Niin. Itse vielä toistaiseksi lapsettomana, mutta lapsiperheiden ympäröimänä olen alkanut kyseenalaistaa noita isille melko helposti heruvia kehuja heidän isyyttään koskien.
Ystäväpiirissä jaksetaan aina taivastella muiden puolisoja, että "Se on kyllä niin hyvä isä, eilenkin kun menin käymään niin se tuli just vauvan kanssa vaunulenkiltä" ja "Se on kyllä niin ihana isä, kun eilenkin se oli jäänyt sinne kotiin vauvalle korviketta lämmittelemään kun Kaisa tuli spinningiin". Ja kun ollaan kylässä, niin kaikki katsovat sydämet läpättäen, hymy korvissa kun isä nostaa vauvan sitteristä hyssyteltäväksi. Kyllä siinä on niin hyvä isä.
Asiaan. Miksi ihmeessä isiin kiinnitetään niin paljon enemmän huomiota näissä asioissa? Tuntuu olevan sanomaton itsestäänselvyys, että vauvanhoito on äidin juttu, ja kaikki mitä isä tekee, on ehdotonta ekstraa, josta täytyy osata olla niin hirvittävän kiitollinen! Mikäs järki siinä on? Minusta se nassikka on kahden ihmisen aikaansaannos, eikä tänä päivänä ole yksin naisen vastuulla pikkuinen hoitaa ja kasvattaa.
Aloin ärsyyntyä tästä, kun pistin merkille, ettei ystäväpiirissä lainkaan samaan tapaan ylistetä äitejä. Äiti kun syöttää vauvaa, kylvettää, hyssyttää tai on vaunuilemassa, niin se on ihan normaalia, asiaankuuluvaa, tavallista, äidin välttämätön tehtävä. Kyllä äiditkin ovat kehunsa ansainneet!
Tekstilläni en nyt tarkoita sitä, että olisi itse tarkoitus saada vauvanhoidosta kiitoslauluja. Vaan sitä, että tasapuolisuus kunniaan, ja äideille kannustusta kovasta, mutta niin rakkaasta työstään.
"Se on kyllä niin ihana isä!"
6
323
Vastaukset
- ...
Siinä on kulttuurillisen muutoksen järki. Isien osallistuvuus lapsien hoitoon on melkoisen uusi yhteiskunnallinen ilmiö, joka on meillä hyvässä mallissa, koska olemme tasa-arvo asioissa joidenkin tulkintojen mukaisesti lippulaivan asemassa.
Tämä on ehkä sinun sukupolvellesi tätysin tuttua asiaa, mutta varsinkin vanhempi sukupolvi ihastelee usein nykyisien osallistuvuutta. Sinun sukupolvessasi varmasti tulee muutos, nyt jo sinä et enää ylistä isiä (ehkä oma isäsi on ollut osallistuva ja siksi sinusta se on täysin normaalia), vaan pidät osallistuvuutta normaalina, sinun lapsiesi sukupolvelle ei tule enää yhdellekään mieleen ylistää isiä, koska kaikki ovat kokeneet osallistuvan isän. Mutta koska se nyt on edelleen niin hienoa ja uutta, niin sitä halutaan ruokkia antamalla kiitosta. - mummmmm
Itse olen miettinyt vähän samaa joskus, ihmetyttää se että suuri osa olettaa että tottakai se on äiti joka huolehtii suurimman osan vauvasta ja vauvan tarpeista, kun meillä kyllä jaetaan ihan tasan tehtävät. minä tietenkin imetän vauvan, isä kun ei siihen pysty :D mutta iltaisin joskus pumppaan maitoa pulloon, laitan kylmään ja iskä sitten syöttää vauvan kerran yössä, näin saadaan tasapuolisesti myös nukuttua kaikki. näin en tosin tee joka yö, muutaman kerran olen tehnyt kun tissit ovat olleet aivan täynnä eikä vauva ehdi niitä tyhjentää tarpeeksi nopeasti. Yleensä vauva nukkuukin vieressäni ja minä aina syötän yöllä kun herää.
Mutta siis niin, kyllä meille se menee niin että tyyliin joka toinen kerta minä vaidan vaipat ja joka toinen kerta isä. yleensä ollaan molemmat siinä kuitenkin paikalla, toinen ikään kuin toimii pikku apurina siinä :D vauva on yhtä paljon isän sylissä kuin minun sylissäni, vaunulenkillä käydään yhdessä ja kauppareissuilla samaten. Meille tää on aina ollu itsestään selvyys, ei oo tullu mieleenkään että minä hoitaisin suurimman osan yksin. Yhteinen lapsihan hän on, miksi mulla olisi suurempi oikeus huolehtia hänestä? Pöh..
Eri asia tietty jos isä on sellaisessa työssä, ettei ole paljoa kotona tai muita syitäkin on, tai no kaikkihan nyt tekee miten parhaiten heille sopii, olipa nyt erikseen syytä tai ei! Meille sopii parhaiten tällainen järjestely :)- skdjf
Olen myös samoilla linjoilla edellisen kanssa. Meillä on myös hoidettu lasta yhdessä. Minä toki luonnollisesti enemmän, sillä olen se vanhempi joka on jäänyt kotiin. Isä on ollut kuitenkin itse alusta asti aktiivinen osapuoli ja nyt lapsi on kovin kiintynyt häneen. Iloitsee isän saapumisesta ym. Omassa kotonani isä ei osallistunut samalla vertaa lasten hoitoon, mutta silti pidän tätä meidän käytäntöä normaalina.
Meidän tapauksessa on myös vain isä saanut kehuja, kuinka hän on osallistunut oman lapsensa elämään. Olen toki itsekkin iloinen siitä, minun ja lapsen parhaaksihan se on. Tämän olen myös maininnut hänelle. Olen kuitenkin naisten osalta kiinnittänyt huomiota siihen että, äiteihin yleensä kohdistetaan syyllistämiset ym. Enkä ole koskaan kuullut, että esim. yh-vanhempaa kehutaan. Uskoisin, että se olisi enemmän kuin tarpeen. Jos itseäni ajattelen niin olisihan se ihanaa kuulla vaikka omalta mieheltä siitä kuinka hyvä äiti olen ollut lapsellemme :)
Se itsestäänselvyys taitaa olla kaiken pahan alku ja juuri...
- yksi vaan
saman olen huomannut. Itse hoidan kotona kahta pientä lasta (7kk ja 2-vuotiaat) ja jos käyn esim. kerran-kaksi viikossa jumpassa tai joskus vaikka leffassa, syömässä ulkona tms. niin appiukko kysyy mieheltäni "pärjäätkö" / jaksatko ja että on rankkaa työpäivän jälkeen hoitaa lapsia...ehkä niin...mutta kyllähän kotiäidin on jaksettava ne päivät ja YÖT hoitaa lähes 24h/vrk ja kukaan ei ole ikinä kysynyt, jaksanko minä kahden vuoden univelalla vauvan ja taaperon kanssa??? Appiukko vain sanoi, että minultahan se menee jo "rutiinilla", joten ei ole siksi kuulemma rankkaa! Kyllä mun mies on myöntänyt, että ei jaksas tehdä tätä mitä itse teen, joten arvostaa kyllä mun kotonaoloa onneksi. Ollaan sovittu, että kummallakin on yhtäläinen oikeus käydä omissa harrastuksissa tai tavata ystävää, ei se ole vain miehen oikeus ja äiti olisi aina vaan vankina kotona!
- lksjvblak
Mutta porkkana tuottaa paremmin tulosta kuin keppi, muistakaa se ;)
En väitä, että tuo olisi reilua, mutta eihän se miehen kehuminen ole naiselta pois. - niiip
Ketju on vähän vanha, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Meillä on juuri samoin kuin aloittajalla: saan kuulla kaikilta kehuja isän toimista, katseista, ihan mistä vaan mitä hän tekee lapsen kanssa tai on samassa huoneessa edes, ja luo satunnaisen katseen muksuun. " Ihana miten se katsoi rakastavasti lastanne!" " Kylläpä mukavasti kantaa poikaa!" jne. Minulle oikein kehutaan miehen tekemiä juttuja. Ja sitten aivan kuten joku kertoikin/mainitsi, niin kaikki kritiikki tulee sitten minulle... Ja jatkuvaa neuvomista saa kuulla keltä vaan, vaan ei isällensä sillä tavalla ohjeita anneta. Se on katsos heti niin "pro"..
Pojan isällä on myös epärealistinen kuva siitä, että poika olisi koko ajan hyvällä tuulella hänen kanssaan. No usein tulee tyytyväinen poika annettua isälleen, kun itse haluaa pienen oman hetken, ihan vaikka kahvikupponen rauhassa, ehkä lehteäkin voisi selata. " Hyvällä tuulellahan tämä on," kummastelee isukki. Onhan se, kun on vaipat vaihdettuna ja vatsa täynä. Sitten kun muksu osoittaa ärtymisen merkkejä, kiikuttaa "oiva isä" lapsen heti minulle."Tää itkee,.." Helppoahan se on antaa hyvän iskän kuva, kun pitelee nauravaa muksua sylissä, lässyttää siinä vähän...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769