kaupunginhallitus on vihdoin ja viimmein
antanut maanantaina luvan. , näin kerrotaan kaupungin sivuilla.
On siinä taas
meillä abc-jäärillä jytkyteltävää.
Yläasteen rehtorin virka on
11
127
Vastaukset
- Vasuri-esko teki
rotestin edellisellä viikolla olleessa valtuuston kokouksessa kaupunginhallituksen värkkäämästä täyttökiellosta.
Rotesti puri tosi nopsaan, kun jo nyt hallitus käänsi takkinsa purki täyttökiellon.- tais päästä heillä
hätä houssuun ?
- Eipä taija ennää
rehtorin valinta joutua elokuun alkuun.
Kun aukijulistamiset , hakuajat ja valitusajat vaatii monta kuukautta aikaa. - Kuljunmanta
Aikooko se Vasurieetami hakea sitä virkaa, kun se sen perään niin kärkkyy?
- Tuskin hakee, lain
noudattamista hän aina vaatii.
Ettei kenenkään oikeutta loukattas.
Nykynen rehtori Juha Kaukkanen nimitettiin ahti karvosen esityksestä ,
eikä lan edellyttämää virkavaalia käyty ollenkaan.
Halukkaat eivät siten päässeet osallistumaan rehtorin vaaliin.
- Tri Phil
Kyllä vaali on käyty, jos nimittäjä eli kaupunki on esityksen hyväksynyt.
Kaikki muu on kateellis(t)en panettelua.
Syvä kateus voi ajan oloon synkistyä henkilöä itseään kalvavaksi katkeruudeksi ja jopa uhata terveyttä.- Mikäs vaali se
semmonen on , kun virkaa ei etes auki pantu ?
- Eipä näö missään
hakuilimotusta ,
että aikooko ne entiseen malliin siihen jonku suosikin nimittää ? - olisko julkinen
käsittely vaikuttanut,
kun hakuilmoitus on nyt ilmestynyt kaupungin nettiinkin. - abc-tutkinnolla
pitäs etusija rehtorivaalissa irrota.
- ookkonää ton
Ahti Karvosen suosikki ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769