärjäämisen aloitusvaikeuksista selviäminen" uudella laitosjaksolla ja kotiuttamisella.

Mistä apu viiltelyyn.. Se apu viiltelyyn löytyy omien korvien välistä. Olet aikuinen ihminen ja vastaat itse tekemisistäsi ja "viiltelyistäsi". Itse sinä viillät ja teet mitä teet. Koska olet viillellyt vuosia niin voi olla että sinulle on kehittynyt viiltelyriippuvuus ja viiltelystä on tullut selviytymiskeino kaikista ongelmista. Jos et viiltele tappaaksesi itseäsi etkä ole psykoottinen (siis itselle vaarallinen ja tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa) niin sinulla on siihen "oikeus" kuten esimerkiksi tupakointiin. Se onko se järkevää vai ei on sitten eri asia. Ajatusmalli että jonkun pitäisi estää sinua viiltelemästä tai tarjota helppo "patenttiratkaisu" viiltelyongelmaasi on "utopiaa". Ei ole olemassa mitään helppoja ratkaisuja, jos olisi, olisi sitä jo käytetty. Jos psyykkinen perussairaus (esim. masennus) on hoidossa niin ei lääkkeillä pystytä siihen paljonkaan vaikuttamaan. Elämä "ylilääkittynä" zombina on muuten paljon raskaampaa kuin viiltelijänä. Se että viiltely olisi lääkkeiden sivuvaikutusta on erittäin harvinaista, itse uskon siihen Seroquelin kohdalla mutta virallista tietoa asiasta ei ole.

Miten viiltelyn saa loppumaan? Siihen en osaa vastata. Joillakin viiltely loppuu iän mukana ja elämäntilanteiden tasapainottuessa. Tai sitten viiltelyn volyymi vähenee niin paljon ettei se enää haittaa juurikaan elämää (siis muutamia kertoja vuodessa joitain naarmuja). Ihan perusohjeina itse viiltelyyn että pyri pitämäään viiltely kohtuudessa (pieniä naarmuja), pidä haavat puhtaana etteivät tulehdu, mieti viiltelykohta tarkkaan (arpi naamassa ei välttämättä ole kiva muutaman vuoden päästä / jos et halua olla julkinen friikkki niin viiltele kohtiin jotka voi tarvittaessa peittää) ja äläkä viillä syvään (se käsi voi olla lopunelämää kipeä jos vaurioitat hermoja).

Keinoista joilla viiltely vähenee tai loppuu niin tärkein on normaali elämänhallinta eli asiat kuntoon (siis päihteidenkäyttö hallintaan, hyvät ihmissuhteet, koulu- tai työpaikka, hyvät ihmissuhteet jne.) Toinen mikä auttaa on elämänkokemus joka opettaa suhtautumaan asioihin oikealla tavalla, ei se maailma lopu jos esim. parisuhde päättyy tai muuta vastaavaa. Viiltely on vähän samanlainen ongelma kuin jotkut persoonallisuushäiriöt jotka joillakin ihmisillä "paranevat" iän myötä kun he oppivat suhtautumaan asioihin erilailla elämänkokemuksen myötä ja oppivat tulemaan toimeen "itsensä" kanssa.

Ja vielä ihmissuhteista suhteessa viiltelyyn. Muista aina että viiltely on sinun oma ratkaisusi. Muita ei saa syyllistää siitä että itse viiltelet tai siitä että heitä ei kiinnosta. En tarkoita että sinun pitäisi olla viiltelyongelmasi kanssa yksin vaan sitä että se on asia muiden joukossa, ei koko elämä tai pääasia. Olettaisin että vanhenpasi ovat tukenasi mutta muista että he eivät ole sinun psykiatrinen hoitohenkilösi. Luultavasti heitä kiinnostaa paljon enemmän mitä sinulle kuuluu ja mitä muuta teet kuin se että sinulla oli paha olo ja viilteli käteesi ja haluat tappaa itsesi.

Ja vielä viiltelystä ja sairaalasta. Muista että viiltely on suorastaan "typerä" keino käyttää jos haluaa sairaalaan. Siinä vaiheessa kun olet itse soittamallasi ambulanssilla terveyskeskuksessa pyytämässä pääseväsi sairaalaan ja lääkäri lähettää sinut kotiin tekee hän täysin oikein. Jos olisit tappamassa itseäsi niin et soittaisi itsellesä ambulanssia ja pyytäisi sairaalaan. Jos olet pärjännyt siihenkin asti "kotona" ja avohoidossa niin miksi että pärjäisi enää seuraavaa yötä ja päivää tai seuraavaa viikkoa....

En halua syyllistää sinua, kerroin vain oman näkokantani asioihin joka ei välttämättä ole oikea tai ainoa.
Jos haluat viiltelystä eroon niin unohda se, jätä se ajatuksissa taka-alalla. Se ei ole elämän keskipiste, jonkin muun pitäisi olla.
Viiltely on oma asiasi. Jos viiltelet, niin viiltelet. Älä esittele viiltelyjäsi muille, älä valita lääkärille että viiltelet ja pitäisi päästä sairaalaan. Se on turhaa. Se ei lopeta viiltelyäsi. Silloin se oli elämäsi keskipiste ja keino päästä päämäärääsi (sairaalaan) jota tulet käyttämään aina uudelleen ja uudelleen. Älä valita omaisille että on paha olla ja viiltelet. Se on oma asiasi.. ei heidän...
Ja ennenkaikkia laita asiat pikkuhiljaa siihen maliin että elämäsi on hallinnassa. Se ratkaisu viiltelyn loppumiseen on omien korvien välissä..muut eivät voi sitä ratkaista. Päätös on omasi.

Mä viiltelin aikoinaan yli 10 vuoden ajan. Nyt oon jo nelikymppinen ja pikkuhiljaa se vaan loppui. Mulla ei auttanu terapiat tai lääkitykset vaan ilmeisesti vaan ajan kuluminen. Ei se enää kiinnostanut ja muut asiat tulivat tärkeämmiksi, kuten työ ja perhe. Nyt vaan piilottelen arpiani loppuelämän.

viiltelyn loppuminen hyvin paljon itsestä kiinni,tarvitaan vain rohkeutta saadakseen asia etenemään.oireista päätellen mitä tuosta luin saattaisit kärsiä vakavasta masennuksestakin tai sitten viiltely on vain pakkomielle,minä olen viillelyt kohta 5 vuotta ja vakavasta kausimasennuksesta kärsin.kaverillani se muuttui lopulta skitsofreniaksi.kannattaa mennä psykiatrille ja sanoa että olet oikeasti huolissasi elämästäsi ja itsemurha-ajatuksista ja kaikesta ennenkuin on liian myöhäistä.kyllä he rupeavat asialle jotain tekemään.se on vain sinusta itsestä kiinni.onnea ja itsekuria :).pärjäile

Itse olin saman ikäisenä saman tyyppisessä tilanteessa. Minäkin olin monet kerrat sairaalassa, kunnes minua ei enää otettu sinne. Sitten vain tajusin, että tämä on elämää... nuorena saa jotenkin liian ruusuisen kuvan elämästä. Elämässä on paljon kärsimystä. Monet odottavat, että elämä jo loppuisi, mutta näistä asioista ei yleensä puhuta. Useimmat vain ovat loppuun asti, vaikka tekis kuinka kipeää.. Onneksi välillä jokaisella tulee parempia hetkiä, joista saa voimia jatkaa. Minä aion tsempata loppuun asti ja ottaa kaiken sen pienen hyvän irti, mitä vaan saan. Pahin pelkoni on, että sairastun skitsofreniaan...vielä en onneksi ole... jotenkin vaan pelkään tätä asiaa, koska monesti tuntuu, että "nuppi ei ole ihan normaali".. Tsemppiä :)